Apu

Miksi niin moni haluaa kirjailijaksi? Apu selvitti: Syy on yllättävä – Eikä se ole ilmainen viina kirjamessuilla

Avun toimittajista suurin osa on myös kirjailijoita. Siksi Helsingin kirjamessuille lähetettiin raportoimaan avustaja, joka vasta haaveilee kirjailijanurasta. Hän pelkäsi kuuluisia mestareita, mutta onneksi Arvi Lind pelasti hänet.
Kuvat Meeri Utti
Kirjamessut vetivät jälleen Helsingin Messukeskukseen ennätysyleisön. Tapahtuman ohjelmajohtaja Ronja Salmi kiitteli uutta pohjaratkaisua, joka mahdollisti yleisömäärän kasvun ilman ahdasta tunnelmaa.

A-lehtien käytävillä joutuu jatkuvasti antamaan tietä kirjailijoille. Niitä hiipparoi siellä täällä, eikä koskaan tiedä, millainen esikoiskirjailija oven takana odottaa.

Talon nurkissa kuiskitaan respan ja keittiöhenkilökunnan kirjahankkeista. Vessassa istuessa tulee väistämättä mieleen, että maireasti hymyilevä vastapäinen vesihana on juuri allekirjoittamassa kustannussopimusta muistelmistaan. Lienee sanomattakin selvää, että minun kirjoitukseni eivät ole mahtuneet kustannusohjelmiin.

Lounashetki Apu-lehden toimituksen kanssa saattaa ajautua totaaliseen verilöylyyn. Kerrankin toimittaja Eve Hietamies avasi pöytäkeskustelun mainitsemalla kirjoittaneensa kymmenen kirjaa ja löi keskustelukumppaneitaan myös vanhempiensa Heikki Hietamiehen ja Laila Hirvisaaren noin 80 kirjalla. Lounaan jälkeen lajittelin itsetuntoni ruuantähteiden mukana biojätteisiin. Onneksi olen edes pitkä.

Kun minut määrättiin näistä lähtökohdista kirjoittamaan reportaasia Helsingin Kirjamessuilta, yritin parhaani mukaan sairastua erilaisiin infektiotauteihin. Alastonjuoksut yöllisessä Helsingissä eivät tuottaneet toivottua keuhkokuumetta. Todettuani taistelun hävityksi kysyin toimituspäällikkö Mikko Vienoselta toimeksiantajan toiveita reportaasiin.

– Kirjoitat niin kuin Jari Tervo kirjoittaisi, Vienonen vastasi kysymykseeni.

Ymmärsin saman tien edessäni olevan ohittamattoman mahdollisuuden raportoida Kirjamessuista puhumatta hetkeäkään kenestäkään muusta kuin itsestäni.

Mauri Kunnas signeerasi kirjojaan ahkerasti ja inspiroitui välillä myös piirtämään kirjojensa kansilehdille.

Itku silmässä on sinun leipäsi ansaittava

Torstaiaamuna heräsin itkuisena. Ajoin sumussa toimitukseen ennen lähtöäni Messukeskukseen. Ilma oli kirkas, ja sen valossa päätin peittää haavani ja keskittyä reportaasissani objektiiviseen journalismiin.

Järkeilin itsekseni, että se ei ole julkaistujen kirjailijoiden vika, jos juoneni hapettuvat yhtä raikkaasti kuin keski-ikäisen miehen sydänlihas.

Toimituksessa kohtasin ensimmäisenä Avun päätoimittaja Marja Aarnipuron. Hän valmistautui esitykseensä kirjamessuilla, joka käsitteli hänen vii-mei-sin-tä dekkariaan Syöpälääkärin kuolema.

Hyvät aikeeni valahtivat lattialle pitkään pidätellyn lapsiveden lailla ja lorisivat toimituksen kirjahyllyjen alle.

Mieleni kurtistui kuin Jari Ehrnroothin (esiintyi kirjamessuilla perjantaina) kulmat hyvinvointivaltiossa. Tunsin kaunajournalistisen otteen valtaavan minut. Tämä ei tiennyt hyvää.

Ennen lähtöäni messuille näytin tähän asti syntynyttä tekstiä Vienoselle. Hän murahti ja sanoi, että pitäisi tähän myös sitten tulla jotain asiaakin.

Nauroin ratketakseni sisäänpäin, sillä olin käyttänyt jo neljäsosan vaaditusta merkkimäärästä ennen kuin olin astunut jalallanikaan messualueelle. Vienoselle näköjään kelpasi tulla mainituksi Kirjamessujen yhteydessä.

– Minun esikoiskirjani ilmestyy muuten keväällä, Vienonen lausahti lopuksi.

Kirjamessujen ohjelmassa panostettiin tänä vuonna erityisesti lapsiin ja lapsi­perheisiin.

Happamia, sanoi kettu apurahakirjailijoista

Kirjailijaliiton mukaan kirjailijat ovat sentään köyhiä. Liiton tilastot kertovat kirjailijoiden mediaaniansion kaunokirjallisesta työstä olevan 2 294 euroa vuodessa. Apurahat ja palkinnot kohottavat kirjailijan mediaaniansion 11 000 euroon vuodessa.

Kirjailijaliiton jäsenten keski-ikä on 58,25 vuotta. Esikoiskirjat julkaistaan keskimäärin 36 vuoden iässä. Jäsenistä 51,64 prosenttia on naisia ja miehiä 48,36 prosenttia.

Koska otin erinäisistä syistä tavoitteekseni vältellä kirjamessuilla erityisesti kirjailijoita, yritin profiloida tyypillistä kirjailijaa. Tilastojen perusteella minun tulisi karttaa erityisesti tynnyriin pukeutuneita, myöhäiskeski-ikäisiä ihmisiä.

Koska sellaisia ei löytynyt, päätin kysyä apua messuyleisöltä. Gallupini kysymykset olivat seuraavat:

1: Oletko kirjailija?

2: Haluaisitko olla kirjailija?

3: Kuinka kuvailisit kirjailijaa?

Haastattelin kaikkien tieteen sääntöjen mukaan ihmisiä satunnaisotannalla eli pärstäkertoimen mukaan.

Ensimmäisen kysymykseni perusteella onnistuin loistavasti, sillä yksikään kymmenestä haastateltavasta ei tunnustanut olevansa kirjailija.

Toisen kysymyksen vastaukset eivät yllättäneet: jopa kuusi kymmenestä vastaajasta halusi olla itse kirjailija. Yksi heistä, joka ei halunnut, toimi erään kustannusyhtiön viestintäpäällikkönä.

Kolmanteen, ja tärkeimpään, kysymykseen minulle vastattiin laveasti. Haastateltavien mukaan kirjailijat ovat älykkäitä tarinankertojia, joilla on hyvä mielikuvitus.

He pystyvät keskittymään, ottamaan haltuun laajoja asiakokonaisuuksia ja kertomaan havainnoistaan kiinnostavasti.

Ikävä kyllä yksikään haastateltava ei kertonut kirjailijoilla olevan ikäviä luonteenpiirteitä. Ymmärsin tuolloin, että minun olisi pitänyt tehdä gallup taksikuskien ja Messukeskuksen ravintoloissa työskentelevien ammattilaisten keskuudessa.

Köyhä, älykäs ja harhaisuutta hipova mielikuvitus. Kuulostaa aivan minulta. Mutta miksi minä en ole kirjailija? Miksi?

Messuilla vieraillut Riikka Patala haluaa myös kirjailijaksi.

Mitä Rauli Virtanen tekisi?

Järjestäjän mukaan ennätyssuuret kirjamessut toivat yleisön eteen yhteensä 1 100 esiintyjää. Tapahtumia järjestettiin yhtä aikaa neljällätoista lavalla.

Vieraita tapahtumassa kävi 92 000, joka on seitsemän prosenttia enemmän kuin edellisvuoden kävijäennätys. Lapsillekin oli oma osastonsa.

Tunnelmaa, sähinää ja valoja oli siinä määrin, että ensimmäisen päivän jälkeen päätäni moukaroi migreeni tupla-auralla.

Ennen kokemattomassa ilmiössä noin puolen tunnin auravaihe alkoi edellisen loputtua uudelleen. En voi olla liittämättä poikkeuksellista päänsärkyäni kirjamessuihin. Todennäköisesti altistuminen niin monen kirjailijan yhtäaikaiselle läsnäololle tuotti minulle kipua.

Koska olen toimittaja, en voinut antaa pelolle valtaa. Ajattelin kaikkia niitä kollegoja, jotka tiedonjakaminen motiivinaan ovat raportoineet maailman sotatantereilta.

Tunsin suurta henkistä yhteyttä esikuviini. Mietin, mitä Rauli Virtanen tekisi sijassani, ja päätin hypätä kranaatin päälle heti tilaisuuden tullen.

Sofi Oksanen esiintyi kirjamessuilla useampana päivänä ja oli selvästi yksi tapahtuman vetonauloista.

Loppujen lopuksi en uskaltanut lähestyä Sofi Oksasta. Katselin ja kuvasin häntä kauempaa, melkein lähestymiskiellon arvoisesti.

