3 x kuulokoje yllättää
Terveys ja hyvinvointi
3 x kuulokoje yllättää
Kuulolaite voi ilmoittaa jopa sähköpostin saapumisesta eikä se enää ole iso mötikkä. Ehkä juuri siksi moni kailottaa viestinsä kovaan ääneen kuulokojeen käyttäjälle.
Julkaistu 3.3.2017
Apu

1. Kuulokoje on pieni.

Moni kuvittelee, että kuulokoje on iso mötikkä, joka välittää äänen käyttäjälleen liian kovaa tai hiljaa. Nykyaikainen kuulokoje on kuitenkin älylaite, jossa voi olla internetyhteys. Se voi ilmoittaa jopa sähköpostin saapumisesta.

2. Kuulolaite ei hävetä.

Vielä vähän aikaa sitten kuulokojeita pidettiin noloina, mutta nykyisin 80 prosenttia suomalaisista kertoo, ettei häpeäisi kuulokojeen käyttöä. Eniten häpeää kokisivat nuoret aikuiset. Senioreista peräti 90 prosenttia helpottuisi saadessaan kuulokojeen. Moni  pitää kuulokojetta silmälaseihin verrattavana apuvälineenä. Kuulokoje on huonokuuloiselle arkielämän pelastus. Sen tavoitteena on hyödyntää jäljellä olevaa kuuloa ja helpottaa arjessa selviytymistä.  

3. Kuulokoje ei tee tyhmäksi.

Kuulonalenema ei vaikuta älyyn – päinvastoin, yli 66-vuotiaiden keskuudessa 70 prosenttia kokisi itsensä edistykselliseksi kuulokojeen kanssa. Vaikka kuulokojeiden kehitys on päätähuimaavaa, koje ei tee käyttäjästään normaalikuuloista.  Nuori ikäpolvi käyttää muita todennäköisemmin kuulokojeen käyttäjän kanssa yksinkertaisia lauseita. 

Lähteet: Oticon Oy, Kuuloliitto ry

Teksti: Noora Takamäki

Kommentoi »