Apu

Sepon tie: Kuoleman jälkeen

1


Sepon tie: Kuoleman jälkeen

Seppo Kauppi siunattiin haudan lepoon. Elämä jatkuu, vaikka ikävä on kova. Risto-poika otti ohjakset käsiinsä ja järjesti hautajaiset.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Teija Soini

Raili Kauppi seisoo miehensä haudalla. Ikävä on kova. 

Valkosormisuudesta johtuvat oireet ovat pahentuneet. Sormet ovat kipeät ja turvonneet. Selkään sattuu. Suru vaikuttaa kroppaan.

Sepon siunaus- ja muistotilaisuus pidettiin 19. helmikuuta, minkä jälkeen suoritettiin tuhkaus. Tuhkauurna laskettiin hautaan läheisten kesken maaliskuun alussa.

– Vielä kerran sain pitää Seppoa sylissäni, kun pidin käsissäni tuhkauurnaa automatkalla hautausmaalle, Raili sanoo.

Hän esitti Sepolle alkutalvesta toivomuksen, että tuhka laskettaisiin hautaan kesämökin edustalla sijaitsevan järven sijasta. 

– Halusin, että on minulla paikka, jossa voin käydä muistelemassa häntä. Kesämökille minun on huonokulkuisena vaikea päästä. Hän ymmärsi ja suostui.

Kesämökistä muistuttaa tuhkauurnan kyljessä oleva kuva, jossa on järvi ja vene sen rannalla. 

Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius toteaa, että tuhkaus yleistyy. Pääkaupunkiseudulla vainajista tuhkataan peräti 85 prosenttia, muualla Suomessa hieman yli 50 prosenttia.

– Arkkupaikka maksaa suurin piirtein 1 600 euroa, paikka tuhkauurnalle vain parisataa. Kysymys on merkittävästä säästöstä. Erotuksella järjestää jo hautajaiset. Tuhkauurnia voidaan käyttää myös sukuhautoihin, koska uurnia mahtuu samaan hautaan jopa 20–25 kappaletta.

Sepon tuhka laskettiin Railin kasvatusäidin vanhempien hautaan. Muutakin sukua on haudan lähistöllä. Kun talvi on mennyt, kivi entrataan, ja siirretään hieman laidemmaksi. Viereen tulee Sepolle ja Railille oma, korkea ja kapea kivi.

Läheisen kuoleman jälkeen on hoidettava paljon asioita. Vainaja on lain mukaan haudattava viivytyksettä. Osa antaa järjestelyt hautaustoimiston tehtäväksi, osalle toimeen tarttuminen on osa surutyötä. 

– Hautaustoimisto voi hoitaa järjestelyt osittain tai kokonaan, jolloin omaisten ei tarvitse kuin kutsua saattoväki. Hautaustoimisto voi hoitaa asiat perunkirjoituksiin saakka, Forsius sanoo.

– Jos Risto-poikamme ei olisi järjestellyt asioita, en tiedä miten olisin selvinnyt, Raili pudistelee päätään.

– Huolehdittavien ja päätettävien asioiden lista pysyi kohtuullisena. Delegoin järjestelyjä hautaustoimistolle, seurakunnalle, pitopalvelulle ja perunkirjoittajalle, Risto Kauppi sanoo.

Tammikuun puolivälissä otettu viimeinen muotokuva Seposta koristi muistopöytää.

Hautaustoimistoon voi lähteä vaikka heti läheisen kuoleman jälkeen. Monet hautaustoimistot päivystävät läpi vuorokauden. Kuolintodistusta ei tarvitse odottaa, sillä hautaustoimisto huolehtii siitä, että jokaisesta henkilöstä saadaan hautauslupa. 

Kuolintodistuksen saa laitoksesta, jossa kuolintodistus kirjoitetaan, mutta sillä ei hoideta asioita. 

– Virkatodistus, jossa näkyy henkilön kuolema, on asioiden hoitoon oikea asiakirja. Kuolintodistusta voidaan tarvita tapauksissa, mikäli vainajalla on ollut henkivakuutus, jossa on kuolinsyyehto.

Jos vainajalle tehdään oikeuslääketieteellinen kuolemansyynselvitys, se valmistuu 1–2 viikon sisällä. 

– Näissäkin tapauksissa hautajaisia voi alkaa järjestellä heti. Poliisin yhteydenottoa ei tarvitse jäädä odottamaan. Tarvit-

taessa hautaustoimisto selvittää, milloin ruumiinavaus tehdään, ja sen pohjalta voidaan sopia asioita.

Sepon muistotilaisuus pidettiin Yli-Iin seurakuntatalolla. Vaikka suru on syvä, Sepon elämäniloisuutta ja huumoria ei unohdettu hänen viimeisessä juhlassaan. 

Muistopöydällä oli valokuva, jossa hän hymyilee tyytyväisen näköisenä. Aivan kuin hän olisi ajatellut: juuri näin on hyvä. 

”Syökää hyvin ja juokaa hautajaisissani kuohuviiniä. Muistelkaa minua jos siltä tuntuu.” Näin Seppo viime kesänä sanoi.

Hautauskulttuuria vaalii Suomen Hautaustoimistojen Liitto. Se tiedottaa ja antaa neuvontaa. Seurakunta on voimakkaasti hautajaisissa läsnä, ja mukana ovat yleensä pappi ja kanttori.

– Sen takia ajatellaan, ettei siunaus- ja muistotilaisuuden kaavaan voi vaikuttaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Joustoa löytyy esimerkiksi musiikkitarjonnan suhteen. Näistä pyrimme antamaan lisätietoa, For-sius sanoo.

– Perinteet ovat hyviä ja turvallisia, mutta niitä on mahdollista muokata, niin että hautajaisista tulee vainajan näköiset. Ne ovat vainajan viimeiset perhejuhlat, jossa hän on fyysisesti läsnä. Ei ole niin kiire, ettei tähän voisi panostaa, hän jatkaa.

Muistotilaisuus seurakunnan tiloissa ei ole välttämättömyys. Muissa tiloissa ohjelma voi olla vapaampi. Muistotilaisuus voidaan myös järjestää kaksiosaisena, kuten tehtiin Sepon hautajaisissa. Kuohuviinipullo korkattiin, kun läheiset kokoontuivat Kaupin taloon muistotilaisuuden jälkeen.

– Saattojoukot voivat tehdä jotain, mistä vainaja nautti. He voivat lähteä laskettelemaan tai pelaamaan golfia, laulaa karaokea tai tanssia, ja muistella samalla vainajaa.  Tämä ei ole kiellettyä tai tuomittavaa.

Forsius muistuttaa, että olisi hyvä, jos ihmiset kirjoittavat eläessään jonnekin ylös, millaisen siunaus- ja muistotilaisuuden he haluavat. Myös hautaustoimistoista saa Hautajaisjärjestelyni-vihkosia.

Siunaustilaisuus voi olla hetki sairaalan kappelissa, tai jos vainaja kuuluu väestörekisteriin, hautajaisjärjestelyt tehdään sen mukaisesti. Myös väestörekisteriin kuulunut vainaja voidaan siunata, mikäli hän on itse sitä toivonut tai ei ole eläessään ilmaissut vastustavansa sitä.

Käytännön toimiin läheisen kuoleman jälkeen kuuluvat muun muassa puhelinliittymän, sähköliittymien ja vuokrasopimuksen irtisanominen.

– Vainajan varojakin on ajateltava. Vuokra kannattaa irtisanoa mahdollisimman 

pian, ettei tule ylimääräisiä maksuja.

Pankit, vakuutus- ja eläkelaitokset saavat automaattisesti tiedon henkilön kuolemasta. Näihin laitoksiin ei omaisten tarvitse ottaa ensimmäisenä yhteyttä. Esimerkiksi eläke saattaa käydä tilillä, mutta kun väestörekisteristä saapuu tieto henkilön kuolemasta, raha otetaan tililtä pois automaattisen takaisinotto-oikeuden nojalla.

Kaikki suomalaiset ovat kirjoilla väestörekisterissä, joka on virallinen viranomainen, seurakunta on uskontokunta. Maistraatista saa vainajasta sukuselvitysasiakirjan, josta käy ilmi että henkilö on kuollut ja ketkä ovat hänen perillisensä. 

– Sukuselvitys on laajempi versio virkatodistuksesta. Asiakirja ei riitä pelkästään perunkirjoituksia varten, mutta sillä voi hoitaa pankki- ja vakuutusasioita sekä muita perusasioita. Perunkirjoitukseen tarvitaan virkatodistukset eli sukuselvitys vainajasta 15 ikävuodesta lähtien aina kuolemaan saakka kaikista niistä paikoista, jossa hän on ollut kirjoilla, Forsius sanoo.

Perunkirjoitukset tulee järjestää kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Asiapaperit on toimitettava vainajan kotikunnan verotoimistoon kuukauden sisällä perunkirjoituksista.

– Usein tuntuu, että kolme kuukautta on pitkä aika, mutta näin ei ole. Etenkin ta-

pauksissa, joissa henkilö on asunut useilla paikkakunnilla, perunkirjoitusvalmistelut on syytä käynnistää melko pian. 

Jos vainajalla on erilaisia jäsenyyksiä yhdistyksissä ja muualla, omaisten ei tarvitse maksaa jäsenmaksuja, vaan jäsenyydet yksinkertaisesti irtisanotaan. 

Valtaosalla on käytössä sähköpostitilejä ja profiileja, esimerkiksi Facebookissa.

– Jos ei ole antanut kirjautumistunnuksia omaisille, niihin ei yksityisyyden suojan takia pääse edes henkilön kuoleman jälkeen. Tilit ja profiilit suljetaan pyydettäessä, Forsius kertoo. 

Tämä ei aina ole edesmenneen tahto.

– Ihmiset varautuvat kuolemaan huonosti. Olisi hyvä muistaa, että koskaan ei voi tietää, milloin ja minkä ikäisenä lähtee. Nykymaailmassa mittaamaton määrä sähköistä kirjepostia, sähköisiä päiväkirjoja ja valokuvia katoaa, mikäli ne ovat salasanan takana.

