Puheenaiheet
Apu

Toukokuussa Etelä-Suomen lehdot ryöpsähtävät täyteen kukkia

Toukokuussa Etelä-Suomen lehdot ryöpsähtävät täyteen kukkia

Lehdot ovat milloin valkovuokon valkoisia, kevätesikon keltaisia tai kiurunkannuksen sinisiä kukkameriä. Samanlaista kukkaloistoa ei ole missään muualla maassamme.
Teksti Timo Nieminen
Kuvat Timo Nieminen
Mainos

Kevään merkit näkyvät lehdoissa jo maaliskuun lopulla, kun pähkinäpensaan norkot pidentyvät ja alkavat levittää siitepölyä. Norkkojen yläpuolelle puhkeavat pienet, punaiset emikukat. Lumipeite ohenee nopeasti ja metsäpurot solisevat vieden sulamisvesiä isompiin vesistöihin.

Päivällä kevät on johdossa, mutta yöllä talvi vielä pyristelee pakkasineen, kunnes auringon kaari on niin korkea, että lämpö voittaa ja lehdot saavat loisteliaat kevätvärinsä.

Sinivuokko nousee vuokoista ensimmäisenä huhtikuun puolenvälin tienoilla.

Ensimmäiset kukkivat heti lumien sulettua

Metsiemme rikkain ja runsaslajisin luonto löytyy lehdoista. Häkellyttävä kukkapaljous sekä lintujen, hyönteisten ja sienten monilukuisuus ovat moninkertaisia muihin metsiin verrattuna.

Lehtojen upeinta keväistä kukkaloistoa, kevätaspektia, pääsee ihailemaan vain lounaisessa Suomessa. Idemmässä ja pohjoisemmassa kukkivat muun muassa metsäkurjenpolvi, konnanmarja, koiranheisi ja suokeltto pitkin kesää.

Ensimmäiset kevätkukkijat nousevat lehtoihin heti lumien sulettua. Aivan ensimmäisenä ehtii kuitenkin puu, pähkinäpensas. Se kukkii jo ennen lehtien puhkeamista ja alkaa levittää siitepölyä tuulen vietäväksi.

Kevätesikon kukat tuoksuvat manteleille ja etenkin kimalaiset vie­railevat niillä mielellään.

Pähkinäpensas muodostaa tunnusomaisia, monirunkoisia ryhmiä, joissa rungot kaartuvat ulospäin muodostaen suppilomaisia puuryhmiä. Se on maanparantajakasvi, jonka lehtikarikkeesta lahoaa lehdon pohjalle muheva multakerros.

Sinivuokko nostaa siniset teriönsä joskus lumen läpi jo huhtikuun alkupuolella. Marto maa muuttuu sinilaikkuiseksi. Sinivuokon kukkasilmut ovat kehittyneet jo syksyllä, minkä ansiosta kukat ovat valmiina avaamaan terälehtensä heti lumien sulettua.

Kohta valtaavat valkovuokot lehtojen pohjat ja kukkivat valkoisina kukkamerinä, seassa pieniä, valkovuokkoa vaateliaampia keltavuokkolaikkuja. Valkovuokko on runsaskukkaisin kevään airut. Sen kukat kääntyvät seuraten auringon kiertoa. Illalla se sulkee terälehtensä avatakseen ne taas aamulla.

Mukulaleinikin kiiltävän keltaiset kukat puhkeavat hiukan kosteammille paikoille. Sen kauneutta on pidetty arvossa ja kasvia on siirretty moniin pihoihin. Aikanaan se oli jopa säätyläiskotien tunnus.

Mukulaleinikki muo­dostaa kirkkaankeltaisia kukkameriä.

Kevätesikko suosii valoisia ja lämpimiä kasvupaikkoja

Toukokuussa kevätesikko antaa lehtoihin keltaista väriä. Se suosii valoisia ja lämpimiä kasvupaikkoja ja Ahvenanmaan lehtoniityillä se peittää laajoja alueita. Se onkin Ahvenanmaan maakuntakukka.

Imikän kukat avautuvat yhtaikaa sini- ja valkovuokon kanssa. Kukat ovat aluksi vaaleanpunaisia, mutta muuttuvat violeteiksi ja lopulta lähes sinisiksi. Värimuutos johtuu kukan solunesteen muuttumisesta happamesta emäksiseksi ja yksi kukan väriaineista, antosyaani, vaihtaa väriään sen mukaan.

Pystykiurunkannus nousee paljaasta maasta kuin pieni hyasintti. Kasvustot kukoistavat hetken sinisinä ja koko kasvi kuihtuu kesään mennessä. Se on uhanalaisen pikkuapollon ainoa ravintokasvi, joten toukalla on kiire kehittyä.

Harvinainen hentokiurunkannus alkaa kukintansa pystykiurunkannusta aikaisemmin, usein jo huhtikuussa. Sen voi nähdä lähinnä Ahvenanmaan, Saaristomeren ja Hämeen lehdoissa.

Ahvenanmaan kalkkipitoisissa lehdoissa kukoistavat komeat, tanakkavartiset selja- ja miehenkämmekkä. Lehtoniityillä saattaa nousta satoja seljakämmekän uhkeita kukkavanoja, joista toiset ovat purppurakukkaisia, toiset keltaisia.

Ruotsissa kasvia kutsutaan eriväristen kukkiensa vuoksi nimellä Adam och Eva. Suomessa punainen kukka eli Aatami on selvästi keltaista Eevaa yleisempi, Keski-Euroopassa päinvastoin.

Valkovuokon keltaiset heteet muodostavat kiehkuran emiön ympärille.

Miehenkämmekkäkin viihtyy Ahvenanmaalla

Miehenkämmekkä on kevään harvinaisuus, joka kasvaa vain muutamalla Ahvenanmaan kalkkipitoisella lehtoniityllä ja niityllä. Miehenkämmekän kukinto on korkea ja kapea, kun saman näköisen seljakämmekän kukinto on leveä ja matala.

Miehenkämmekän suomenkielinen nimi on jo varsin miehekäs, mutta tieteellinen sukunimi yltää vielä pidemmälle.

Orchis tarkoittaa kivestä, mikä tulee kämmeköiden kahdesta pyöreähköstä juurimukulasta, joissa on nähty yhtäläisyyttä miehen anatomiaan.

Kesäkuusssa korkeammat kasvit ovat valloittaneet lehdot.

Lehtokasvit kukkivat värikkäinä mättäinä

Kun lehtokasvit kukkivat, sen todella huomaa. Monet kukat peittävät laajoja alueita värikkäinä mattoina. Niillä on kiire, sillä kukinta kestää vain lyhyen aikaa ja kasvit lakastuvat nopeasti.

Miksi kevätkukat uhmaavat kevään epävakaisia olosuhteita ja kukkivat jo kevään viileydessä, kun muut malttavat odottaa kesän lämpöä? Jotakin etua niiden on saatava, että niiden kannattaa uhmata kevään halloja ja mahdollista takatalvea.

Jalopuulehdoissa puut alkavat lehtiä vasta myöhään ja auringon lämpö pääsee esteettä maahan asti. Hennot ja melko pienijuuriset kevätkasvit saavat runsaasti valoa ja sulamisvesien kosteuttamasta maasta vettä.

Pölyttäjiäkin riittää.

Pörröiset kimalaiset surisevat kukkapaljoudessa ja kuljettavat tehokkaasti siitepölyä kukasta kukkaan. Pölyttäjillä ei ole niin suurta kukkarunsautta pölytettävänään kuin sydänkesällä.

Varhain kukkivien kasvien salaisuus on ravinteiden varastoinnissa. Ne ovat keränneet vararavintoa jo edellisenä kesänä ja sen avulla kukat avautuvat nopeasti. Lehdet kasvavat täyteen mittaansa vasta sen jälkeen.

Niukkaravintoisen talven jäljiltä nisäkkäät ovat nälkiintyneitä ja kevätkasvit olisivat vaarassa joutua syödyksi, elleivät ne suojautuisi jollakin tavalla. Kevätkukat ovat nisäkkäille myrkyllisiä ja saavat kukkia kasvissyöjiltä rauhassa.

Miehenkämmekkä on Ahvenanmaan lehto­niittyjen harvinaisuus, joka on kärsinyt laidunnuksen loppumisesta.

Kasvit alkoivat levittäytyä jääkauden jälkeen

Jääkauden jälkeen ilmasto lämpeni ja kasvit alkoivat levittäytyä jään alta paljastuneelle maalle. Ensin saapuivat maruna ja heinät, koivu ja mänty seurasivat perässä noin 10 000 vuotta sitten. Kaakosta levisivät reheville maille pähkinäpensas ja lehmus.

Atlanttinen lämpökausi 7 000–5 000 vuotta sitten oli lehtojen kukoistusaikaa. Pähkinäpensas ja jalot lehtipuut asuttivat Suomea paljon nykyistä pohjoisempana, pähkinäpensas kasvoi Savossa asti.

Harvinainen kirjopikarililja kukkii meillä alkuperäisenä lähinnä Ahvenanmaan lehtoniityillä.

Kuusi levisi Suomeen noin 5 000 vuotta sitten ja se alkoi supistaa jalopuumetsiä. Toistatuhatta vuotta sitten ilmasto alkoi viiletä ja lehtokasvit joutuivat väistymään metsäkasvien tieltä. Rehevissä lehdoissa havupuiden taimet eivät menestyneet, sillä lehtipuista variseva lehtipaljous tukahduttivat taimet.

Ihmisen ryhdyttyä viljelemään maata rehevimmät ja tuottoisimmat maat raivattiin kaskeksi. Lounais-Suomen kaikki parhaat, tasaiset lehtomaat raivattiin pelloiksi, pieniä lehtolaikkuja jäi vain hankaliin ja vaikeapääsyisiin paikkoihin.

Nykyisinkin lehtojen pahimmat uhat ovat ihminen ja kuusi. Kuusi valtaa, varjostaa ja happamoittaa lehtoja. Hakkuut, ojitukset, rakentaminen ja kulutus asutuksen läheisyydessä tuhoavat lehtoja edelleen. Lehtojen monimuotoisuus on vähenemässä ja sen myötä monet sienet, perhoset ja putkilokasvit.

Julkaistu: 19.5.2018