Kahdeksan sukupolvea. Se on pitkä aika mille tahansa automallille, ja samalla se kertoo jotain Ferdinand Porschen filosofian syvyydestä – ja ehkä myös ihmisluonnon ymmärtämisestä. Ja vaikka Porschen mallivalikoima on tällä hetkellä laajempi kuin koskaan, juuri 911 on se malli, joka yhä symbolisoi koko brändiä.

Oikeaoppiset urheiluautot ovat takavetoisia; se on monen mielipide yhä tänään. Näin siitä huolimatta, että katulaillisten urheiluautojen tehot ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä sellaisiin lukemiin, että niiden kaitsemiseen tarvitaan yleisen turvallisuuden nimissä myös edestä raapivia pyöriä – raha kun ei tunnetusti tee sen paremmin onnelliseksi kuin takaa myöskään rattimiehen taitoja. Tätä on todistettu useammin kuin kerran hassunhauskoista YouTube-videoista.

Takavedossa on silti yhä oma taikansa, ja jopa nelivedoistaan tunnettu Lamborghini julkaisee aina silloin tällöin pelkästään takavetoisia erikoismalleja

Porschen kohdalla takavetoon liittyi myös pitkään varsin eläväinen perä, koska moottori sijaitsi sen verran takana, eli auton painonjakauma ei ollut tunnetusti kovin ihanteellinen. Porschen omistajien mielestä se ei ole kuitenkaan ollut koskaan ongelma, vaan ominaisuus.

Siksi on jotenkin hienoa, että 911-mallin 60-vuotista taivalta juhlistetaan juuri takavetoisella versiolla, joka on vielä käsivaihteinen. Se on tavallaan oikein. Se oli myös melkoinen haaste tehtaalle, koska auton pohjaksi ei haluttu ottaa takavetoista mallia, vaan riittävän tehokas versio eli turbo. Ja siis manuaaliaskilla. Siksi auto piti tyyppihyväksyttää kokonaan uudestaan. Se tietysti maksaa. Ja se puolestaan näkyy Sport Classicin hintalapussa.

Ajoimme auton Sveitsissä, jossa tiettävästi majailee Euroopan ainoa pressiauto. Edes Saksaan ei ole herunut omaa autoa lehdistölle. Sveitsissä 911 Sport Classicin hinta on 338 900 Sveitsin frangia, joka taipuu lähes 350 000 euroksi. Hinta on aika lailla sama kuin kovakattoisen 911 Turbon kohdalla.

Auts. Se on kieltämättä aika paljon 911:sta, jota moni pitää kuitenkin edelleen sellaisena urheiluautona, jollaiseen voi päästä käsiksi ihan rehellisillä palkkatuloilla – jos ei uutena, niin ainakin sopivasti käytettynä.

Kuten hintalappu jo kertoo, Sport Classicia ei ole tarkoitettu kaikille. Tästä pitää tosin huolen jo 1 250 kappaleeseen rajoitettu tuotanto.

Porschen toiveena on tietysti se, että rajattu valmistusmäärä auttaa oikeuttamaan hintalapun, koska keräilijät uskovat hinnan vain nousevan. Aika näyttää, mutta ainakin tällä hetkellä keräilijöiden innostus on ollut vielä hieman laimeaa.

Meille hinnalla ei ole sinänsä väliä, koska olemme vain ajamassa – emme ostamassa – autoa. Ja siihen liittyen ainoa kysymys on se, onko Sport Classic hintansa väärti?

Vastaus ei ole yksiselitteinen ja saattaa kuulostaa jopa ympäripyöreältä. Rationaalisesti hinta on liian kova, samalla sijoituksella saa aika paljon kaikkea muutakin kivaa – siis 911 Turbon, jonka suorituskyky nelivetoisena jättää Sport Classicin nielemään tomua. Meidän valintamme olisi tosin mieluummin GT3 Touring auton henkeen paremmin istuvalla kuusilovisella manuaalilla... Sport Classicissa on yksinkertaisesti yksi vaihde liikaa.

Ja kun uuteen autoon yritetään rakentaa nykykeinoin tiettyä autenttisuutta ja raakaa karismaa, tässä Sport Classic kalpenee hienojen takavetoisten ja käsivaihteisten klassikko-Porschejen rinnalla.

