Filosofi ja muusikko Lauri Järvilehdon olohuoneessa on piano. Hän on soittanut säännöllisesti neljävuotiaasta saakka ja osaisi taidon varmasti unissaankin.

Pianonsoitosta on tullut hänelle rutiinia, ja taito on osin automatisoinut. Selitys on valtava toistojen määrä.

– Mitä enemmän jotain aktiviteettia tekee, sen sujuvammaksi tekeminen muodostuu, Järvilehto sanoo.

Ihmisaivot eivät ole muuttumattomat, vaan ne mukautuvat ajan mittaan sen mukaan, mitä ihminen tekee. Kun toistaa samaa asiaa, aivoissa tapahtuu neuroplastisia muutoksia, ja käytössä olevien hermoratojen yhteydet vahvistuvat. Kun Järvilehto soittaa pianoa, se vahvistaa hermokytköksiä hänen aivojensa siinä osassa, joka on yhteydessä sormien hermoihin.

Vaikka Järvilehto on harjoitellut pianonsoittoa vuosikymmeniä, rutiinin muodostumiseen riittää lyhempikin aika. Tarvitaan noin kuukausi tai kaksi, kunnes toiminta alkaa automatisoitua aivoissa. Siitä voi olla paljonkin hyötyä.

Järvilehto työskentelee Aalto-yliopiston työelämäprofessorina ja on juuri kirjoittanut Mestariajattelijan työkalut -kirjan, joka kertoo nimensä mukaisesti siitä, miten omaa ajatteluaan voi vahvistaa. Hän siis tietää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa.

Hän sanoo, että rutiinit mahdollistavat sen, että voi saada enemmän aikaan vähemmällä vaivalla. Se on hyvä asia silloin, kun rutiinia käyttää hyväkseen sellaisen asian suhteen, jonka tekeminen kiinnostaa mutta joka jää jostain syystä helposti paitsioon.

Otetaan esimerkiksi juoksuharrastus.

Jokainen kokenut juoksija tietää, miten vaikeaa voi olla saada itsensä ulos ovesta ja lenkille, kun sohva kutsuu, väsyttää, ulkona on kylmä ja pimeä tai ei vain huvita. Se johtuu siitä, että ihminen on lähtökohtaisesti energiapihi olento. Biologiamme pyrkii optimoimaan käyttämämme energian – niinpä laiskottelu on meille luontaista ja tekemiseen liittyy usein aloituskynnys.

Kun sitten onnistuu kampeamaan itsensä ulos, vaikein on takana. Mitä useammin saa itsensä liikkeelle, sitä helpompaa lähteminen on. Rutiini syntyy näin vähitellen, kun toistoja on tarpeeksi.

Tällaisten rutiinien ongelma on kuitenkin se, että kaikki eivät saa muodostettua niitä yhtä hyvin. Ihmiset ovat yksilöitä, ja rutiinit palvelevat parhaiten verraten kurinalaisia tyyppejä.

– Mitä paremmat taidot ihmisellä on päämäärähakuisen toiminnan ylläpitämiseen, sitä helpompi hänen on synnyttää rutiineja, Järvilehto sanoo.

Jos nyt et tunnista itseäsi tästä kurinalaisesta ihmisryhmästä, joka vetää päättäväisesti lenkkarit jalkaan päivä toisensa jälkeen, seuraa pieni lohdutus. Saatat olla keskimääräistä luovempi.

– Mitä kurinalaisempaa ja rutinoituneempaa elämä on, sitä hankalampaa on olla luova ja toisinpäin.

Toisaalta rutiinit voi myös valjastaa palvelemaan luovuutta. Voi esimerkiksi luoda rutiinin, jossa sunnuntaisin kokkaa jotain uutta, tiistaisin osallistuu taidekurssille ja joka toinen viikonloppu järjestää puolisonsa kanssa treffit niin, että ne suunnitellaan vuorotellen. Näin treffien sisältö on aina toiselle yllätys, ja toinen pääsee käyttämään luovuuttaan niiden järjestämisessä. Se on myös hyvä keino löytää elämäänsä uusia asioita sen sijaan, että jämähtäisi suoratoistopalvelun ääreen.

