Stressi voi ilmetä selkäkipuna – Näin helpotat oireita

Työpaikan tulospaineet jyskyttävät takaraivossa, ja puolison kanssa tulee riitaa pikkuasioista. Stressi ja kiireen tunne kiristävät kehoa leukaluista alaselkään. Tekemättömät työt herättävät aamuyöstä. Kun kiskot viimeisillä voimillasi pyykkejä pesukoneesta, alaselässä tuntuu kamala vihlaisu. Pitikö selänkin paukahtaa juuri nyt?

Kysymykseen voisi vastata, että piti. Keho on lähettänyt hätähuudon: pysähdy hyvä ihminen ja hengitä. Ei ole sattumaa, että keho alkaa oirehtia kuormittavassa elämäntilanteessa.

Yhdelle tulee päänsärkyä, ja toisella vanha lonkkavaiva herää henkiin, mutta monella erityisen alttiina on alaselkä. Aikuisista 80 prosenttia kokee alaselkäkipuja elämänsä aikana. Niistä 90 prosenttia on epäspesifejä, eli niille ei löydy selkeää syytä.

– Osasyy oireiluun voi olla elämän kuormittaviin tekijöihin liittyvä stressi, sanoo kivun hoitoon perehtynyt psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.

Tutkimuksissa on havaittu, että tyytymättömyys ja kielteinen suhtautuminen omaan työhön sekä työstressi altistavat selkävaivoille ja niiden pitkittymiselle. Lisäksi psyykkinen kuormitus ja muut psyykkiset oireet ennustavat huonompaa tulosta selkävaivojen hoidossa.

Ymmärtääkseen stressin ja selkäkivun yhteyttä on ymmärrettävä, miten kipu muodostuu. Kivun tunne syntyy aina aivoissa. Kun kipu tulee tietoisuuteen, aivot ovat kokeneet tilanteen uhkaavaksi. Stressaantuneena pyykkejä riuhtovan ihmisen aivot ovat jo valmiiksi hälytystilassa ja reagoivat siksi herkemmin.

– Stressaantuneen ihmisen keho on taistele tai pakene -tilassa. Silloin aivot tulkitsevat herkästi pienenkin horjahduksen tai kumartumisen uhkaavaksi ja laittavat varmuuden vuoksi kipujärjestelmän päälle. Kipu on suojamekanismimme, Karita Palomäki selittää.

Monesti stressaantunut ihminen jännittää lihaksiaan niskasta lantionpohjaan asti. Moni puree hampaitaan yhteen ja nostaa tiedostamattaan hartioita korviin. Jännittynyt lihas ei toimi joustavasti ja voi olla alttiimpi menemään suojakramppiin, josta seuraa kipua. Jännittynyt ihminen usein myös pidättelee hengitystään tai hengittää pinnallisesti. Se on aivoille selvä merkki olla tarkkana.

Palomäki korostaa, että alaselkäkipu on aina yksilöllinen kokemus. Sen voimakkuuteen vaikuttavat monet tekijät.

– Tätä voisi havainnollistaa metsäkävelyllä. Kun astumme terävän kiven päälle, tunnemme välitöntä kipua. Hetken päästä vastaan kävelee karhu, jolloin aivoille tulee hengissä pysymisen kannalta huomattavasti tärkeämpää pohdittavaa. Silloin jalkapohjan kipu ei enää tunnu.

Myös kipuhistoria vaikuttaa siihen, laukaiseeko stressi selkäkivun vai ei. Aivot tulkitsevat vanhojen kokemusten kautta, mikä on vaarallista ja uhkaavaa. Jos esimerkiksi kiireinen työputki on laukaissut aiemmin alaselkäkivun, pelkkä tieto töiden kasautumisesta voi aiheuttaa selkäsärkyä.

Tällainen potilas sanoo lääkärin tai fysioterapeutin vastaanotolla tyypillisesti, ettei ole tehnyt mitään selkää kuormittavaa, mutta silti se kipeytyi.

– Harva ammattilainenkaan ymmärtää henkisten tekijöiden yhteyttä selkäkipuihin.

Karita palomäen mukaan kivunhoitoa haittaa edelleen vanhanaikainen ajattelu. Ajatellaan, että röntgen- tai magneettikuvassa pitää näkyä löydös, jotta voi olla hoitoa vaativaa kipua.

– Kipu on kuitenkin aina todellinen kokemus. Siihen on saatava apua, oli löydöksiä tai ei.

Jos satunnaisia vastaantulijoita pyydettäisiin selän magneettikuvaukseen, hyvin monelta löytyisi rakenteellista vikaa tai nikamien kulumaa, joka ei oireile mitenkään. Löydöksiä voi olla jopa alle 20-vuotiailla.

– Oireettomilta voi löytyä selästä yhtä paljon tai jopa enemmän löydöksiä kuin selkäkipuisilta. Kuva ei suoraan kerro, onko ihmisellä kipua vai ei.

Palomäki karsastaa myös ongelmapuhetta. Voi olla pelottavaa kuulla, että ”käytät selkääsi väärin” tai ”kipu johtuu asentovirheestä”.

– Kannatan voimavarapuhetta, jossa keskitytään siihen, mitä vahvuuksia kehossa on ja miten niitä voidaan hyödyntää toipumisessa.

Kivun pelkäämisen ja liikkumisen varomisen sijaan olisi parempi keskittyä siihen, mikä rauhoittaa hermostoa ja viestittää aivoille, ettei ole hätää. Mitään vippaskonsteja ei tarvita, vaan jo hengittämällä pääsee pitkälle.

– Kun huomaa pidättävänsä hengitystä, riittää, että keskittyy hengittelemään rauhassa sisään ja ulos. Erityistä tekniikkaa ei tarvita. Myös kaikki, mikä rauhoittaa itseä, rauhoittaa myös aivoja ja vaimentaa kipukokemusta. Se voi olla toisen ihmisen kosketus tai vaikkapa kissan paijailua.

Palomäki lisää, että hän saa joskus kiukkuisia kommentteja: ”Väitätkö, että hermovaurioni paranee hengittämällä?” Siksi hän haluaa aina täsmentää, että hengittäminen ei paranna vaurioita tai kudosta. Juju on kivun syntypaikkaan eli aivoihin vaikuttamisessa ja kivun lievittämisessä.

On myös tärkeää tehdä jotain itselleen mielekästä, joka saa aivojen omat opioidit eli kivunlievittäjät liikkeelle. Mielekäs tekeminen voi olla vaikkapa lempitelevisiosarjan katselua, käsitöitä tai marjojen poimimista.

Liikuntalajeista selän mieleen on eniten kävely.

– Kävelyn rytmi ja vuorotahtisuus aktivoivat aivojen molempia puoliskoja, ja samalla selkä saa pientä kiertoa. Kävelyn pumppaava liike vilkastuttaa selkälihasten verenkiertoa, jolloin välilevyt saavat ravinteita ja nestettä. Myös vesijuoksu ja pyöräily ovat hyviä lajeja.

Palomäen periaatteisiin kuuluu, että mitään pakkopullalta tuntuvaa ei kannata tehdä. Salitreeni kyllä vahvistaa selän ja keskivartalon lihaksia, mutta jos pinnistelee hampaat irvessä, syntyy vain stressiä, ja hommasta tulee suorittamista.

– Kannattaa hakeutua sellaisen liikunnan pariin, mikä tuottaa iloa. Se voi olla vaikkapa tanssia tai asahia. Kivan tekemisen äärellä kipu jää helpommin taka-alalle.

Asiantuntija: psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.

Lähde: duodecimlehti.fi.