Apu

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: Yksitoista prosenttia lapsista kertoo, että hoivaava aikuinen on pahoinpidellyt fyysisesti – “Turvattomuuden tunne vaurioittaa”

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: Yksitoista prosenttia lapsista kertoo, että hoivaava aikuinen on pahoinpidellyt fyysisesti – “Turvattomuuden tunne vaurioittaa”
Moni lapsi on joutunut leikkimään yksin koronakeväänä. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistuttaa, että lapsi kasvaa vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin.

Lapsuus on ihmiselämässä aika, joka lopulta kestää vain hetken mutta vaikuttaa koko loppuelämään. Siksi lapsella tai nuorella koronaviruksen aiheuttamat muutokset – etäkoulu, harrastusten loppuminen, kiellot tavata kavereita ja isovanhempia – voivat tavalla tai toisella vaikuttaa pysyvästi siihen, miten hän hahmottaa maailman.

– Lapsi kasvaa suhteessa toisiin ihmisiin. Me ihmiset olemme laumaeläimiä, tarvitsemme toisiamme, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Hän kertoo, että sukupolviteorian mukaan se, mitä ihminen kokee 17-vuotiaana, vaikuttaa koko elämään.

– Millainen turvallisuudentunne mahtaa olla juuri kirjoittaneilla abeilla? Kehityksen kannalta kriittisiä ovat aivan ensimmäiset elinvuodet sekä ikävaiheet, jolloin siirrytään esimerkiksi kouluun.

Tiedetään, että jo lyhyt kriisi, kuten tulipalo tai auto-onnettomuus, voi jättää elämänmittaisen trauman. Entä kun kriisi jatkuu viikkotolkulla?

– Turvattomuuden tunne vaurioittaa. Jos aikuiset, joihin lapsi luottaa, ovat stressaantuneita ja ahdistuneita, se vaikuttaa heti. Lapset elävät riippuvaisina aikuisten mentaalisesta mielenmaisemasta.

Aikuisen vastuu

Aikuisten tehtävä on puskuroida ulkomaailman hämmennystä ja kaaosta, luoda lapselle kokemus, että hän on turvassa.

Oudossa tilanteessa lapsia auttaa, että heillä on usein enemmän resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä kuin aikuisilla. Heillä ei ole ennakko-olettamia, eivätkä he ole kaavoihinsa kangistuneita.

–  Haitallisinta on uskon puute. Toivon, että perheet pystyvät pitämään yllä toiveikkuutta ja uskoa, että asiat järjestyvät, Pekkarinen sanoo.

Taustalta kuuluu linnunlaulua. Pekkarinen on Jorvin sairaalaan parkkipaikalla Espoossa. Hän on menossa tukihenkilöksi ystävänsä synnytykseen. Se saattaa alkaa pian, mutta poikkeusaikana tukihenkilön pitää odottaa ulkona, kunnes h-hetki koittaa.

Se tuntuu kurjalta, koska hän haluaisi olla ystävänsä rinnalla. Mutta samalla se osoittaa konkreettisesti, miten tärkeää perheitä tukevien instituutioiden työ on.

Väkivaltaa ja päihdeongelmia

Koulu on valtavan tärkeä paikka lapsille ja perheille. Vaikka opettajat etäopettivat ja osa perheistä pärjäsi hyvin, osa kuormittui tai venyi äärimmilleen.

– Tiedetään, että lyhytkin tauko opetuksesta voi pysyvästi heikentää menestymistä jatkossa. Lapsi saattaa tipahtaa rattailta. Tämä koskee etenkin niitä lapsia ja nuoria, joilla on ollut hankalaa entuudestaan.

Kun peruskoulujen ovet päätettiin avata ennen kesälomaa, yksi perustelu oli, että näin autetaan lapsia, joiden kodeissa on ongelmia. Kriitikot ihmettelivät, miksi kaikki lapset joutuvat palaamaan kouluun, vaikka asia koskee vain harvoja.