Rutiinien toteuttamisessa on kuitenkin toinenkin ongelma. Jos haluaa lähteä joka aamu seitsemältä juoksemaan, se tarkoittaa, että elämän pitää olla melko stabiilia ja ennakoitavaa. On oltava oman aikansa herra.

Järvilehto itse on viiden lapsen isä, jolla on intensiivinen työ. Tällaisen paletin keskellä joka-aamuinen juoksulenkki voi tuntua vähintäänkin haastavalta ajatukselta. Silloin ratkaisu voi olla mikromuutos.

– Laita lenkkarit ja juoksuvaatteet illalla sängyn viereen niin, että näet ne ensimmäisenä, kun heräät. Se saattaa laukaista prosessin, jonka avulla kynnys lähteä lenkille madaltuu.

Tärkeää on myös muistaa olla armollinen itselleen. Kaikkea ei voi tehdä kympin arvoisesti, vaan asiat on priorisoitava. Jos juoksu on tärkeä ja energiaa antava harrastus, siitä kannattaa yrittää tehdä rutiini. Mikäli se sen sijaan tuntuu asialta, jota pitäisi harrastaa, voi olla parempi idea tehdä jotain muuta.

– Omassa elämässäni musiikki on hyvin tärkeää. Se on johtanut siihen, että tingin välillä yöunista, jotta löydän musiikin tekemiselle aikaa lapsiperhearjen ja luovan työn lisäksi. Teen näin, vaikka tiedän, että se on terveysajattelun vastaista.

Rutiinien kohdalla kannattaa aina miettiä arvojaan ja priorisointia.

– Rutiineissa piilee vaara. Elämme kulttuurissa, jossa ollaan hirveän innostuneita tehostamisesta. Riski on, että tehostamme asioita, jotka ovat meille tuhoisia.

Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos on hankkinut tutkinnon väärältä alalta, eikä työ tunnu mielekkäältä. Jos sitten tehostaa työtään rutiinien avulla ja etenee urallaan, seuraus on, että päätyy luultavasti vain tekemään yhä enemmän asioita, joista tulee huono mieli.

Mikäli taas rakentaa työelämänsä omien kiinnostuksen kohteidensa ympärille ja tekee sitä, missä viihtyy, tehostaminen voi olla joskus järkevääkin. Tosin sitäkin voi kyseenalaistaa.

– Touhottaminen on syvällä yhteiskuntamme DNA:ssa. Monelle voi tehdä hyvää opetella hidastamaan, vaikka olisi kuinka innostunut. Usein tehostamisesta ei seuraa hirveän merkityksellisiä tuloksia kenellekään.

Tehostamisen järkevyyttä kannattaa ajatella myös toisesta näkökulmasta. Moni kokee, että jos jokin tekeminen on helppoa, se kannattaa hoitaa rutiinilla. Tässä piilee kuitenkin ansa.

Ihminen on parhaimmillaan flow-tilassa. Se tarkoittaa tekemistä, johon pystyy uppoutumaan niin, että kadottaa itsetietoisuutensa. Jotta voisi kokea flow-tilan, tekemisen on oltava tarpeeksi vaikeaa, jotta se haastaa. Se ei kuitenkaan saa olla liian hankalaa, vaan ihmisen täytyy myös tuntea, että pystyy siihen.

Flow’n esteitä ovat siis liika helppous ja liika vaikeus. Jos alkaa rutinoimaan asiaa, joka on jo lähtökohtaisesti helppoa, elämästä voi tulla entistä tylsempää. Pahimmillaan joutuu bore out -tilaan, jossa on niin tylsistynyt, ettei pysty toimimaan.

– Ihminen on paradoksaalinen. Kaipaamme sekä rutiineja että virikkeitä. Jos elämä tai työ on jo helppoa, ei kannata rutinoida sitä. Muuten lisää arjen harmautta entisestään.

Mikäli jokin asia tuntuu turhan vaikealta, sen rutinointi voi sen sijaan auttaa ja lisätä flow’n määrää elämässä. Rutinointihan helpottaa, joten vähitellen vaikea asia muuttuu vaivattomammaksi.

Nykyihmisen on tehtävä paljon päätöksiä, mikä saattaa tuntua väsyttävältä. Voiko rutiineilla vapauttaa mielestään tilaa niin, ettei aivokapasiteettia kulu pieniin päätöksiin? Voiko tällöin keskittyä tärkeämpiin asioihin?

Paljon käytetty esimerkki aiheesta on Applen perustaja Steve Jobs, joka pukeutui aina mustaan poolopaitaan. On ajateltu, että kun Jobsilla ei kulunut tahdonvoimaa paidan valitsemiseen, hän saattoi käyttää sitä muuhun.

Tahdonvoimalla on yhteytensä päätöksentekoon. Tahdonvoima on osa ihmisen tietoista toiminnanohjausta. Sitä tarvitaan, kun ihminen aloittaa jonkin uuden toiminnan tai kun ihminen vastustaa kielteiseksi koettuja impulsseja.

Steve Jobsiin liittyvä teoria perustuu ajatukseen, että ihmisen tahdonvoima on kuin lihas, joka kuluu käytössä. Yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Roy Baumeisterin tutkimusten mukaan voidaan ajatella, että päätökset kuluttavat tätä lihasta. Mitä enemmän joudumme tekemään päätöksiä, sitä vähemmän tahdonvoimaa on käytettävissä. Siksi päätösten määrää kannattaisi vähentää.

Viime vuosina tämä teoria on kuitenkin kiistetty Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa Carol Dweckin työryhmineen tekemässä tutkimuksessa.

– On havaittu, että jos ihminen uskoo tahdonvoimansa olevan rajallinen, näin on. Jos ei usko, tahdonvoima ei lopu. Se on hämmästyttävä löydös.

Tutkimuksessa kartoitettiin ensin koehenkilöiden suhtautuminen tahdonvoiman riittävyyteen. Sitten heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai kuormittavan ajattelutehtävän ja toinen helpomman. Lopuksi ryhmät saivat tehtäväkseen keskittymistä vaativan ajattelutehtävän.

Tässä viimeisessä vaiheessa tehtyjen virheiden määrä suhteutettiin siihen, uskooko koehenkilö, että tahdonvoima on rajallinen resurssi. Niillä, jotka eivät näin ajatelleet, virheiden määrä ei riippunut ensimmäisen tehtävän kuormittavuudesta. Niillä, jotka ajattelivat näin, virheiden määrä lisääntyi merkittävästi kuormittavan tehtävän suorittamisen jälkeen.

Vaikka tahdonvoiman unohtaisi paketista, rutiineista on silti selvää hyötyä. Niillä voi tehostaa ajankäyttöään ja vähentää päätöksenteon taakkaa. Jos joka aamu pohtii puoli tuntia, mitä laittaisi päälleen, rutiinista voi kieltämättä olla iloa. Pukeutumispulman voi taklata vaikkapa miettimällä etukäteen viisi asukokonaisuutta, jotka toimivat aina. Kun asukriisi iskee, voi sitten valita yhden niistä.

Tällainen rutiini ei kuitenkaan paranna elämää, jos asun miettiminen tuo nautintoa ja on tapa purkaa luovuuttaan.

– Voiko rutiineilla lisätä tärkeiden asioiden tekemisen kaistaa elämässään? Vastaus on kyllä – mutta ensin on tiedettävä, mitkä tärkeät asiat ovat.