Tuulilasi 1973: ”Virranjakajan kansi taas rikki” – Testissä Polski Fiat 125 P ja aito Fiat 600 SLE
50 vuotta sitten
Tuulilasi 1973: ”Virranjakajan kansi taas rikki” – Testissä Polski Fiat 125 P ja aito Fiat 600 SLE
Kestotesti-nimike oli tuohon aikaan paikallaan; sen verran huonoja ja vikaherkkiä 70-luvun autot olivat, kirjoitti Tuulilasi kesällä 1973.
Julkaistu 26.7.2023
Tuulilasi

A-lehdet oli 1. huhtikuuta 1973 ostanut Moottoriviesti-lehden ja yhdistänyt sen osaksi Tuulilasin sisältöjä. Näin lehdessä oli nyt aikaisempaakin enemmän autoasiaa. Lehtien yhdistymisen myötä Moottoriviestin kestotestit jatkuivat Tuulilasin sivuilla. Ajossa oli yhtä aikaa kolme eri autoa, joista jokainen oli hankittu uutena ja jokaisella oli tarkoitus ajaa 30 000 kilometriä vuodessa. Tämän laskettiin vastaavan tavallisen autoilijan kahden vuoden kilometrimäärää. Kestotesti-nimike oli tuohon aikaan enemmän kuin paikallaan; sen verran huonoja ja vikaherkkiä 70-luvun autot olivat. Nyttemminhän kestotestit ovat Tuulilasissakin vaihtuneet käyttötesteiksi.

Fiat 600 SLE oli 70-luvun alussa pikkuautomarkkinoiden ehdoton ykkönen. Auto oli kesäkuussa vasta tullut Tuulilasin käyttöön, joten kokemuksia ei vielä ollut kertynyt:

”600 -mallin kaupallinen merkitys on nin suuri ja se kiinnostaa niin suurta joukkoa nykyisiä ja varsinkin tulevia autonkäyttäjiä, että katsoimme asialliseksi ottaa tämän auton testiimme.”

Myös toiseen testiautoon oltiin vasta tutustumassa: kyseessä oli turkoosinvihreä Polski Fiat 125, todellinen itäautoklassikko. Fiat siis sekin juuriltaan, mutta puolalaisena versiona. "Oikeaan" Fiat 125:een verrattuna autossa oli paljonkin erilaista, mainittakoon tässä esimerkiksi moottori ja voimansiirto – jotka olivat peräisin vanhasta ja ei niin hyväksi havaitusta Fiat 1500:sta:

”Ennakolta voisi olettaa, että vanhan moottorin, voimansiirron ja jousituksen yhdistäminen moderniin koriin synnyttäisi jonkinlaisen kehitysmaa-auton. Onko tälle ajatukselle mitään perusteita, selviää varmasti silloin, kun autoa käytetään kaikissa mahdollisissa olosuhteissa.”

Renault 5 TL -mallin testitaival oli aloitettu joulukuussa ja puolet kilometreistä oli jo takana. Kesän aikana oli tarkoitus ajaa niin paljon, että kestotestin loppuraportti päästäisiin tekemään jo elokuun lehteen. Välihuomiona todettiin, että vakavia häiriöitä ei ollut ilmennyt, eikä tien päälle ollut jääty kertaakaan. Pikku murheita toki oli ollut: 621 km - kylmäkäynnistysvaikeuksia, 3811 km - virranjakajan kansi viallinen, 4609 km - suuntavilkku oikealle rikki, 5727 km – bensa loppui kesken ajon, polttoainemittari rikki, 9223 km – virranjakajan kansi taas rikki... Ja niin edelleen.

Kansikuvapoikana Jukka Kuoppamäki

Kesäkuun 1973 Tuulilasin kansijuttuna oli reportaasi laulaja Jukka Kuoppamäen keikkalauantaista. Laulaja kertoi karsineensa keikkailua villeimmistä vuosista ja ajavansa enää 60 000 km vuodessa. Matkalla Korian lavalle Kuoppamäki ehti tuulettaa ajatuksiaan suomalaisesta autoilukulttuurista:

”Tien päällä näkee kaikenlaista. Varsinkin kesällä. Mä tarkoitan noita ohituksia. Ihan villejä tilanteita joskus. Panee ajattelemaan, että mikähän totakin suojelee. Ja miten kauan. Porvoontie on yksi pahimpia. Siellä mä olen nähnyt kaikkein törkeimmät tapaukset. Toinen on Lahdentie.”

Kuoppamäkeä itseään ei voinut turvallisuuden laiminlyönneistä syyttää – hänellä oli autossaan turvakaaret, ja lisäksi mies ajoi kaikki matkansa kypärä päässä!

Kommentoi »