Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
7 kysymystä seksuaaliterveydestä

Vahvempi erektio ja nautinnollisempi orgasmi – salaisuus voi löytyä näistä miehen lihaksista

Erektio voi jäädä puolitiehen, jos se ei saa tukea lantionpohjan lihaksista. Myös selkäkivun syy saattaa piillä näissä unohdetuissa lihaksissa.

18.7.2024 Apu

1. Mihin miesten lantionpohjan lihakset vaikuttavat?

Miehillä lantionpohjan lihakset tukevat virtsaputkea ja peräsuolta sekä kannattelevat sisäelimiä. Ne vaikuttavat virtsaamisen ja ulostamisen lisäksi seksiin eli nautintoon, erektioon, orgasmiin ja siemensyöksyyn. Lantionpohjan lihakset ovat pääosin tahdonalaisia, eli niiden toimintaan voi vaikuttaa.

Miesten lantionpohjan lihaksista puhutaan vähemmän kuin naisten. Moni mies yllättyy, kun erektiohäiriön tai ulostamisvaikeuden yhteydessä käy ilmi, että syy voi löytyä lantionpohjan lihaksista. ”Onko minulla sellaiset?” saatetaan kysyä.

Ongelmia voivat aiheuttaa sekä lantionpohjan kireys että heikkous.

2. Kireä vai löysä – kumpaan porukkaan kuulun?

Miehillä kireys on jopa yleisempää kuin heikkous. Kireys voi heijastua alavatsaan, alaselkään, pakaroihin ja reisiin. Se saattaa tuntua siltä kuin olisi tiukat pyöräilyhousut jalassa. Alaselkäkipuiselta tulisikin aina tsekata lantionpohja. Myös häntäluukipu voi säteillä lantionpohjasta.

Jos treenaa jatkuvasti isoilla painoilla, lihasjumi voi yltää lantionpohjaan. Saman tekee, jos stressaantuneena jännittää kehoa ja puree hampaita yhteen. Lantionpohja voi mennä jumiin myös eturauhastulehduksen jälkeen.

Jos epäilet kireyttä, tee testi: Istu tennispallon päälle siten, että se osuu välilihaan. Jos pallo tuntuu siltä kuin takapuolessa olisi partakoneen teriä eikä pakaroita pysty rentouttamaan, lihakset ovat todennäköisesti kireät.

Lantionpohjan heikkoudelle altistavat ylipaino sekä pitkäaikainen ummetus ja toistuva kakan vaivalloinen ponnistaminen. Samoin jos nostaa raskaita kuormia työkseen tai salilla, lantionpohjaan kohdistuu jatkuvaa painetta. Iän myötä lihaskudos heikkenee ja löysyttää myös lantionpohjaa.

3. Voiko vaisu erektio johtua lantionpohjasta?

Voi, ja syynä voi olla niin kireys kuin heikkous. Kireä lihas on väsynyt. Se ei jaksa nostattaa erektiota tai nousu lopahtaa kesken. Tällöin erektio voi aiheuttaa kipuakin.

Toisaalta erektio voi jäädä puolitiehen, jos se ei saa tukea lantionpohjasta. Lantionpohjan jumppa parantaa erektiota, mutta ennen kuin ryntää treenaamaan, on syytä muistaa pari asiaa: Hyvin toimivat lantionpohjan lihakset ovat vahvat mutta rennot ja joustavat. Yletöntä voimakuuria ei tarvita.

Jumppa aktivoi myös alueen verenkiertoa, joka sekin voi auttaa erektiota. Lisäksi hyväkuntoiset lihakset estävät veren ulosvirtausta peniksen paisuvaiskudoksesta erektion aikana.

Eturauhassyövän yhteydessä tehty leikkaus voi aiheuttaa erektiohäiriöitä ja virtsankarkailua. Tällöin lantionpohjan jumppa on erityisen tärkeää.

Yli 60-vuotiaista kahdella kolmesta on erektiohäiriöitä, mutta niitä esiintyy nuoremmillakin. Lantionpohjan lisäksi syynä voivat olla muun muassa sydän- tai verisuonitaudit, stressi, lääkkeiden sivuvaikutukset ja ylipaino.

