Koululaiset tekevät luokkaretkiä, mutta mikä onkaan luokkamatka? Se on sosiologien käyttämä termi, jolla tarkoitetaan jonkun yksilön tai ihmisryhmän selvää nousua yhteiskunnan sosiaalisessa hierarkiassa. Termiä viljellään erityisen ahkerasti läntisessä naapurimaassamme. Autojen maailmaan sovellettuna voisi sanoa, että Skoda on tehnyt todellisen luokkamatkan – hylkiöstä rekisteröintitilastojen pysyväksi kärkimerkiksi.

Skoda on ihmeellinen autobrändi, koska se herättää aikamoisia tunteita – ainakin vanhemman polven suomalaisissa. Skoda-kammon ikäraja menee jossain 50–60 ikävuoden tienoilla. Nuoremmille kansalaisille Skoda on vain yksi merkki muiden joukossa.

No miksi osa autoilijoista sitten saa näppylöitä Skodasta? Tietysti siksi, että Skoda on joidenkin silmissä edelleen niin sanottu itäauto. Tämä termi ei taida aueta kaikille, joten kaivellaanpa vähän historian roskatynnyreitä. Itäautoista puhuttiin Suomessa 1950-1980-luvuilla. Tähän epäilyttävään kategoriaan kuuluivat Skodan lisäksi mm. sellaiset merkit kuin Lada, Volga, Moskvitsh, Trabant, Wartburg ja Polski-Fiat. Kaikkia näitä merkkejä yhdisti se, että niitä tuotettiin Neuvostoliitossa tai maissa, jotka kuuluivat tämän sosialistisen diktatuurivaltion valtapiiriin.

Skodan tie valoisampiin saleihin alkoi, kun Volkswagen osti merkin vuonna 1991. Ensin modernisoitiin Favorit, josta sukeutui Felicia. Vuonna 1996 Mlada Boleslavista tärähti maailmalle todellinen jymypaukku uuden Skoda Octavian muodossa. Octavia oli tsekkitehtaan perinteinen mallinimi, mutta nyt esitelty auto edusti täysin uutta suunnittelua. Pohjalevy oli samaa juurta kuin Volkswagen Golfissa, mutta Skodan insinöörit muokkasivat rakenteita niin, että Octaviasta tuli selvästi Golfia isompi auto. Lisää volyymia syötettiin varsinkin peräpäähän, ja näin syntyi valtava tavaratila, joka on aina ollut Octavian tavaramerkki.

Ensimmäisen polven Octavia oli kaikin puolin pätevä auto. Ajettavuudessa oli saksalaista makua, ja myös kulkuhalut olivat kunnossa. Moottorivalikoima oli kohtalaisen lavea, ja erityisesti TDI-dieselit nousivat Suomessa suureen suosioon. Olemme Tuulilasissa ajaneet yli 400 000 kilometriä rullannutta tuon ajan naku-Octaviaa. Se kulki hienosti, ja vei polttoainetta noin viisi litraa sadalla kilometrillä. Mahtava peli!

Vuonna 2004 esiteltiin toisen sukupolven Octavia. Mallin peruskonsepti säilyi ennallaan, mutta Octaviasta oli muokattu nyt entistä sivistyneempi auto. Äänieristys oli parempi, ja alustan toiminta aikaisempaa miellyttävämpää.

Nyt on menossa jo Octavian neljäs sukupolvi, eikä mallin suosiolle näy loppua, vaikka hinnalla ei enää kilpailla. Kyseessä on selvästi täydellisesti onnistunut luokkamatka.

Vuosituhannen vaihteessa elettiin Suomessakin kaikkien aikojen nousukautta. IT-huuman, joka sittemmin osoittautui IT-kuplaksi, eräiksi symboleiksi nousivat nuoret Rytsölän veljekset. Äkkirikastumisensa innoittamina he hankkivat itselleen Lamborghini Diablot, poskettoman kalliit superautot, joita ei ollut kellään muulla Suomessa. Iltapäivälehdissä Jaakko Rytsölä poseerasi keltaisen ja Antti sinisen Lambon kanssa.

Päästöpohjainen autoverotus otettiin käyttöön 2008 ja tämä nosti dieselautojen suosion Suomessa ennenäkemättömälle tasolle. Kyseisenä vuonna peräti 49,6 prosenttia kaikista ensirekisteröidyistä autoista oli dieseleitä. Tuon ajan lehtijuttuja lukemalla voi saada perspektiiviä siihen, miten liikennepolitiikka elää ajassa: Vihreätkin nimittäin halusivat tuolloin poistaa "ekologisia diesel­autoja rankaisevan käyttövoimaveron".