Apu

Saamelaisalueilla kahden katastrofin katovuosi – Talvi tappoi porot ja pandemia viimeisteli ahdingon

Saamelaisalueilla kahden katastrofin katovuosi – Talvi tappoi porot ja pandemia viimeisteli ahdingon
Saamelaisalueilla porot pidetään perinteiseen tapaan luonnonlaitumilla. On totuttu siihen, että ravinto saadaan luonnosta, ilman lisäruokintaa.
Julkaistu: 2.11.2020

Elokuun ensimmäisen päivän iltana Lapin ja Ivalon paliskunnissa levisi uutinen. Yhteisesti omistettu 500 neliön poroteurastamo Sodankylän Teurastamontiellä oli tuhoutunut tulipalossa kokonaan. Vahingot laskettaisiin sadoissatuhansissa euroissa.

Koska tästä oikein herää, Joiku-Kotsamon porofarmin emäntä Armi Palonoja kysyi mielessään.

Koko vuosi 2020 oli ollut jo yhtä painajaisten ketjua.

Keväällä kaikki oli tapahtunut viikossa. Maaliskuussa hallitus oli alkanut valmistella poikkeuslain käyttöönottoa. Samaan aikaan toisella puolella valtamerta Yhdysvaltain presidentti Donald Trump asetti maahan poikkeustilan.

Saariselkäläiselle porofarmille alkoi virrata sähköposteja ja puheluita. Kaikki peruttiin: ulkomaiset turistiryhmät, suomalaiset yritykset, koululaisten bussilastit.

Takana oli talvi, jollaista poromies ja Saamelaiskäräjien toinen varapuheenjohtaja Leo Aikio ei ollut nähnyt elämänsä aikana. Ainutlaatuiselta talvi näytti etelästäkin käsin. Kun Uudenmaan rajat maaliskuun lopussa suljettiin koronan vuoksi, Etelä- Suomessa saatiin vain ihmetellä etäältä kuvia Lapin upeista laduista, joilla hiihdettiin pitkälle kevääseen.

Poronhoidon näkökulmasta talvi oli katastrofi.

– Silloin kun hiihtäjällä on hienot kelit, meillä on hätä, sanoo Aikio nyt.

Armi ja Timo Palonoja valmistautuvat porosafarien tulevaan talvikauteen.

Kylmä ja kuiva kesä 2019

Kaikki oli alkanut jo siitä, että kesä 2019 oli ollut pohjoisessa kylmä ja kuiva. Sieniä ei tullut. Syksy tuli kylmänä ja sateisena, ja lumi satoi ennätysaikaisin sulaan maahan.

Nyt ei hyvältä näytä, Leo Aikio ajatteli.

Talvella lumen koostumus oli jotenkin erilaista kuin normaalisti. Lumi pakkaantui ja tiivistyi ja muodosti väliin jääkerroksia. Lunta oli ennenkin ollut paksusti, mutta se oli ollut pehmeää pakkaslunta.

Saman huomasi Luonnonvarakeskus mittauksissaan. Keski- ja Pohjois-Lapin paliskuntien talvilaidunalueilla lumipeite oli harvinaisen paksu. Lumessa oli kovia pohja- ja välikerroksia, ja sen alle muodostui homesieniä.

Lumen määrän takia poroja oli koko talven vaikeaa saada kokoon lisäruokintaan. Paliskunnat yrittivät tehostaa ruokintaa sen minkä pystyivät.

– Yhden viikon kaivoimme lumen alta erotusaitaa esiin.

Hakkuut ovat vähentäneet ravintoa, joka porot saavat suoraan puista.

Poronhoitajat tekivät ympäripyöreitä päiviä. Päivät ruokittiin, yöt levättiin.

Kevätkin oli kylmä. Paksu lumipeite suli lähes kuukautta normaalia myöhemmin. Porot yrittivät epätoivoisesti tyytyä puusta saatavaan ravintoon.

– On ollut voimakkaita hakkuita ja metsätaloutta, joten puusta saatava ravinto on vähentynyt, Leo Aikio sanoo. 

Kuolleiden porojen tarkkaa määrää ei tiedetä vielä syksylläkään. Puhutaan tuhansista ja kymmenistätuhansista.  Eri paliskunnissa arvioidaan menetyksen olevan useiden kymmenien prosenttien luokkaa, Luken arvion mukaan ainakin viitisentoistatuhatta poroa.

Samalla kustannukset ja työn määrä kasvoivat. Paliskunnille tehdyn kyselyn mukaan poronhoidon kustannukset nousivat jopa 80–90 prosenttia tavanomaista korkeammiksi.

Menetys jatkuu: tulevan teurastuskauden vasaprosentin paliskunnat arvioivat putoavan keskimäärin alle puoleen.

Kuinka paljon rekiä on talvella käytössä? Tuskin juuri lainkaan, ohjelmapalveluyrityksissä pelätään.

Pandemia vaikutti myös porotalouteen

Saamelaisalueella isku on ollut voimakkain, Leo Aikio sanoo. Täällä porot pidetään perinteiseen tapaan luonnonlaitumilla. On totuttu siihen, että ravinto saadaan luonnosta, ilman lisäruokintaa.

– Meillä ruokinnan kulut nousivat 60000 eurosta yli sataan tuhanteen. Työn määrä kasvoi puolella, Aikio kuvaa.

Ja sitten vielä korona. Se vaikutti porotalouteenkin. Matkailun romahtamisen myötä putosivat myös poron lihan kysyntä ja hinta. Suoramyynti ja ravintolat eivät vetäneet.

– Jos viime vuoden tulot eivät huonon sienivuoden takia olleet hyvät, tänä vuonna tuloja ei ole tiedossa käytännössä lainkaan, Leo Aikio miettii nyt.

Tunnelma saamelaisalueella ja poronomistajien keskuudessa on vähintäänkin apea.

– Ei kai ketään naurata, kun tuloista ei ole mitään tietoa, ja tätä elinkeinoa pitäisi viedä eteenpäin.

Monia asioita on ehtinyt olla vuosien aikana huonosti, Leo Aikio sanoo. On katovuosia ollut aiemminkin.

Mutta koskaan kaikki ei ole mennyt saamelaisalueella kerralla näin pieleen.

Ennen erotuksia saamelaisten poronhoitajien porot kulkevat vielä vapaina luonnossa. Ruska oli Lemmenjoella tänä vuonna kaunis.

Katastrofin lovea kukkarossa mahdoton paikata

Nyt ei olisi aikaa odottaa, sanoo Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso. Valtion pitäisi reagoida heti.

Kovin nopeaa toimintaa ei ole tiedossa. Maa- ja metsätalousministeriö odottaa vielä lopullisia tietoja teuraiden määristä ja porohävikin suuruudesta syksyn teuraskauden aikana. Lopulta valtioneuvosto päättää, maksetaanko poikkeuksellisista luonnonolosuhteista korvauksia poronomistajille vai ei.

Juuson mielestä poronhoitolaissa olevan vahingonkorvausjärjestelmän toimintaan pitäisi luottaa. Kyse ei ole tuesta, vaan laissa olevasta vahingonkorvauksesta, hän painottaa.

Katastrofitalven lovea kukkarossa on tosin mahdotonta paikata. Etenkin pienissä kylissä poronhoito on merkittävä työpaikkojen ja tulojen lähde. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan poronhoidon taloudellinen merkitys suorine ja välillisine vaikutuksineen on vuositasolla miljardin luokkaa.

Taloudellisen merkityksen lisäksi poronhoidolla on kulttuurinen merkityksensä. Saamelaisille poronhoidon arvoa kulttuurin ylläpitäjänä ei mitata rahassa.

– Porot ovat saamelaiskultuurin keskiössä. Niiden kuolemat vaikuttavat porotalouteen, käsityömateriaaleihin, koko saamelaiskulttuurin mukaiseen elämään, Juuso sanoo.

"Ilmastonmuutos on saamelaisille iso uhka, koska saamelaiset ovat luontoon sidottu kansa."
Tuomas Aslak Juuso

Nyt hän pelkää, että koko saamelaiskulttuurilla on edessään monen vuoden taantuma. Pieni yhteisö ottaa muita rajummin iskut.

– On vaikeaa saada tätä tietoa vietyä läpi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kaikki perinteiset elinkeinot ovat sitoutuneet elämään luonnon kanssa.

– Myös ilmastonmuutos on saamelaisille iso uhka, koska saamelaiset ovat luontoon sidottu kansa, Juuso sanoo.

Koronapandemia on ollut saamelaisille erityisen vaikea. Neljän valtion alueella asuva kansa kärsi rajojen sulkemisesta. Kauppayhteydet pysähtyivät, ja monet perinteiset tapahtumat peruttiin.

Rajoituksia on saamelaisten joukossa silti kannatettu, sillä itse taudin leviäminen on pelottanut. Historiasta muistetaan yhä juuri saamelaisalueella rajuimpia tuhojaan tehnyt espanjantauti.

Tuomas Aslak Juuson mukaan saamelaisia huolettaa vanhemman väestönsä puolesta.

– He ovat tämän kulttuurin tärkeimpiä kantajia. On ollut kova pelko, että vanhusväestöä menetetään.

Kun terveydenhuollon kapasiteetti uhkaa muutenkin olla riittämätön, sitä se on etenkin saamenkielisille. Osa on saattanut vanhana unohtaa koko suomen kielen.

Porot tulevat aina ensin, sanoo poronhoidon lisäksi ohjelmapalveluja tekevä Petri Mattus.

Korona pysäytti kaiken keväällä

Lemmenjoella on harvinaisen kaunis ruska. Poromies ja matkailuyrittäjä Nils-Heikki Paltto vetää kasvoilleen maskin, kun vie veneellisen maskillisia retkeilijöitä Ravadasputouksille. Illalla Nils-Heikin isä Heikki ja veli Aslak vetävät jokiveneen maihin. Kesän viimeinen veneretki on ohi.

Keväällä korona pysäytti kaiken, mutta lopulta Lemmenjoen kesä oli vilkas. Nyt Suomen yli pyyhkii toinen korona- aalto. Ruskamatkailijoita riittäisi vielä, mutta nyt Palton saamelaisen poronhoitajaperheen on aika keskittyä poroerotuksiin. Jos on valittava, porot asetetaan edelle. Koronan myötä poroille on ollut enemmän aikaa.

– Kunhan nyt kukaan työntekijöistä ei sairastuisi, pelkää puolestaan poronhoitaja, Saamelaiskäräjien Leo Aikio.

Se olisi paitsi inhimillinen, myös taloudellinen isku. Poronomistajien on mahdollista hakea sijaisapua, mutta päiviä on paljon vähemmän kuin maatalousyrittäjillä. Syyskuussa kymmenille poronhoitajille oli vielä maksamatta edellisenkin vuoden sijaisapukorvaukset, sillä sijaisapuun varatut määrärahat loppuivat kesken.

– Jos korona leviää tänne, meillä ei ole mahdollisuuksia korvata niitä työntekijöitä millään, Aikio sanoo.

Kaikkien aikojen katastrofitalven vaikutus tulee joka tapauksessa kestämään vuosia, arvelee Aikio. Kun vasoja ei ole tullut, menetettyjen porojen korvaaminen vie kauan. Raskas talvi ja koronavuosi veivät mehut kaikilta.

Porojen pangat, kaularemmit, valjaat ja länget ovat usein huolellista käsityötä.

Perinteisiä elinkeinoja pitäisi auttaa

Helpottaisi ajatella, että viime talvi olisi ollut vain yksittäinen tilastopoikkeus. Mutta ilmastonmuutos lisää sateita, ja pohjoisessa sateet tulevat lumina.

– Luonnosta täällä on aina on eletty, ja luonto kun iskee, silloin se iskee tänne koviten, Leo Aikio sanoo.

