Apu

Näin suomalaiset oppivat matkustamaan ja löysivät Italian – Matkaopas Tellervo Puuri on nähnyt kaiken

Näin suomalaiset oppivat matkustamaan ja löysivät Italian – Matkaopas Tellervo Puuri on nähnyt kaiken
Tellervo Puuri sai aikanaan oppaana seurata vierestä, kuinka suomalaiset opettelivat matkustamaan. Kolmenkymmenen Roomassa asutun vuoden jälkeen hän muutti pieneen italialaiskylään, jonka lähistöllä makaa puoli miljoonaa vuotta vanha elefantti.

Elettiin vuotta 1962. Kuvankaunis  18-vuotias kotkalaistyttö seisoi valkoisen matkalaukkunsa kanssa Firenzen rautatieasemalla ja silmäili ympärilleen.

Koska junan lähtöön oli vielä aikaa, tyttö päätti mennä ravintolaan, vaikka osasi vain kaksi sanaa italiaa: insalata (salaatti) ja macaroni.

Ravintolassa tyttö sai eteensä spagettilautasen ja sen mukana ongelman: vaikka kuinka yritti syödä nätisti, spagettia karkaili kummastakin suupielestä. Sotkeminen nolotti, ruoka oli uutta ja vierasta. Lopulta tyttö keksi pidellä ruokalistaa kasvojensa edessä ja syödä suojassa.

Ensimmäinen matka Roomaan. Telli ja Susan hommasivat tietämättään hotellihuoneen bordellista ja maksoivat itsensä kipeäksi valokuvista. Tellervo Puuri mustassa takissa. Kuva: Tellervo Puurin kotialbumi.

Lounaan jälkeen tyttö matkusti Perugiaan. Hän oli hakenut opiskelemaan italian kieltä ulkomaalaisille tarkoitetussa yliopistossa, Universita di Stranierissa. Ystäväpiiri löytyi opiskelijoiden joukosta.

Samassa porukassa pyöri myös pienikokoinen, kiltti ja hiljainen amerikkalaispoika, jota kutsuttiin nimellä Bob.

– Hän ei millään erottunut muista. Samanlaisia miellyttäviä amerikkalaispoikia oli yliopistossa satoja, Tellervo ”Telli” Puuri, 76, naurahtaa.

Myöhemmin Bob tunnettiin nimellä Robert Redford.

– Tämä kylä, Castel Cellesi elää vielä muinaisissa ajoissa kanojensa ja kissojensa kanssa. Nuoriso vaihtaa tapoja, valitettavasti, Tellervo miettii.

Castel Celles – 200 asukasta ja piazza

Noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Roomasta, Keski-Italian henkeäsalpaavien maisemien keskellä piileskelee maaseudun rauhassa pieni kylä, 1600-luvulta peräisin oleva Castel Cellesi, jonka Tervetuloa-kyltissä tervehditään myös suomeksi.

Kylä sijaitsee Lazion maakunnassa ja aluetta kutsutaan nimellä Tuscia Etrusca Romana. Alto Lazion rajanaapureina ovat Umbria ja Toscana.

Castel Cellesissä asuu noin 200 ihmistä. Sen keskustassa on suuri piazza eli aukio, ja vanhan palatsin portin takana sijaitsee pienempi aukio, jonka laidalla on kirkko.

Kylässä on baari, jossa pidetään myös kauppaa ja posti, joka on kerran viikossa auki. Leipämyyjä käy aamuisin, kalakauppias ja vihanneskauppias keskiviikkoisin.

Välillä aukiolle  ajaa myyntiautonsa myös Franco, alusvaatekauppias, joka muistaa ulkoa kylän jokaisen naisen rintaliivien kokonumeron. Kylässä asuu italialaisten lisäksi esimerkiksi  hollantilaisia, amerikkalaisia, suomalaisia, brittejä ja saksalaisia.

Vuonna 2014 lähistöltä löydettiin viisi metriä korkean ja 11 tonnia painaneen Elephas antiquusin luut. Elefantti on 500 000 vuotta vanha, vanhempi kuin mammutti, ja Firenzen yliopiston väki tutkii sitä. Kylä on ylpeä norsustaan.

Tellervo Puuri kaipaa Suomesta hapankorppuja, voita, mansikoita ja joskus myös suomalaisten täsmällisyyttä.

