Apu

Hintojen nousu panee ruokakorin uusiksi – Ruokakriisi muistuttaa, miten iso osa siitä tulee ulkomailta – Vieläkö kahvi, avokado ja oliiviöljy maistuvat?

Hintojen nousu panee ruokakorin uusiksi – Ruokakriisi muistuttaa, miten iso osa siitä tulee ulkomailta – Vieläkö kahvi, avokado ja oliiviöljy maistuvat?
Ruuan hinta nousee nopeammin kuin vaa’an lukema hyvän aterian jälkeen. Suomalaiset miettivät syömätottumuksiaan uusiksi – meillä sentään on vaihtoehtoja, vaikka nälkää näkevien määrä kasvaa maailmassa ennätysvauhtia. Mistä kaikesta ruokakriisi johtuu? Voiko kuluttaja tehdä valintoja, joilla ei ainakaan pahentaisi tilannetta?
Julkaistu: 2.8.2022

Avaan ruokakaupan oven. Hieman jännittää: ruuan hinta nousee ja vaihtelee kaupasta toiseen enemmän kuin vuosikymmeniin. Enää en voi päättää etukäteen, että ostan saman ruokakorin kuin aina ennenkin.

Kaksi vuotta sitten tuli pandemia, jolloin tavaroiden kulku häiriintyi kuluttajille näkymättömissä toimitusketjuissa pahemman kerran. Syntyi pulaa, kun tavaroita jäi ensin Kiinan satamiin, jotka suljettiin, ja sitten kaikkialle sinne, missä ihmisiä sairastui tai joutui karanteeniin. Suomessakin huomattiin, että jopa tavallisen joulukinkun lihottamiseen tarvittiin ulkomaisia rehuaineksia, joita ei yhtäkkiä saanutkaan. Ja kun kurimus alkoi hellittää, viime vuonna niinkin pieni asia kuin yhden rahtilaivan kääntyminen poikittain Suezin kanavassa sai jotenkuten setviytyneet maailman tavaravirrat jälleen yskimään ja jumittamaan.

Niinpä ei ole ihme, että Maailman ruokaohjelma WFP:n johtaja David Beasley varoitti helmikuussa Münchenin turvallisuuskokouksessa maailman johtajia: maailman suurin viljantuottaja Kiina on valmistautumassa ennätysheikkoon satoon, edessä on iso ruokakriisi. Heti perään alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Kuva sen kuin synkkeni.

Ukrainalaisten varastoissa makaa yli 50 miljoonaa tonnia viljaa, jonka varaan yli 400 miljoonaa ihmistä pääasiassa Lähi-idässä ja Afrikassa on laskenut. Jopa ranskalaisten perunoiden keksijöinä ylpeilevät belgialaiset ovat joutuneet tuunaamaan kansallisherkkuaan auringonkukkaöljyn loputtua kokonaan – Venäjä ja Ukraina hallitsivat helmikuuhun asti yhdessä yli kolmea neljäsosaa maailman auringonkukkaöljyn kansainvälisestä kaupasta.

Hyökkääjäkin, Ukrainan tavoin yksi maailman suurimmista viljanviejistä, on huomannut yhä vaikeammaksi saada laivoilleen kansainvälisille vesille tarvittavia vakuutuksia. YK:n alainen kansainvälinen ruokajärjestö FAO arvioi jo koronan vieneen yli 100 miljoonaa ihmistä sietämättömän nälän piiriin, ja sota uhkaa vähintään kaksinkertaistaa määrän.

Suomalainen ruokakori on yhä kansainvälisempi

Niin kuin tuossa ei olisi tarpeeksi, ilmastonmuutostakaan ei saisi unohtaa. Hintapaineissakin haluan olla tiedostava kuluttaja, joka ei ainakaan vaikeuta maailman ruokakriisiä, vaan pyrkii lähes mahdottomaan: ostamaan edullista, ravitsevaa, terveellistä ruokaa, joka on tuotettu sekä ympäristöä säästäen että sortoa ja sotaa lisäämättä.

Suomalainen ruokakori on lisäksi entistä isompi osa maailmaa, ei silakan, pettuleivän ja naurishalmeen ympärille muodostunut lintukoto. Isovanhemmat muistelivat, kun ensimmäiset appelsiinilaivat saapuivat sodan jälkeen ja Coca Cola Helsingin olympialaisiin. Minulle oli opiskeluvuosina elämys nähdä tuliaisina ulkomailta tuotuja ranskalaisia juustoja oman kaupan kylmätiskissä. Ensimmäinen kauppareissulla mukaan tarttunut olut oli saksalainen Beck 1980-luvun lopulla.

Nyt emme osaa kuvitella ruokapöytää, työmaalounasta, retkievästä emmekä ravintola-ateriaa ilman ulkomaisia raaka-aineita ja elintarvikkeita.

Kun avaan oven ruokakauppaan, avaan oven koko maailmaan, ja oven takana minun pitäisi ratkaista useampi tämänhetkisen maailman ongelmista samalla kertaa. Tätä ovea ei enää saa kiinni.

Oliivisatoa rokottavat Ilmastonmuutos ja tuholaiset

Auringonkukkaöljy on vielä helppo korvata esimerkiksi italialaisella oliiviöljyllä. Oliivinviljely on jo ennestään tiukilla: joka kolmas viljelijä on lopettanut kahdentoista viime vuoden aikana, ja Italiassa tuotettujen öljyjen oliiveista yli 80 prosenttia tulee ulkomailta. Loppukevään helteet olivat pahimpia 70 vuoteen, ja alkukesästä tilanne vain paheni. Monin paikoin puut ajautuvat kuolioon, vaikka hätäkastelujärjestelmät ja veden säännöstely on otettu käyttöön.

Vain oliivikärpänen, koit sekä runsaassa vuosikymmenessä ympäri maailman levinnyt aasianrasterilude eivät ole pätsistä moksiskaan – lude-esiintymiä on äskettäin löydetty oliivilehdoista, joissa lähes kypsät hedelmät ovat mystisesti irronneet ja pudonneet maahan.

Italian oliivisato on vaihdellut alueittain jopa satoja prosentteja vuodesta toiseen. Kuumuus on ollut pohjoisen vaivana ja pakkasjaksot etelän. Eteläisen Espanjan Andalusiassa, maailman suurimmalla oliivivyöhykkeellä, tuhoeläimiä on yritetty torjua tuomalla seudulle niiden luonnollisia vihollisia, lepakoita.

EU kielsi muutama vuosi sitten tuhoaineiden käytön, sillä niiden vaikuttava myrkky, neonikotinoidi, tappaa myös tuiki tärkeitä pölyttäjiä.

Ruokaöljypulan vuoksi nousevat hinnat eivät pelkästään ilahduta sikäläisiä viljelijöitä, sillä oliivivarkauksien määrä on noussut tänä vuonna 40 prosenttia. Kyse ei ole poikaviikarien metkuista, vaan järjestäytynyt rikollisuus rohmuaa jopa yli kolmanneksen sadosta – odottaen tietysti ensin, että se on lastattu kuorma-autoihin.

Suomalainen rypsiöljy, vaikka ominaisuuksiltaan erilainen, on vaihtoehto, mutta Suomessa rypsin viljelypinta-ala on laskenut kymmenessä vuodessa viidesosaan, ja leudot, lähes lumettomat talvet ovat kasvattaneet viljelijöiden riskiä meilläkin – vanhojen ja uusien tuhohyönteisten ohella.

Onko meillä enää varaa syödä punaista lihaa?

Punaisen lihan – kotimaisenkin – määrän olen jo vähentänyt minimiin, sillä märehtijät lisäävät metaanipäästöjä, ja kaikkien nelijalkaisten rehun viljelemiseen raivataan koko ajan peltoja metsämaalta eli maapallon keuhkoilta.

Kaksijalkaisetkaan eivät ole paljon parempi vaihtoehto: maailman ylivoimaisesti levinnein lintulaji on kana. Niiden määrä maailmassa on tuplaantunut 30 vuodessa nykyiseen yli 30 miljardiin kanaan. Kanan luonnollinen munimistahti on noin 10 munaa vuodessa, mutta tuotantokanalta vaaditaan 300 munaa vuodessa. Vaikka sulkisin silmäni kanojen kasvuolosuhteilta, huoleksi jäävät silti yhä suuremmat kanamäärät teollisuuskanaloissa, joissa lintuinfluenssojen ja muiden ihmisillekin hengenvaarallisten kulkutautien on yhä helpompi kehittyä ja lisääntyä, kun eläinten vastustuskyky heikkenee jalostuksessa.

