Image

Kesä kotimaassa: Miksi kaikki muut löytävät Suomestakin niin hienoja kohteita?

Kesä kotimaassa: Miksi kaikki muut löytävät Suomestakin niin hienoja kohteita?
Reetta Rädyn kesäsarjassa reissataan Suomessa. Tuttujen kuvia katsoessa tulee sama tunne kuin muinakin kesinä: miksi me emme ole tuolla? Vaikka tietäähän sen, ettei toisten matkoja voi kopioida.

Katselen tuttujen kuvavirtaa kotimaanmatkoilta. Sama tunne kuin niinä kesinä, kun rajat olivat auki kaikkialle. He jotka löytävät Amsterdamista, Napolista, Vientianesta ja Tyynenmeren rannoilta ihmeellisimmät kulmat, löytävät ne Suomestakin. Heidän pitkät laiturinsa, ilmassa leijuvat telttansa, viihtyisät kartanomajoituksensa, etukäteen varatut majakkamatkansa. Asuntoautolle on löytynyt tajuttoman hieno pysähdyspaikka jostain Jäämerelta. Yhdet purjehtivat hitaasti Tukholmasta Suomeen, omalla purjeveneellään. Nuo ovat autolla Ahvenanmaalla, ja noiden lapset pyöräilevät kiltisti sitä yhtä saaristorengastietä, josta minulle sanottiin keväällä, että se on ihan suota verrattuna ulkosaaristoon, siis oikeaan saaristoon.

Oudoin tunne on tämä: Miten hienoja reissukuvia Kuusamosta, karhuja ja koskenlaskua, tuonne pitäisi päästä! Ai niin, olen asunut siellä 19 vuotta ja tiedän hyvin, miten hieno se on, kaikkina kahdeksana vuodenaikana.

Kotimaan kesän some on samanlainen kuin kaikkina aikoina: Miksi me emme ole tuolla? Ensi kesänä lähdemme juuri tuonne!

Ja toisaalta: älkää menkö tuonne, siellä ovat kaikki, oikea Berliini / Turun saaristo / Kiina / Lappi / Yhdysvallat / Uuskaarlepyy on aina jossain muualla kuin siellä missä kaikki ovat.

Olisihan tuo Kotkan suunnalta löytyvä saari kiva nähdä. Otan kuvakaappauksen kaverin insta-kuvan paikkatiedoista, vaikka tiedän hyvin, että en voi kaapata ja monistaa heidän kaunista hetkeään, juuri tuota tuulenvirettä, valon taittumista, suomalaisten mäntyjen oranssia runkoa tai kuvan ihmisen levollista mieltä.

Hänellä on hänen matkansa, minulla on omani, eivätkä parhaat hetket ole kiinni maantieteestä, tiettyyn saareen pääsemisestä, vaan siitä luonnonlaista, että jokaisesta maailmankolkasta löytyy erityinen hetki, jolloin tuntuu, että onneksi olen juuri täällä, tänne tulen sata kertaa uudestaan, juuri tähän leipomoon, kahvilaan, rantaan, pitkospuille, jokirantaan, hammamiin, mattokauppaan, Shanghain metrolinja kympin yhdelle tietylle pysäkille ihan vaan olemaan ja vetämään henkeen metropolia.

Tietenkin heidänkin lomillaan sataa, tulee pettymyksiä ja kiistellään siitä, mihin mennään syömään, kun kaikille käy ihan hyvin mikä vain, paitsi ei ehkä juuri tämä ravintola, voidaanko katsoa vielä seuraavaa menua ja jos siellä olisi kuitenkin kivempi terassi.

Kävin kyllä Varkaudessa, maalla, siellä missä vietin lapsuuden kesät. Mutta ei se tuntunut kotimaanmatkalta.

Voisiko ajatella, että kesästä on puolet jäljellä?

Olen kotimaanmatkaillut vähemmän kuin ajattelin, koska Helsingissä on ollut niin hyvä olla – kirjoitin siitä tämän juttusarjan edellisessä osassa - ja perherealismia on, että yksi on kesätöissä ja protulla, toisella on Hesa Cup, kolmannen loma ei ole vielä alkanut ja itsekin olen näköjään vielä töissä.

Kävin kyllä Varkaudessa, maalla, siellä missä vietin lapsuuden kesät. Mutta ei se tuntunut kotimaanmatkalta. Se tuntui juna- ja bussimatkalta maalle. Luimme Warkauden lehdestä, että jalkahoitajaksi opiskeleva nainen tekee kotikäyntejä. Jee, jalkahoito pirtissä, keinutuolissa istuen. Oli tosi kivaa, ei nyt ihan sama kuin Sri Lankan hoitoloissa, mutta kantapäistä tuli sileämmät ja juttelimme kivan hoitajan kanssa hiihtämisestä ja kulmien värjäämisestä.

Äitini kuvasi meidän aikuisten lasten kesänviettoa jalkahoitajalle: ”Päivät ne makaa pihalla lukemassa ja illat ne makaa saunassa.”

Tottahan tuo, ei tule käytyä museoissa, reippailureiteillä tai sisävesiristeilyllä.

Käymme kyllä aina maalla ollessa katsomassa yhtä tyhjilleen jäänyttä taloa, jonka pihassa kauppa-auto ennen pysähtyi. Kävelemme hiekkatietä myös kananmunatalolle, sieltä käytiin ostamassa kananmunat, kun oltiin pieniä. Kanoja ei enää ole, maaseutua on ja metsämansikoita.

Lapsia naurattaa, kun uutisissa haastatellaan perheitä, jotka ovat kotimaanmatkalla. Teini imitoi aikuisten lausuntoja: ”On tärkeää näyttää lapsille, että myös Suomessa on kiinnostavia matkakohteita.” As if, kohta nuokin ovat taas Kreikassa!

Jokohan muuten olisi aika lopettaa irvailu maakunnista Helsinkiin kaupunkilomalle tuleville perheille, jotka eivät tiedä, mihin kolmosen ratikka kulkee ja kysyvät sitä omalla kielellään eli savoksi. Samanlaisia kaupunkilaistolloja seikkailee nyt maakunnissa kotimaanmatkoilla. Eiköhän vaan neuvota toisillemme reitit meille tuttuihin ja heille vieraisiin paikkoihin? Niin toimivat ihmiset maissa, joista tulemme kotiin kertomaan, että paikalliset, ne ovat niin ystävällisiä, tulevat auttamaan ennen kuin ehtii edes kysyä.

Suomihan toimii niin, että Itä-Suomi ja Länsi-Suomi ovat kuin itämetro ja länsimetro. Roso ja vauraus tuntevat ilmansuunnat, ja nyt ainakin omassa tuttavapiirissäni ollaan lännessä.

Kristiinankaupungissa aika on kuulemma pysähtynyt, Paimion Parantola on sometettu, samoin Pori, Rauma, Vaasa, Kalajoki, Uusikaupunki, ja Eura, Yyteri, Huittinen sekä tietenkin hipsterimekka Mathildedal.

Sitä mietin, miten kotimaanmatkaillaan ilman autoa.

No minustakin Hailuoto on täysin maaginen paikka - ja kaikille Parikkalan patsaspuiston nähneille tiedoksi, että myös Loimaalla on patsaspuisto, Alpo Jaakolan patsasmuisto nimittäin.

Sitä mietin, miten kotimaanmatkaillaan ilman autoa. Yllättävän monet lehtien ja some-keskusteluiden kaikki irti kotimaasta -vinkkilistat selvästikin lähtevät siitä, että kaikilla on auto. Tätä täytyy miettiä, kun kotimaanmatkailun tulevaisuutta visioidaan. Kenelle matkat on tarkoitettu, ja millaisia vaihtoehtoja olisi autottomille?

Juuri nyt Länsi-Suomessa kuulemma sataa, mutta se ei lomailua haittaa, sillä fiksut aikuiset suhtautuvat säähän ainoalla järkevällä tavalla: sen ei anneta haitata lomatunnelmaa.

En ole fiksu, järkevä aikuinen. Siirryn kunnolla loma-moodiin ensi viikolla ja paljon on kiinni säästä. Sadepäivinä voisi tietenkin lukea kotona, mutta tänä keväänä on ehtinyt lukea kotona ihan riittämiin.

Vielä vuosi, sitten on Ruisrock ja Tehosekoitin ja kaikki niin kuin ennenkin, onhan.

sateiset saaret lännen äären

kirsikan kukat Japanin

niin etelä ja pohjoinen kaikki meitä varten on

-----

Sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Onko mökkireissu tai matka lapsuudenkotiin nyt "kotimaanmatka"?

Sarjan toinen osa löytyy täältä. Onko aina pakko matkustaa johonkin?

Julkaistu: 12.7.2020
Kommentoi »