Seesteinen tunnelma

Parikymmentä vuotta sitten Telli vieraili ensimmäisen kerran ystävänsä Kristina di Nolanin luona Castel Cellesissä ja ihastui paikkaan.

Hän osti itselleen pienen talon, jonka puutarhassa oli viiniköynnöksiä ja muutama oliivipuu.

– Kokemattomana viljelijänä en osannut hoitaa pikkutilaa, joten onnistuin pilaamaan sadon. Onneksi paikka oli myyty minulle laittomasti, ja sain rahani takaisin.

Lopullinen koti löytyi isomman aukion reunalta. Koska Italiassa lähes kaikkiin asioihin liittyy draamaa, talolla oli 15 omistajaa, mikä vaati 15 lainhuudatusta. Koti laajeni myöhemmin viereiseen viljavarastoon.

Tunnelma kylässä on seesteinen. Metsästyskoirat haukahtelevat tarhoissaan alhaalla laaksossa ja siestan aikana kylällä astelee vain kissa.

Kun helle hieman hellittää, ilta hämärtyy ja perheet on syötetty, rouvat istahtavat penkeille piazzan reunalle, seuraavat silmä tarkkana ohikulkijoita, juoruilevat ja muistelevat. Moni on sukua keskenään.

Jos mielii lähteä mihinkään, sille on otettava aikaa. Penkkiriviä ei niin vain ohiteta. On pussattava poskille, kyseltävä kuulumiset, kerrottava tarkasti, mihin on menossa ja keiden kanssa.

– Täällä on kaikilla aikaa toisilleen, joskus vähän liikaakin. Italia on kielenä kaunis, mutta sanoja käytetään enemmän kuin Suomessa. Asioita lähestytään aina pidemmän version kautta. Jos Suomessa alkaisi laverrella italialaisen, koristeellisen kaavan mukaan, edes suomalaisten pitkäpinnaisuus ei riittäisi sen kuuntelemiseen, Telli naurahtaa.

Telli nostaa maljan Castel Cellesissä.

Suomalaisuus tulee esille siinä, että joskus Telli sanoo asioita lyhyemmin.

– Suomessa taas hypin nopeasti asiasta toiseen, mikä on hyvin italialaista.

Pari vuotta sitten kylää kuohutti aviokriisi, jonka keskiössä olivat  kauppiasrouva ja hänen postimiehenä työskentelevä aviomiehensä, joka oli löytänyt nuoremman. Kylän rouvat linnoittautuivat tuoleineen kauppaan kuuntelemaan, kun kauppias raivosi lihakirves kädessä.

– Ystäväni Maria Pia piipahti kyläkaupassa, ja uteliaat kyläläiset halusivat tietää enemmän uudesta asiakkaasta. Kun kauppias kuuli Marian tulevan viereisestä kylästä, jossa mies toimi postinkantajana, hän kertoi miehensä edesottamuksista.

– Marian kuultua aviorikoksesta hän lupasi päästää molemmat koiransa irti, kun postimies saapuu. Rouvat olivat innoissaan lupauksesta. Minun oli mentävä ulos nauramaan, koska tiesin, että nämä kaksi hirviökoiraa olivat ikivanha, tuskin jaloillaan pysyvä Pippo sekä muutaman kuukauden ikäinen pentu. Elämä Italiassa on kuin suurta teatteria, Telli hymyilee.

Ummikkona Italiaan

Tellervo Puuri syntyi Viipurissa ja vietti lapsuutensa Kotkassa. Äiti oli kätilö ja isä liikemies.

Halu nähdä maailmaa syttyi jo pikkutyttönä. Lähtö yksin 18-vuotiaana ummikkona Italiaan kielikouluun vaati pikkukaupungin tytöltä rohkeutta.

– Olin niin naivi! Muistan ensimmäisen Rooman-matkan, jonka tein ystäväni Susanin kanssa. Rooman rautatieasemalla valitsimme taksin sijaan hevoskärryt, koska luulimme, että hevonen on halvempi kuin auto. Se oli kolme kertaa kalliimpi.

– Hotellihuoneessa oli peili katossa, mitä ihmettelimme kovasti. Lopulta keksimme, että jotkut haluavat tarkistaa ulkonäkönsä heti aamusta, jo sängyssä. Olimme tietämättämme ottaneet huoneen tuntihotellista, bordellista, Telli naurahtaa.

Pietarinkirkolla valokuvaaja pyysi kaksikkoa poseeraamaan.