4. Takaavatko vahvat lihakset mojovan orgasmin?

Lantionpohjassa on paljon tuntohermoja, joten nautinnon kannalta on olennaista, että lihaksia pystyy supistamaan ja rentouttamaan. Jos lihakset ovat kunnossa, orgasmin aikainen supistelu tuntuu voimakkaampana ja nautinnollisempana. Jos orgasmi tuntuu kivuliaalta, syynä voi olla lantionpohjan kireys.

Lantionpohjan lihakset vaikuttavat myös siemensyöksyyn. Lihaksia jännittämällä voi pitkittää siemensyöksyn tulemista. Jos lantionpohjassa on heikkoutta, siemensyöksy voi tulla ennenaikaisesti, jäädä tulematta tai valua.

5. Pierut karkaavat, mikä avuksi?

Lantionpohjan lihassoluista 70 prosenttia on varustettu kestävyysvoimalla, koska niiden tärkein tehtävä on pidättää virtsaa ja ulostetta. Ulosteenkarkailu ja vaikeus pidättää pieruja kertovat kestävyysvoiman puutteesta. Pissalla käynnin jälkeen voi tulla jälkitippa boksereihin.

Varsinainen virtsankarkailu on miehillä harvinaisempaa. Sen sijaan kiristävät lantionpohjan lihakset voivat aiheuttaa jatkuvaa pissahätää, eli yliaktiivisen virtsarakon. Sitä voi aiheuttaa myös suurentunut eturauhanen. Virtsavaivoissa kannattaa mennä lääkäriin.

6. Miten lihaskunnon voi testata?

Pystytkö katkaisemaan virtsasuihkun? Entä tekemään lantionpohjan lihasten tunnistamisharjoituksen: Supista kevyesti peräaukkoa ja sitten virtsaputkea kuin pidättäisit ilmaa ja virtsaa. Kivekset ja peniksen tyvi nousevat hieman. Älä jännitä pakaroita tai pidätä hengitystä. Rentouta ensin virtsaputki ja sitten peräaukko.

Jos onnistui, kaikki kunnossa! Jos et pystynyt supistamaan, kannattaa jatkaa tunnistamisharjoitusta vaikka päivittäin. Kireydestä puolestaan kielii, jos et pysty rentouttamaan lihaksia.

Lantionpohjan fysioterapeutti voi tutkia lantionpohjan lihasten toimintaa käsin, ultraäänilaitteella vatsan päältä tai EMG-laitteella peräaukon kautta.

7. Miten treenaan lantionpohjaa?

Lantion liikkuvuutta lisäävät esimerkiksi uinti ja vesijuoksu, hiihto, sauvakävely, jooga ja pilates. Salitreenikin on hyvästä, kunhan se ei ole pelkkää isoilla painoilla rykimistä. Kun treenaa lihasvoimaa, pitää aina muistaa aktivoida myös lantionpohja.

Lantionpohjan kestovoimaa voit harjoittaa näin: Supista lantionpohjan lihakset kevyesti. Kuvittele, että pidät pientä kuulaa virtsaputkessa. Supista 10–20 sekuntia, tauota 10–20 sekuntia ja supista uudelleen. Toista 5–10 kertaa. Supistuksia voi tehdä myös kävellessä.

Voimakkaisiin ponnistuksiin tarvittavaa maksimivoimaa voit treenata näin: Supista lantionpohjan lihaksia voimakkaasti, sulje peräaukko ja virtsaputki. Pidä pakarat ja vatsa rentoina, älä pidätä hengitystä. Supista 5 sekuntia, tauota 10 sekuntia. Toista 5 kertaa.

Yskiessä tai horjahtaessa tarvitaan nopeusvoimaa, jottei pissa livahda housuun. Supista ja rentouta lihaksia mahdollisimman nopeasti 10 kertaa.

Jos lantionpohja on kireä, rentouta lihaksia palleahengityksellä: Kuvittele, että sisälläsi on iso ilmapallo. Sisäänhengityksellä pallo laajenee. Rentouta samalla lantionpohjaa. Uloshengityksellä pallo tyhjenee. Palleahengitystä voi tehdä pitkin päivää vaikkapa autossa tai televisiota katsellessa.

Asiantuntija: lantionpohjaan erikoistunut fysioterapeutti Mari Camut / Aava, Terveystalo ja Femeda. Lähde: pelvicus.fi

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt