Tuulilasi

Nissan Leaf on soiva peli pikkuperheen arkiautoksi



Nissan Leaf on soiva peli pikkuperheen arkiautoksi

Muutamasta käyttöliittymäpuutteesta huolimatta Nissan Leaf on käypä valinta ainakin kehäkolmosen sisäpuolella autoiluun.
Teksti Vesa Linja-aho
Kuvat Vesa Linja-aho

Sähköautoilun aloitus Nissan Leafilla on tuonut niin positiivisia kuin negatiivisiakin yllätyksiä, joista positiivisimpana mainittakoon pitkänmatkanteon kätevyys (verrattuna ennakkoluuloihin) ja negatiivisimpana latausinfran pettäminen, mikä ei tietenkään ole itse auton vika. Mutta millainen auto on noin arkikäytössä?

Auton lataaminen toimii mutkattomasti ja mukana tulevan suko-laturin latausvirta on rajoitettu 10 ampeeriin, eli jos taloyhtiön verkko kestää sisätilalämmittimet, se kestää myös Leafin lataamisen. Lataus on myös mahdollista ajastaa, kuten myös auton esilämmitys. Jos talvella haluaa ottaa kaiken hyödyn irti toimintasäteestä ja pitää ohjaamon kylmänä, lämmitettävä ohjauspyörä tekee sen siedettävämmäksi. Koska kokeilut rajoittuivat maalis-huhtikuuhun, ei paukkupakkasten vaikutusta toimintasäteeseen ja virranvastaanottokykyyn päästy kokeilemaan tositoimissa, mutta internet on näitä kokemuksia pullollaanHuhujen mukaan seuraavaan vuosimalliin on tulossa 25 % suurempi akku, joka helpottaa varsinkin talviautoilua ja matkoja suurimpien kaupunkien välillä ainakin Etelä-Suomessa. Leafillä ajaa esimerkiksi Helsingistä Lahteen ilman pysähdyksiä, mutta vain jos ajaa karvan verran alle satasta. Isompi akku mahdollistaisi moottoritienopeuden.

Ajomukavuudeltaan Leaf on tavallinen nykyaikainen sähköauto: kiihtyvyys valoista on ripeää ja sadekelillä luistonesto reagoi nopeasti lähtösutimiseen. Jarrutus siirtyy huomaamattomasti moottorijarrutukselta levyjarruille. Heti nollakierroksilta alkava vääntö antaa jopa petollisen kuvan auton suorituskyvystä: vaikka auto lähtee liikennevaloista kuin raketti, ohituskiihtyvyys on samaa luokkaa kuin keskikokoisella pikkumoottoriperheautolla. Nollasta sataan 80 kilowatin moottori kiihdyttää 11,5 sekunnissa. 

Ajo-ominaisuuksiltaan auto on ihan hintansa väärti, mutta käyttöliittymää kiusaa tietty viimeistelemättömyys. Aloitetaan kosketusnäytöstä: näytön reagointi kosketuksiin tuo mieleen 1990-luvun teollisuusautomaation, ei 2010-luvun taulutietokoneita: esimerkiksi navigaattorin osoitteen näpyttely pitää tehdä hitaasti. Myös kaupungin valinta pitää tehdä erikseen, ohjelma ei esimerkiksi ehdota lähimpiä kaupunkeja.

Nappuloiden koko ja sijoittelu on makuasia, mutta VAG-konsernin vehkeisiin tottuneelle oikeankätiselle kahvinkittaajalle vakionopeudensäädin on väärällä puolella rattia eli oikealla. Allekirjoittanut joutuu luopumaan uskollisesta tyylistään, jossa vasen käsi hoitaa ajamisen ja oikea juoma- ja ruokahuollon, menee Leafin ratissa uusiksi.

Myös rattinappuloiden pieni koko ärsyttää. Samoin pieni viive liikkeellelähdössä: siinä missä polttomoottoriauton voi nytkäyttää välittömästi liikkeelle moottorin murahdettua käyntiin, Leafissa käynnistysnapin painamisen jälkeen kestää vajaa pari sekuntia ennen kuin ajo"vaihde" menee päälle. Pikkujuttu, mutta onko sen pakko olla näin? Kyse on myös tottumisesta: polttomoottorin käynnistyminen kestää saman verran, mutta eipä se ketään häiritse.

Nissan Leafin mittaristo on selkeä mutta ohjauspyörän nappulat harmillisen pieniä. Onneksi ohjauspyörä on lämmitettävä, ei noihin hanskat kädessä osuisikaan…

Kuinka edullinen Leaf on käyttää? Hankintahinta on noin kymppitonnin kalliimpi kuin vastaavalla suorituskyvyllä varustettujen polttomoottoriautojen, mutta ajaminen on puoli-ilmaista (tai "ilmaista", jos työnantaja tarjoaa latausmahdollisuuden). Sähköauto ei tarvitse öljynvaihtoja ja jarrupalatkin kuluvat vähemmän. Eniten huolta sähköauton hankintaa harkitsevissa herättänee akuston kestävyys, josta valitettavasti on vaikeaa saada luotettavaa tietoa muuta kuin kokemuksen kautta. Akku rappeutuu niin vanhentuessaan kuin lataus-purkaussykleissä. Varovaisestikin arvioiden nykyaikaisilla litiumakustoilla ajaa vähintään 200000 kilometriä ja uuden akuston hintaluokka pyörii 5000 euron pinnassa – sama raha ja jopa enemmän kuluu polttomoottoriauton määräaikaishuoltoihin ainakin merkkiliikkeessä tehtynä. Akkujen hinnat myös ehtivät laskea ennen kuin tänä vuonna ostettu auto tulee akunvaihtoikään.

Tavaratilan puolesta Leaf ei ihan sovi vauvaperheen autoksi, vaunut mahtuvat sisään juuri ja juuri kun vähän sovittaa.

Lyhyesti sanottuna Leaf sopii mainiosti pienen perheen arkiautoksi ja mökkireissutkin onnistuvat (jos tavaratila riittää), jos matkan varrella on pikalatausasemia noin 100 kilometrin välein. Ainoa miinus tulee viipyilevästä kosketusnäytöstä, jonka laadun soisi 36000-40000 euron autossa olevan lähempänä iPadia kuin 1990-luvun teollisuusautomaatiovekottimia. 

On hienoa, että sähköautot kehittyvät nopeasti, mutta se on toisaalta tavallaan myös rasite niiden myynnille: miksi ostaa tänä vuonna sähköauto, jos sen saa ensi vuonna saa suunnilleen samaan hintaan 25 % suuremmilla akuilla? Polttomoottoriautojen kanssa vastaavia yllätyksiä ei tule. Vai voiko nopea harppaus sähköautotekniikassa syödä nopeasti myös polttomoottoriautojen arvoa?

Julkaistu: 8.6.2015