Pekkarisen vastaus on pitkä ja tyrmäävä lista: Seitsemän prosenttia lapsista elää perheissä, joissa on vakava alkoholiongelma. Yksitoista prosenttia kertoo, että hoivaava aikuinen on fyysisesti pahoinpidellyt viimeisten 12 kuukauden aikana, ja kolmasosa sanoo kokeneensa henkistä väkivaltaa. Lähes viidennes elää perheessä, jossa on työttömyyttä tai muuta toimeentulon ongelmaa. Viidennes saa mielenterveysdiagnoosin 25 ikävuoteen mennessä.

– Nyt ei puhuta promilleista, vaan isosta osasta lapsia ja nuoria. Yhteiskunnassa ei voida mennä vahvimman mukaan eikä keskiverron mukaan, vaan meidän tehtävä on huolehtia siitä, että heikoimmat saavat apua ja tukea.

Nuoria ei saa päästää syrjäytymään

Pekkarinen muistuttaa, että kaikilla lapsilla on oikeus saada opetusta ja terveydenhuoltoa, osallistua yhteiskunnan toimintaan ja virkistäytyä.

– Kaikki nämä ovat vaarantuneet joka ikisen lapsen kohdalla.

Pekkarinen on työskennellyt urallaan niin lastensuojelussa kuin tutkijanakin. Hän on nähnyt kotien eteisissä ja tutkimusaineistoista, miten perheet voivat.

Kun tästä ponnistetaan kohti tulevaisuutta, 1990-luvun laman virheitä ei pidä tehdä.

– Silloin palvelujärjestelmä melkein nitistettiin hengiltä. Tuli köyhyyttä ja konkursseja. Nyt pitäisi olla viisaus huolehtia, että palvelut ja perustulonsiirrot pysyvät vakaina. Niin ehkäistään ihmisten jäämistä oman onnensa nojaan.

Pekkarinen korostaa, että nuoria ei saa nyt päästää syrjäytymään. On tärkeää, että heitä autetaan siirtymään opinnoista työelämään tulevaisuudessa.

Lapset ja ikääntyneet erotettu toisistaan

Korona-aika on erottanut lapset ja ikääntyneet ja pistänyt heidät jopa vastakkain. Lasten elämää on rajoitettu, jotta voidaan suojella yli 70-vuotiaiden riskiryhmää. Lasten ja isovanhempien tapaamisia ei suositella. Jäämme kovin yksin.

Elina Pekkarinen on itsekin huomannut tämän. Hän on elänyt vuosia osana isoa perhettä. Hänellä on vanhemmat, kolme sisarusta, heillä kaikilla yhteensä 11 lasta ja viisi koiraa. Pekkarisen omat kolme lasta ovat nyt nuoria aikuisia.

– He ovat juuri muuttaneet pois kotoa. On ollut opettavaista pudota yhtäkkiä ylitsepursuavan sosiaalisesta elämästä yksinäisyyteen.

Pekkarista mietityttää, miten eristys vaikuttaa sukupolvien välisiin suhteisiin tulevaisuudessa.

– Kun katkaistaan lasten ja isovanhempien yhteys, katkaistaan yksi tärkeimmistä ketjuista, joka ihmiselämään liittyy. Isovanhemmat antavat lapsille ymmärrystä ja elämänkokemusta.

Kyse on myös kaikkien nuorten ja vanhojen yhteiselosta, jota on nyt rajoitettu.

– Tässä saattaa kasvaa ikäpolvi, joka ei ymmärrä, että vanhuksilla on viisautta.

Korona-aika voi tuoda tulevaisuudessa hyvääkin.

– Ihmissuhteiden merkitys ja arvo ymmärretään varmasti paremmin kuin koskaan. Ehkä opimme, miten tärkeitä ovat myös tuntemattomat ihmiset ja vähän ärsyttävätkin sukulaiset, Pekkarinen nauraa.

Julkaistu: 13.6.2020
1 kommentti