Apu

Mari Perankoski-Hynynen: ”Äiti näytti, että nainen voi olla porukan hauskin”

Mari Perankoski-Hynynen: ”Äiti näytti, että nainen voi olla porukan hauskin”
Näyttelijä Mari Perankoski luonnehtii itseään vanhaksi punkkariksi, joka on ”ehkä maailman suvakein ihminen ikinä” – mutta ei välttämättä aina kaikkein hienotunteisin, mitä huumoriin tulee.
Julkaistu: 28.7.2021

Mari Perankoski, 51, istuu meikkaustuolissa tuskaisen näköisenä. Hän huokailee ja valittelee läkähdyttävää kuumuutta. Lopulta hän pyytää tuotantoyhtiön edustajalta särkylääkkeen.

Onko sulla pää kipeä?

– Ei, kun menkat, Perankoski vastaa ja naurahtaa.

– Mitäs kysyit.

Hetken päästä hän marssii kimaltavissa paljettihousuissa ja punaisessa röyhelöpaidassa ravintolanterassin halki kutrit hulmuten. Päät kääntyvät Perankosken väläytellessä hammasrivistöään kameralle.

Tällaisena me hänet tunnemme: itsevarmana, suorapuheisena ja rämäpäisenä. Naisena, joka paljastaa haastatteluissa mielipiteensä ja puhuu muitta mutkitta omista arkisista kommelluksistaan. Ja kaikesta hän kertoo omaan hersyvään tyyliinsä.

Toisaalta: hauskuuttamisen ammattilainen hän onkin.

– Koomiset roolit ovat aika leimaavia, mutta niiden vuoksi olen saanut tehdä koko ajan tosi paljon töitä, Mari Perankoski sanoo.

Ihan vaan näyttelijä

Mari Perankoski on tehnyt televisiossa huumoria yli 20 vuoden ajan. Hän on esimerkiksi ollut käsikirjoittajana ja näyttelijänä animaatiosarja Itse valtiaissa (2007), ollut mukana kulttisuosikiksi nousseessa Ihmisten puolueessa (2008–2010) ja näytellyt osin käsikirjoittamassaan draamakomediassa Kallio (2010).

Suuren yleisön suosikiksi Perankoski nousi miljoonayleisöjä vetävässä Putouksessa vuonna 2014, ja sen jälkeen hän on esiintynyt näkyvässä roolissa muun muassa kahdessa Mielensäpahoittaja-elokuvassa ja kolmannelle kaudelle edenneessä Kummeli-sarjassa Kontio & Parmas.

Räävittömiä ja vahvan komediallisia osia jokainen.

Perankoski sanoo, ettei hän silti itseään komedianäyttelijäksi osaa mieltää. Omasta mielestään hän on ”ihan vaan näyttelijä”. Kun kysyy roolityötä, josta hän olisi erityisen ylpeä, nousee hänen mieleensä ensimmäisenä Blanchen osa Q-teatteriin tehdyssä Viettelysten vaunussa. Toisena Ryhmäteatterin Kaaos-näytelmä.

Komediennen maineen Perankoski uskoo saaneensa näkyvimpien roolitöidensä takia – tai ansiosta, miten asian haluaa nähdä.

– Koomiset roolit ovat aika leimaavia, mutta niiden vuoksi olen saanut tehdä koko ajan tosi paljon töitä.

”Voi olla vaikea selittää jostakin tosi vanhanaikaisesta jutusta, että tässä ei nyt naureta homoseksuaaleille, vaan niille idiooteille, jotka suhtautuvat homoihin väheksyvästi. Kaikki eivät sitä ymmärrä. Siksi pitää olla hirveän tarkkana.”

Savolainen rysä

Huumorilla on silti ollut tärkeä osa Perankosken elämässä. Hän vietti nuoruutensa Varkaudessa, parikymmenentuhannen asukkaan tehdaskaupungissa.

Ahlstromin paperitehtaalla työskenteli myös Perankosken Ulla-äiti. Ulla oli ronskia huumoria viljellyt savolaisnainen ja omanarvontuntoinen yksinhuoltaja, joka saattoi lohkaista kaksimielisyyksiä tyttärensä kavereidenkin kuullen. Teini-ikäistä, sinisessä irokeesissa kul­kevaa ja uhmakkaimpia punk-vuosiaan elänyttä tytärtä äidin käytös monesti nolotti.

Nolotti se kyllä vanhempanakin.

Perankoski kertoo muiston opiskeluvuosiltaan. Elettiin 1990-luvun alkuvuosia. Perankoski oli vierailemassa äidin kesämökillä yhdessä vuosikurssikavereidensa Elina Knihtilän ja Tommi Korpelan kanssa.

– Äiti rupesi heti kikkailemaan ja esiintymään, Perankoski aloittaa.

– Oltiin siinä terassilla, kun se lähti nousemaan järvestä. Sillä oli uimapuku päällä ja lahkeesta roikkui kasa muikkuja. Äiti huusi Tommille: ”Tommi, Tommi, katso, savolainen rysä!” Lähdin kävelemään siitä, että nyt äiti riittää! Tommi vain nauroi ihan hulluna. Sitä huvitti sekä se äidin esitys, että se, että mua hävetti niin paljon.

