Apu

Sepon tie, osa 1: ”Mietin, näenkö enää edes seuraavaa kesää”



Sepon tie, osa 1: ”Mietin, näenkö enää edes seuraavaa kesää”

Oulun Yli-Iissä asuva Seppo Kauppi sai kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Apu kulkee Sepon matkassa sairauden eri vaiheissa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Teija Soini

Vesi ropisee kesämökin kattoa vasten. Raskaat pilvimassat lipuvat taivaalla. Järvi on utuinen. Seppo Kauppi, 72, istuu ruokapöydän ääressä ja laskee keuhkosta nestettä dreenipulloon.

Seppo on tunnettu mustasta huumoristaan, mutta nyt toisella tapaamiskerrallamme hän on tavallista hiljaisempi ja vakavampi. Viime päivinä neste on ollut veristä, ja kyläilemässä ollut tytär huomasi isänsä selässä silmin havaittavan kyhmyn.

Huoli siitä, että syöpä on taas levinnyt, kalvaa mieltä. Pari viikkoa sitten otetussa viipalekuvauksessa kyhmyä ei näkynyt, mutta lääkärikin totesi sen olemassaolon.

Fuck cancer, lukee Sepon kädessä olevassa rannerenkaassa. Sepolla on kolme tytärtä ja poika. Rannerenkaan toi Sepon keskimmäinen, Tukholmassa asuva tytär. Nyt jos koskaan tekisi mieli huutaa lausetta isoon ääneen.

Sepon  keuhkoista löydettiin syöpäkasvain talvella 2014.

Mies ei ole tupakoinut lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa nuoruudessa, eikä hän ole altistunut asbestille tai radonkaasulle. Perinnöllistä keuhkosyöpääkään suvussa ei ole.

– Ei kaikki tapahdu kaikille. Ei sodassakaan kaikki kuole, siviilissä kyllä, Seppo veistelee.

Mies on kirjoittanut päiväkirjaa 1970-luvulta lähtien. Ruutuvihkoja on kertynyt iso pino, vaikka osa niistä tuhoutui vanhan kesämökin tuhouduttua tulipalossa.

Sairaskertomus on tullut kirjattua tarkkaan ylös. Koko perhe kutsuu Seppoa, mies itse mukaan lukien, Waaruksi.

Keuhkoissa salakavalaa työtä tehnyt ilkeä möykky paljasti itsensä talvisena päivänä, kun Seppo kolasi pihalla lunta. Ohimennen yskäisty klimppi jätti hankeen punaisen jäljen.

Samana päivänä, 19. helmikuuta kirjoitettu päiväkirjamerkintä kertoo:

Waaru Kiiminkiin lääkäriin. Henkitorvenpää tulehtunut, näkyy verta hieman ysköksessä. Röntgenissä Oysin päivystyksessä. Ei hyvä! Mahdollisesti keuhkosyöpä!!! Hengenlähtö likempänä. -12 astetta klo 22.

Seppo sai päivystyksessä hoitajalta käteensä lapun, jossa luki: sopii tuumoriksi.

– Luin paperin yksin autossa. Olin aina luullut, että lääkäri kertoo tällaiset epäilyt potilaalle kahden kesken, mutta näin ei käynyt kohdallani.

Vajaan kuukauden kuluttua tehtiin magneettikuvaus.

Maaliskuun 13. päivä Seppo kirjoitti:

Aika Oysin keuhkolääkärille. Saa kuulla jatkot! Jännittää. Ja myöhemmin samana päivänä: Varmistus tuli. Keuhkosyöpä. Noin viisi senttimetriä halkaisijaltaan. Leikkaus tulee, toivottavasti. Ei etäpesäkkeitä.

Seppo pohtii silloista reaktiotaan.

– Diagnoosi oli hirveä shokki. Ei siinä tiedä mitä ajatella. Mietin, näenkö enää edes seuraavaa kesää. Ahdistus oli kova.

Huhtikuussa leikattiin pois oikean keuhkon ylälohko, jossa kasvain sijaitsi.

19. huhtikuuta Seppo kuvaili tuntemuksiaan sairaalassa:

Kovin on yksitoikkoista, vaan hyvä on, että olen täällä ja hoidossa, siis oikeastaan tuntuu, että on turvassa! Raatikaveria kaipaisi…Tuli mökiltä kamala kuva: paistettuja ahvenfileitä! Ei yhtään tullut kuvan mukana Waarulle!

Seppo sanoo, että uupumuksesta huolimatta leikkauksen jälkeen olo helpotti hetkeksi, mutta sen jälkeen kaikki mahdollinen meni pieleen tämän vuoden tammikuuhun saakka.

Leikkauksen jälkeen Seppo oli saanut flimmerin, eteisvärinän. Rytmiä ei oikaistu. Sanottiin, ettei se kuitenkaan pysyisi. Ainoastaan verenpainelääkettä lisättiin.

– Olin niin huonossa kunnossa, ettei sytostaattihoitoa voitu aloittaa.

Kesän aikana ei tehty mitään.

Varhain syksyllä otetuissa röntgenkuvissa keuhkot olivat puhtaat. Lääkäri sanoi, että Seppo voi aloittaa normaalin elämän. On viidenkymmenen prosentin mahdollisuus, että syöpä uusii.

– Ajattelin, että on siis viidenkymmenen prosentin mahdollisuus, että syöpä ei uusiudu.

Sepon lonkka oli alkanut kipuilla heinäkuussa. Hän epäili, että jalkaa kiusasi vanha vaiva, issias, ja hän mainitsi asiasta lääkärille.

Kuvauksissa luustosta löytyi läpimitaltaan kymmenen senttimetrin kokoinen nesteen täyttämä kasvain, joka painoi hermoa.

– Nyt huononi ennuste, mutta jotain voimme tehdä, totesi lääkäri.

Elinaikaa  luvattiin muutamasta kuukaudesta kahteen vuoteen.

– Itse en asiaa kysynyt, koska mielestäni se on kristallipalloon katsomista. Hiljattain luin sanomalehdestä artikkelin syöpää sairastavasta Pietari Vanhalasta, joka pääsi vielä saattohoito-osastolta kotiin ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

Loka–marraskuussa lonkkaan annettiin sädehoitoa. Syöpä määriteltiin parantumattomaksi. Seppo oli kipeä ja käveli rollaattorin kanssa.

Tammikuun alussa Seppo sai soiton yliopistosairaalan syöpäpoliklinikalta. Keuhkopussiin, jossa on paksuuntumaa, oli kertynyt nestettä, mikä piti tyhjentää. Samalla kylkeen asennettiin kestodreeni.

– Katselin vuoteella maatessani ylöspäin ja näin kirurgin kasvot. Anna pistopuukko! tämä huikkasi hoitajalle. Ajattelin hieman sarkastisesti, että hirven tapossako tässä ollaan.

Seppo jäi sairaalaan pariksi viikoksi.

Lily-Marlene on sulattanut Sepon sydämen. Öisin se nukkuu Sepon jalkojen päällä.

Raili-vaimo kirjoitti 3. tammikuuta ylös:

Niinhän siinä kävi, taksi vei Waarun eikä tuonutkaan. Lily on hakenut naukuen Waarua eikä suostunut koko päivänä syömään. Sylikin kelpasi vain hetkeksi.

Seppo jäi tuolloin sairaalaan, jossa aloitettiin sytostaattihoidot. Eteisvärinälle ei tehty mitään.

Pahoinvointia ei tullut eikä tukkakaan lähtenyt.

– Ja eihän minulla ole paljon mistä lähteäkään.

Syöpäosastolla oli hyvä olla. Hoito oli yksilöllistä, hoitajat mukavia ja asiansa osaavia.

– Ei siellä kukaan voivotellut surkeuttaan. Olimme kaikki samassa veneessä. Tunnelma huoneessamme oli kotoinen, oltiin kuin kesälomalla. Poristiin ja luettiin. Välillä minulla on melkein ikävä sinne. Hoitajakin sanoi, että huoneeseemme on aina niin mukava tulla.

Kun Seppo piti kotiuttaa, Raili-vaimo sairastui flunssaan. Seppo siirrettiin kaupunginsairaalaan odottamaan Railin tervehtymistä.

– Se oli enempi sellainen säilytyspaikka.

Jossain  Seppo huomasi tekstin: palliatiivisen hoidon osasto eli parantumattomasti sairaiden osasto.

– Kyllähän se säikäytti. Ei se mukavalta tunnu, kun omalle kohdalle sattuu. 

Kuoleman ajatukset työntyivät mieleen kotiin pääsyn jälkeen.

– Niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, sain mielenrauhan pasianssia pelaamalla. Kun keskittyy, ei ehdi ajatella muuta. Luen myös paljon, melkein yötä päivää. Meille tulee paljon lehtiä. Kun on huonoja päiviä, voihkimme joskus Railin kanssa, toinen toisessa nurkassa, toinen toisessa. Raililla on paha reuma.

Kerran sytostaattihoidossa ollessaan Sepon viereen ilmaantui nuorehko nainen, pappi, joka oli pitänyt sairaala-aikana hartaushetkeä.

– Tuntui mukavalta, kun hän tunnisti minut. Keskustelimme toista tuntia. Emme me kuolemasta tai taivaista puhuneet, jos niitäkin vähän sivuttiin. Enimmäkseen juttelimme tavallisista asioista. Se oli hieno hetki.

Seppo on uskovaisesta kodista, mutta uskovainen hän ei ole.

– En voi kuitenkaan sanoa, että olen uskomattakaan. Kunnioitan toisten arvoja. Pidän pahana esimerkiksi sitä, että islaminuskoa pilkataan. Sananvapautta on sekin, että älyää olla sanomatta.

