Terveys ja hyvinvointi
Apu

Sepon tie, osa 2: Elämä on kaunis – huomennakin

Sepon tie, osa 2: Elämä on kaunis – huomennakin

Sepon tie. Syöpää sairastava Seppo Kauppi pisti paperi-asiat kuntoon ja teki testamentin sekä hautaussuunnitelman. Samalla syksy toi Sepolle kesän tullessaan. Kuljemme Sepon matkassa sairauden eri vaiheissa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Teija Soini
Mainos

Kesämökin piha kukoistaa kuin paratiisi. Kukat yhä kukkivat, tomaatit ovat kypsyneet kasvihuoneessa ja puutarhan sato on korjattu. Pihalle on ilmestynyt kirkkaanpunainen auto. Seppo Kaupin Tukholmassa asuva Sinikka-tytär on tullut muutamaksi päiväksi kylään perheineen. Mukana on myös Luulajasta kyytiin hypännyt Karin-tyttären tytär. Seppo eli Waaru, kuten läheiset häntä kutsuvat, makoilee puusohvalla. Lily Marlene kehrää vieressä, lapsenlapsi istuu papan jalkopäässä. Waarun olemus henkii uudenlaista levollisuutta, on kuin hän hyväksyisi tilanteensa ja sairautensa nyt paremmin. Vävy tuo jääkaapista näytille Madeira-pullon. Se on korkattu edellisenä iltana. Pullo on vuodelta 1968. Etiketti on ajan syömä, korkki hartsia ja pullo on päältä päin tomuinen, mutta sisältä täyttä tavaraa. – Ostin pullon, kun täytin 60 vuotta. Ajattelin säästää sen johonkin aivan erityiseen tilaisuuteen. Eilen illalla hain pullon kellarista, kun lapsia oli paljon paikalla. Sanoin, että tämä voi olla viimeinen kerta, kun pääsette isänne kanssa saman pöydän ääreen näin isolla joukolla, Seppo, 72, kertoo.

Läheisten huolenpito tuntuu mukavalta. Seppo tyttärensä Sinikka Arfwidssonin halauksessa.

Lasten kanssa puhuttiin paljon, testamentista ja hautaussuunnitelmasta. 

Testamentin Seppo teetätti pankin notariaattitoimistossa. Se olisi maksanut 300 euroa, mutta bonuksia oli kertynyt sen verran, ettei hänen tarvinnut maksaa siitä mitään. Kesämökin perii Risto-poika, koska muilla ei ole mahdollisuutta hoitaa sitä. Ristosta tuli myös Sepon ensisijainen edunvalvoja, toisena on Raili-puolison nuoruudenavioliitosta syntynyt tytär. Seppo ei ole koskaan pitänyt hautajaisista tai hautausmaista. Niinpä hänen tuhkansa ripotellaan sitten aikanaan Laineputaan järveen, oman kesämökin edustalle. Vesialueeseen kuuluu kaksi poukamaa, joten erillistä lupaa tuhkan sirottamiseen ei tarvitse hakea. 

Kun Risto-poika touhuaa kesämökillä, isän muisto on lähellä. – Ajattelin, että minun takiani ei tarvitse lähteä räntäsateessa hautausmaalle rämpimään, Seppo sanoo. Ja koska Seppo on Seppo, ei hän malta olla kertomatta väliin pientä kaskua. Seppo on myös puoliksi savolainen. – Tiedätkö mikä ero on savolaisissa häissä ja hautajaisissa? – No, hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän. 

Sepon Opel Rekord, vuosimallia 1974, on palvellut pitkään perheen menopelinä. Auton hän osti vuonna 1975.

Tuhkan sirotteluun on oltava aina maa- tai vesialueen omistajan kirjallinen lupa. Tuhkauurnansaaja ilmoittaa tuhkan sirottelupaikasta kirjallisesti krematorion ylläpitäjälle. Seppo ei halua pihamaalle muistomerkkiä itsestään, koska silloin kyseinen alue katsottaisiin yksityiseksi hautapaikaksi, johon ei saa koskea kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Asiaan tarvittaisiin myös aluehallintoviraston lupa. 

Muistotilaisuutensa hän toivoo olevan rento. – Ei tarvita juhlapuheita. Eihän hautajaistilaisuuksissa kuollutta oikeasti muista kuin läheisimmät. Sanoin lapsille, että juokaa puheiden sijaan kuohuviiniä, syökää hyvin ja pitäkää hauskaa. Muistelkaa minua, jos siltä tuntuu.

Seppo kävi lastensa kanssa paperiasiat ja hautaustoivomukset läpi. Samalla korkattiin Madeira-pullo, vuosikertaa 1968.

Kesän aikana hiukset ovat lähteneet. Juhannuksen tienoilla aloitettu, entistä äkäisempi sytostaattihoitojakso vei ne mennessään. Seppo lepäilee entistä enemmän. – Ensimmäisen hoitokerran jälkeen olin muutama päivä hoidon jälkeen niin kipeä, että olisi ollut sama kuolla vaikka heti. Seuraavana päivänä en voinut syödä enkä juoda oikein mitään. Kieltä kirveli, kurkku oli kipeä ja vatsa niin kovalla kuin voi olla. Ruoka alkoi maistua ruoalta vasta reilun viikon jälkeen. Oireet menivät kuitenkin ohi – paitsi ummetus, johon eivät laksatiivitkaan pure. Toivuttuaan Seposta alkoi tuntua, että kipuja voisi jonkin aikaa kestääkin, jos olo sen ansiosta helpottuu. – Ei tässä krematorioon mitään kiirettä ole, Seppo tuumaa. Musta huumori on ehtymätön. – Karin sanoi, että jos olet hoidosta kipeä, on se syöpäkin. Ainakin hengittäminen on nyt helpompaa, ja siten myös puhuminen ja liikkuminen, mies jatkaa. Sytostaattihoitoa annetaan tällä erää vielä kerran. Sen jälkeen on CT- eli tietokonekerroskuvaus, jossa selviää onko syöpä levinnyt. 

Sinikka-tytär laittaa kahvia pöytään. Kahvittelun lomassa puhutaan ruotsia, väliin suomea ja englantia. Lapset eikä Sinikan ruotsalainen mies puhu suomea. Sepolta ruotsin kieli taittuu hyvin, sillä hän asui 1960–70-luvulla Ruotsissa yhteensä viisi vuotta. Sinikka rutistaa isäänsä hellästi. Sepon elämästä ei puutu rakastavia käsiä eikä halauksia. Lapset perheineen ja Raili-puoliso huolehtivat hänestä hyvin. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Sepon uskollinen luonne näkyy kaikessa, niin ihmissuhteiden, kasvien kuin jopa auton huoltamisessa. Myöhemmin pihalla Seppo esittelee autoaan, Opel Rekordia, joka on ollut hänen käytössään neljäkymmentä vuotta. Peli on yhä ajokunnossa, vaikka sairauden aikana ajot ovat jääneet.

Seppo ja Raili-vaimo ovat olleet naimissa yli neljäkymmentä vuotta, mutta molemmilla on nuoruuden avioliitoista lapsia: Sepolla Ruotsissa asuvat Sinikka ja Karin, Raililla kolme lasta. Yhteiset lapset ovat Oulussa asuva Risto ja Tampereella asuva Roosa perheineen. 

– Turvallisen, luotettavan ja auttavaisen kumppanin rinnalla on ollut hyvä elää, Raili-vaimo kiitti keväällä käydessämme. 

Raili on hoikka, pieni ja kaunis nainen. Ääni on hiljainen. Liikkumista vaikeuttaa paha reumasairaus. Niinpä Seppo viettää kesän mökillä Iissä, Raili-vaimo pitää taloa Yli-Iin Pahkakoskella.  

Laineputaalla laiturilla vasemmalta Johan ja Wilma Arfwidsson, Karinin tytär Maya Yamada sekä Sinikka ja Julia Arfwidsson.

Pariskunta piti kauppaa Pahkakoskella kymmeniä vuosia. Raili toimi myös yli kaksikymmentä vuotta kuvataiteiden opettajana kansalaisopistoilla. Pahkakosken kodin seinät ovatkin täynnä Railin maalauksia. 

Vaikka Sinikka ja Karin asuvat kaukana, molemmat käyvät tapaamassa isäänsä niin usein kuin mahdollista, useita kertoja vuodessa. Ja tietysti yhteydessä ollaan sähköpostitse ja puhelimitse. 

– Isän sairastuminen oli hirveä shokki. Viime kesänä emme tienneet, onko isä enää kanssamme tänä kesänä, mutta tässä sitä ollaan, Sinikka sanoo silmät kostuneina. Seppo käy Pahkakoskella Railin luona aina kun mahdollista. – Pitäähän sitä välillä ”tytöissä” käydä, Seppo vilkuttaa silmää. 

Kunnan vammaispalvelukortilla hän saa ajaa linja-autotaksalla kahdeksantoista yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa ja Kelan vuosiomavastuukortilla vuotuisen omavastuuosuuden täytyttyä saa ilmaiset taksikyydit terveyskeskukseen ja sairaalaan rajoittamattomasti. Potilas on oikeutettu saattajaan. Vuosiomavastuu on 272 euroa.

Seppo sai Oulun kaupungilta harkinnanvaraisena 

67 euron kuukausikorvauksen avustukseksi omavastuulääkkeiden hankkimista varten. Niihin kuuluu muun muassa 132 euroa maksava tuberkuloosilääke. 

Sadan kappaleen pakkaus riittää kolmeksi kuukaudeksi. 

Tuberkuloosilääkettä on käytettävä sytostaattihoitojen takia, jottei nuorena sairastettu tuberkuloosi aktivoituisi. 

Kela-korvattavien lääkkeiden osalta maksukatto on 612,62 euroa, minkä jälkeen kukin korvattava lääke maksaa 1,50 euroa.

Seppo oli tammikuun sairaalassa, minkä aikana hoitopäivämaksukatto ylittyi. 

Hoitopäivä maksoi 38,10 euroa, maksukaton ylittymisen jälkeen 17,60 euroa. 

– Halpa hotellihan se on. Kaikkinensa omavastuisiin on kuitenkin mennyt jo noin kaksituhatta euroa. 

– Jos elämä tulee kalliiksi, niin kuolema se vasta tuleekin – vaikka olisi ruumis itseltä, Seppo heittää.

Paperiasiat on hoidettu, mutta elämä jatkuu. Lapsenlapset kirmaavat leikeissään pihalla. 

Seppo istahtaa pihakeinuun ja saa lapsenlapset viereensä. Elämä tuntuu juuri nyt hyvältä. 

Muutama päivä haastattelun jälkeen Seppo lähettää tekstiviestin: 

Lapset lähtivät! Parhaat hetket eivät kestä kauan. Suurin onni on lyhyt.

Elokuussa sateinen kesä kääntyy aurinkoiseksi. 

Waaru hauskutti lastenlapsia pihakeinussa. Hetki oli kaikille hyvä ja onnellinen.

Eräänä viikonloppuna lapset ovat päättäneet toteuttaa Waarun pitkäaikaisen toiveen päästä käymään kaupungilla. Oulun keskusta on kovassa myllerryksessä, vanhaa puretaan ja uutta rakennetaan. Keväällä 2016 avattavan kauppakeskus Valkean katto hipoo jo taivaita. Huonon kuntonsa takia Seppo ei ole käynyt keskustassa yli vuoteen. Edellisenä iltana soitan Sepolle. Häntä jännittää, toteutuuko suunnitelma. 

Seuraava päivä on aurinkoinen ja lämmin. Seppo tuntee olonsa virkeäksi. Hän pääsee matkaan Riston ja tämän vaimon Raisan kanssa. Waaru istuskelee nuorempiensa kanssa kuppiloissa. Kauppatorilla syödään ja nautitaan meren tuoksusta. Niin kuin Sinikka totesi käydessään: ”On hienoa nähdä lääketieteen kehittyminen. Isä saa lisäaikaa.” ●

Teksti Jaana Skyttä, kuvat Teija Soini

Lue Sepon tarinan ensimmäinen osa tästätoinen osa tästäkolmas osa tästä ja neljäs osa tästä.

Julkaistu: 1.10.2015