– Mehän laitoimme parastamme! Kyseessä olikin ammattikuvaaja, joka laskutti kuvista parin viikon ruokarahan.

Opintojen jälkeen Telli palasi Suomeen. Malmin lentoasemalla järjestettiin Suomen ensimmäinen opaskurssi, oppaita kutsuttiin matkanjohtajiksi. Ammatti oli uusi ja aiheutti epäilyjä.

– Minulle sanottiin, ettei tuo ole mikään ammatti. Tuskinpa sillä elatuksesi saat! Olen elättänyt itseni tällä ammatilla melkein kuusikymmentä vuotta.

Telli hyväksyttiin opaskurssille. Hän osasi ruotsia, saksaa, englantia, ranskaa ja italiaa, myöhemmin hän opetteli vielä espanjan.

– Sanotaan, että elämä ei riitä Rooman tuntemiseen, ”non basta una vita”, Telli nauraa.

– En muista kurssin sisältöä, mutta todennäköisesti painotettiin sitä, miten ihmisiin on suhtauduttava. Jos et sovi asiakaspalveluun, turha mennä matkanjohtajaksi, vaikka puhuisit kymmentä kieltä.

Matkailu oli vielä lapsenkengissä, harvojen herkkua ja nykyistä hankalampaa. Esimerkiksi Rodokselle pääsi vain yhdistelmämatkalla, jossa oltiin ensin viikko Ateenassa.

Ainoa Italian-lento oli Milanoon. Tilanne muuttui, kun vuonna 1963 perustettiin Aurinkomatkat, ja se aloitti charter-lennot. Espanja alkoi kiehtoa suomalaisia rantalomakohteena, Italia kutsui kulttuurimatkalle.

Aurinkomatkat palkkasi tuhansista hakijoista 28 tyttöä matkanjohtajiksi. Telli aloitti uransa Aurinkomatkojen nimilappu rinnassa Gardajärvellä.

– Äkkiä kohde vaihtui Roomaan, sillä Rooman opas meni naimisiin, ja muitakaan ei ollut. Sanotaan, että elämä ei riitä Rooman tuntemiseen, ”non basta una vita”.  Asuin ja tein töitä kolmekymmentä vuotta Roomassa. Voin sanoa tuntevani Roomaa, mutta en voi koskaan sanoa tuntevani Rooman.

Suihkuseurapiirit löysivät Caprin

Seitsemänkymmentäluvun taitteessa maailman suihkuseurapiirit ja filmitähdet löysivät Napolinlahdella sijaitsevan Caprin. Sinisestä luolasta, Grotta Azzurrasta kuuluisalla saarella lomailivat muun muassa Aristoteles Onassis, Brigitte Bardot, Sophia Loren sekä kirjailija Graham Greene. Kaunis ja kielitaitoinen suomalaisopas napattiin mukaan moniin juhliin.

– Kerran amerikkalaisen filmitähden, Tyrone Powerin, vaimon järjestämissä juhlissa innostuin puhumaan niin, että huitaisin lasit kumoon hienolle pellavaliinalle. Ihme kyllä, kutsuivat uudelleen.

Caprin jälkeen Telli avasi uuden kohteen, Iscian, ja talvella 1972 suomalaiset lennätettiin ensimmäistä kertaa Madeiralle.

– Lentokentällä järjestettiin 14 tunnin lennon jälkeen uuden kohteen kunniaksi tanssit! Teetin Madeiraa varten ikkunalaseista silmälasit, että olisin ollut vähän tärkeämmän näköinen. Oli myös salkku ja nuttura.

Talvella 1972 suomalaiset lennätettiin ensimmäistä kertaa Madeiralle-
14 tunnin lennon jälkeen lentokentällä järjestettiin uuden kohteen kunniaksi tanssit.

Elämä toi eteen uskomattomia kohtaamisia. Milloin lentokentällä juttuseuraksi istahti Ingrid Bergman, milloin hotellin uima-altaalla Telli ihasteli lasta, jonka sedäksi esittäytyi amerikkalainen supertähti, laulaja Bruce Springsteen. Tosin Tellillä ei ollut aavistustakaan, kuka mies oli.

– Kerran Bridgitte Bardot ilmestyi roomalaiseen yökerhoon samanlaisessa asussa kuin minä. Valkoisessa pitsimekossa, jonka maksamiseen minulta oli mennyt lähes kuukauden palkka. Bardot kiristeli koko illan hampaitaan, ja aivan varmasti vaateliike sai haukut seuraavana päivänä.

Howard Hughesin omistama Trans World Airlines (TWA) nappasi Tellin kymmeneksi vuodeksi, ja työ vei ympäri maailmaa. Sen jälkeen Telli palasi kymmeneksi vuodeksi Aurinkomatkoille Roomaan.

Loput yli kaksikymmentä vuotta hän työskenteli amerikkalaisen Trafalgarin palveluksessa.

– Välillä työ oli raskasta, mutta aina yhtä antoisaa ja rikasta. En ikinä olisi saanut näin laajaa käsitystä maailmasta ja ihmisistä ilman tätä työtä.

Telli ja kirjailija Laila Hietamies, nykyunen Hirvisaari, Roomassa 70-luvulla.

Rooma 30 vuotta sitten

Roomasta tuli monen julkisuudesta tutun suomalaisen lempikohde, ja monista heistä tuli Tellille rakkaita ystäviä.

– Kolmekymmentä vuotta sitten Rooma oli erilainen. Kaupungissa oli vähemmän matkailijoita. Fontana di Trevillä ei ollut koskaan ketään, nyt siellä on kaikki. Ihmiset olivat ystävällisiä, elegantteja, tyylikkäitä.

– Roomalaisilla oli aikaa myös jutella, pienet korttelit olivat kuin pieniä kyliä. Tänään kaikki ovat vihaisia. Jos asut Roomassa Espanjalaisten portaiden lähellä, kadulla vaeltaa tuhansia turisteja ikkunasi alla, et pääse edes ovesta ulos. Venetsiasta puhumattakaan.

Castel Cellesissä on sitä rauhaa ja yhteisöllisyyttä, jonka Rooma lopulta menetti turistimassojen takia. Samantyyppistä rauhaa Telli on löytänyt Intiasta

Kaikista nykypäivän ongelmista huolimatta Rooma on Tellin mukaan matkailijalle mahtava kokemus.

– Roma Eterna, Ikuinen kaupunki, jonka vertaista maailmasta on mahdotonta löytää! Roomalaiset ovat vieläkin ihania, vaikka aika ja liikenne eivät anna mahdollisuutta leppoisaan roomalaisuuteen.

Castel Cellesissä on sitä rauhaa ja yhteisöllisyyttä, jonka Rooma lopulta menetti turistimassojen takia. Samantyyppistä rauhaa Telli on löytänyt Intiasta. Hän viettää siellä joka vuosi muutaman kuukauden.

Kodin laajennusosa on entinen viljavarasto.

Italialaiset tietävät maailman onnellisimman kansan

Italiassa napistaan paljolti samoista asioista kuin Suomessa: ruokajonoista ja pakolaisista.

– Elämä on silti sosiaalisempaa. Vanhuksia ei sysätä laitoksiin, heidät hoidetaan kotona. Vanhanaikaiset asenteet istuvat edelleen tiukassa: nainen hoitaa kodin, mies tienaa rahat, tosin siihenkin on tulossa muutos. Moderni italialaisnainen haluaa oman uran, naisliike on hyvin voimakas.

Italiassa lounas syödään perinteisesti kotona, koska äidit kokkaavat. Kun äidit menevätkin töihin, koululaitos joutuu ottamaan oppia suomalaisesta kouluruokailusta.

– Kouluruokailun lisäksi täällä tiedetään, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa. Koska Italiassa kaikki menee usein överiksi ja asioita pannaan vielä paremmaksi, olen saanut kuulla vaikka kuinka ihmeellisiä tarinoita Suomesta.

Italialaisista on mahdotonta tehdä yleistyksiä, sillä maa on vastakohtia täynnä – jopa kielellisesti.

– Suomalaiset voisivat opetella italialaisilta positivisuutta ja italialaiset suomalaisilta täsmällisyyttä. Suomalaiset pitävät sanansa, italialaiset unohtavat ne välillä, tosin alueissa on eroja. Pohjois-Italiassa asiat on just eikä melkein, siellä ollaan jämptejä.

Baarissa pidetään pientä kauppaa. Tellin seurana kyläpäällikkö Giorgio ja suomalainen Anne. Kiira on kaikkkien lemmikki.

Telli tapaa sisartaan Suomessa pari kertaa vuodessa, mutta sanoo, ettei hän tunne Suomea lainkaan. Suomessa reissaamiseen käytetty aika olisi pois läheisiltä.

– Kerran suomalaisessa kahvilassa jäin tiskille juomaan kahvia. Äkkiä tajusin, että muut istuivat. Ei Italiassa istuta kahvilassa. Italiassa kahvi maksetaan, juodaan seisten tiskin vieressä, vähän seurustellaan ja sitten lähdetään.

Eräs tapahtuma naurattaa edelleen Tellin suomalaista ystäväpiiriä.

– Nousin bussiin ja aloin laskea matkustajia, niin kuin oppaat laskevat: kävellen keskikäytävää, sormi ojassa: yksi, kaksi, kolme…. Pääsin puoleenväliin bussia, kun havahduin, etten olekaan töissä ja että bussi oli täynnä suomalaisia matkustajia, ei asiakkaitani. Olin menossa siskon luo Helsingistä Kotkaan.

Kaikki ovat tuttuja keskenään, yhteisöllisyys on tärkeää.

Italia muutakin kuin Rooma, Firenze ja Venetsia

Telli toimii edelleen ajoittain matkanjohtajana: hän järjestää Toscanaan kulttuurimatkoja. Asiakkaat tulevat ympäri maailman tutustumaan etruskien historiaan, viininviljelyalueisiin, keskiaikaisiin linnoihin ja palatseihin.

Ruhtinassukuihin kuuluivat muiden muassa Orsini, Monaldeshi ja mahtavat Farnesit.

Matkailijat alkavat myös oppia, että Italia on muutakin kuin Rooma, Firenze ja Venetsia.

Alle vartin ajomatkan päässä Castel Cellesistä sijaitsee etruskien 443 metriä korkealle kukkulalle rakentama kaupunki Civita di Bagnoregio, siellä käy nykyään enemmän turisteja kuin Rooman Colosseumilla.

Tellervo Puurin taustalla etruskien rakentama Civita di Bagnoregio. Sitä käy ihailemassa enemmän turisteja kuin Rooman Colosseumia.

Matkustajia kiehtovat lähikaupunki Orvieton kuuluisat viinit sekä Duomo di Orvieto, 1200-luvulta peräisin oleva katedraali, joka rakennettiin Bolsenan ihmeen vuoksi: 1200-luvulla Euroopan suurimman kraaterijärven, Bolsenan, kaupungissa kirkonmies kaatoi alttarilla ehtoollisviinin. Se muuttui vereksi, tahrasi liinan, sen alla alttaripöydän ja läikkyi vielä alttarin marmorisiin kylkiin. Liina vietiin Orvietoon, ja sille rakennettiin katedraali.

Lähinähtävyyksiin kuuluu myös Montefiascone, sieltä on peräisin Suomessakin saatava kuuluisa viini Est, Est, Est! Kaupungin Cattedrale di Santa Margherita -kirkon upeiden freskojen peittämä kupoli on italian vanhimpia, se rakennettiin jo ennen Pietarinkirkon kupolia.

Lähellä sijaitsee myös Viterbo, paavien pääkaupunki ennen Roomaa. Castel Cellesin hautausmaalla on Sanseolcro, ”kivi kappelin sisällä”, jonka suojissa Viterboon matkalla olleet pyhiinvaeltajat tapasivat pysähtyä lepäämään. Ehkä yksi heistä oli Pyhä Franciscus Assisilainen. Uskomuksen mukaan kivi hehkuu yhä sielua ja ruumista parantavaa voimaa.

– Jos elämä olisi mennyt toisin? Asuisin ehkä Kotkassa, minulla olisi ehkä lapsia ja lapsenlapsia, nyt ei ole edes kissaa. Mutta toisaalta... kerran eräs ystäväni motkotti jotakin minulle. Vastasin, että hyvä sinun on puhua, kun sinulla on perhe. Hän vastasi, että ”älä hölötä, sinulla on perheenä koko kylä”.

Äkkiä ulkoa kuuluu kauhea meteli. On keskiviikko, joten kalakauppias kaahaa kylän aukiolle ja mainostaa tuotteitaan huutamalla kurkku suorana mikrofoniin.

Telli kuuntelee hymyillen kalakauppiaan huutoa ja hakee sitten lompakon. Metelin perusteella tänään on myynnissä tuoreita simpukoita, ja se tietää illaksi simpukkaspagettia, Spaghetti alle Vongolea.

Nykyään kotkalaistyttö osaa syödä spagetit siististi.

Julkaistu: 27.1.2020
Kommentoi »