Ilmastonmuutoksen vaikutusta porotalouteen on vaikeaa arvioida, mutta alaa pidetään sille herkkänä. Kun laidunolosuhteet sen myötä muuttuvat, myös perinteiset poronhoitomenetelmät muuttuvat. Se vaikuttaa koko kulttuuriin.

Leo Aikion mielestä tarvittaisiin järjestelmä, joka auttaisi perinteisiä elinkeinoja sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

– Se iskee meihin, mutta meillä ei omat keinot riitä. Ja me ollaan ilmastonmuutokseen kuitenkin vähiten syyllisiä.

Aslak ja Heikki Paltto nostavat Lemmenjoen jokiveneensä ylös ennen poroerotuksia.

Poronhoito kulkee suvussa

Joikun kodalla Saariselällä on syyskuussa menossa touhukkaat talkoot.

– Meidän pitää laittaa paikkoja kuntoon, kun se Angry Birds -puiston katto putosi keväällä ja meidän toimisto sai käyttökiellon, inarinsaamelainen Armi Palonoja sanoo sivulauseessa.

Anteeksi, nyt pitää kysyä uudestaan. Mitä ihmettä?

Kyllä. Holiday Club Saariselän kylpylähotellin pari seinää ja osa katosta romahti pääsiäisenä niin, että Jouku-Kotsamon porofarmin toimisto joutui käyttökieltoon.

Se kuulostaa ääneen kerrottuna jo niin käsittämättömältä, että hetken kaikkia vähän naurattaa. Kyseessä olisi tosin voinut olla järkyttävän mittaluokan onnettomuus. Romahtaneessa osassa sijaitsi juuri huippusuosittu sisäleikkipuisto. Koronan takia puisto ei ollut täynnä lapsia, kuten se normaalina pääsiäisenä olisi ollut.

Ehkä tällaisena vuonna ilon aiheet on löydettävä katastrofeista, jotka eivät tapahtuneet.

Timo Palonoja ehtii taputtaa hetken Joikun kodan pihan aitauksessa olevan poron kaulaa. Palonojan saamelainen suku on harjoittanut poronhoitoa useita sukupolvia. Ennen Palonoja oli itsekin poromies, mutta viime vuosina matkailuyrittäminen on vienyt lähes kaiken ajan. Viime kuukaudet hän on ollut lähinnä täystyöllistetty porojen ruokkija. Satoja euroja rehusäkkeihin kuluu normaaliin tapaan, vuodessa porojen ruokinta maksaa yhteensä 10000 euroa.

Mutta ei poroja voi hoitamattakaan jättää.

Joikun Kota rakennettiin parikymmentä vuotta sitten neljän kilometrin päästä päätiestä. Armi Palonoja tahtoo vaalia sen aitoa ja rauhallista tunnelmaa.

Poroelinkeino on Sodankylän vuoden 2017 yrittäjinä palkitulle pariskunnalle yhä olennainen osa elämää ja saamelaiskulttuuria. Molemmat ovat oppineet tuntemaan porot lapsesta asti.

– Tässä työssä porot on tunnettava, Armi Palonoja sanoo.

– Ei ole helppoa olla porosafariyrittäjä, jos ei ole oppinut olemaan porojen kanssa. Jos ihminen kasvaa lähellä poroa, aina joku kertoo ja neuvoo.

Poro, joka oli kuin koira

Palonoja kertoo, kuinka yksi poro oli hänelle kuin koira. Se kulki perässä kaikki kesäkaudet. Kerran Palonoja huomasi metsässä karhun jäljet. Selässä kulkivat kylmät väreet, kun hän mietti, missä karhu oikein oli. Mutta poro oli aivan rauhallinen. Se sai hänetkin rauhoittumaan. Tuskin jäljet olivat kovin tuoreet, kun porokaan ei hermostunut.

Siihen poroon Palonoja kiintyi aivan erityisesti.

– Tietenkin. Se oli minun ihana Hermanni-poro.