Otsasonetsal. Teksti piirtyi lähtemättömästi Sepon mieleen, kun hän yhdentoista vuoden ikäisenä joutui hoidettavaksi Oulun lääninsairaalan lastenosastolle. Potilashuoneesta päin luettuna ovilasin teksti näytti hullunkuriselta.

Elettiin 1950-lukua. Seppo oli sairastunut ”lentävään keuhkotautiin”, tuberkuloosiin. Keuhkotautia hoidettiin kaksi kuukautta sairaalassa. Lääkehoito kesti vuoden.

Vastikään hänelle annetiin jälleen tuberkuloosilääkekuuri, koska syöpä ja sytostaattihoidot heikentävät vastustuskykyä. Aikanaan sairastettu tauti voi aktivoitua ilman varotoimia.

Seppo sairasti nuorena myös astmaa. Ollessaan nuorukaisena hoidettavana suurissa, kahdeksan hengen huoneissa, hän oppi sietämään hurttia huumoria.

Siellä Seppo myös oppi, ettei kuolleita tarvitse pelätä.

– Pyhäisin saatiin kahvia. Kerran sanoin huonekaverille, että otahan kahvia, kun hän ei ollut sitä juonut moneen viikkoon. Kuului vain korahdus ja miehen henki oli poissa. Pian samaan petiin tuli uusi mies, eikä hänkään juonut kahvia. Kun kerroin miten kävi edelliselle kaverille, mies tarttui vilkkaasti kahvikuppiin. Ollessani toisella kertaa hoidettavana, eräänä yönä kuoli potilas. Kannoin hoitajan apuna ruumiin huoneesta pois. Se tuntui ihan luonnolliselta.

Kuolema tuli tutuksi muutenkin.

– Oma kasvattiäitini kuoli kamariin. Pappa kantoi hänet saunaan, ja vaihteli uusia jääsaaveja, kunnes äiti saatiin hautaan.

Seppo elää nykyään hetken kerrallaan eikä stressaa pikkuasioista.

Hän viettää aikaansa niin paljon kuin mahdollista kesämökillä ”tyttöystävänsä”, perheen kissan Lily-Marlenen kanssa. Kun Lily-Marlene naukaisee oven takana, on Seppo kärppänä pystyssä.

– Koirilla on isäntä, kissoilla palvelija. Lily-Marlene adoptoi minut, kun se heti meille tullessaan tuli kaulani päälle hyristen makaamaan.

Kun kissa ja isäntä ovat mökillä, Raili-vaimo häärää kotona Oulun Yli-Iissä. Pariskunta asuu vanhassa kyläkaupassa, jossa Kaupit pitivät sekatavarakauppaa kymmeniä vuosia. Eläkkeelle he jäivät kymmenen vuotta sitten.

– Se tässä on vaikeinta, kun ei pysty tekemään mitään. Minun on vaikea olla jouten. Nyt kun leikkaushaavan alta löytyi kyhmy, on alkanut taas ahdistaa.

Sytostaattihoito aloitettiin jälleen juhannusviikolla. Kerran kuukaudessa Seppo saa Xgeva-piikin lonkkaan, jottei syöpä söisi luustoa enempää.

Seppo yrittää pitää pahan olon loitolla puuhastelemalla pihatöissä sen minkä jaksaa.

– Tunnelma on epävarma. Kyselen itseltäni, mitenkähän tässä käy, pystynkö olemaan koko kesää mökillä. Vaikka joku ajattelija taisi sanoa: ”Jos tietäisin, että huomenna kuolen, istuttaisin tänään puun.”

Seppo istutti kesää varten kolmetoista perunaa. Ne löytyivät sattumalta kaapista. Luku on Sepon ja Railin luku.

– Kun menimme kihloihin, oli perjantai, 13. päivä. Railin molempien nimien nimipäivä on 13. päivä ja syöpädiagnoosinkin sain 13. päivä. Ei se ole muita päiviä kummempi.

Kun Seppo muutama viikko sitten tuli mökille, hän oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, kantoi puita ja koki verkoilla kaloja, sai kolmetoista haukea ja pari ahventa. Työtahtia piti hellittää, kun nesteen mukana alkoi tulla verta.

Seppo on kylvänyt kasvimaalle myös lehtikaalia, retiisiä, punajuurta ja kehäkukkaa. Sadepäivinä hän katselee televisiota, kuuntelee radiota, lukee – ja pelaa pasianssia iPad-tabletillaan.

Toivoa mies ei aio menettää, moni vakavasti sairas kestää pitkään.

Seppo vetää takin päälleen, kävelee rantaan ja katselee järvelle.

- Taitaa tulla sadekesä.

teksti Jaana Skyttä

Lue Sepon tarinan ensimmäinen osa tästätoinen osa tästä, kolmas osa tästä ja neljäs osa tästä.

Julkaistu: 28.8.2015