Nyt Perankoski muistelee noita hetkiä jo kaihoten ja ylpeänä. Toissa vuonna menehtynyt Ulla-äiti opetti koomikkotyttärelleen nauramisen ja naurattamisen taidon.

Minkälaisen naisenmallin sait häneltä?

– No, ainakin sellaisen, että nainen voi ja saa olla porukan hauskin. Sellainen hän itse oli.

Perankosken mielestä myös epäkorrekteille jutuille on aikansa ja paikkansa.

Teatterikoulussa naisten piti osata itkeä – miesten ei

Vuonna 1993, Perankosken aloittaessa opinnot Teatterikorkeakoulussa, moni ei ajatellut vielä samoin. Televisiossa kansaa naurattivat mies­koomikot. Jos sketsisarjoissa naisia silloin tällöin vilahtelikin, olivat he lähes yksinomaan statistien asemassa, tuhahtelemassa hervottomuuksia laukoville mieshahmoille.

Perankoski sai huomata, että myös Teatterikorkeakoulussa naisiin ja miehiin kohdistuivat erilaiset odotukset. Kaikkien naisopiskelijoiden piti osata esimerkiksi itkeä vakuuttavasti. Miehiltä sitä ei vaadittu.

Ja mitä huumorin tekemiseen tuli, ei ongelma ollut Perankosken mielestä niinkään siinä, etteikö myös naisten olisi uskottu voivan olla hauskoja. Naisille ei vain yksinkertaisesti ollut hauskoja rooleja tarjolla.

Perankoskea se ei lannistanut.

Hän kertoo alkaneensa tehtailla bestiksensä Elina Knihtilän kanssa ”raivopäisiä demoja”. Yksi yhteistyönä syntyneistä oppilastöistä oli Vittu tuli taloon, mukaelma 1990-luvun puolivälin suositusta draamasarjasta Blondi tuli taloon. Kaksikko päätti rikkoa television kliseisen nais­kuvan murtautumalla näyttämölle kangasseinän läpi alasti ja päriseviä moottorisahoja heilutellen.

– Saatiin ne koneet jotenkin jumiin, ja tuli ihan hirveä savu. Koko teatteri piti tyhjentää, Perankoski muistelee.

”Mun piti paeta sieltä, se (Timo Soini) suuttui mulle niin paljon. Soini uhosi, että jos tätä ei leikata, niin tätä ei lähetetä. Piilottelin sitten pukkarissa niin kauan, että se oli lähtenyt.”

Yhteinen komediaprojekti oman pojan kanssa

Toinen, vielä raflaavammin nimetty projekti oli naisten esineellistämistä kritisoinut Miss Läskipillu -kilpailu. Esitykseen kuului missikeisari Eino Makusen hahmo, jolta vedettiin housut pois ja jolle työnnettiin makkara takapuoleen. Perankoski muistelee sitä huvittuneena.

– Eihän sellaista voisi enää tehdä. Sehän olisi raiskaus. Meistä se oli tosi hauskaa silloin.

Maailma on muuttunut reilussa parissa kymmenessä vuodessa paljon. Sen Perankoski kertoo huomanneensa myös aivan viime aikoina kirjoittaessaan yhteistä komediaprojektia parikymppisen Jopi-poikansa kanssa. Sukupolvien väliset näkemyserot esimerkiksi siitä, minkälaista tekstiä vähemmistöistä on soveliasta kirjoittaa, nousivat useamman kerran keskustelun aiheeksi.

Perankoskesta on pelkästään hyvä, että vanhoja käsityksiä pyritään ravistelemaan. Hän sanoo itse olevansa vanhana punkkarina ”ehkä maailman suvakein ihminen ikinä”, mutta ei välttämättä aina kaikkein hienotunteisin ihminen, mitä huumoriin tulee. Esimerkiksi Pulttiboisin saamelaisia pilkkaaville ”nunnuka”-sketseille hän sanoo nauravansa vieläkin, vaikka sanoo samalla ymmärtävänsäkin niiden voivan tuntua monista loukkaavilta. Sama pätee moneen seksuaalivähemmistöistä väännettyyn sketsiin.

– Voi olla vaikea selittää jostakin tosi vanhanaikaisesta jutusta, että tässä ei nyt naureta homoseksuaaleille, vaan niille idiooteille, jotka suhtautuvat homoihin väheksyvästi. Kaikki eivät sitä ymmärrä. Siksi pitää olla hirveän tarkkana. Osa porukasta on niin…

Huumorintajutonta?

– En ehkä niinkään haluaisi sanoa, Perankoski muotoilee.

Mari Perankoski näkee hauskuutta monissa arkisissa tilanteissa ja kehittelee sketsiaihioita mielellään myös aviomiehensä, Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynysen kanssa.

