
1. Kokeile korvavahaa pehmittäviä tippoja
Korvavaha koostuu ihon apuelinten tuottamasta öljymäisestä yhdisteestä ja korvakäytävän ihon pintahilseestä. Yleensä se poistuu korvista itsestään. Korvien tukkoisuus voi johtua yksinkertaisesti siitä, että vaha tukkii korvakäytävää. Jos tukkoisuus on alkanut äkillisesti eikä siihen liity muita oireita, voi kokeilla korvatippoja, jotka pehmittävät kuivaa ja turvonnutta vahaa. Vahaa tarvitaan tietty määrä, sillä se suojaa korvakäytävän herkkää ihoa, kosteuttaa sitä ja pitää ihon hyväkuntoisena. Vahan koostumus on yksilöllinen ja voi vaihdella iän myötä.
Hetkellisesti korva saattaa mennä tukkoon, jos sinne menee esimerkiksi uidessa vettä. Näin voi käydä varsinkin, jos korvassa on jonkin verran vahaa, joka sitten kastuu ja turpoaa. Normaalisti vesi valuu kuitenkin painovoiman tuella korvasta itsestään pois. Veden poistumista voi avittaa kallistamalla päätä tai vetämällä kevyesti korvalehdestä.
Korvien tukkoisuus voi johtua myös tärykalvon liikkeen vähenemisestä. Näin saattaa käydä esimerkiksi välikorvatulehduksessa ja joskus myös flunssassa. Flunssassa korvatorven toiminta häiriintyy, jolloin korvaan voi syntyä alipainetta.
2. Hae apua ikäkuuloon
Joskus myös kuulon heikkeneminen, tyypillisesti ikäkuulo, voi tuntua tukkoisuutena. Ikäkuuloa ei voida parantaa, mutta kuulokojeet ja muut apuvälineet helpottavat elämää. Kuulokoje vahvistaa ympäristön ääniä, mutta sen käyttö vaatii totuttelua. Saatavilla on myös vahvistimia, täristimiä ja vilkkuvaloja ovikelloon, palovaroittimeen ja kännykkään.
3. Mene lääkäriin, jos tukkoisuus ei hellitä
Jos tukkoisuus kestää useampia päiviä, käänny terveydenhuollon puoleen. Yleensä riittää, että sairaanhoitaja tutkii, onko korvassa vahaa. Hän voi tarvittaessa huuhdella korvan. Jos tukkoisuuteen liittyy kipua tai muita tulehdusoireita, oikea osoite on lääkäri.
4. Älä kaiva korvaa pumpulipuikolla
Vaikka kuinka houkuttaisi ja korvia kutittaisi, pumpulipuikkoa ei pitäisi koskaan työntää korvaan. Puikolla kaivelu voi häiritä korvavahan poistumista, tai korvakäytävän herkkään ihoon voi tulla haava, mistä voi seurata tulehdus. Seurauksena saattaa myös syntyä vahatulppa, jolloin vaha painuu syvemmälle korvakäytävään. Myös nappikuulokkeet ja korvatulpat voivat altistaa vahatulpalle. Korvakäytäviin kannattaa koskea mahdollisimman vähän.
5. Pureskele purukumia lentokoneessa
Korvat lukkiutuvat herkästi lentokoneessa nopean paineenvaihtelun vuoksi. Tällöin välikorvan ja nenänielun välissä oleva korvatorvi ei aukea riittävän tehokkaasti. Normaalisti korvatorvi avautuu ja paineet tasoittuvat niellessä. Korvien tukkoisuutta lentomatkoilla voi ehkäistä jauhamalla purukumia ja nieleskelemällä sylkeä nousun ja laskun aikana.
Korvatorvi avautuu normaalisti vain niellessä, mutta joskus harvoin se saattaa pysyä auki koko ajan. Tämäkin voi ilmetä lukkoisuutena ja tukkoisuutena.
Asiantuntija: korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, dosentti Saku Sinkkonen, HUS.
Lähde: terveyskirjasto.fi