Kirjoitat uudessa kirjassasi onnellisuuden paineista, joita ihmiset kokevat myös työssä. Mikä työhön suhtautumisessa on muuttunut?

Ennen oltiin samassa työssä vaikka koko elämä, nyt eri ammateissa työntekijöiltä odotetaan jatkuvasti lisäkouluttautumista ja uusien paikkojen hakemista. Useilla aloilla ihmisillä on aiempaa enemmän mahdollisuuksia mutta myös paine kehittyä ja pärjätä kilpailussa. Samalla työ ei ole enää vain työtä, vaan sen koetaan jopa määrittävän itseä. Kun työstä tulee osa identiteettiä, alkaa helposti tuntua siltä, että myös siinä pitäisi olla onnellinen, kuten muussakin elämässä. Tällaisen tuloksen sain, kun tutkin Alankomaissa, Skotlannissa ja Suomessa asiantuntijatehtävissä työskenteleviä y-sukupolven edustajia. Olisi kuitenkin väheksyvää ajatella, että vain tietyn alan ihmiset tavoittelisivat onnellisuutta. Se voi olla pyrkimys keskenään hyvin erilaisissa tehtävissä, ja erityisesti Suomessa, jossa työ on tärkeä osa elämänsisältöä ja läikkyy helposti vapaa-ajalle.

Millaisia onnellisuuden vaatimuksia työn tekemiseen nykyään liittyy?

Toisaalta työntekijät kertoivat, että he itse halusivat olla onnellisia työssään. Sisäisten odotusten lisäksi he kokivat ulkopuolelta tulevia vaatimuksia. Niistä ei puhuttu ääneen työhaastattelussa tai kehityskeskustelussa. Työntekijät olivat kuitenkin huomanneet, että työpaikalla arvostettu ihmistyyppi on ulospäinsuuntautunut – ja hyväntuulinen. Ongelma on, että työpaikoilla, joissa on toksista positiivisuutta eli pakkopositiivisuutta, muita tunteita peitellään. Näillä työpaikoilla tyypillisesti siedetään huonosti monimuotoisia tunteita, palautetta ei arvosteta, alaisiin pidetään välimatkaa, eikä luottamuksen ilmapiiriä ole. Huonona päivänä työntekijät kertoivat vetäytyvänsä työhuoneeseensa piiloon. Silloin kukaan ei välttämättä nosta epäkohtia esille.

Pitääkö työn nykyään olla aina merkityksellistä – ja mitä tämä merkityksellisyys edes tarkoittaa?

Ei pidä. Jokainen saa itse päättää, millaisen merkityksen omalle työlleen antaa. Mutta totta on, että eri asioiden merkityksellisyydestä puhutaan nyt ylipäätään paljon. Merkityksellisyydestä on ehkä jopa tulossa seuraava trendi onnellisuuden jälkeen. Vaarana on, että merkityksellisyyspaineista tulee ongelma onnellisuuden paineiden tapaan. Toisaalta on hyvä, jos työnsä kokee merkitykselliseksi, sillä tutkimuksissa on todettu yhteys merkityksellisen tekemisen ja onnellisuuden välillä.

Mitä tarkoittaa onnellisuuspaine?

Ihmiset kokevat painetta olla onnellisia sekä työssään että elämässään. Onnellisuuteen pitää pyrkiä, ja onnellisuudesta on alkanut tulla jopa uusi menestyksen mittari. Jos ei ole onnellinen, kasvoille otetaan onnellisuusnaamari, jonka taakse peitetään muut tunteet, kuten onnettomuus. Tärkeä on siis välittää muille mielikuva onnellisesta ja menestyneestä yksilöstä. Onnellisuudesta on tullut trendijuttu, ja sitä on 2010-luvulla ruvettu korostamaan kirjallisuudessa, mediassa ja politiikassa. Sellainen kasvattaa yksittäisen tunteen merkitystä ja tavoiteltavuutta, ja sen myötä yksilön paineet kasvavat. Mutta onnellinen ei tietenkään tarvitse olla, jos ei halua.

Mistä onnellisuus on livahtanut kirjojen ja jopa politiikan sisältöihin?

