Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Käyttötestissä Polestar 2 Long Range Single Motor – Moottoritie on kuuma

Ajettu 6 100 kilometriä. Kuumalla kelillä istuinverhoilu osoittautui ihmeellisen hiostavaksi.

26.8.2022 Tuulilasi

Kesän kuumimmat hellepäivät näkyivät luonnollisesti Polestarin sähkönkulutuksessa. Kun ilmastointilaite sai puhaltaa jatkuvasti kovalla teholla, toimintamatka tykkäsi kyttyrää. Yhdellä pidemmällä reissulla pelastukseksi tuli linja-auto, jonka imussa pystyi etenemään moottoritiellä satasen vauhtia: muuten olisi edessä ollut kahdeksaakymppiä köröttely tai ylimääräinen lataustauko. Sen verran myöhäiseksi venähti kyseinen reissu, että kumpikaan vaihtoehdoista ei ajankäytöllisesti houkutellut.

Kuumalla kelillä vakiovarusteisten istuinten verhoilu osoittautui ihmeellisen hiostavaksi. Ohutkankaiset housut liimautuivat ikävästi kiinni sekä ihoon että penkkiin.

Googlen Android-pohjainen käyttöjärjestelmä – ei siis yleisesti käytetty Android Auto, vaan Polestarin ihan oma Googlen kanssa tähän autoon räätälöity järjestelmä – osoittautui pitkällä matkalla hyväksi apuriksi niin latauspaikkojen kuin suunnistamisenkin suhteen. Google Maps -karttaohjelma toimi Polestarin sovelluksessa niin hyvin, että omaa puhelinta ei tarvinnut ottaa esiin.

Polestar 2:ssa on sisäänrakennettu eSim-kortti, joka mahdollistaa jatkuvan internet-yhteyden. Netin nopeuteen ei voi itse vaikuttaa. Pääsääntöisesti systeemi operoi 4G- nopeudella, mutta pientä töksähtelyä esiintyy toisinaan.

Konepellin alta löytyvä etutavaralokero on kätevä paikka säilyttää latausjohtoja ja/tai tuulilasinpesunestettä.
Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt