Apu

Uuninpankkopoika Saku Timonen: Kun ruoka puhuttaa


Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoittaa yksilön oikeudesta naudanlihapihveihin ja piilotetun kauramaidon mysteeristä.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Kun ylioppilaskunnan omistamat ravintolat päättivät korvata naudanlihan sian- ja kananlihalla, repesi someraivo.

Näin kasvissyöjät riistävät valinnanvapauden ja oikeuden syödä naudanlihapihvejä joka päivä.

Jotkin huoltoasemat joutuvat kuulemma piilottamaan kauramaidon tiskin alle välttyäkseen asiakkaiden raivonpuuskilta. Raavas mieshän ei kauramaitoa kahviinsa lorauta.

Saako ravintola suunnitella ruokalistansa itse?

Ruoka puhuttaa erityisesti nyt, kun puhutaan myös ilmastonmuutoksen torjunnasta. Ilmastonmuutoksen myöntänee varmaan jo jokainen ainakin salaa mielessään, mutta torjuntakeinoista kiistellään.

Ruoantuotanto on yksi ilmastonmuutosta kiihdyttävä tekijä, mutta syötäväkin on.

Liha- ja kasvisruoasta on helppo kiistellä, sillä jokaisella on syömisestä mielipide. Niinpä kinataan tolkuttomuuksiin asti siitä, että markkinoilla toimiva ravintola päättää itse ruokalistastaan ja kantaa siitä mahdollisesti aiheutuvan ­taloudellisen riskin.

Pettua ja olkileipää

Ruoasta on takuulla puhuttu ennenkin. Vuonna 1868 Juuan pitäjän kappalainen kirjoitti muistiinpanoihinsa, ­että jo edellisena syksynä oli alettava syödä pettua ja olki­leipää.

Kevättalvella siunattiin yhtenä ainoana sunnun­taina hautaan 45 nälkään ja tauteihin kuollutta paikka­kuntalaista. Niinä aikoina ruoka oli varmasti päivittäinen puheenaihe.

Ei nälkä nälkävuosiin loppunut, vaan nykyajan vanhukset muistavat vielä 1930-luvun pula-ajan ja erityisesti sodat, jotka käytiin pääasiassa viljan, perunan ja lantun voimalla.

Kaupungeissa mustan pörssin kauppaa käytiin lihalla ja voilla. Vielä 1960-luvulla kansakoulun ruokalista oli kovasti velli- ja puurovoittoinen.

Armeijan lihavat eväät

Minun ensimmäinen kouluruokani vuonna 1964 oli mannavelli, ja muistan ajatelleeni, että jos eväät eivät tästä parane, en taida viihtyä.

Paranivathan ne, ja 1970-luvulla kouluruoka oli monipuolista ja herkullista. Armeijan eväillä suorastaan lihoin niin, että loppuaikoina rupesin säännöstelemään syömisiäni. ­Siitä lähtien olen syönyt Arvo Ylpön neuvoja noudattaen kaikkea, mutta kohtuudella.

Liha- ja maitotuotteita lienee tullut syötyä liikaakin, koska kolesteroliarvot ovat vähän korkealla ja reisivaltimoni on jouduttu pallolaajentamaan.

Olen lisännyt viljan ja ­kasvisten määrää, mutta makkara- ja juustosiivut livahtavat leivän päälle helposti.

Yltäkylläisyyden aika

Tällä takaumalla halusin antaa vähän aikaperspektiiviä ruokakeskusteluun. Elämme nyt sellaista yltäkylläisyyden ja valinnanvapauden aikaa, että esi-isämme eivät olisi osanneet kuvitella sellaisen olevan mahdollista.

Ruoan tehotuotanto takaa, että jokaiselle riittää syötävää ihan siedettävään hintaan. Sillä on väistämättä omat vaikutuksensa myös luontoon ja ilmastoon, mutta syötäväkin on.

Minä en suostu uskomaan, että suomalainen maanviljelijä, maidontuottaja tai lihakarjankasvattaja on ilmastoa ­tuhoava roisto.

Järkeni sanoo, että kotimaassa tuotettu ­ruoka on aina ilmastolle parempi vaihtoehto kuin maapallon toiselta puolelta rahdattu. Kaikkea emme pysty itse tuottamaan, mutta turhaakin tuontia on varmasti.

Keskittäminen päihittää lähituotannon

Mitä lähempänä ruoka tuotetaan, sitä edullisempaa ja ympäristöystävällisempää se on. Siitä ajatuksesta on viime vuosikymmeninä lipsuttu, kun tuotantolaitokset ovat keskittyneet.

Keskittämisen edut päihittävät kustannuksissa lähituotannon.

Muistan ajan, jolloin kaupassa mitattiin maitoa asiakkaan astiaan, ja takahuoneesta kuului kirveen jytke, kun siellä pilkottiin eläimen ruhoa. Siihen aikaan ei ole paluuta, eikä jo ihan hygieniasyistä ole tarviskaan.

Kotimainen ruoka on silti aina lähempänä tuotettua kuin ulkomainen, olipa se kasvista tai lihaa. Ihan jokaisen oman valinnan mukaan.

Julkaistu: 22.10.2019