Yhä useampi nuori treenaa ”neljänneselämän kriisin maratonille” – Maratoneista on tullut joillekin selviytymiskeino
Vuonna 2019 New Yorkin maratonin maaliin tulleista osallistujista vain 15 prosenttia oli 20–29-vuotiaita. Vuonna 2023 osuus oli kasvanut 19 prosenttiin.
Englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä. Artikkeli on alun perin julkaistu huhtikuussa 2024.
Ehkä kipinä juoksemiseen syttyi halusta kohottaa kuntoa tai ehkä se vaikutti hyvältä keinolta saada uusia ystäviä. Tai ehkä se vei ajatukset pois epäkiinnostavasta ja alipalkatusta työstä. Ehkä halusit purkaa turhautumistasi siihen, että olet itse sinkku ja joudut katsomaan vierestä, kun ystäväsi pariutuvat. Oli syy juoksuharrastuksen aloittamiseen mikä tahansa, siitä tuli jossain vaiheessa enemmän kuin harrastus. Juoksulenkit pitenivät ja pitenivät, kunnes aloit pohtia: pitäisiköhän ilmoittautua maratonille?
Tämä saattaa kuulostaa tyypilliseltä keski-iän kriisiltä. Mutta nykyään samanlaisia mielihaluja esiintyy huomattavasti nuorempien ihmisten keskuudessa. TikTok ja Instagram ovat täynnä videoita parikymppisistä ihmisistä, jotka kuvaavat juoksulenkkejään ja esittelevät trendikkäitä varusteita treenatessaan ”neljänneselämän kriisin maratonille”, kuten osa heistä sitä kutsuu. Myös tosimaailmassa maratonjuoksijoiden joukossa on nähty viime vuosina yhä enemmän nuoria aikuisia. Vuonna 2019 New Yorkin maratonin maaliin tulleista osallistujista vain 15 prosenttia oli 20–29-vuotiaita. Vuonna 2023 osuus oli kasvanut 19 prosenttiin. Vastaavasti tämän vuoden Los Angelesin maratonilla 28 prosenttia maaliin tulijoista oli 20–29-vuotiaita, kun vuonna 2019 osuus oli 21 prosenttia.
Valmistautuminen 42,195 kilometrin juoksuun on rankkaa. Samalla se kuitenkin tarjoaa myös kokonaisvaltaisen hallinnan tunteen, joka saattaa vedota etenkin nuoriin aikuisiin. Monien parikymppisten on nykyään vaikeampi saavuttaa perinteisiä aikuisuuden merkkipaaluja (avioliitto, lapset, vakaa ura, omistusasunto). Nuoret aikuiset saattavat tästä syystä kokea olevansa ”paitsi logistisesti eksyksissä, eli he eivät aidosti tiedä, miten vuokra maksetaan tai miten heidän pitäisi toimia, mutta myös eksistentiaalisesti pahasti eksyksissä”, sanoo Oregonin Portlandissa asuva psykoterapeutti Satya Doyle Byock, joka on kirjoittanut kirjan Quarterlife: The Search for Self in Early Adulthood. Kun muut tärkeät virstanpylväät elämässä tuntuvat olevan saavuttamattomissa, maraton, niin äärimmäinen koetus kuin se onkin, voi tuntua varmemmalta keinolta tehdä elämästä merkityksellistä: jos vain noudattaa treeniohjelmaa, tavoite on saavutettavissa.
Haastattelin tätä juttua varten neljää nuorta maratoonaria, joilla oli useita erilaisia syitä juosta. Monet niistä kumpusivat tyytymättömyyden tunteesta. He kertoivat minulle töistä, joita he inhosivat tai jotka pandemia vei mukanaan. Sain kuulla tarinoita epätyydyttävästä yksityiselämästä, yksinasujan yksinäisyydestä koronan aikaan tai uuteen kaupunkiin muuttamisen jälkeen sekä ahdistuksesta, joka johtui poliittisista hyökkäyksistä samankaltaisia ihmisiä kohtaan.
He halusivat jotain, mitä tahansa, johon tarttua, kun he tunsivat ajelehtivansa täysin vailla suuntaa. Maratonit tarjosivat luonnollisen ratkaisun. Kliininen psykologi ja Coloradon yliopiston lääketieteellisen korkeakoulun professori Kevin Masters alkoi tutkia maratoonareita jo 1980-luvulla. Hän havaitsi, että maratonin juokseminen voi auttaa löytämään merkitystä elämään tai uuden puolen omasta identiteetistä. Hänellä on syytä uskoa, että nämä samat tekijät motivoivat myös Z-sukupolven juoksijoita.
Indianan osavaltiossa asuva Bren Forester, 25, tunsi olonsa ”aivan onnettomaksi” ensimmäisessä työpaikassaan valmistumisen jälkeen. Hän suunnitteli käyttöliittymiä teknologiayritykselle, työskenteli 40–60 tuntia viikossa ja matkusteli paljon. Vielä senkin jälkeen, kun hän oli irtisanoutunut työstään maaliskuussa 2023, hän kertoo olleensa yhä epävarma siitä, mitä hän halusi elämässään tehdä, ja samalla huolissaan uhkauksista, joita hänen kaltaisensa sateenkaari-ihmiset saivat hänen osavaltiossaan. Juokseminen oli aiemmin parantanut hänen mielenterveyttään, joten hän päätti ilmoittautua Indianapolisin maratonille. ”Jos kerran aion käyttää johonkin asiaan tuntikausia, ponnistella, panostaa ja kärsiä, miksi en tekisi sitä sellaisen asian vuoksi, joka tuntuu todella palkitsevalta?” hän muistelee ajatelleensa.
Neljänneselämän kriisi on todellinen ja usein vaikea kehitysvaihe. Aikuistumisen myötä nuori siirtyy hyvin jäsennellystä ympäristöstä, yleensä koulun tai lapsuudenperheen piiristä, rajattomampaan ympäristöön, selittää Doyle Byock.
Viime vuosina tämä epävakaa elämänvaihe on pidentynyt. Ensimmäisen avioliiton solmimisen mediaani-ikä nousee nousemistaan. Ensisynnyttäjien mediaani-ikä on 30 vuotta, mikä on kaikkien aikojen korkein luku. Vuonna 2022 yli 25 000 nuorta aikuista osallistui McKinsey-yhtiön tutkimukseen, jonka mukaan Z-sukupolven edustajat työskentelevät vanhempia työssäkävijöitä todennäköisemmin itsenäisinä ammatinharjoittajina tai tekevät useampaa työtä yhden vakaan uran sijaan. He tuntevat myös vähemmän yhteyttä muihin ihmisiin ja osallistuvat harvemmin uskonnollisten tai muiden järjestöjen toimintaan. He ovat myös useammin yksinäisiä.
Maratoneista on tullut joillekin nuorille aikuisille selviytymiskeino. Lily Cox-Skall kertoo, että kun hän juoksi Portlandin maratonin vuonna 2022 hyvien ystäviensä kanssa, ”isoin plussa” oli yhteisöllisyyden kokemus. (Sosiaalisen median juoksusovellukset, kuten Strava ja Map My Run, ovat tehneet juoksukaverien löytämisestä helpompaa.)
Cox-Skallia kiehtoi myös mahdollisuus mitata omaa edistymistä, asettaa selkeitä tavoitteita sekä haastaa itseään tavalla, joka ei ollut työelämässä mahdollista. Tällaiset kannustimet saattavat vedota myös muihin Z-sukupolven edustajiin, jotka yrittävät löytää selkeän suunnan uralleen. New Yorkissa asuva Grace Lee, 29, alkoi käydä pitkillä juoksulenkeillä ympäri kaupunkia, kun hän oli joutunut lopettamaan sosiaalisen median yrityksensä pandemian alussa. ”Minusta tuntui, että juokseminen oli ainoa asia, jota pystyin hallitsemaan”, Lee kertoo. ”Sain itse päättää kilometrit: joko jatkaisin matkaa tai pysähtyisin.”
Maraton ei tietenkään ole mikään ihmelaastari neljänneselämän tuskan lievittämiseen. Kyseessä on äärimmäinen liikuntasuoritus, joka voi johtaa vammoihin tai jopa pakkomielteiseen, epäterveeseen kehosuhteeseen, huomauttaa Doyle Byock. Aloittelevan juoksijan kannattaa treenata vähintään puolesta vuodesta vuoteen, kunnes juoksua kertyy noin 50–80 kilometriä viikossa. Lisäksi täytyy ottaa huomioon venyttelyyn käytetyt tunnit, aterioiden suunnittelu ja voimaharjoittelu, pitkät palautumisajat juoksujen jälkeen sekä hankalat aikataulut, jotka saattavat häiritä töitä, parisuhdetta tai sosiaalista elämää. Kuten Masters toteaa: ”Koko elämä käytännössä pyörii sen ympärillä, ainakin sen aikaa, kun sitä harrastaa.”
Jos juoksemisen tarkoitus on hakea hyväksyntää sosiaalisesta mediasta kunnon kohottamisen sijaan, prosessi saattaa jättää jälkeensä tyhjän olon tai heikentää itsetuntoa. Mutta jos on valmis aidosti sitoutumaan tavoitteeseen, maratonin vaatima ”suunnitelmallinen, johdonmukainen ja keskittynyt” treenaaminen voi ”vaikuttaa voimakkaasti psykologiseen kehitykseen”, sanoo Doyle Byock. Kun kisaan suhtaudutaan tavoitteellisesti, se voi kirkastaa ajatuksia.
Forester kertoo, että kisaan valmistautuminen auttoi häntä päättämään, mitä hän halusi seuraavaksi tehdä elämässään. Valmistautumisen aikana hän ja hänen pitkäaikainen kumppaninsa menivät naimisiin, ja hän päätti suorittaa maisterin tutkinnon suunnittelujohtajuudesta. Maratonin juokseminen ei ollut helppoa; itse asiassa hän kertoo halunneensa keskeyttää useita kertoja. Mutta kun hän ylitti maaliviivan, hän itki ilosta. ”Se oli puhdasta euforiaa”, hän sanoo. Kun hän kohtaa nykyään muita esteitä elämässään, hän muistuttaa itseään siitä, että hän juoksi kuusi tuntia putkeen – saavutus, jota hän piti aikoinaan mahdottomana.
©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.
Käännös: Apropos lingua.