Pyytämättä ja yllätyksenä

On hän saanut huomautuksia myös huomattavasti konservatiivisimmilta, monimuotoisuuden nykystandardeille lähinnä hymähteleviltä tahoilta. Vuoden 2011 eduskuntavaalien alla Perankoski osallistui Nelosella nähtyyn Krissen vaaligrilli -ohjelmaan, jossa Suomen ykkösrivin koomikot kävivät ”roustaamassa” puolueiden puheenjohtajia.

Perankosken kohteeksi valikoitui urallaan nousukiidossa ollut Timo Soini. Aluksi vaivautuneesti naureskelleen persupomon hymy hyytyi viimeistään Perankosken alkaessa vääntää vitsiä katolilaisuudesta ja aborttioikeudesta

– Mun piti paeta sieltä, se suuttui mulle niin paljon. Soini uhosi, että jos tätä ei leikata, niin tätä ei lähetetä. Piilottelin sitten pukkarissa niin kauan, että se oli lähtenyt.

Perankoski sanoo nauttivansa itse kaikkein eniten tahattomasta tilannekomiikasta. Hän sanoo näkevänsä hauskuutta monissa arkisissa tilanteissa ja kehittelevänsä sketsiaihioita mielellään myös aviomiehensä, Kotiteollisuus-laulaja Jouni Hynysen kanssa.

Monesti koomisiin tilanteisiin ajaudutaan pyytämättä.

Perankoski muistelee kuuden vuoden takaisen, vankilateemaisen Putous-trailerin tekemistä. Hän kertoo halunneensa selkäänsä samanlaisen truth & justice -tatuoinnin kuin Robert De Niron psykopaattitappajalla elokuvassa Cape Fear. Kuvausten jälkeen maskeeraaja oli kysynyt, haluaako Perankoski, että kuva poistettaisiin.

– Sanoin, että ei tarvitse, että olen menossa saunaan, kyllä sen siellä saa hinkattua. No, seuraavana päivänä menin Uimastadionille. Suihkussa kaikki tuijottivat, että katsokaa, tähtinäyttelijä on lihonut, katsokaa tuota sirkusapinaa. Pukuhuoneessa sitten huomaan, että mulla on se valtava tatuointi edelleen selässä.

Perankosken mielestä myös epäkorrekteille jutuille on aikansa ja paikkansa. Julkisesti niitä ei pidä silti lähteä kertomaan. Kaikelle pitää hänen mielestään pystyä nauramaan. Paitsi ehkä pedofilialle, siinä Perankoskenkin huumorintaju hakee rajaansa. Muita tabuaiheita hänellä ei juuri ole. Oleellisinta on, miten aihetta käsittelee.

Eikö mikään ole jälkikäteen mietityttänyt?

– Monta kertaa. Mutta se on johtunut siitä, että ne on ollut niin paskoja tekstejä.

”Halusin näyttää, että naiset voivat olla vielä mahdottomampia kuin miehet, eivät pelkkiä statisteja.”

Alatyylin viehätys

Paskasta puheen ollen. Perjantaina saa ensi-iltansa Renny Harlinin ohjaama kreisikomedia Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily. Jos elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa mässäilivät alatyylillä, menee uloste- ja navanalushuumoria mukana nyt entistäkin pidemmälle.

Perankoski on ollut mukana käsikirjoittamassa kyseistä elokuvaa.

Mikä alatyylissä viehättää?

– Ehkä se noloon tilanteeseen joutuminen. Kyllä siinä aina jotakin paljastuu ihmisestä.

Ohjaaja Harlin kertoi halunneensa Perankosken mukaan, koska halusi tarinaan naisnäkökulmaa. Missä se naisnäkökulma tarkalleen ottaen näkyy?

Perankoski kertoo yrittäneensä löytää sekoilevien nelikymppisten miesten toilailuun jonkinlaista logiikkaa ja pyrkineensä elävöittämään naishahmoja. Esimerkiksi hänen itsensä esittämä viisikymppinen aikuispissis paljastuu koko elokuvan sikamaisimmaksi hahmoksi. Siinä se hänen feminismipanoksensa oikeastaan olikin, Perankoski toteaa.

– Halusin näyttää, että naiset voivat olla vielä mahdottomampia kuin miehet, eivät pelkkiä statisteja. Se on niin…

Sitten hän hymähtää.

– Että miksi v..ussa alkaisin laittaa komediaan jotakin väkinäistä naisnäkökulmaa? Kyse on kuitenkin perse­huumorista.

Mari Perankoski

Housut ja mekko Vejits, kengät Red Shoe, korut Glitter.
  • Syntyi: Varkaudessa 1970.

  • Asuu: Helsingissä ja Lappeenrannassa.

  • Perhe: aviomies, Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynynen. Parikymppinen poika avioliitosta näyttelijä Jani Volasen kanssa.

  • Ajankohtaista: Nähdään Renny Harlinin ohjaamassa Luokkakokous 3 - Sinkkuristeily -komediassa, jossa toiminut myös käsikirjoittajana sekä Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuvassa

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
2 kommenttia