
Suomalainen syö suosikkihedelmäänsä parikymmentä kiloa vuodessa – Mutta onko se terveellistä?
Banaanista saa nopeasti energiaa, sillä se sisältää hedelmistä eniten hiilihydraatteja.
Keskiverto meikäläinen syö noin 20 kiloa banaania vuodessa. Suomen – ja koko maailman – suosituin hedelmä on kätevä välipala, sillä se kulkee helposti mukana eikä kuorimiseen tuhraudu aikaa. Banaani mehevöittää monet leivonnaiset ja jälkiruoat, mutta sitä kannattaa kokeilla myös salaatteihin ja vaikkapa kanacurryyn.
Urheilijat ovat perinteisesti suosineet banaania, koska se antaa energiaa nopeasti. Banaani sisältää hedelmistä eniten hiilihydraatteja, noin 18 grammaa 100 grammassa. Esimerkiksi appelsiinissa hiilihydraatteja on puolet vähemmän. Tämän vuoksi banaanin on väitetty jopa lihottavan, mutta pötkylä päivässä tuskin pilaa kenenkään painonhallintaa. Sen sijaan hedelmän mukana saa hyödyllisiä ravintoaineita.
Kivennäisaineista banaanissa on etenkin kaliumia, joka auttaa laskemaan verenpainetta ja edistää siten sydänterveyttä. Kaliumpitoisuus on samaa luokkaa kuin esimerkiksi perunassa ja lantussa. Hedelmä sisältää myös muita kivennäisiä, kuten magnesiumia, B6-vitamiinia ja jonkin verran C-vitamiinia. Lisäksi banaanissa on mukavasti ravintokuitua, kuten liukenevaa pektiiniä. Kuitu tasoittaa verensokeria aterian jälkeen ja lisää kylläisyyden tunnetta. Raa’at vihreät banaanit sisältävät myös resistenttiä tärkkelystä, joka toimii liukoisen kuidun tavoin – ja osa meistä todellakin todellakin haluaa syödä banaaninsa raakoina!
Nopeasti isoksi
Banaani ei ole puu, vaan monivuotinen ruohokasvi, joka hujahtaa seitsenmetriseksi muutamassa kuukaudessa. Kasvilla on ontto valevarsi ja hyvin kookkaat lehdet. Banaanitertuissa on 6–9 kimppua ja tertuissa 14–20 hedelmää. Terttu painaa noin 25 kiloa. Banaanikasvi tuottaa hedelmiä jo vuoden kuluttua istutuksesta.
Sato korjataan, kun banaanit ovat vielä raakoja ja vihreitä. Sen jälkeen kasvi lakastuu, ja se hakataan pois. Samasta juurakosta kasvaa pian uusi kasvi. Hedelmäbanaania tuotetaan nykyisin eniten Intiassa ja Kiinassa. Suomeen pääosa banaaneista tuodaan Väli- ja Etelä-Amerikasta.
Tunnetko plantaanin?
Plantaani eli keitto- tai jauhobanaani on hedelmäbanaanin tärkkelyspitoinen serkku, joka pitää kypsentää ennen syömistä. Keittobanaani on hedelmäbanaania suurempi ja kulmikkaampi. Sitä käytetään yleisesti peruselintarvikkeena trooppisissa maissa.
Lähteet: fineli.fi, chiquita.fi, terve.fi, healthline.com ja Wikipedia