
Auton ostaminen on tietyllä tavalla aina arpapeliä. Kyse on pitkäaikaisesta investoinnista, mutta kun säännöt saattavat muuttua kesken pelin, järkevien ratkaisujen tekeminen on kuluttajalle haastavaa.
Sataprosenttisen varmuuden hyvistä kaupoista saakin aina vasta vuosia myöhemmin – sitten kun on aika taas vaihtaa autoa. Sopivassa työpaikassa riskin voi toki ulkoistaa leasingyhtiölle ja ajella kuukausimaksulla, mutta ongelmana on tällöin se, että leasingautosta eroon hankkiutuminen kesken sopimuskauden ei ole sen paremmin helppoa kuin halpaakaan.
Dieselit olivat kovassa huudossa 2000-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Huippuvuonna 2008 dieseleiden myyntiosuus oli 50 prosenttia. Vielä viisi vuotta sitten, vuonna 2017, noin kolmannes ensirekisteröidyistä henkilöautoista Suomessa oli varustettu dieselmoottorilla.
Diesel todettiin virheeksi
Syksyllä 2015 alkaneen ns. dieselgaten – jossa selvisi että Volkswagen oli käyttänyt kulutustesteissä NOx-päästöjä (hengitysilmaa pilaavia typen oksideja) radikaalisti vähentävää huijausohjelmistoa – jälkimainingeissa dieselin maine mustaantui ja poliittiset tuulet kääntyivät puhaltamaan aivan uudesta suunnasta.
Diesel, jonka järkevyyttä oli pitkään perusteltu eurooppalaisille nimenomaan alhaisilla päästöillä ja ympäristöystävällisyydellä, todettiin poliittisessa konsensuksessa yksiselitteisesti järjestelmävirheeksi.
Akkuteknologiaan perustuva sähköautoilu otti dieselin paikan päättäjien uutena suosikkina.
Dieselin tulevaisuus ei voi olla ympäristöargumentista kiinni
Nyttemmin, kun dieselmoottoreiden (muidenkin kuin Volkswagenin) NOx-ongelmat on korjattu, dieseliä hyljeksitään aivan syyttä suotta. Ilmastoon vaikuttavien hiilidioksidipäästöjen osaltahan dieselmoottori on – paremman hyötysuhteensa ansiosta – jo lähtökohtaisesti 15–20 % vähäpäästöisempi kuin bensakone.
Lisäksi jatkuvasti kiristyvä jakeluvelvoite, joka pakottaa lisäämään biokomponenttien määrää myytävässä polttoaineessa, tulee vähentämään nimenomaan dieselin CO2-päästöjä entisestään. Bensiinissä kun biokomponenttien määrää voidaan laadun kärsimättä nostaa vain noin 10 prosenttiin. Dieselissä vastaavaa teknistä ylärajaa ei ole.
Koska testejä ja vertailuja tekevän autolehden toimituksessa haluamme ajatella, että tosiasioilla on tässä maailmassa yhä merkitystä, dieselin tulevaisuus ei siis voi olla ainakaan ympäristöargumentista kiinni.
Dieselillä on lähitulevaisuudessa markkina-arvoa
Ostimme siis ekoauton! Hyvä yksilö löytyi Nettiautoa muutaman viikon ajan ahkerasti seuraamalla. Merkillä ei ollut niin väliä, mutta mallilla oli. Halusimme vähän isomman auton; sellaisen jossa bensamoottori on väkisinkin aina hieman kyseenalainen valinta. Isommassa autossa dieselin kulutus pysyy aisoissa, kun bensakoneella se karkaa helposti pilviin. Päättelimme, että tällaisella autolla olisi lähitulevaisuudessakin markkina-arvoa ja oma ostajakuntansa.
Vantaan Car Next on LeasePlanin jälleenmyyntiliike, joka välittää käytöstä palautuneita leasingautoja. Plussapuolet: yksi omistaja, säännöllisesti huollettu, kahden viikon palautusoikeus. Miinukset: hinnassa ei neuvotteluvaraa, liisaria ei aina pidetä yhtä hyvin kuin omaa autoa.
Kaupat päätettiin tehdä. Vuosimallin 2017 Volkswagen Caddy Maxi 2.0 TDI:ssä kilometrejä vain 52 000. Manuaalivaihteisto, etuveto, paljon varusteita. Kauppahinta 26 140 euroa. Lisää autosta seuraavassa numerossa.
VW Caddy Maxi 2.0 TDI 110 kw Trendline vm. 2017
- Ajettu 52 057 km
- Hinta 26 140 €