Hävettää pyytää apua, vaikka tuskin selviydyn töistäni ja arki on sekaisin – En jaksa enää – Mitä teen?

Olen 61-vuotias ja töissä vanhustenpalveluyksikössä. Minulla on ollut mielenterveyden ongelmia jo pidempään. Jaksan juuri ja juuri käydä töissä ja kotona teen vain pakollisen. Tytär joskus ihmettelee sotkua ja tiskejä, mutta olen kuitannut ne työ­kiireillä. Työtahti onkin kova. En oikeastaan ole ystävystynyt lähemmin kenenkään työkaverini kanssa, vaikka olen ollut koko työurani samassa paikassa. Muukin ystäväpiiri on jäänyt sen jälkeen, kun mieheni kuoli. En ole jaksanut olla tekemisissä. Minua huolestuttaa ja hävettää. Olen kuitenkin ammattilainen, ja tuntuu, että tästä pitäisi selvitä itse. Olen katsellut netistä masennuksen omahoito-oppaita, mutta niistä ei ole ollut apua. En haluaisi varata aikaa työterveyshuoltoon tai lääkärille. Paikkakunta on niin pieni, että jos menen mielenterveystoimistoon, joku tuttu näkee varmasti, ja juorut lähtevät liikkeelle. Mitä voisin tehdä? En jaksa tätä enää kovin pitkään.

Ajankohtainen kysymyksesi koskettaa monia sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia. Myös teillä on mielenterveysongelmia. Se tuntuu usein hävettävän, ja häpeä tunnetusti hankaloittaa avun hakemista. Taustalla on ehkä pelko leimatuksi tulemisesta ja jopa työpaikan menettämisestä.

Työtilanteesi kuulostaa kuormittavalta, ja siitä voisi olla hyvä keskustella avoimesti esihenkilön kanssa. Ja vaikka kynnys tuntuu korkealta, sinun tilanteessasi kannattaa ottaa ensisijaisesti yhteyttä työterveyshuoltoon. On hyvä muistaa, että työterveyshuollon palvelut ovat luottamuksellisia.

Erityisesti terveysammattilaisten mielenterveyden pulmiin liittyy usein leimau­tumisen pelkoa ja häpeän tunnetta, vaikka ongelmat ovat hyvin yleisiä. Mielenterveyden keskusliiton tekemän selvityksen mukaan ammattilaiset kuitenkin kokevat, että omakohtaiset kokemukset kääntyvät usein lopulta vahvuudeksi, jota voi hyödyntää myös työssä.

On hyvä muistaa, että sairastuminen ei ole sinun syysi. Kuka tahansa voi sairastua. Avoin keskustelu ja yhteyden saaminen muihin on tehokas keino vähentää häpeää. Voisitko mahdollisesti harjoitella puheeksi ottamista perhepiirissä? Kuulostaa siltä, että tyttäresi on pyrkinyt tuomaan huoltaan esiin kysymällä arjen sujumisesta.

Usein häpeä alkaa lievittyä, kun sen kohtaa ja uskaltautuu toimimaan ja puhumaan siitä huolimatta. Myötätunto ja lempeys itseä kohtaan voisivat helpottaa oloasi, tilannettasi ja asioiden kohtaamista.

Olet ilmeisesti jäänyt monellakin tapaa melko yksinäiseksi miehesi kuoleman jälkeen. Ovatko ystävyyssuhteet sellaisia, joita haluaisit tauon jälkeen viritellä uudelleen? Ehkä voisit miettiä, keneen ystävistä olisi helpointa olla yhteydessä ja aloittaa tapaamiset vaikkapa kahvittelun merkeissä.

Vaikka asut pienellä paikkakunnalla, sielläkin saattaa kokoontua vertais­ryhmiä. Ne kokoavat yhteen ihmisiä, joilla on samankaltaisia elämäntilanteita. Ryhmässä on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti. Vertaisryhmiä on tarjolla myös verkossa. Mielenterveyden keskusliiton Masennus kuin ikisade -verkkokurssi voisi olla hyvä vaihtoehto. Kurssia voi käydä omaan tahtiin itselle sopivina ajankohtina.