Joka porolla on oma luonne, Timo Palonoja kertoo.

"Luonto tekee mitä luonto haluaa. Etelän ihmiset ei ymmärrä tällaista luontaiselinkeinoa."
Timo Palonoja

– Nyt luonto karsii poroja rajusti, Palonoja sanoo. Toissa talvi oli samanlainen kuin edellinen. Sieniä ei ollut silloinkaan poroille ravinnoksi.

– Luonto tekee mitä luonto haluaa. Etelän ihmiset ei ymmärrä tällaista luontaiselinkeinoa, Timo Palonoja sanoo.

Nyt porojen hoidossa ja ruokinnassa on kova työ, vaikka palkkaa ei tule. Palonoja on osallistunut yhä vasanmerkkauksiin ja poroerotuksiin. Ne ovat suuria sosiaalisia tapahtumia, joissa istutaan tulilla, syödään ja jutellaan.

– Ei niitä ilman osaa olla.

Moni saamelaispaliskunta siirsi vasanmerkkaukset syksylle. Porot olivat heikossa kunnossa, ja vain pienellä osalla poroista oli vasat. Mutta pääasia on, että vaatimet säilyvät, Palonoja lisää. Ei maailma tähän kaadu, eikä tämä johdu itsestä. Ovathan ihmiset sodistakin selvinneet.

– Mutta matkailun infra kyllä tuhotaan, poliittisesti ja influenssalla.

Timo ja Armi Palonoja.

Joiku opetettiin jo lapsena

Joiku-Kotsamon porofarmilla matkailijoille tarjotaan tavallisina vuosina poro- ja kelkkasafareita, kerrotaan saamelaisesta kulttuurista, tarjotaan kodassa tunnelmallisia illallisia ja tietenkin joikataan.

– Olen sen jo lapsena oppinut, Armi Palonoja sanoo.

Tulevana talvena joikuja kuulee luultavasti harva. Korona on vienyt matkailueurot, mutta tuet eivät ole kohdistuneet saamelaisyrittäjille olennaisiin ohjelmapalveluihin.

– Tuntuu, että tällainen pieni yhteisö on poljettu ihan maanrakoon. On kyllä kusiset oltavat. Mutta minkä sille tekkee. Se ei auta, Timo Palonoja sanoo.

Ei, murjottaminen ei auta, säestää Armi Palonoja.

– Itselleen siinä tekee vasiten kiusaa.

Porofarmien matkailukausi on talvella. Syksyllä tehdään kunnostustöitä.

Kotimaiset vieraat katosivat

Kun matkailijat ovat olleet poissa, Armi Palonoja on esimerkiksi ommellut.

– Kaikki meiltä taitavat saada ensi talveksi uudet Lapin vaatteet. Lakin tekee päivässä.

Hän miettii ensi talvea. Osaisivatkohan suomalaiset lähteä vaikka porosafareille?

– Aidompiahan ne ainakin ovat kuin vaikka huskyt.

Vuosikymmenet sitten matkailijat tulivat enimmäkseen Suomesta. Sitten kotimaiset vieraat katosivat. Timo Palonojan mukaan siihen vaikutti suuresti se, etteivät yritykset saaneet enää vähentää edustuskuluja verotuksessa.

Suomalaiset matkailijat tulevat katsomaan poroja, mutta eivät lähde porosafareille tai revontuliretkille. Heistä ei oikein ole ulkomaisten matkailueurojen korvaajiksi.

Joikan kodalla ei silti ole hiljaista.

Asiakkaille tarkoitetut talvihaalarit odottavat siisteissä riveissä vaatepuissa. Rekasta kannetaan uutta tavaraa suureen, kotoisaan kotaan. Takkaan on pantu tuli, kahvi porisee tulilla.

Talkoolaiset laittavat kotaa kuntoon kuin edessä olisi kaikkien aikojen sesonki. Mukana auttamassa on yrityksen työntekijöitä ja pariskunnan aikuisia lapsia.

– Ei vaan voi pysähtyä. 

Kommentoi »