Jos haluan eläinperäistä ruokaa, joudun kääntämään katseeni vedenpinnan alapuolelle. Itämeri on niin kriittisessä tilassa, että – kaukoruuan suosimisen uhallakin – käteeni osuu purkki thaimaalaista tonnikalaa. Purkin kyljessä vakuutetaan, että kala on päätynyt purkkiin delfiinejä vahingoittamatta. Kun purkkikala löysi tiensä läntisiin kaupanhyllyihin 1970-luvulla, kyseessä oli vielä halpa kotimaisen tuoreen kalan korvike.

Nyt jokunen tonnikalalaji on jo sukupuuton partaalla, ja ylikalastus – samoin kuin laiton kalastus – on todellinen uhka joka ikiselle lajille. Tonnikala on sitä paitsi petokala, ja sen poistaminen ravintopyramidin huipulta on jo saanut merelliset ekosysteemit sekaisin. Kansainvälisillä kalastussopimuksilla säädellään kalakantojen kokoa, mutta sopimukset ovat pääosin vapaaehtoisia, ja avomeri vaikea valvoa.

Mutta sentään merikilpikonnien jääminen tonnikalan pyytäjien vahinkosaaliiksi on vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun kehitettiin ja otettiin käyttöön koukku, joka on muotoiltu eri tavoin kuin aikaisemmin – joskus ratkaisut vaikeisiin ongelmiin ovat yksinkertaisia. Ja vain alle kymmenen prosenttia kalastuksesta tapahtuu ylikalastetuilla merialueilla. Sekin on silti paljon. Tulevaisuudessa näemme varmaan lisää samanlaisia toimia, joihin Meksiko turvautui kesäkuussa: kahden vuoden määräaikainen täyskielto tonnikalan kalastukselle kannan turvaamiseksi.

Halvan tonnikalan kallis hinta

Missä riisto kohdistuu valtameriin, kohdistuu se myös ihmisiin. Thaimaan – maailman suurin tonnikalan viejä – 50 000 kalastusaluksen miehistöstä neljä viidesosaa on ulkomaalaisia. Samoin kuin purkittamoissa, työolot naapurimaiden Myanmarin, Laosin ja Kambodžan köyhille siirtotyöläisille ovat usein kestämättömät: pitkää päivää alle virallisen minimipalkan, kurjat asuinolot, kuria ja väkivaltaa, korvaukset kokonaisen käsivarren repäisevistä työtapaturmista muutaman euron luokkaa.

Noita nykyajan orjia on tuhansia, koska tonnikalapurkin idea on olla halpa.

Ehkä pitäisi vain tyytyä tarhakasvatettuun loheen. Tosin senkin hinta on vaihdellut paljon maailmalla – Suomessa norjalaisesta kassilohesta on tänä kesänä saanut pulittaa jopa 70 prosenttia enemmän kuin aikaisemmin. Yksi selitys on lohitäin yleistyminen – ja se puolestaan lisääntyy sitä nopeammin, mitä lämpimämpää vesi on. Eli ilmaston lämpenemiseen törmäämme tässäkin.

Ihme nimeltä avokado

Siirrytään siis suosiolla kasviksiin – ja kas, aivan kaupan oven lähellä onkin varsinainen ihanneruoka. Terveellisiä rasvoja, paljon kuitua, ei lainkaan sokeria ja yli 20 vitamiinia ja mineraalia. Avokadoa kassiin siis.

Ennen avokadoja piti vielä kypsyttää kotona, mutta nämä ovat pehmeitä ja heti syötäviä – välitysfirman nettisivujen mukaan näiden alkuperämaa, Kolumbia, onkin ainoa heidän tusinasta toimitusmaastaan, josta saa ympäri vuorokauden avokadot näin kypsinä. Selvitetäänpä, miksi.

Avokadoissa riittää syötävää, vaikka muistelen, että niiden viljelemiseen tarvitaankin paljon vettä. Mutta eikös Kolumbiassa ole sademetsiä? Ainakin nämä avokadot ovat tulleet laivarahtina, eivät lentäen. Pienemmän hiilijalanjälkensä lisäksi näinä polttoaineiden huippuhintojen aikoina kuljetuskustannusten osuus hinnasta tuskin on jättimäisen iso.

Vaikka avokadoja viljellään Euroopassa, maailman avokadomarkkinoita hallitsevat Latinalaisen Amerikan maat. Kolumbia on maailman kuudenneksi suurin avokadonviejä, ja viljely on peräti kuusinkertaistunut siellä viiden viime vuoden aikana. Erityisen suosittua – ja arvokasta – on ollut Hass; lajike, jonka kalifornialainen postimies Rudolf Hass tuli kehittäneeksi 1920-luvulla. Hassin puista tuli satoisampia, hedelmistä isompia ja ne säilyivät pitempään kaupan hyllyssä kuin aikaisemmin Kaliforniassa viljellyt lajikkeet.

Vuonna 2014 Kolumbia vei Hass-avokadoa vain 1 400 tonnia, kun vuosikymmenen vaihtuessa määrä oli jo yli puoli miljoonaa tonnia. Kolumbian odotetaan menevän Meksikon, avokadon kotimaan, ohi lähivuosina.

Avokado on jo kolmanneksi arvokkain viljelyskasvi Kolumbiassa kahvin ja laittoman koka-pensaan jälkeen. Kuivuuden ja tulvien – siis ilmastokriisin seurausten – johdosta kahvin viljelyspinta-ala on viidenneksen pienempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Kahvi on säänvaihteluille herkkä, ja sen sadot voivat olla puolet suurempia tai pienempiä olosuhteista riippuen. Kahvi on joutunut antamaan helposti saavutettavilta vuorten alarinteiltä tilaa laidunmaalle ja vaihtelua paremmin kestäville kasveille kuten juuri avokadolle. Kuumeneminen on ajanut myös avokadoa pois kuivimmista maista sademetsistään vehreään Kolumbiaan, jossa vettä riittää yhden avokadopuun tarvitsemat yli 300 litraa vuodessa.

Kun avokadon globaali kysyntä kasvaa, ulkomaiset yritykset ovat rynnänneet ostamaan maata ja panneet pystyyn avokadoviljelmiä ostamalla palstoja perheviljelijöiltä, joilla ei ole säästöjä odottaa puun kasvamista tuottavaksi kymmenen vuoden ajan. Toisaalta viljelymäärät ovat nyt jo niin suuria, että yhtiöt myyvät hyväkatteisien ja parhaimman laatuisten avokadojen viennistä jäävän ylijäämäsadon paikallisille markkinoille niin halvalla, etteivät pienviljelijät pystyisi laskemaan hintojaan niin alas.

Niinpä yhä uusien perhetilallisten on pakko luopua viljelystä ja myydä maansa suuryhtiöille.

Kahvitilat ovat Kolumbiassa olleet perinteisesti pieniä, ja niillä on tullut toimeen. Nyt siis säänvaihtelu vie tilan kahvilta. Avokado ei tarjoa samanlaisia mahdollisuuksia – paitsi suuryrityksille, jotka hakkauttavat metsää peltojen tieltä. Sademetsät ovat osa maapallon keuhkoja täälläkin, joten lajikato ja ilmastokriisi kiihtyy. Nuoret muuttavat kaupunkeihin, joissa ei ole tarpeeksi työpaikkoja – miten käy hallituksen ja monta kymmentä vuotta taistelleen sissiliike FARC:n välisen hauraan rauhansopimuksen, jos toimettomien ja köyhien nuorten määrä lisääntyy?

Kahvia sodan ja ilmastonmuutoksen varjossa

Kahvista tuli mieleen, että sitä ilman en ainakaan voi olla. Mutta mitä kahvia? Voisin kokeilla suomalaisten suosiman lattarisumpin sijaan kahvin alkuperäistä kotiseutua, Etiopiaa, josta Suomeen tuodaan vuorilla kasvavaa korkealaatuista Arabica-laatua.

Useampikin meikäläinen paahtimo on ulkoministeriön tuella käynnistänyt viime vuosikymmenellä yhteistyön kahvistaan kuuluisan Etiopian Sidaman maakunnan osuuskuntien kanssa. Kun tuonti tapahtuu reilun kaupan pelisäännöillä, täältä voisi löytyä turvallinen valinta.

