Pihamaalla tuoksuvat viikunapuut. Niiden lomasta avautuu näkymä rotkon yli vastakkaiselle rinteelle. Sitä peittävät vaaleankellertävät ja rusehtavat kivitalot, ja keskellä erottuu komea barokkikirkko. Maisema ei ole juuri muuttunut kolmeensataan vuoteen. Se on näkymä, jonka äärellä mieli rauhoittuu.
”Ihastuin Modicaan ensi hetkellä”, kertoo pienen sisilialaisen majatalon isäntä, arkkitehti Marco Giunta.
”Saavuimme tänne vaimoni kanssa vuosia sitten illansuussa, ja kuljimme portaikkoja ja mäkiä ylös ja alas. Pikkukaupungin energia ja aitous puhuttelivat. Kaikki oli niin rehellisen vanhaa ja rapistunutta – se odotti kunnostajaansa.”
Nautiskelen aamucappuccinoani ja cannoloa – makealla ricottajuustolla ja sokeroiduilla hedelmillä täytettyä taikinarullaa – samalla, kun kuuntelen pariskunnan vaiheita. Miten he ostivat pienen talon, remontoivat sen kesäasunnokseen, hylkäsivät Milanon ja asettuivat asumaan. Vähitellen he ostivat ympäriltä lisää taloja ja loivat niistä suloisen majapaikan, Casa Talían.
”Täällä on oma verkkainen rytminsä. En kyllästy siihen koskaan, enkä siihen, että pääsen kotoa viidessä minuutissa pääkadulle, ilman autoa. Se on aikamoinen ihme entiselle suurkaupungin asukkaalle”, majatalon isäntä juttelee.
Tiistaisin ei kannata mennä ravintolaan
Kaupungin sijainti on myös pieni ihme. Sisilian kaakkoiskulmassa sijaitseva Modica on rakennettu jyrkille rinteille, molemmin puolin syvää rotkoa, jossa ennen virtasi joki. Kaupunki on yhtä ylä- ja alamäkeä lukuun ottamatta kapoista alakaupunkia, joka on levittynyt yhden kadun varteen kauppoineen ja muutamine ravintoloineen.
Vanhat talot ovat toinen toisensa niskassa. Ahtailla kujilla kauppatavarat kuljetettiin ennen aaseilla, nyt autonkotterot ujuttautuvat mahdottomilta näyttäviin koloihin.
Moni vanha palatsi ja talo tyhjeni jokunen vuosikymmen sitten asukkaiden muutettua moderneihin asuntoihin kukkulan toiselle puolelle. Hiljalleen talot ovat löytäneet uusia omistajia. Sieltä täältä kuuluu remontoinnin kilkettä.
Minut Modica lumoaa. Pidän sen rapistuneesta kauneudesta ja siitä, että sen ikä näkyy: porraskivet ovat painuneet kuopalle ja heinänkorret työntyvät kiviseinien raoista.
Pidän myös kaupungin vanhanaikaisesta tunnelmasta ja siitä, että täällä eletään visusti omassa tahdissa – vaikka se tarkoittaakin muun muassa sitä, että tiistaisin on vaikea löytää ruokaa, koska tapaan kuuluu, että kaikki ravintolat ovat kiinni.
Kolme kiehtovinta kaupunkia
Modica on mainio syy tulla tänne Sisilian syrjäisille kukkuloille, mutta ei suinkaan ainoa. Lyhyen automatkan päässä on Ragusa ja toisessa suunnassa Noto. Kaikki kolme ovat Unescon maailmanperintökohteita kauniin ja yhtenäisen arkkitehtuurinsa vuoksi. Kaupungit rakennettiin uudelleen myöhäisbarokin tyyliin 1600-luvun lopun tuhoisan maanjäristyksen jälkeen.
”Ne ovat kaikki samanlaisia, ja silti erilaisia”, Marco luonnehtii.
Kaikissa on mahtailevia, kaupunkien kokoon nähden ylimitoitettuja, koristeellisia kirkkoja. On kahviloita, ravintoloita ja pieniä hotelleja sekä putiikkeja, joissa myydään saaren tuotteita. Mitään ei kuitenkaan ole ylenpalttisesti, koska matkailijoitakaan ei ole paljon.
Erään aamupäivän vietämme Ragusan vanhassakaupungissa, joka tasapainoilee kukkulan harjanteella, kahden jyrkänteen välissä. Sen hunajanväriset palatsit, kodit ja kujat ovat paljon paremmassa kunnossa kuin Modicassa.
Käyn ostoksilla katedraalin lähettyvillä olevassa Gelati Di Vinissä, joka myy saaren viinejä ja mielenkiintoisen makuista roseeviinijäätelöä. Syömme lounasta sympaattisessa perhetrattoria La Lettolassa, josta saa yksinkertaisia pasta- ja liharuokia isoisoisoäidin ajoilta, kuten omistaja Paolo Pengasi huomauttaa.
Klassikko, ricottajuuston höystämä munakoiso-tomaattipasta, pasta alla Norma, maistuu ihanalta.
Kaikki kyläläiset iltakävelyllä
Notoon saavumme alkuillasta, hetkeä ennen kuin kaupunkilaiset aloittavat passeggiataa, sosiaalista iltakäyskentelyään, pitkin autoilta suljettua pääkatua.
Miten komea katu se onkaan! Mittasuhteet ovat täysin liioiteltuja Noton kokoiseen pikkukaupunkiin. Katua reunustavat palatsit, kirkot ja muut rakennukset on koristeltu pylväin, kohokuvin ja takorautaisin kiehkuroin. Laskeva aurinko värjää kaiken kultaiseksi.
Tuntuu, kuin puoli kaupunkia olisi lähtenyt keskustaan kuljeskelemaan ja viettämään aikaa tavallisena arkipäivänä. Lapset lipovat jäätelöitään ja aikuiset siemailevat aperitiivejaan katukahviloissa.
Nuoriso on vallannut katedraalin portaat, pikkupojat potkivat aukiolla palloa, ja lehtipuut ovat täynnä pikkulintujen äänekästä sirkutusta. Kauluspaitaiset papat istuvat penkeillään tiiviisti vieri vieressä.
Aamulla hyvästelemme haikeana kukkulaseudun, sillä haluamme nähdä Etnan tulivuoren, ja mahdollisimman läheltä.
Etnalle pääsee autolla ja köysiradalla
Parin tunnin ajelun jälkeen kiemurtelemme tulivuoren alarinteillä, ohi kylien ja hedelmäpuiden, viiniviljelmien ja pienten metsiköiden. Lopulta maisema muuttuu hiilenharmaiksi laavakivikummuiksi ja jähmettyneiksi laavakentiksi.
Parin kilometrin korkeudella autotie päättyy. Jatkamme jalan pitkin jyrkkää polkua uinahtaneen kraatterin huipulle. Askelten alla murentuva sora narskuu kuin suojalumi. Tuuli kieputtaa hienoa laavapölyä silmiin ja suuhun.
Pariskunta on istahtanut kraatterin reunalle kivenlohkareen suojaan syömään eväitään ja katselemaan kaukaisuuteen. Maisema on kaikessa karuudessaan kiehtova.
Nousemme köysiradalla vielä vähän lisää, pilvien tasolle. Maankamara hohkaa lämpöä ja tuprauttelee rakosistaan rikinkatkuisia sauhuja. Korkein huippu lymyää vielä satoja metrejä ylempänä, mutta täälläkin tunnen, miten Etna hengittää.
Paras matkustusajankohta: syksy tai kevät
Sisämaakierroksen jälkeen edessämme avautuu tyyni ja kutsuva meri. Vesi on lämmintä, asteita on reilut parikymmentä, mutta Cefalùn hiekkaranta on miltei tyhjä. Vain muutama lapsi on kanssamme samaa mieltä, että mereen sopii mennä.
Italialaisten uimakausi rajoittuu kesään. Silloin Sisilian pohjoisrannikolla sijaitseva Cefalù on vilkas lomakohde, nyt se on paljon tyhjempi ja arkisempi.
Meren ja kukkulan väliin pusertuneessa kaupungissa kuuluu elämän ääniä: astioiden kilinää ja keskusteluja vaikeaselkoisella paikallismurteella. Kolmipyöräiset mopot kuljettavat rämisten kaikkea mahdollista kaasupulloista hedelmiin.
Ahtaudun keskusaukiolla olevaan pikkuruiseen kahvilaan, jonka ikkunaan on nostettu saaren koko sokeria tihkuva leivosarsenaali marsipaanihedelmineen ja cannolo-pötkylöineen.
Olemme mutkitelleet nelisen sataa kilometriä syrjäisiltä kukkuloilta Välimeren rannalle. Pala palalta Sisilia on hiipinyt iholleni. Toista näin raukeaa ja tunnelmallista matkaa en ole aikoihin kokenut.
Hyvä tietää Sisiliasta!
Sisiliassa on viisi miljoonaa asukasta, pääkaupunki Palermossa vajaat 700 000.
Arkeologisia nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Agrigenton kreikkalaistemppelit. Piazza Armerinan kupeessa keskisessä Sisiliassa on 300-luvulla rakennettu roomalaishuvila Villa Romana del Casale, jonka lattioita peittävät upeat mosaiikit.
Tuliperäistä luontoa voi Etnan lisäksi ihailla pääsaaren pohjoispuolella, Liparisaarilla.
Perinneruuassa näkyy valloittajien vaikutus: paljon käytetyt sitrushedelmät, munakoiso, mantelit ja pistaasit ovat arabien peruja.
Saaren kiertäminen onnistuu parhaiten vuokra-autolla. Myös linja-autot kulkevat, paikoin junakin. Päätiet ovat melko hyvässä kunnossa, mutta sivuteille kannattaa varata aikaa. Paikallinen ajotapa on aika villiä ja röyhkeää.
Lentokentät sijaitsevat Palermossa ja Cataniassa.
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 3/2017.
Lue myös:
