”On epätervettä, että työn pitäisi olla intohimo” – Työ voi olla merkityksellistä, vaikkei sillä pelastettaisi maailmaa, sanoo psykologi Simo Levanto
Asiantuntijapsykologi Simo Levanto muistuttaa, että merkityksellinen työ voi tarkoittaa sitäkin, että tuntee oppivansa jotakin uutta.
Jäteauton kuljettaja yrittää pysyä ajotietokoneen määrittelemän reittisuunnitelman perässä. Sairaanhoitaja kamppailee potilasjärjestelmien kirjausten kanssa. Siivooja kirjaa siivousmerkinnät tietokoneelle tai auttaa toimistokolossin nurkkaan eksynyttä robottisiivoojaa takaisin oikeille reiteilleen. Oli työ mitä tahansa, nykypäivänä siihen liittyy alati kasvava tarve käsitellä paljon tietoa. Työeläkeyhtiö Ilmarisella asiantuntijapsykologina toimiva Simo Levanto näkee tämän yhtenä syynä siihen, miksi suomalaisessa työelämässä mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot, työkyvyttömyyseläkkeet ja hylätyt eläkehakemukset ovat kasvussa.
− Mielenterveyden tutkijat väittävät, että sairastuvuus mielenterveyden häiriöihin ei olisi erityisesti noussut. Isompi kysymys onkin se, miten ne vaikuttavat meidän kykyymme tehdä töitä tämän päivän työelämässä, Levanto toteaa.
Simo Levannon mukaan ihminen voi yleensä hyvin silloin, kun hän tietää suunnilleen mitä häneltä odotetaan, ja pystyy elämään näiden odotusten kanssa.
Usein turhautumista, kuormittumista ja uupumista työpaikoilla aiheuttaa kohtaamisten puute. Kohtaamiset eivät synny itsestään, vaan niille on löydettävä tietoisesti aikaa. Ongelma kiteytyy usein siihen, että työpaikoilla käytetään paljon aikaa asioiden mahdollisimman tehokkaaseen tekemiseen ja vähemmän aikaa sen miettimiseen, mitä asioita tehdään ja miten ne kannattaisi tehdä. Pitkään työterveyspsykologina työskennelleen Levannon mukaan ihminen voi yleensä hyvin silloin, kun hän tietää suunnilleen mitä häneltä odotetaan, ja pystyy elämään näiden odotusten kanssa. Työpaikoilla on kuitenkin usein epävarmaa tai epäselvää se, mitä kukin odottaa ja miten hyvin nämä odotukset sopivat keskenään yhteen.
− Tällaiset ristiriitaiset odotukset ja roolit ovat yksi iso vitsaus nykypäivänä. Ainoa tapa ratkaista tätä on istua alas ja miettiä aina kerta kerralta, mitä meiltä tässä hetkessä odotetaan, kenen odotuksiin pystymme vastaamaan ja mihin emme. Tämä ristiriitaisten odotusten suhteuttamineen toisiinsa on tärkeä juttu, jota on pikkaisen hankala tehdä yksin.
Työelämän kohtaamisiin ja odotuksiin liittyy myös ajatus siitä, että ihminen haluaa tulla nähdyksi kokonaisena omana itsenään. Nähdyksi tuleminen on tärkeää, mutta Simo Levanto kertoo silti vierastavana vallalla oleva ajatusta siitä, että ihmisen pitäisi olla työelämässä mukana aivan kaikkine puolineen.
− Tavallaan se on hyvä ajatus, että ei voida vetää liian tiukkoja rajoja. Mutta työpaikathan toimisivat aika huonosti, jos jokainen saisi olla just oma itsensä, Levanto toteaa.
Meillä on työpaikalla tietty ammattirooli suojaamassa itseämme, Levanto muistuttaa. Esimerkiksi kirjanpitäjän rooliin kuuluu vaatia ihmisiä toimittamaan matkalaskunsa ajoissa ja oikein täytettynä. Kenenkään ei tarvitse miettiä, tekeekö hän tätä tehtävää vain nipottaakseen tai kohdistuvatko vaatimukset jostain henkilökohtaisesta syystä vain minuun.
− Työpaikalla on tärkeää tulla kohdatuksi omana itsenään, mutta tätä ammattiroolia ei pidä myöskään unohtaa, vaan nämä pitää saada jotenkin sovitettua yhteen.
Omassa ammattiroolissaan Levanto arvioi olevansa vähän kärsivällisempi ja osaavansa suhtautua rauhallisemmin ristiriitatilanteisiin, kuin joskus vapaa-ajalla.
− Nämä työelämän yhteentörmäykset taas pysyvät sillä pelikentällä. Niitä voi ratkoa työajalla, kotona minä en niitä murehdi.
Nykypäivän työelämäkeskustelussa puhutaan paljon työn merkityksellisyydestä. Levannon mielestä keskustelu on hyvästä silloin, kun merkityksellisyys ymmärretään riittävän laajasti. Valtaosassa töitä merkityksellisyys kun on loppujen lopuksi hyvin arkista.
− Merkityksen ei välttämättä tarvitse olla sitä, että jätän jälkeni historiankirjoihin tai pelastan maailman. Merkitys voi tulla siitä, että kokee osaavansa tai oppivansa jonkun jutun. Se voi tulla siitä, että saa jotain valmiiksi tai tietää, että tästä oli jollekin hyötyä.
Toinen viime aikojen työelämäpuheeseen levinnyt termi on intohimo. Simo Levanto vieroksuu ajatusta siitä, että intohimo olisi vaatimus menestymiselle tai viihtymiselle töissä.
− Mielestäni on aika epätervettä, että työn pitäisi olla intohimo. Onko intohimoinen työntekijä oikeasti hyvä? Ajatellaan vaikka vastarakastunutta ihmistä. Ei hän käyttäydy kauhean järkevästi, hirvittävällä palolla kyllä. Emme välttämättä sellaista paloa halua kuitenkaan töihin.
Ei psykologi Levantokaan ole kieltämässä sitä, jos joku pääsee tekemään töitä oman intohimonsa parissa saaden siitä isompia kokemuksia ja syvää merkitystä. Tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa, että on olemassa monta erilaista tervettä tapaa suhtautua työhön. Toiselle työ voi olla intohimo tai kutsumus. Toiselle se voi olla mahdollistaja, josta saadulla palkalla pystyy lyhentämään asuntolainaa, käymään perheen kanssa lomilla ja harrastamaan.
− Jälkimmäinen ei sulje pois sitä, että tekee työnsä kunnolla. Silloin työn merkitys tulee siitä, että se mahdollistaa jotain. Yhtä lailla työ voi myös olla paikka, jossa pääsee tekemään muiden aikuisten ihmisten kanssa välillä järkeviäkin juttuja.
Levanto haki aikanaan opiskelemaan psykologiaa, koska oli kiinnostunut siitä, miksi ihmiset toimivat siten kuin he toimivat. Työpsykologia taas valikoitui alaksi siksi, että työelämässä on rajattu ympäristö, jossa on tietyt lainalaisuudet. Ilmarisella mielenterveyden ja työkyvyn kysymysten parissa työskennellessään hän kokee olevansa onnellisessa asemassa mielenkiintoisessa työssä, jossa on mahdollisuus yrittää tuuppia suomalaista työelämää parempaan suuntaan. Silti työ on hänelle vain yksi, pääosin mukava ja tärkeä, juttu muiden, kuten perheen, vapaa-ajan, ystävien ja uusien työhön liittymättömien taitojen opettelemisen joukossa.
− Minulle tämä työ on erittäin miellyttävä ja mukava tapa mahdollistaa mielenkiintoisia asioita sekä töissä että töiden ulkopuolella.
Yksi työelämän ongelmista on Levannnon mielestä se, mitä asioita töistä nostetaan esiin ja millaisista asioista ja suorituksista töissä palkitaan. Usein kiitospuheita pidetään tilanteissa, joissa kovan sählingin jälkeen on hirveällä venymisellä saatu projekti mitenkuten maaliin. Huomattavasti vähemmälle huomiolle jäävät ne ti- lanteet, joissa tehtiin juuri se mitä piti, hommat valmistuivat ajallaan ja kukaan ei huomannut mitään.
− Tämä liittyy myös siihen, miten lisävastuita ja ylennyksiä työpaikoilla annetaan. Yleensähän ne menevät niille, jotka tekevät yötä myöten hommia ja näyttävät, että mikä vaan ja milloin vaan onnistuu. Eikö sitä lisävastuuta pitäisi ennemmin tarjota niille, jotka saavat kaikki hommansa tehtyä kauheasti hikoilematta työpäivän aikana? Heillähän se homma on ainakin jotenkin hallussa.
Puhe työn kuormittavuudesta näkyy myös nuorten odotuksissa työelämästä.
Ihminen viettää suurin piirtein puolet valveillaoloajastaan töissä. Samaan aikaan puhutaan siitä, miten työn vaaroilta suojaudutaan, miten rajataan työntekoa, miten työ sovitetaan yhteen perhe-elämän kanssa. Simo Levanto haluaisi siirtää ajattelun ja keskustelun työn haitallisuuden minimoinnista mieluummin hyvinvoinnin maksimointiin.
− Lähtökohdan pitäisi olla se, miten työstä saataisiin sellaista, että se mahdollisimman hyvin tukisi meidän hyvinvointiamme. Itse asiassa se ei edes ole kauhean vaikeata. Kun odotukset ja tavoitteet ovat selkeät, vuorovaikutus toimii ja työt sujuvat, yleensä ihmiset voivat silloin hyvin.
Puhe työn kuormittavuudesta näkyy myös nuorten odotuksissa työelämästä. Talous ja nuoret TATin Nuorten tulevaisuusraportissa 2022 kolmasosa nuorista kertoi pelkäävänsä työelämään tulemista. Myös vuoden 2019 Nuorisobarometrissa kolmasosa nuorista pelkäsi uupumistatyöelämässä.
Iso osa töistä on silti niin sanotusti suhteellisen siistejä sisätöitä, suurimmassa osassa töistä kenenkään henki ei ole yleensä vaarassa, ja työelämän laatukin on erilaisilla mittareilla katsottuna ollut lähinnä nousujohteista. Tämä ei kuulosta erityisen pelottavalta. Levannon mielestä meillä onkin peiliin katsomisen paikka siinä, miten puhumme työelämästä.
− Useimpiin työpaikkoihin mahtuu ainakin välillä semmoisia hetkiä, että saatiin jotain tehtyä, joku homma sujuu tai saatiin kehitettyä jotain uutta. Lehtijutuissa kuitenkin yleensä luetaan joko siitä, miten hommat meni pieleen tai sitten siitä, miten hommat meni pieleen ja päätin ryhtyä eräoppaaksi. Tämä koskee kuitenkin hyvin pientä osaa työntekijöistä. Suurin osa on välillä tyytyväisiä ja välillä ei. Kaikki yrittävät saada laskunsa maksettua. Tavallisuuden ja arkipäiväisyyden esille nostaminen olisi ehkä tässäkin se, mitä tarvittaisiin.
Nuorten kohdalla puhutaan usein siitä, että ongelmat ja pelot johtuisivat epärealistisista odotuksista työelämän suhteen. Levannon kokemuksen mukaan nyt työelämään astumassa olevan sukupolven odotukset ja käsitykset työelämän velvollisuuksista ovat kuitenkin hyvin arkisia ja realistisia. Myös nuorten odotuksissa tärkeää on tulla kohdatuksi työpaikalla tasapuolisesti, minkä lisäksi he odottavat päätöstenteon olevan selkeästi perusteltua. Mukavat työkaverit, järkevät työajat ja riittävä palkka eivät nekään kuulosta odotuksilta, jotka poikkeaisivat radikaalista aiempien polvien vastaavista.
− Varmasti on asioita, joissa nyt työelämään astumassa olevat ihmiset ovat tietoisempia ja valmiimpia niistä vääntämään. Monet odotukset ovat kuitenkin ihan perusasioita. Jos työ on järjestetty fiksusti, työkaverit ovat kivoja ja työstä maksetaan asiallisesti, sillä pääsisi jo tosi pitkälle.