Kirjautumistunnukset kannattaa antaa jollekin läheiselle tietoon. Aineistot, joita ei halua luovuttaa jälkipolville, voi tallentaa yksityisiin kansioihin. 

Sureva tarvitsee lohtua. Seurakunnista voi tarvittaessa saada apua sekä tukea surutyöhön. Erilaisilla järjestöillä on omia tukiryhmiä. 

– Sepolla oli loppuun asti hyvä muisti ja huumori. Kun viimeisinä päivinä kukaan ei saanut suuhun juuttunutta yläproteesia irti, Seppo pisti etusormet suuhun ja nappasi proteesin ylös ja lausui iloisesti: Suit sait!  Sellainen oli meidän Waaru, Raili sanoo.

Haudan vieressä olevasta suuresta männystä valahtaa luminokareita maahan, ja suoraan kuvaajan niskaan.

”Seppoko siellä kujeilee”, joku heittää.

Lapsenlapsi Rosa Pörhö ja tyttäret Taina Koistinen ja Sinikka Arfwidsson Railin ja Sepon nuoruuden avioliitoista Sepon muistotilaisuudessa.

Seppo halusi puhua

Yhteistyö. Sepon ja median yhteistyö alkoi alkutalvesta 2014, kun hän otti yhteyttä sanomalehti Kalevan toimitukseen. Teimme Kalevaan kaksi juttua, joista toinen käsitteli hänen sairastumistaan keuhkosyöpään. Seppo piti aktiivisesti yhteyttä tämänkin jälkeen, ja niin syntyi ajatus juttusarjasta Apu-lehteen.

Sepolla oli tarve puhua. Tarinallaan hän halusi tukea ja auttaa muita syöpäpotilaita. Lukijapalautteesta päätellen tavoitteeseen päästiin. Ovatpa jotkut kokeneet kuolemanpelkonsakin lieventyneen.

Alussa oli epäselvää, kuinka pitkälle voimme seurata Sepon sairauden etenemistä, mutta hän laukaisi tilanteen itse. Sytostaattihoitoja seuratessamme hoitaja kysyi, kuinka monta osaa teemme. Seppo vastasi napakasti: ”Kyllä niitä tehdään krematorioon saakka.”

Näistä lähtökohdista yhteistyö Sepon ja hänen perheensä kanssa sujui ilman minkäänlaista kitkaa. Emme kokeneet koskaan itseämme nauhureidemme ja kameroidemme kanssa ei-tervetulleeksi. Päinvastoin. Olimmehan samalla myös eräänlaisia tukihenkilöitä. Jokaista juttua varten tapasimme useita kertoja. Puhelinyhteys oli aina auki. 

Seppo oli kiitettävän sitoutunut ja motivoitunut hankkeeseemme. Hän kertoi sen tuoneen hänen viimeisiin vuosiinsa tavattomasti iloa.

Seppo oli lämmin ja tunteellinen ihminen. Joka kerta erosimme halaten, kuten myös Raili-vaimon kanssa. Kun lähdimme pihasta, pariskunta tuli ikkunaan vilkuttamaan.  

Seppo puhui asiat suoraan ja uskalsi sanoa mielipiteensä, mutta usein huumorilla höystäen ja liian pitkälle hän ei mennyt koskaan. Tietty hienotunteisuus säilyi. 

Seppo oli kielellisesti rikas. Tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyi aina sopiva sutkautus. Hän viljeli paljon kansansanontoja, sananlaskuja. Olihan Sepossa ripaus savolaisuutta.

Kirjallisista taipumuksista kertoi päiväkirjojen kirjoittaminen kymmenien vuosien ajan. Hän myös luki paljon.

Ehkä Sepon sisällä muhi tarinoita, ja juttusarjamme myötä hän sai niitä julki.

Kuolinvuoteellaan ihminen on riisuttu ja avuton. Hänen hyväntuulisuutensa ja kiitollisuutensa ei lakannut edes silloin. 

Seppo olisi halunnut vielä elää. Hän koki, että elämä jäi kesken. Vielä olisi ollut paljon tekemistä, kuten chilien ja paprikoiden kasvattamista. 

Hän tyytyi kuitenkin kohtaloonsa kuoleman suuren mysteerin edessä. Hän halusi, että jälkeen jäävät jatkavat elämää, iloitsevat ja nauttivat siitä niin kauan, kuin hetki on käsillä.

Seppo ymmärsi elämän tragikoomisen puolen.

Hän tuskin panisi pahakseen, että lopetamme juttusarjamme hänen klassikkolausahdukseensa, kun jokin asia tuli päätökseen: 

Kansi kiinni, ommaiset on nähäny.

Teksti Jaana Skyttä, kuvat Teija Soini

Sepon tarina on julkaistu Avussa.

Lue Sepon tarinan ensimmäinen osa tästätoinen osa tästäkolmas osa tästä ja neljäs osa tästä.

Julkaistu: 21.3.2016