Painonhallinta ei ole tasa-arvoista ja se on perimän syytä – Miten tulee syödä, jotta vaikuttaisi suotuisasti geeniensä toimintaan?

Sama ruoka ei vaikuta kahden eri ihmisen terveyteen täsmälleen samalla tavalla. Yksi voi syödä voita ja muuta kovaa rasvaa ilman, että se heijastuu merkittävästi terveyteen. Toisella taas ravinnon tyydyttynyt rasva nostaa herkästi haitallisen LDL-­kolesterolin pitoisuutta veressä. Näitä yksilöllisiä eroja selittävät osin perintötekijämme eli geenimme.

Ravinnon ja geenien yhteisvaikutuksia tutkii tieteenala nimeltä ravitsemusgenetiikka. Tutkijoita kiinnostaa, miten ihmisen yksilöllinen perimä on yhteydessä siihen, millaisia vaikutuksia ruoalla on elimistössä. Aihetta on tärkeää tutkia, sillä usein ravinnon ja geenien yhteisvaikutukset kytkeytyvät yleisten kansansairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä muistisairauksien riskiin.

Elimistön rasva-aineenvaihduntaan vaikuttaa muun muassa ApoE-geeni. Sen tietyt ilmenemismuodot eli variantit ovat vahvasti yhteydessä etenkin Alzheimerin taudin, mutta myös sydän- ja verisuonisairauksien riskiin.

– Ravinnon kovan rasvan ja kolesterolin runsas saanti on erityisen haitallista henkilöille, jotka ovat perineet ApoE-geenin nelosmuodon. Heillä veren kokonais- ja LDL-kolesteroli kohoaa sen vuoksi herkästi, kertoo ravitsemusgenetiikan dosentti ja laillistettu ravitsemusterapeutti Tiina Jääskeläinen Helsingin yliopistosta.

ApoE-geeni tarjoaa yhden selityksen sille, miksi toiset voivat syödä kovaa rasvaa huolettomammin kuin toiset. Ravinnon ja geenien yhteisvaikutukset ovat kuitenkin harvoin näin yksinkertaisia.

– Kaikkiaan elimistön rasva-aineenvaihduntaan sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskiin vaikuttaa valtava määrä geenejä, Jääskeläinen sanoo.

Ravinto voi hillitä tai villitä geenejä

Myös alttius lihavuuteen on vahvasti periytyvä ominaisuus, johon vaikuttavat tuhannet geenit. Ne voivat säädellä esimerkiksi ruokahalua ja kylläisyyttä, joskin lihomisalttiuden geneettiset mekanismit ovat vielä suureksi osaksi tunnistamatta.

Selvää on, että perimän vuoksi kaikkien lähtökohdat painonhallintaan eivät ole tasaveroisia. Geenit eivät kuitenkaan ole automaattinen kohtalo.

– Ravitsemussuositusten noudattaminen on erityisen tärkeää, jos on saanut geenilotossa enemmän lihavuudelle altistavia geenejä. Erityisen hyödyllistä on huolehtia riittävästä ravintokuidun saannista, sillä se auttaa pysymään normaalipainossa, Tiina Jääskeläinen sanoo.

Ylipäätään omiin ruokatottumuksiin on tärkeää kiinnittää huomiota, jos haluaa virittää geeninsä toimimaan terveyden kannalta ihanteellisesti. Ravinnollamme on vaikutusta geenien toimintaan.

Ruoka voi hillitä tai villitä esimerkiksi elimistön matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien toimintaa. Matala-asteinen tulehdus on elimistössä hiljaisesti kytevä tulehdustila, joka on yhdistetty monien pitkäaikaissairauksien riskiin.

Miten sitten tulisi syödä, jos haluaa vaikuttaa suotuisasti geeniensä toimintaan?

– Jos haluaa pitää geeneistään huolta, kannattaa syödä ravitsemussuositusten mukaan. En ole nähnyt vielä yhtään sellaista tutkimusta, jossa ravitsemussuositusten mukainen ruoka olisi minkään geenin kannalta haitallista, Jääskeläinen tiivistää.

Käytännössä pitäisi siis huolehtia, että ruoka­valioon kuuluu runsaasti vihanneksia, juureksia, palkokasveja, marjoja, hedelmiä ja täysjyväviljoja sekä kalaa, kasviöljyjä, pähkinöitä ja siemeniä. Maitotuotteiden ja lihan määrä kannattaa pitää kohtuullisena, ja sokerin ja suolan liiallista saantia on hyvä pyrkiä rajoittamaan.

– On paljon tutkimusnäyttöä siitä, että terveelliset elintavat toimivat myös ihmisillä, joilla on geneettistä riskiä kansansairauksiin. Suuri ongelma on pikemminkin se, että harva noudattaa näitä suosituksia, Jääskeläinen toteaa.

Hyötyä riskiryhmille

Joskus tulevaisuudessa saattaa olla mahdollista, että ihmisille laaditaan yksilölliset ravitsemussuositukset, joissa otetaan huomioon myös geeniperimä. Käytännössä tämä voisi esimerkiksi tarkoittaa, että tiettyjen riskigeenien kantajat saisivat erilaiset ravitsemussuositukset kuin ne, joilla näitä riskigeenejä ei ole. Edellytys tietysti olisi, että perimästä otetaan ensin selkoa geenitestauksella.

Geenitutkimuksia käytetään terveydenhuollossa jo diagnostiikassa ja lääkehoidon suunnittelun apuna. Niiden arvellaan yleistyvän lähitulevaisuudessa lähes kaikilla lääketieteen erikoisaloilla.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Katja Nissinen Terveystalosta kertoo, että ravitsemusneuvonnassa geenitestaus ei tule vielä kovin yleisesti vastaan.

– Vain satunnaisesti vastaanotolle tulee asiakkaita, joilta on määritetty jokin tietty riskigeeni, Nissinen sanoo.

Tiina Jääskeläinen arvioi, että joudumme odottamaan geenitietoa hyödyntäviä ravitsemussuosituksia vielä vuosia. Hän kuitenkin toivoo, että geenitutkimuksen avulla pystyttäisiin kohtuullisen pian tunnistamaan erityiset riskiryhmät, joille voitaisiin kohdentaa elintapa- ja ravitsemusneuvontaa. Tästä olisi hyötyä sairastumisten ehkäisemisessä.

Hyvä uutinen on, että ravitsemusterapeutin vastaanotolla saa nytkin tilanteeseensa sopivia yksilöllisiä suosituksia, vaikka sinne ei vielä voikaan astella oman täydellisen geenikarttansa kanssa. Kaksi korkeasta kolesterolista kärsivää asiakasta ei koskaan poistu vastaanotolta täsmälleen samanlaisten neuvojen kanssa.

– Yhteinen neuvo heille molemmille olisi, että rasvan laatuun ja liukoisen kuidun saantiin kannattaa kiinnittää huomiota. Ohjaus on kuitenkin yksilöllistä joka ikinen kerta. Yhdessä keskustellen mietitään, miten terveyttä edistävät ruokatottumukset sopivat kunkin ihmisen arkeen, Nissinen kuvailee.

Testaamista harkittava tarkkaan

Netissä myytävät kaupalliset geenitestit voivat tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, jos omista geeneistä tekisi mieli saada tarkemmin selkoa. Tiina Jääskeläinen neuvoo suhtautumaan testeihin kuitenkin varauksella, sillä niiden laatu vaihtelee huomattavasti. Asiakkaalle ei välttämättä anneta täsmällistä tietoa, kuinka monta ja mitä geenejä testillä tutkitaan.

– Toinen ongelma on se, että ihminen jää testi­tulokset saatuaan tiedon kanssa usein ihan yksin ilman, että mitään neuvontaa tarjotaan. Tieto perinnöllisestä riskistä sairastua voi aiheuttaa ahdistusta. Ennen kaupallisen geenitestin tekemistä on syytä harkita tarkkaan, onko valmis ottamaan tällaisen tiedon vastaan, Jääskeläinen sanoo.

Geenitesti ei ole ainoa tapa hankkia tietoa perinnöllisestä sairastumisriskistä, vaan siitä voi saada vihiä myös muulla tavalla, nimittäin omaa sukutaustaa tarkastelemalla. Jos suvussa esiintyy paljon tyypin 2 diabetesta, verenpainetautia tai sydän- ja muistisairauksia, myös oma sairastusmisriski voi olla kohonnut.

– Sairastuminen on kuitenkin aina monen asian summa, johon perimän lisäksi vaikuttaa moni muukin tekijä. Syö suositusten mukaisesti, liiku säännöllisesti, nuku riittävästi ja palaudu arjen kuormituksesta ovat kaikille sopivia neuvoja terveyden tukemisessa, Katja Nissinen toteaa.

Asiantuntijat: ravitsemusgenetiikan dosentti, laillistettu ravitsemusterapeutti Tiina Jääskeläinen, Helsingin yliopisto ja laillistettu ravitsemusterapeutti Katja Nissinen, Terveystalo.