Uskotko, että Suomi on maailman onnellisin maa? Jos et, saatat olla asian ytimessä
Mitä ajattelit, kun Suomi nimettiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi? Suomalaiselle mielenmaisemalle on luonteenomaista, että tällaisiin tuloksiin suhtaudutaan epäilevästi tai suorastaan pilkallisesti. Mutta ehkä juuri tällä itsekriittisyydellä ja itseironialla on tärkeä rooli onnellisuudessamme, pohtii Pekka Sauri.
Arvoisa lukijani ja kanssaetsijäni.
Suomi on vastikään nimetty maailman onnellisimmaksi maaksi World Happiness Report -tutkimuksessa – kuudetta kertaa peräkkäin. Tämä tutkimus mittaa vuosittain ihmisten onnellisuutta 156 maassa.
Suomalaiselle mielenmaisemalle on luonteenomaista, että tällaisiin tuloksiin suhtaudutaan vähintäänkin epäilevästi tai suorastaan pilkallisesti.
Haluatko mieluummin kuunnella jutun? Tästä se käy.
Meillä kansainvälisten vertailujen lukuohje näyttää usein olevan sellainen, että jos Suomi pääsee palkintopallille, pisteet on laskettu väärin, on kysytty vääriltä ihmisiltä tai tutkimus on jo lähtökohtaisesti jonkinlaista manipulaatiota. Jos taas Suomi päätyy huonommille sijoille tai peräti peränpitäjäksi, tutkimus on tietenkin erittäin luotettava ja osoittaa riidattomasti, millaisessa takapajulassa täällä oikein eletään.
Mutta sarkasmi sikseen. Pitääkö World Happiness Reportin arvio Suomesta maailman onnellisimpana maana paikkansa? Onko tutkimukseen luottamista? Matkustin Katajanokan Merikasarmille ottamaan asiasta selkoa.
”Onnellisinta maata ei ole mikään tuomaristo valinnut, vaan tulokset ovat peräisin ihmisten antamista vastauksista.”Meira Pappi, ulkoministeriö
Ulkoministeriön maakuvayksikön asiantuntija Meira Pappi on työssään perehtynyt onnellisuusraporttiin ja lupasi auliisti vastata lahjomattomiin kysymyksiini. Mitä onnellisuusraportti itse asiassa mittaa?
Meira Papin mukaan liikkeellä on väärinkäsityksiä World Happiness Reportin tutkimusmenetelmästä. Moni luulee, että siinä ei suoraan arvioitaisi ihmisten onnellisuutta, vaan onnellisuuden edellytyksiä, yhteiskunnan toimintaa ja niin edelleen. Tutkimuksessa kuitenkin kysytään nimenomaan ihmisten omakohtaista tyytyväisyyttä elämäänsä.
Vastaajia pyydetään kertomaan asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka lähellä ihanne-elämää he kokevat oman elämänsä olevan. Näiden vastausten perusteella suomalaiset ovat olleet jo useana perättäisenä vuonna maailman ykkösenä.
Lisäksi usein uutisoidaan, että Suomi on taas ”valittu” maailman onnellisimmaksi maaksi. Meira Pappi huomauttaa, että onnellisinta maata ei ole kuitenkaan mikään tuomaristo valinnut, vaan tulokset ovat peräisin ihmisten antamista vastauksista.
Raportissa tarkastellaan myös erilaisia yhteiskunnan taustamuuttujia, joiden voisi ajatella selittävän ihmisten onnellisuuden kokemusta. Silti maiden sijoitukset perustuvat vastaajien kertomaan.
”Asian voisi ilmaista niin, että Suomessa on maailman paras onnellisuuden infrastruktuuri.”Meira Pappi, ulkoministeriö
Meira Pappi esittelee ulkoministeriön keräämää luetteloa suomalaisen yhteiskunnan saavutuksista. Lista on kieltämättä hämmästyttävä, kun Suomen sijoitukset erilaisissa ja eri tahojen eri aikoina tekemissä kansainvälisissä mittauksissa näkee yhdellä kertaa.
Nopea läpijuoksu:
– Suomi on maailman vapain maa.
– Suomessa on maailman paras hallinto.
– Suomi on maailman vakain yhteiskunta.
– Suomi on kakkossijalla lehdistönvapaudessa.
– Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.
– Suomalaiset luottavat yhteiskunnan instituutioihin kolmanneksi vankimmin.
– Suomalaisilla on maailman vahvin luottamus poliisiin.
– Suomalaiset luottavat kanssaihmisiin eniten maailmassa.
– Suomi on neljäntenä yhteiskunnan sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa.
– Sukupuolten tasa-arvossa Suomi on toisella sijalla.
– Suomi on kolmanneksi paras maa työssä käyvien pienten lasten äitien kannalta.
– Suomessa on maailman paras työn ja muun elämän tasapaino.
– Suomessa isät viettävät aikaa kouluikäisten lasten kanssa vielä enemmän kuin äidit.
– Lasten oikeuksissa Suomi on kolmannella sijalla. (Kyllä, tähän kuuluu äitiyspakkaus.)
– Suomessa on paras ja kaikille maksuton koulutusjärjestelmä.
– Suomi tarjoaa kansalaisilleen maailman parhaat mahdollisuudet luontokokemuksiin.
– Suomi on Euroopan metsäisin maa.
– Suomi on maailman ykkönen kestävässä kehityksessä.
– Suomi on maailman ykkönen kansalaisvapauksissa.
Hengästyttääkö? Totta kai kaikkia näitä sijoituksia ja niiden pohjana olevia mittareita voidaan kritisoida erilaisista näkökulmista, mutta luetteloa selatessa alkaa kyynisenkin lukijan mieleen hiipiä aavistus: Ehkä me olemme jotakin näillä raukoilla rajoilla onnistuneet tekemään oikein. Ehkä kukoistuksemme kuorestaan on kerrankin puhjennut.
– Asian voisi ilmaista niin, että Suomessa on maailman paras onnellisuuden infrastruktuuri, sanoo Meira Pappi ja jatkaa:
– Suomessa yhteiskunta on järjestetty niin, että ihmisillä on mahdollisuus olla onnellisia. Ja Suomi on myös mokaystävällinen maa: jos ihminen epäonnistuu jossakin pyrkimyksessään, hän saa yleensä mahdollisuuden yrittää uudestaan.
Suomi on myös matalan hierarkian kulttuuri. Lapset kutsuvat opettajia etunimellä, pomoja sinutellaan työpaikoilla. Kaikilla on mahdollisuus osallistua ja sanoa mielipiteensä – ja esimerkiksi työelämässä valtaa ja vastuuta jaetaan myös alaspäin. Tällainen ei ole maailmassa ollenkaan itsestään selvää.
”Vanha perisuomalainen korppi olkapäälläni raakkuu, että tällaisiin saavutuksiin ei pidä tuudittautua.”
Tämä kaikki tuntuu melkein liian hyvältä ollakseen totta. ”Onnellisuuden infrastruktuuri” kuulostaa kieltämättä valovoimaiselta konseptilta. Joitakin vastaväitteitä on kriittisen onnellisuuskirjeenvaihtajan pakko esittää.
Miten Suomi voi olla maailman onnellisin maa, kun itsemurhien määrä on edelleen kansainvälisesti korkealla tasolla ja masennus on noussut työkyvyttömyyseläkkeiden yleisimmäksi perusteeksi? Joka viides suomalainen syö mielialalääkkeitä.
Meira Papin mukaan maailman onnellisimman maan titteli ei tarkoita, ettei yhteiskunnassa olisi mitään ongelmia ja kaikki kansalaiset olisivat elämäänsä yhtä tyytyväisiä.
– Mutta sitä se tarkoittaa, että suomalaiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin ihmiset missään muussa maassa.
Tallustelen ministeriöstä ulos huikaisevaan auringonpaisteeseen mietteliäissä tunnelmissa. Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa osoitetaan kansalaisille oikeus ”elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun”. Nämä oikeudet näyttävät toteutuneen täällä syrjäisessä Suomen tasavallassa – eikä ainoastaan onnen tavoittelu, vaan peräti onnen saavuttaminen.
Ja kuitenkin vanha perisuomalainen korppi olkapäälläni raakkuu, että tällaisiin saavutuksiin ei pidä tuudittautua, vaikka ne pitäisivätkin paikkansa eivätkä ole pelkkää makeaa savuverhoa yhteiskunnan ammottavien epäkohtien yllä. Hyviin uutisiin pitää suhtautua vähän pitkin hampain. Ei pidä olla hyväuskoinen eikä sinisilmäinen. Ja ylpeyshän käy aina lankeemuksen edellä, eikä mihinkään hyvänolon tunteeseen pidä jäädä lillimään.
”Onnea ei kannata tavoitella päätepysäkkinä, johon jonakin päivänä saavutaan ja johon jäädään nauttimaan pysyvän mielihyvän autuudesta.”
Mutta mieleen nousee toinenkin näkökulma. Ehkä tämä suomalaiseen kulttuuriin sisäänrakennettu itsekriittisyys ja itseironia on sekin olennainen osa tätä monella mittarilla planeetan parhaiten onnistunutta yhteiskuntaa. Ehkä se osoittaa, että yhteiskunnan sisäinen palautejärjestelmä toimii, kansalaiset ovat valppaina ja havaittuihin ongelmiin voidaan puuttua.
Tämä onkin suuri suomalainen paradoksi: kriittisyys ja tyytyväisyys elävät kansalaisten tietoisuudessa rinta rinnan. Ne eivät ole keskenään ristiriidassa, vaan keskustelevat keskenään.
Kun tyytymättömyys on ollut vallalla aikansa, alamme muistaa, että on täällä raukoilla rajoilla yhtä sun toista myönteistäkin saatu aikaan – ja kun tyytyväisyys alkaa tuntua tuudittautumiselta, kriittisyys nostaa taas päätään.
Ehkä paras mahdollinen elämä on juuri tätä vuoropuhelua.
Onnea ei kannata tavoitella päätepysäkkinä, johon jonakin päivänä saavutaan ja johon jäädään nauttimaan pysyvän mielihyvän autuudesta. Mitään sellaista päätepysäkkiä ei ole. Maailman onnellisin maa ei koskaan tule valmiiksi. Matka, keskustelu ja oppiminen jatkuu.
Tämä teksti on osa 12 kirjeen sarjaa, jossa filosofian tohtori Pekka Sauri pohtii, miten ihminen voi olla onnellinen. Voit myös kuunnella kirjeen.
Haluatko kuulla lisää Pekka Saurin ajatuksia elämästä? Kuuntele Pekka Saurin Lohdullinen teoria elämästä -podcast.
