Kuinka ruokavaliosta tuli uskonto – Ravintoon liittyvät uskomusjärjestelmät alkaneet luoda fanatismia ja jakolinjoja ihmisten välille
Uskontojen tarjoama mentaalinen ja sosiaalinen lohtu niukkenee ja poliittiset ideologiat kärsivät haaksirikoista. Niiden tilalle vauraissa maissa on tulossa ravitsemus, kirjoittaa psykiatri Hannu Lauerma.
Terveystieteitä, erityisesti ravitsemusta, koskeva uutisointi on osin syvässä rappiotilassa. Tämä korostuu mediassa, jossa asiantuntemusta vailla kirjoittelevat toimittajat vetelevät ravitsemuksen terveysvaikutusten tuhannet mutkat suoriksi sellaisten tutkimusraporttien nojalla, joilla ei ole otsikoinnin kanssa mitään tekemistä.
Julkkis X. Y. vain karsi ravinnostaan esimerkiksi leivän, maidon tai perunan, ja sitten hänestä tuntui joltain. Tai jollain foorumilla on julkaistu metodologialtaan perin heikko tutkimus, joka on todistavinaan erityisen terveelliseksi esimerkiksi oluen, punaviinin tai suklaan. Tutkimusten rahoittajina ovat usein olleet tuottajatahot, joko suoraan tai peiteorganisaation kautta.
Omien kokemusten tarjoileminen muille yleispätevänä tienä hyvinvointiin on turhaa.
Ravitsemustutkimuksen suuriin vaikeuksiin kuuluu se, ettei suuria koehenkilöryhmiä kaltaistettuine verrokkiryhmineen voi organisoida kokonaisruokavalion tarkkaan valvontaan vuosien seuranta-ajoiksi, eikä myöskään pitkään altistaa kenties yksipuoliselle ruokavaliolle. Tuloksen ilmaisevana päätetapahtumana onkin usein kokonaisterveyden, toiminnallisten elinvuosien tai eliniän sijasta jokin laboratorioarvo, jonka merkitys on tosiasiallisesti kyseenalainen – vähintään yksilötasolla.
Joskus väitetty terveyskytköskin perustuu vain eläinkokeisiin.
Lisäksi tietyt ruokavaliot kytkeytyvät usein elintapoihin tai taustamuuttujiin, joilla on itsessään myönteisiä tai kielteisiä terveysvaikutuksia. Näitä ovat esimerkiksi liikunta, koulutus, vaikuttavien terveyspalveluiden käyttö, työ, tupakointi, ruokasuolan, alkoholin, nikotiinivalmisteiden ja kannabiksen käyttö, kulttuuri ja etninen tausta. Yksittäisen ruoka-aineen kytkeytyminen – osana kokonaisruokavaliota – hyvinvointiin on täten hyvin vaikea tutkimuskysymys.
Luultavaa, tietyin osin todennettuakin, on geneettisten tekijöiden ja elimistömme suuren mikrobimassan vaikutus yksilöllisiin eroihin siihen, millainen ruokavalio kullekin sopii.
Täten omien kokemusten tarjoileminen muille yleispätevänä tienä hyvinvointiin on turhaa. Se vastaa sitä, että kala-allergiasta kärsivä toitottaisi sanomaansa yleensä hyvinkin terveellisen kalaravinnon tappavuudesta.
Lajimme aivoja ei koskaan olisi voinut kehittyä pelkästään kasvisravinnolla.
Olemme evolutiiviselta taustaltamme sekaravinnon syöjiä. Koska elämälle välttämätöntä B-12-vitamiinia on vain eläinperäisessä ravinnossa, joutuu vegaani ottamaan sitä purkista, ellei käytä kasviperäisiä tuotteita, joihin sitä on keinotekoisesti lisätty. Tiettyjen allergioiden ja sairauksien yhteydessä vegaani tarvitsee lisäravinteena myös sinkkiä. Lajimme aivoja ei koskaan olisi voinut kehittyä pelkästään kasvisravinnolla, mutta pitkän kasvinjalostuksen ja ravitsemustietämyksen kasvun myötä voi vegaanikin saada kaikki elämälle välttämättömät amino- ja rasvahapot.
Esi-isiemme savanneilla ja jääkautena tämä ei olisi onnistunut, vaan sukupuutto olisi niittänyt lajimme.
Uskontojen tarjoaman mentaalisen ja sosiaalisen lohdun ollessa maailmalla hitaasti niukkenemassa ja poliittisten ideologioiden kärsittyä haaksirikoista ovat ravintoon liittyvät uskomusjärjestelmät alkaneet vauraissa maanosissa luoda fanatismia ja jakolinjoja ihmisten välille. Parasta kuitenkin olisi, että voisimme suoda toisillemme ruokarauhan.
