Image

Pullaa voi syödä vaikka joka päivä, sanoo ravitsemusterapeutti – "Meillä pidetään hyveellisenä, että rajoittaa syömistään"

Pullaa voi syödä vaikka joka päivä, sanoo ravitsemusterapeutti – "Meillä pidetään hyveellisenä, että rajoittaa syömistään"
Ravitsemusterapeutti ja Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä purkaa ruokaan liittyviä sääntöjä ja arvotuksia. Suomalaisten ruoka­suhdetta vaivaa kurinalaisuuden ihannointi, Mikkilä sanoo. Pullaa saa syödä vaikka joka päivä.
Julkaistu: 5.10.2022

Millainen on terve ruokasuhde?

Ruokasuhde terminä on aika uusi. On tarvittu sana kuvaamaan tilannetta, jossa jokin on vähän vinksallaan. Jos kaikilla olisi terve ruokasuhde, tarvitsisiko siitä puhua? Yksinkertaisimmillaan hyvä ruokasuhde on syömistä ilman sääntöjä, kieltoja ja rajoituksia. Syödään kun on nälkä sellaista ruokaa, joka tuottaa mielihyvää ja josta tulee kylläiseksi.

Onko ruokakulttuurissamme ruokasuhteen kannalta huonoja piirteitä?

Monet ruokakulttuurin piirteet tulevat historiasta ajalta, kun ruokaa ei ollut riittävästi. Joulu on tyyppiesimerkki, silloin oli lupa syödä, koska muina aikoina ruokaa oli niukasti. Sitä puhetta ylläpidetään edelleen. Olemme tottuneet ruoalla rakastamiseen. Lapsi tottuu, että kun on paha mieli, syödään jotain hyvää. Ruoalla säännellään tunteita sen sijaan, että oppisimme olemaan kaikenlaisten tunteiden kanssa. Toinen piirre on nautinnoista kieltäytyminen. Meillä pidetään hyveellisenä, että rajoittaa syömistään ja pystyy kieltäytymään paheellisina pidetyistä asioista.

Mitkä ovat tyypillisiä syömishäiriöitä suomalaisille?

Syömishäiriöitä voidaan luokitella esimerkiksi anoreksia-, bulimia- ja ahmintatyyliseen oireiluun. Mitä pidempään teen syömishäi­riötyötä, sitä vähemmän kaipaan lokerointia ja pikemminkin näen eri diagnooseissa yhteisiä piirteitä. Uutta on, että nykyisin puhutaan syömishäiriöistä enemmän riippumatta ihmisen koosta, iästä ja sukupuolesta. Pitkään ne nähtiin vain äärimmäisen laihojen, etupäässä nuorten tyttöjen ongelmana. Varsinkin lihavien ihmisten kohdalla syömishäiriöiden tunnistaminen on harvinaista, mikä ehkä heijastelee yhteiskunnan läskifobisuutta. Ajatellaan, että ihminen on vain mielihalujensa vallassa eikä pysty yhteiskunnan arvostamaan askeesiin. Harva meistä on täysin säästynyt laihdutuskulttuurin vaikutuksilta.

Mistä tunnistaa, että itsellä voi olla ongelmia ruokasuhteessa?

Ei välttämättä tarvita mitään syömis­häriödiagnoosia, että voi huomata omassa suhteessaan ruokaan jotain vahingollista. Minkä esimerkiksi karkkilakko minulle tuo? Mihin tarvitsen sitä tai sen tuomaa kontrollintunnetta? Huolestuttavaa voi olla vaikkapa itsensä rutiininomainen punnitseminen, tietty ruokailukaava, josta ei voi poiketa, tai jos ei pysty ahdistumatta jättämään liikuntasuoritusta väliin. Niistä on lupa puhua ja hakea apua.

Miten sosiaalinen media on vaikuttanut ruokasuhteeseemme?

Paljon on puhuttu siitä, miten erilaiset ruoka­kuvat vaikuttavat käsityksiimme vaikkapa oikeasta määrästä ruokaa. Oikea määrä ruokaa vaihtelee jokaisen ihmisen kohdalla. Sosiaalisen median kuvasto luo helposti ruoan ympärille sääntöjä ja arvotuksia.

Miten yleistyvät eettiset ruokavaliot heijastuvat ruokasuhteeseen?

Vegaanius on vuosikymmeniä ollut syömishäiriötä sairastaville hyväksytty tapa rajoittaa syömistä. Nykypäivänä, kun eettiset ja vastuulliset valinnat ovat pinnalla, se on vielä isompi ilmiö. Ylipäätään ehdottomuudet syömisessä ovat aina haaste. Voisiko ajatella, että on yhtä tärkeää tehdä itselleen kuin ympäristölle hyviä valintoja?

Lisääntyykö syömiseen liittyvä syyllisyys ilmastotietoisuuden myötä?

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg sanoi kesällä Suomi-Areenan lihavuutta käsittelevässä paneelissa, että jos potee huonoa omaatuntoa jostain, se tulee jatkossakin olemaan pielessä. Huono omatunto on harvoin hyvä motivaattori muutoksen aikaansaamiseen. Ymmärrän, että asioista pitää puhua niin kuin ne ovat, ei tarvitse kaunistella, mutta toivoisin esimerkiksi ilmastoystävällisempien valintojen motivoimista muuten kuin syyllistämisen kautta. Samalla tavalla lihavia ihmisiä kannustetaan liikkumaan laihtuakseen sen sijaan, että miettisimme, miten tehdä liikunnasta mahdollista kaiken kokoisille ihmisille.

Millä tolalla on syömishäiriöiden hoito Suomessa?

On hyvääkin hoitoa, mutta on myös isoja paikkakuntakohtaisia eroja sekä hoidon saatavuudessa että hoitomenetelmissä.

Usein hoito on edelleen hirveän painokeskeistä, vaikka se vain pahentaa tilannetta. Se asettaa kehon koon keskiöön ja korostaa, että oma arvo on sidoksissa painon kehitykseen. Kun on saavuttanut paino­indeksin normaalialueen, ihmisen katsotaan parantuneen. Todellisuudessa siinä kohden hän ei välttämättä ole vielä edes fyysisesti toipunut, saati henkisesti. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan syömisen opettelua ja tukea siihen, olipa ihminen laiha tai lihava ja oireet syömistä tai syömättömyyttä.

Mikä on nautinnon merkitys ruoka­suhteelle?

En pidä yhtään sellaisesta puheesta, että älä tee liian hyvää ruokaa, ettet syö liian paljon. Totta kai ruoan pitää olla hyvää. Kun sitä kerran on tarjolla ja se on hyvää ja saa syödä ilman rajoituksia, miksi sitä pitäisi syödä kerralla enempää kuin on tarpeen? Teoilla voi osoittaa sekä keholle että mielelle, että on lupa syödä niin usein kuin tekee mieli.

Lanseerasin vuosia sitten sloganin, että jälkiruoka on päivän tärkein ateria. Lapsena mummolassa juotiin aina päiväkahvit. Lapset saivat mehua ja pullaa. Ravitsemus­terapeuttiopintojen alussa olin kauhuissani, että olipas se epäterveellistä, mutta jälki­käteen olen tajunnut, että sehän oli herkkujen syöntiä fiksuimmillaan, päivänselvä osa päivän ruokailuja. Siitä ei tehty mitään juttua, että nyt on lupa syödä. On ihan luvallista syödä herkkuja joka päivä.

Miten juot kahvisi?

Mustana, isosta mukista, monta kertaa päivässä. Olen tosin kuullut, että vain psykopaatit juovat kahvinsa mustana.

2 kommenttia