Image

Kesä kotimaassa: Hei joku Joensuu - UB lauloi kotimaanmatkoista kun maailma oli vielä auki

Kesä kotimaassa: Hei joku Joensuu - UB lauloi kotimaanmatkoista kun maailma oli vielä auki
Reetta Rädyn kesäsarjassa reissataan Suomessa. Tällä kertaa käydään Tammisaaressa ja koronatestissä sekä selvitellään, miten syntyi Ultra Bran kappale Hei kuule Suomi.

Tämän kesäsarjan nimibiisi Hei kuule Suomi on Janne Saarikiven kirjoittama. Hän on nykyään professori ja tunnettu kolumnisti.

On selvää, että biisi on tehty Helsingistä käsin, hei joku Joensuu.

Kysyn Saarikiveltä, miten biisi syntyi. Miksi hän kirjoitti kotimaan roadtripistä 90-luvun lopulla, kun maailma oli auki?

Oli kesäpäivä. Janne, Kerkko Koskinen ja muita UB:ssa vaikuttaneita henkilöitä ja heidän kavereitaan kokoontui Pekka Lahdenmäen luona Vartiokylässä. Oli tarkoitus dokata ja tehdä UB:lle sanoja. Näin toimittiin. ”Ensimmäinen tarkoitus onnistui hienosti”, muistelee Saarikivi. Myös pilveä poltettiin, ajankulku tuntui hidastuvan kovin.

Sanoituksiakin syntyi. Aamulla huomattiin, että osa niistä oli käyttökelpoisia. Sitä ei hyväksytty, jonka nimi oli Katkerapa on häviö (aluksi Kerkko luuli että sen nimi on Katkarapu on häviö). Myös Saarikiven Lauralle-biisi hylättiin.

Hei kuule Suomi oli valmis sellaisenaan. ”Mitään ei muutettu, se vaan sävellettiin.”

Saarikivi ei muista lainkaan, mistä idea biisiin tuli. Jostain pään sisältä.

Helsingissä kasvanut Saarikivi ei ollut koskaan käynyt Joensuussa kirjoittaessaan kännissä hei joku Joensuu. Oulussa – iloinen paikka ja kaupunki – oli tullut käytyä, ja toisinaan Saarikivet ajoivat mummolaan Kuorevedelle Vääksyn kautta (yleensä kylläkin Kangasalan reittiä, kunnes tuli Tampereen motari). Joensuussa järjestettiin dialektologian maailmankonferenssi 2002, siellä lingvisti-Saarikivi muistaa olleensa, biisin kirjoittamisen jälkeen. Hän ei koskaan käynyt festareilla, joilla Hei kuule Suomea hoilattiin. Biisi kuulemma hävetti 20 vuotta, mutta ei enää.

”Häpeäkseni en ollut aikaisemmin juuri käynyt Kouvolassa, mutta sehän oli aivan mieletön paikka, monin tavoin erilainen ja myös mielenkiintoisempi kuin Nizhni Novgorod ja Tromssa, joihin olin suunnitellut meneväni työmatkoille. Siellä oli ihmisiä – tapasin heidät ja puhuin heidän kanssaan – jotka ovat joka päivä Kouvolassa, betonitalojen välissä ja vanhan kauppalan raitin varressa. Heidän kehojensa liikkeisiin oli kerrostunut Kouvolan identiteetti ja olemus.”

Minua teksti vähän ärsytti. Jos on kiertänyt maailman, on helppo sanoa muille, että jäädään nyt vaan Kouvolaan ja fiilistellään sitä. Tajusin vasta vähän myöhemmin, että matkustin itsekin juuri Kouvolaan, kun Uudenmaan sulku päättyi. Tapasin tätä juttua varten entisen ministerin ja kansanedustajan Jari Lindströmin Kuusankoskella, joka on nykyään osa Kouvolaa. Myönnän: kotimaanmatkat ovat kiinnostavampia, jos niillä ihan oikeasti kohtaa ihmisiä eikä vain laitureita ja mustikoita. Matkailusta puhutaan useimmiten rakennusten, siltojen, aukioiden, retkien ja maisemien kautta. Paikallisista todetaan korkeintaan että ystävällisiä ovat. Kotimaassa kielimuurejakaan ei ole, joten hyvin voisi fokusoida ihmisiin. Erikoishahmoja Suomesta kyllä löytyy. Parkano ja Kurikka, muistelen teitä ja teidän tyyppejä kaiholla!