Viimeisen 10–15 vuoden aikana yhteiskunnissa on huomattu, että pelkän bruttokansantuotteen mittaaminen ei riitä kertomaan, kuinka menestynyt ja vakaa mikäkin niistä on. Onnellisuudesta ja laajemmin ihmisten hyvinvoinnista on tullut yksi uusista mittareista. Siihen on vaikuttanut osaltaan individualismin myötä noussut uusliberalistinen ajattelu. Sen mukaan olemme vapaita ja itseohjautuvia onnellisia yksilöitä, joilla on muka täysi mahdollisuus tehdä elämästään sellaista kuin haluamme. Vaikutusta on myös onnellisuustutkimuksen kehittymisellä. Kun keinot mitata onnellisuutta ja hyvinvointia kehittyvät, näihin on ryhdytty keskittymään. Minä tutkin väitöstyössäni onnellisuutta kuvien ja haastatteluiden avulla. Pyysin työntekijöitä ottamaan kuvia hetkistä, joina he olivat onnellisia. Haastattelussa tutkittavat pystyivät palauttamaan hetket mieleensä kuvia katsomalla ja kertomaan niiden merkityksestä.

Voi siis väittää, että onnellisuus on yhteiskunnallistunut?

Onnellisuus voidaan ymmärtää yksilön mieli­alana tai tunteena, mutta yhä enemmän puhutaan onnellisesta yrityksestä, onnellisesta kansasta – ja onnellisesta yhteiskunnasta. Siitä viestii myös se, kuinka maita pannaan järjestykseen kansalaisten onnellisuuden mukaan. Nämä ovat selkeitä vinkkejä siitä, ettei onnellisuus ole nykyisessä keskustelussa enää yksilön tunne, vaan se vaikuttaa yhteiskunnan tasolla.

Onko keskustelu työstä, uupumisesta ja onnellisuuden tavoittelusta kuitenkin liian yksilökeskeistä? Lehdissä ja kirjoissa annetaan koko ajan vinkkejä, kuinka jaksaa paremmin vaikka työelämän paineissa.

Kyllä. Onnellisuudesta sysätään vahvasti vastuu yksilölle. Ajatus on, että itse mokasit, jos et ole onnellinen. Yksilön syyttäminen on todella ristiriitaista, sillä tosiasiassa esimerkiksi kiire työpaikoilla on rakenteellinen ongelma. Rakenteiden muuttaminen yrityksen sisällä on kuitenkin vaivalloista. Sen sijaan on helppo antaa yksilölle vinkkejä, että nuku hyvin ja meditoi. Näitä näkee paljon mediassa ja kirjoissa. Toivoisin paljon enemmän yhteiskunnallista keskustelua siitä, kuinka yksilöiden kokemia paineita voitaisiin vähentää. Työpaikoilla hyvinvoinnista pitäisi esimerkiksi keskustella laajasti ja reagoida esiin nousseisiin asioihin.

Missä määrin onnellisuus oikeasti on itse kunkin omissa käsissä?

Onnellisuus on mysteeri, johon vaikuttavat yhdessä todella monet tekijät, kuten geenit, synnyinmaa, terveys ja kokemukset elämässä. On mahdotonta sanoa, missä määrin se on omissa käsissämme. Onnellisuuteen vaikuttavat todella paljon myös muut ihmiset. Puhunkin jaetusta onnellisuusvastuusta: yksilöllä on tiettyyn rajaan saakka mahdollisuus vaikuttaa omaan mutta myös toisten onnellisuuteen. Valtava vaikutus on lisäksi yhteiskunnan tarjoamalla pohjalla, kuten olosuhteiden vakaudella ja mahdollisuuksilla kouluttautua.

Mitä haittaa onnellisuuspaineilla voi olla yksilön elämälle?

Pakonomainen onnen tavoittelu voi johtaa tutkitusti mielenterveyden ongelmiin, kuten masennukseen. Yksi selitys on se, että lopulta mikään ei tunnu miltään, jos koko ajan odottaa tunnehuippuja ja täydellisiä hetkiä. Riskinä on sekin, että kosketus omiin toiveisiin ja tarpeisiin katoaa ja onnellista ryhdytään esittämään paitsi muille myös itselle. Jos onnellisuutta oikein tavoittelemalla tavoittelee, ei myöskään välttämättä ole käsitystä, mitä sen saavuttaminen vaatisi omalla kohdalla. Silloin helposti pyrkii onnea kohti muiden opeilla tai seuraamalla vaikka somessa näkemiään malleja. Sitäkään ei välttämättä pysähdy miettimään, haluaako edes olla onnellinen.

Avaaja-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiöitä.