Apu

Kevään laulajamestarit ovat saapuneet – näin tunnistat mustarastaan ja punarinnan



Kevään laulajamestarit ovat saapuneet – näin tunnistat mustarastaan ja punarinnan

Keväällä ja alkukesällä metsissä ja rannoilla soi lintujen laulukonsertti. Siihen ottavat osaa lähes kaikki lintulajit laulutaitoon katsomatta. Taitavimpiin ja pidetyimpiin laulajiin nousevat mustarastas ja punarinta. Lintujen laulukilpailussa mustarastas valittiin maamme mestarillisimmaksi laulajaksi.
Teksti Timo Nieminen
Kuvat Timo Nieminen

Aurinko lähestyy taivaanrantaa. Lämmin, tyyni ilta näyttää parhaat puolensa. Maisema peilautuu järven pinnasta, niityn kukat tuoksuvat. Vielä kun saataisiin tunnelmaan sopivaa ääntä...

Samassa metsänreunasta alkaa soljua täyteläinen, soinnikas laulu. Se tunnelmoi huilumaisilla lurituksilla, tummasointisilla sävelillä ja monimuotoisilla melodioilla. Laulu on täynnä improvisointia ja aiheet vaihtelevat.

Kuusen yläoksalla istuu musta, pitkäpyrstöinen ja keltanokkainen lintu, joka kaulahöyhenet väristen laulaa kuuluttaakseen reviirinsä ja kertoakseen ympäristön naaraille varteenotettavasta sulhasehdokkaasta. Mustarastas alkaa laulaa kevätaamuina jo ennen auringonnousua ja jatkaa taas illalla, kunnes hämärä on laskeutunut.

Monen mielestä mustarastaalla on Suomen linnuista kaunein lauluääni. Suomen luonto -lehti järjesti vuonna 2011 lintujen laulukilpailun, jossa mustarastas korjasi voiton. Valitsijat perustelivat mustarastaan voittoa sen loistavalla improvisointikyvyllä ja selkeillä fraaseilla.

Laulun kokonaisuuteen muodostuu myös hienoja kysymys–vastaus-asetelmia vahvojen fortejen ja pienten pianissimokaikujen muodossa. Kilpailussa sijoittui toiseksi viitakerttunen ja kolmannen sijan jakoivat satakieli ja laulurastas.

Mustarastas oppii matkimaan myös mekaanisia ääniä. Puusta voi kuulua moottorisahan ulinaa, ambulanssin ujellusta tai kännykän soittoääniä. Se ei silti käytä matkimiskykyään niin usein kuin kottarainen.

Lennossa mustarastas sirisee vähän tilhen tyyliin. Se varoittaa ”tsuk-tsuk” -äänellä. Kaupungeissa ensimmäiset huilulavertelut voidaan kuulla tammi-helmikuussa.

Mustarastas oli vielä sata vuotta sitten lounainen harvinaisuus.

Mustarastaskoiras on pikimusta, vain kirkkaankeltaiset nokka ja silmärengas erottuvat hyvin mustasta höyhenistöstä. Tummanruskean naaraan rinnassa on heikkoa täplitystä. Kurkku on vaalea ja nokka ruskea.

Monesti mustarastas sekoitetaan samankokoiseen kottaraiseen, jolla on kuitenkin selvästi lyhyempi pyrstö. Mustarastas liikkuu maassa tasajalkaa pomppien, kun kottarainen tikuttaa eteenpäin vuoroaskelin.

Mustarastas on osittaismuuttaja, joka muuttaa pääasiassa yöllä. Suurin osa mustarastaista muuttaa loka–marraskuussa Länsi-Eurooppaan. Suomeen mustarastaat palaavat maalis–huhtikuussa varhaisimpina rastaina.

Osa kannasta ei lähde muutolle vaan talvehtii yhä useammin Suomessa. Varsinkin hyvinä pihlajanmarjavuosina niitä jää meille runsaasti. Ankarat talvet ja muuttomatkat verottavat lintuja ja pesimäkantojen vuosienväliset vaihtelut ovat suuria.

Mustarastas on alkujaan lehtojen ja harvahkojen metsien lintu. Sadan viime vuoden aikana se on huomannut, että lähellä ihmistä on enemmän ravintoa ja vähemmän vihollisia. Nykyisin mustarastas viihtyy hyvin puistoissa, puutarhoissa ja omakotialueilla.

Mustarastas on kaikkiruokainen. Sille kelpaavat niin eläinkunnan madot, hyönteiset, nilviäiset kuin kasvikunnan marjat, hedelmät, siemenet ja myös ruoantähteet. Mieltymys puutarhamarjoihin vei siltä jopa rauhoituksen suojan vuosina 1962–1996. Talvehtivat mustarastaat pitävät erityisesti kuivatuista omenaviipaleista.

Mustarastas oli 1900-luvun alussa harvinaisuus. Sitä pääsi näkemään vain Ahvenanmaan ja Etelä-Suomen rehevimmissä lehdoissa. 1950-luvulla mustarastaita arvioitiin olevan jo 17 000 paria, nykyään niitä arvioidaan olevan 400 000 – 600 000 paria. Se on varsin yleinen pesimälintu Etelä- ja Keski-Suomessa aina Kainuuseen asti.

