
Silloin kun estolääkitys ei auta, Hannu Airola kävelee kotonaan jopa koko yön – ”Kun käyn pitkälleni, raaja nytkähtelee miten tahtoo”
Levottomat jalat saivat Hannu Airolan kävelemään öisin jo vuosia ennen diagnoosia. Nykyisin lääkehoito pitää oireet pääosin kurissa, mutta joskus on yhä pakko nousta ylös ja kävellä. Joskus siinä menee melkein koko yö.
Hannu Airolasta tuntui kuin häntä ”kutittaisi sisällä lihaksissa”. Outoa tuntemusta oli joko reidessä tai olkavarressa. Eniten se vaivasi iltaisin ja öisin, joskus päivälläkin.
– Kutina tuli aina yllättäen. Se oli kuitenkin satunnaista, joten en oikeastaan pohtinut, mistä se johtui. Taisin vain todeta itsekseni, että ahaa, tällaistakin vaivaa voi olla, helsinkiläinen Hannu, 74, muistelee.
Oireilu alkoi 1990-luvun loppupuolella. Hannu havaitsi, että jalkojen liikuttelu helpotti kutinaa, joten välillä hän nousi yöllä vuoteesta ylös kävelemään. Aamulla luonnollisesti väsytti.
