Turun ihana malli ja pääkaupunkiseudun dystopiavyöhykkkeet – kaksi tapaa järjestää joukkoliikenne
Toimiva joukkoliikenne on myös yksin perheautossaan istuvan etu. Sitä edistäisi lähimaksu ja selkeät rajat. Tuottaja Kati Lahtinen matkustaa bussilla.
Kävin Turussa ja ihastuin Föliin, Turun seudun joukkoliikenteeseen. Se toimi. Reittihaku, pysäkkiopasteet, maksaminen. Viimeisintä piti pääkaupunkiseutulaisena ihastella ihan ääneen. Astun bussiin, maksan pankkikortin lähimaksulla matkani ja voin seuraavat kaksi tuntia matkustaa käytännössä rajattomasti niin kauas kuin bussi vie. Voin vaihtaa bussista ja reitistä toiseen tai voin vaihtaa bussin vesibussiin ja käväistä Airiston aalloilla. Aikaa tähän ei ollut, mutta ajatus on kiehtova!
Bussissa istuessa luin, että Föli liikennöi kuuden kunnan alueella: Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto ja Rusko. Koko alueella on voimassa sama hinnasto. Mikä matkustamisen helppous – juuri niin kuin joukkoliikenteessä tulisikin olla.
”Kävelin kaksi pysäkinväliä vyöhykerajan tälle puolen, ketutti niin paljon.”
Palasin kotiin ja takaisin HSL-alueen ABCD-vyöhykkeisiin, jossa karttaan keskelle kaupunkeja on piirretty katkoviivoja kuvaamaan vyöhykkeen vaihtumista. Ne matkustajan tulisi tietää tai erikseen reittioppaasta varmistaa. Syntyy montypythonmaisia kohtauksia. Huomaan astuneeni väärään bussiin ja tajuan matkustaneeni vyöhykkeelle (sana, joka tuo mieleen dystopiaelokuvat), jota lippuni ei kata. Jään bussista pois ja koska olen minulle kuulumattomalla vyöhykkeellä (Stalker), pääsen kyytiin vain ostamalla jo olemassa olevaan kuukausilippuuni lisävyöhykelipun. Se on, ja tämä HSL:n sivuilta, ”voimassa 90–110 minuuttia sen mukaan, mitkä vyöhykkeet lisävyöhykelippu ja kausilippu yhdessä kattavat”.
Tämä kaikki kotikaupunkini rajojen sisällä. Kävelin kaksi pysäkinväliä vyöhykerajan tälle puolen, ketutti niin paljon.
Lähimaksua odotamme vieläkin. Loppuvuodesta pitäisi tapahtua jotain, mutta vyöhykkeitä lipputilihanke (voi apua!) ei poista.
Liikenteen sujuvuutta koettelevat säät, kuljettajapula, kalustevauriot, muu liikenne, onnettomuudet, mielenilmaukset, suurtapahtumat ja korjaustyöt. Poikkeukset sietää, annoksittain. HSL-alueen matkustajia, ja myös kaupunkiin saapuvia turisteja, koettelee tänä kesänä mittava kasa poikkeuksia. On rantarata, päärata, kehärata, Mannerheimintie ja Rautatientorin metroasema, jonka peruskorjaus katkaisee metroliikenteen Helsingin keskustassa. Etsin sen vuoksi itsekin vaihtoehtoista reittiä työmatkaliikenteeseen. Luulin jo löytäneeni sen, kunnes huomasin toisen mittavan peruskorjauksen muuttavan vaihtoehdon B mahdottomaksi.
”Ratkaisu ei aina voi olla yksityisauto.”
Miksi valitat, miksi et aja autolla? kysyvät autoissaan istuvat. Koska haluan suosia joukkoliikennettä. Koska kyse ei ole vain minusta. Kaikilla ei ole ajokorttia. Joukkoliikenteellä liikkuu lapsia voimistelurenkaineen ja viuluineen. Ratkaisu ei aina voi olla yksityisauto. Toimiva joukkoliikenne on kaikkien etu. Mitä useampi istuu bussissa, sen sujuvammin liikkuu yhden kuljettajan perheautokin. Ja siinä vaiheessa, kun muutaman vuoden remonttiin menee silta, jonka nyt päivittäin ylittää yli 50 000 autoa, kaikki vaihtoehtoiset tavat ovat tarpeen. HSL-päättäjille väitän, että helpommin hahmotettava joukkoliikenne vähemmin tai selkeämmin vyöhykerajoin madaltaisi kynnystä sen käyttämiseen. Ja se lähimaksu.
Ennen kuin kukaan ehtii, tiedän: pohjoisessa, maaseudulla, muualla kuin kaupunkien ytimessä tilanne on erilainen. Joukkoliikennettä ei juurikaan ole. Nuoruuteni reissut kotipaikkakunnalta Kajaaniin saattoi tehdä bussilla astelemalla pysäkille noin tunnin välein. Nykyään pitää osua pysäkille oikeaan aikaan vuorokaudesta, vuoroja on niin vähän. Viisautta vuorojen ylläpitämiseen minulla ei ole, mutta ikääntyvä harvaan asuttu yksityisautoileva Suomi on vähän turvatonkin tulevaisuudenkuva.
”Ensin ulos, sitten sisään. Se on perussääntö.”
Helsingin päärautatieaseman alle sijoittuva metroliikenteen 3 kuukauden mittainen katkos alkoi kaaoksella. Yhdeksi syyksi kerrottiin osaamattomuus: matkustajien väärä käytös aiheutti ruuhkia. He tulivat sinne yhtä aikaa. Semmoista se on, kasin palavereihin mennään kasiksi. Nyt sentään taas liikutaan, käydään toimistoillakin, osallistutaan tapahtumiin. Ja jos se tehdään joukkoliikenteellä, pitäisi siitä antaa pienet aplodit, todeta, että tämä ei mennyt ihan niin kuin paperilla suunniteltiin, mutta petrataan ja tehdään tästä toimiva tapa liikkua. Joukkoliikenteessä matkustaville sinänsä riittää kaksi käytösohjetta. Ensin ulos, sitten sisään. Se on perussääntö. Jos minä maalta muuttaneena sen opin, ihmettelen, miksi eivät muut. Ja puhelimesta kuunnellaan jutut kuulokkeilla. Näillä pääsee jo pitkälle.
Kirjoittaja somessa @katitlahtinen