Runsastumisen syistä ei ole tarkkaa tietoa, mutta talvien leudontuminen ja lisääntynyt talviruokinta ovat auttaneet mustarastasta. Se onkin talvisten lintulautojen vakioasiakkaita. Mustarastas on vaihtanut osin myös elinympäristöään. Rehevien lehtojen asukki viihtyy myös tuoreissa kangasmetsissä, kuusikoissa ja sekametsissä. Se on nykyisin metsien yleislaji.

Mustarastaan kuppimainen pesä on vaikea löytää. Se on maassa tai puussa oksanhaarassa tai pensastiheikössä. Kaupungeissa se löytää uudenlaisia pesäpaikkoja muun muassa rakennuksen seinien ulokkeilta, parvekkeiden kukkalaatikoista ja seinäköynnösten suojasta.

Emot osaavat harhauttaa häiritsijää. Ne livahtavat pesältä huomaamattomasti ja huutelevat varoitusääniä kauempaa eri paikoista. Pesälle ne menevät mahdollisimman vaivihkaa.

Naaras munii kerralla neljä tai viisi vaaleanvihreää, ruskeapilkkuista munaa. Se hoitaa myös hautomisen, jota kestää kaksi viikkoa. Poikaset eivät viihdy pesässä kovin kauan vaan lähtevät kaksiviikkoisina. Mustarastas ehtii tekemään kesän aikana kaksi tai jopa kolme poikuetta.

Mustarastaat alkavat pesintänsä aikaisin. Ensimmäiset poikaset kuoriutuvat jo toukokuussa, kun suurin osa muuttolinnuista on vasta palaamassa. Mustarastas-emot pomppivat nurmikoilla ja kiskovat matoja maasta poikasilleen.

Mustarastas on Uudenmaan maakuntalintu. Se onkin etelärannikolla selvästi runsaampi kuin sisämaassa. Suomessa rengastettu mustarastas on elänyt 9 vuotta, 2 kuukautta ja 15 päivää.

Mustarastas on melko arka ja pysyttelee mielellään metsän suojissa.

Aamu on sarastamassa, siniharmaa hämy peittää vielä maisemaa. Taivaanranta kajastaa kohta nousevan auringon valoa, kun punarinta alkaa laulaa. Kirkassointinen sävelkulku soljuu herkän kauniina.

Punarinta istuu oksalla ja päästää laulun ilmoille. Sen ruosteenpunainen naama ja rinta, suuret, mustat nappisilmät ja vihertävänruskea selkäpuoli tekevät siitä helposti tunnistettavan. Myös ääni on hyvä tuntomerkki, mikään muu lintu ei laula samalla tavalla. Sukupuolet ovat samannäköiset.

Aktiivisimmin punarinta laulaa aamu- ja iltahämärässä. Se saattaa laulaa useita minuutteja katkeamatonta säveltään. Huilumainen lavertelu välillä nousee ja välillä laskee ja sävelten korkeus vaihtelee. Lintu keksii koko ajan uusia sävelkulkuja ja se on parhaita laulutaitureitamme.

Punarinta on utelias ja melko peloton lintu, vaikka se piilottelee mielellään tiheiköissä. Sen tiksutusta kuulee metsässä usein läheltä, vaikka lintua ei näkisikään. Kun lintu lennähtää kannon nokkaan, sen lyhyt pyrstö sojottaa yläviistoon ja siivet riippuvat alaspäin.

Sieppojen sukuinen punarinta elelee mieluiten kuusimetsissä, mutta myös lehtimetsät kelpaavat sille. Mieluisimpia ympäristöjä ovat pensaikkoa kasvavat puronvarret. Punarinta pesii lähes koko Suomessa, Metsä- ja Tunturi-Lapissa harvakseltaan.

Punarinnan tunnistaa helposti. Se on naamasta rintaan kirkkaan oranssinpunainen, selkä on vihertävänruskea ja vatsa vaaleanharmaa.

Punarinta on yksi yleisimmistä linnuistamme 2–3 miljoonalla parillaan. Punarinta on ilahduttavasti runsastunut viime vuosikymmeninä ja se on levittäytymässä edelleen kohti pohjoista.

Punarinnan laulua pääsee kuulemaan keskikesälläkin, sillä pariskunta ehtii pyöräyttämään toisenkin poikueen. Sitä edeltää koiraan laulukausi. Punarinta rakentaa pesänsä maahan ja pitää sen salassa.

Loppukesällä punarintoja näkee usein pihoilla hypähtelemässä hyönteisten perässä. Ne kääntelevät kuivia lehtiä ja napsivat nokkaansa myös matoja, toukkia ja hämähäkkejä. Etenkin syksyllä niille kelpaavat myös marjat ja hedelmät.

Nuorilla on vielä poikaspuku. Niiden pää on kellahtava ja siinä on tummia täpliä. Ruumiinmuodosta ja käyttäytymisestä ne on silti helppo tunnistaa punarinnoiksi. Kissan lähestyessä linnut lennähtävät puuhun ja alkavat tiksutella hermostuksissaan.

Syksyllä punarinnat katoavat huomaamatta, sillä ne ovat yömuuttajia. Syys–lokakuussa ne lähtevät pitkälle matkalleen Välimeren maihin ja palaavat huhti–toukokuussa. Punarinta kestää Suomenkin talven ja niitä jää satunnaisesti meille talvehtimaan lintulautojen läheisyyteen.

Julkaistu: 21.4.2018