Maan pääministeri Abid Ahmed Ali sai Nobelin rauhanpalkinnonkin vuonna 2019 solmittuaan pitkän sodan päätteeksi rauhan naapurimaa Eritrean kanssa.

Tosin sen jälkeen moni asia meni Etiopiassa pieleen. Pohjoisessa Tigrayssa puhkesi keskusvallan ja kapinallisten välille verinen sisällissota, josta ei meillä juuri kuulla, vaikka aseissa on joukkoja saman verran kuin Ukrainan sodan rintamalla. Taisteluissa on kuollut alle 10 000 sotilasta, mutta siviiliuhrien määrä on monta kertaa suurempi. Sodalla on ollut kokoaan suurempi vaikutus: yli kaksi miljoonaa on lähtenyt pakolaisiksi, suurin osa maan sisällä, ja lähes kymmenen miljoonaa ihmistä maan 88 miljoonasta asukkaasta on välittömän ruoka-avun tarpeessa.

Kuten monessa muussakin Afrikan maassa, ensin koronapandemia horjutti haurasta perusterveydenhuoltoa ja lakkautti matkailun sekä valuuttatulot. Etiopia on jo ennestään joutunut tuomaan kolmannekseen tarvitsemastaan viljasta. Sen suurimpia tuontimaita ovat olleet USA, Argentiina, Ukraina ja Venäjä. Lisäksi nousussa oli vielä viime vuonna Intia, ja se puolestaan on julistanut loppukeväästä viljansa vientikieltoon taatakseen ennätyskuivuudessa kärvisteleville kansalaisilleen ruokaa omasta takaa.

Luonnonolot vaihtelevat itäisestä autiomaasta savanneihin ja sademetsiin, mutta keskilämpötila on noussut 1,3 asteen verran puolessa vuosisadassa eli paljon lyhyemmässä ajassa kuin maapallolla keskimäärin. Lämpöaallot ja tulvat ovat Etiopiassa yhä tavallisempia ja sää vaikeammin ennustettavissa – ja Arabica on lajikkeena erityisen herkkä sään vaihteluille vuodesta toiseen.

Sidaman alueella vesivaroja on paljon, mutta niiden käyttöön saamisessa on paljon ongelmia. Alueella, jossa vain joka kahdennellatoista kotitaloudella on sähköt, ei ole pumppujärjestelmiä. Sota on lisäksi kiihdyttänyt inflaatiota, ja kahvin kuljetukseen tarvittavien tavarakonttien hinta on kallistunut.

Satojen tuottoa on saatu parannettua valistuksella: kahvipensaat tarvitsevat säännöllistä hoitoa, ja vuoroviljelyllä voidaan parantaa maan laatua sekä ehkäistä maaperän kulumista. Energiapihimmät ruuanvalmistusvälineet säästävät polttopuuta, ja puut tarjoavat paremman suojavyöhykkeen kaikelle toiminnalle.

Ja ennen kaikkea: laadusta maksetaan. Viime vuonna moni määrällisissä tavoitteissa jälkeen jäänyt viljelijä kykeni saamaan paremmat tulot keskittymällä laatuun.

Kahvin hinnan nousu tukee Etiopian talouskasvua

Näyttää siltä, että ainakin yhdellä alueella maailmassa ongelmille voi löytyä ratkaisuja. Jopa rauhanneuvottelut Tigrayn sodan lopettamiseksi on saatu käyntiin, kun rintamalla on ollut koko kevään hiljaisempaa.

Etiopialle kahvi on tärkein vientituote, joten kahvin hinnan nousu menee suoraan talouskasvun tukemiseen. Maa on ollut Afrikan köyhimpiä, mutta sen talous on pysynyt kasvu-uralla jopa pandemian pahimman ajan yli.

Kun eurooppalainen kuluttaja kohottaa kupin kallistunutta Sidaman kahvia huulilleen, hän tietää sen olevan vastuullista ja maultaan keskivertoa parempaa. Enkä voi välttyä ajatukselta, että kriisien ratkaisussa mukana oleminenkin maistuu hyvältä.

Kommentoi »