On meillä Saarikiven kanssa myös yhteisiä matkustusajatuksia. Janne sanoittaa ne näin:

”Kaiken a ja o on mennä pohjoiseen ja itään ja katsoa länttä ja etelää vain sivusilmällä. Mitä kauempana idässä ja pohjoisessa, sitä enemmän elät.”

Tämän kesän the lomaviikolla meillä oli auto. Ajoimme viikoksi Tammisaareen (länsi eli väärä suunta, mutta Kotkassa oli täyttä). Yritin saada matkaseuruetta innostumaan pysähdyksestä Inkoossa. Luin puolisolle ja 13- ja 17-vuotiaille tyttärilleni Inkoon nettisivuja.

”Ruukin kirkossa ovat Suomen vanhimmat soittokuntoiset urut.”

”Kopparnäsin ulkoilualueelle asettui uusi asukas: sudenkorento, jollaista ei ole aiemmin tavattu Suomessa.”

”Barösundin lossi vie vilkkaaseen pieneen saaristoyhteiskuntaan, jossa on kahvila, kyläkauppa, jäätelökioski ja ravintola, joita ministeri Alexander Stubbkin on kehunut sosiaalisessa mediassa.”

Tällaista matkailu on, ja tällaisia me turistit olemme: kuljemme superlatiivien perässä. Suomen vanhimmat soittokuntoiset urut? Uudenlainen sudenkorento? Stubbin some-kehu!

Maailmalla on ihan samanlaista: muistelen kivenneeni katsomaan Euroopan läntisintä majakkaa ja korkeimmalla sijaitsevaa kirkkoa. Vaikea sanoa, miksi.

Nähtävyyksien perässä matkailu on ihan outoa. Jonotamme katsomaan torneja, linnoja, raunioita, ja Suomessa myös mökkeröitä, joissa on syntynyt tai kuollut joku merkkihenkilö, yleensä mies. Ihan hyvin voisi katsoa sen sijaan tai edes ohessa tyyppejä ja kolmostuoppeja.

Koronakesän parasta some-matkasisältöä tarjosi Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen. Hän oli reissussa Kamtšatkassa. Kamtšatkan niemimaa on Venäjän idässä, Ohotanmeren, Beringinmeren ja Tyynenmeren välissä. Sinne on Moskovasta 9 tunnin lentomatka.

Esittelen Mikkosen some-postauksia ystäville ja suvulle. Tuonne olisi päästävä, sitten joskus.

Mutta nyt ollaan taas kotona. Viimeinen kesälomareissu jäi väliin, koska sairastuin flunssaan. Kävin koronatestissa. Varasin ajan netistä. Kello 11.20 piti olla Itäkeskuksessa. Siitä viiden minuutin kuluttua testi oli tehty. Tulokset tulivat 26 tuntia myöhemmin tekstarina. Negatiivinen. Kiitos, Suomi.

Yritän saada syksyksi varatut Kiinan-lennot peruttua lentoyhtiön tsätin kautta. Asiakaspalvelija sanoo, että lennot saa siirtää ilman lisäkuluja marraskuun lopulle. Kirjoitan, etten usko turistien lentävän tänä syksynä Kiinaan. Niin, vastaa asiakaspalvelija. Vanhempi tytär lähti kavereidensa kanssa Nuuksioon telttailemaan. Nuorempi tytär lähti kaverinsa kanssa Tampereelle skeittaamaan. Jäin kotiin, istuin erkkerissä, avasin ikkunat ja kuuntelin Don Johnson Big Bandia ja Cardigansia. Pyöräilin Mustikkamaalle ja katselin taas kerran Helsingin kesäyötä Ikean viinilasi kädessä. Kiitin jumalia korona-ajoituksesta ja siitä että Helsingissä pääsee vartissa kaupungista metsään.

Tuntuu haikealta. Loman loppu, pandemia, se että kerrankin kaipaan enemmän tuttuja ihmisiä kuin vieraita paikkoja. Sit joskus taas otetaan isot tuopit ja katsotaan mitä huvittaa.

***

Sarjan ensimmäisen osan voi lukea täältä: Olisiko tämä kesä ison käänteen aika, siirtyminen kaukomatkoista lähimatkailuun - vaihdetaanko Terijoki Seinäjokeen?

Julkaistu: 11.8.2020
Kommentoi »