Autona Classic on kuitenkin varsin mielenkiintoinen sekoitus. Koska moottori on sama kuin Turbossa, voimaa piisaa. Jo hieman alle 2000 kierroksesta lähtien eletään turbon vääntömomentin hurmoksessa. Luonne on sen mukainen, eli vaparikoneen kierroshurmaa ei ole luvassa. Ja vaikka voimaa on 600 Nm, se ei tunnu jumalan kädeltä, joka työntää autoa eteenpäin – ja tähän syypää on sähkö, ja sen tuoma mullistus autoihin. Sähköisessä Taycanissa voiman kokemus on sykähdyttävämpi.

Myös pitoa piisaa, ja vasta todella aggressiivisesti tiukemmissa mutkissa puskettaessa autosta huomaa, ettei se ole neliveto. Takapää alkaa hieman elää. Kostealla tienpinnalla tilanne lienee eri, ja silloin hauskanpito on helpompaa. Kuivalla ja kesälämpöisellä asfaltilla Pirellin 315/30 ZR21 -takarenkaat purevat kiinni tiehen kuin tauti.

Mutta jo pienikin liike perässä tekee Sport Classicista hieman leikkisämmän kuin normi Turbosta. Myös pienempi omamassa auttaa, ja etenkin etuvetoakselin puuttuminen. Classicin ohjaus tuntuu hieman terävämmältä, kun sitä kääntää tiukempaan mutkaan. Voimaa riittää luonnollisesti myös toimimaan ohjauksen apuna. Legendaarikseksi takavetoiseksi autoksi ei Classic tosin alkuperäisen Carrera RS 2.7:n tai alkuperäisen 930-Turbon hengessä taivu. Sen luonne ei yksinkertaisesti riitä tähän.

Loivemmissa mutkissa, avarammilla teillä, voimasta voi nautiskella sen sijaan aidossa Gran Turismo -hengessä. Mukavuutta piisaa lähteä Sport Classicilla vaikka pidemmälle road tripille nautiskelemaan herraskaisesti Toscanan viineistä ja Mille Miglian teistä.

Sport Classic on joka tapauksessa yksi oiva lisä Porschen juhla-autojen sarjaan. Ensimmäinenhän näistä oli Targa, jolla herkistetiin muistikuvia Porschen moottoriurheilun alkuajoilta 1950-luvulla. Tämä 911 Sport Classic oli sitten toinen tuossa perintösarjassa. Kolmas versio on 911 Dakar, jolla puolestaan kumarretaan legendaarisen ja Dakar-rallin voittaneen 959 Rothmansin suuntaan. Neljättä autoa odotellaan yhä. Ja en yhtään ihmettelisi, jos joku keräisi vaikka koko sarjan.

Perintö on jotain, mitä Porschella voidaan ja kannattaa vaalia. Miten se sitten tehdään, se on oma juttunsa. Moni entusiasti kaipaisi varmasti Sport Classiciiin lisää luonnetta, mutta auton varsinainen kohderyhmä, eli tosiostajat, ovat varmasti tyytyväisiä siihen juuri tällaisena. 911 Sport Classic on tarpeeksi erikoinen, jotta se aiheuttaa omistajalleen mielihyvää. Sen suorituskyky on myös enemmän kuin riittävä. Me ajoimme sitä vain maanteillä sekä motarilla, mutta ratapäivilläkin nautintoa on taatusti tarjolla kohderyhmän tarpeisiin.

Ja näyttäähän Sport Classic hyvältä. Se on tässäkin riittävän erilainen, sopivalla tavalla tehty sekoitus. Roteva takasiipi, sporttiraidat, kisanumero ovissa... Myös ohjaamo on sopivasti perus-911:sta poikkeava. Pepita-verhoilu hauskasti kuvioidulla kankaalla yhdistettynä ruskeaan nahkaan on sopivasti retro. Ja kojelaudan halki juokseva puulista näyttää ja tuntuu myös kivalta käteen. Mittari ja näytöt ovat tietysti isot, mutta se on tätä päivää.

Jos joku haluaa jotain autenttisempaa, silloin kannattaa alkaa jahdata oikeaa klassikko- Porschea. Niitä on tarjolla riittävästi, joskin esimerkiksi alkuperäisen Carrera RS 2.7:n kohdalla hintalappu on jo aivan eri lukemissa kuin tämän Sport Classicin kohdalla. Alkuperäisen 930-Turbon saa sen sijaan vielä kohtuullisella sijoituksella. Kysymys vain on, haluaisitko ajaa sillä kaikki arkiajosi? Sport Classicilla tämä ei ole mikään ongelma.