Pelkään vakavia ihmisiä, sillä yritän vaistomaisesti saada heidät hymyilemään ja teen itsestäni pellen, kun tämä ei hymyilekään. Kuka haluaa olla pelle, kun voi kerralla olla vaanija?

Sofi Oksasen sijaan haastattelin Siiri Virtaa, joka oli jonottamassa Oksasen signeerausta omaan Koirapuisto-kappaleeseensa. Virta tunnusti olevansa itsekin aktiivinen kirjoittaja (haaveillen myös kirjailijan urasta) ja oli tullut messuille lauantaina erityisesti kuullakseen kirjailijoiden haastatteluja.

Siiri Virta sai himoitsemansa signeerauksen Sofi Oksaselta.

Muita kirjailijoita, joita en eri syistä uskaltanut messuilla lähestyä olivat Anna-Leena Härkönen, Jarkko Sipilä, Jari Tervo, Tommi Kinnunen, Hanna-Riikka Kuisma, Jörn Donner... Taiteilija Sira Moksia halasin, mutta hän on ystäväni.

Olisin halunnut halata myös messuilla kirjaansa markkinoinutta Juha Mietoa. En tunne häntä, mutta kuka ei haluaisi kokea valtavan, lämpöisen nallekarhun tassuja ympärillään?

Itse asiassa onnistuin viettämään Kirjamessuilla monta tuntia useampana päivänä juttelematta sanaakaan yhdenkään kirjailijan kanssa, kunnes tielleni asettui Arvi Lind.

Jos olisin jättänyt tilaisuuden käyttämättä ja ohittanut Lindin, toimituspäällikkö Vienonen, jonka muuten kohtasin lauantaina messualueella tämän etsiessä kiihkeästi kustantajansa tarjoamia viinalippuja, olisi antanut minulle piiskaa.

Arvi Lind on kertakaikkisen mukava ihminen, joka antaa arvon keskustelukumppanilleen. Ja Lindille Kirjamessut on paikka, jossa juttukavereita riittää.

– Täällä tapaa valtavasti tuttuja. Neljää askelta enempää ei pysty ottamaan ilman uutta kohtaamista.

Lind joutuu pidättelemään itseään Kirjamessuilla. Uusia kirjoja hankitaan vaimon mukaan vain, jos jokaista hankintaa kohden viedään kolme kirjaa pois. Lind korostaakin suomalaisen kirjastolaitoksen erinomaisuutta.

Tietokirjoja aiemmin julkaissut Arvi Lind sai olla tänä vuonna osa messuyleisöä. Lindin liikkuminen messualueella oli kuitenkin ohjelma itsessään.

Potterilla päähän

Uutisissa on puhuttu paljon siitä, että lukeminen ei enää kiinnosta nuoria. Kirjaa pidetään aikansa eläneenä taidemuotona, kun viihteeksi taas valikoituu yhä useammin suoratoistopalvelut ja podcastit.

Näkökulmani vahvistivat osaltaan Nea Lampela ja Isa Sinisalo, jotka olivat tulleet kirjamessuille yleissivistyksen vuoksi.

– Minulle kirjat eivät ole niin jokapäiväinen juttu, mutta haluaisin sukeltaa niihin syvemmin, tunnustaa Sinisalo.

Nea Lampela ja Isa Sinisalo kuuntelevat paljon podcasteja, mutta kirjat kiinnostavat myös.

Historiantutkija Tero Tuomisto tarttui heittämääni täkyyn siitä, ovatko kirjamessut eliitin juhla.

– Tietyllä tavalla se sitä onkin jo. Kun luetaan lyhyitä viestejä ja lyhenteitä, porukka putoaa helposti pois kyydistä.

Onko lukemisesta siis tulossa teatterin ja oopperan kaltainen kultturelli taidemuoto, jota harjoittaa pikkurilli kohoasennossa vain ylin tulodesiili?

Olisin kaivannut Anna Kontulaa tukemaan argumenttiani ja roiskimaan verta Messuhallin seinille, mutta sen sijaan lasten kirjastoautoa tapahtumassa edustaneet Terttu Inkinen ja Tarja Lotvonen löivät toimittajaa Harry Potterilla päähän.

– Lukemiseen totutaan selvästi varhaisemmassa vaiheessa kuin aikaisemmin, kertoo Inkinen.

Lotvosen mukaan suuret kirjailmiöt kuten Soturikissat ja Harry Potter edesauttavat lasten lukuinnon ylläpitämisessä. Ilmiöhin liittyvien tapahtumien järjestäminen tuo paikalle valtavat määrät lapsia.

Vaikka uutiset kertovat huolestuttavia uutisia etenkin poikien lukemisesta, kirjastoalan ammattilaiset eivät näe syytä vaipua epätoivoon.

Terttu Inkinen ja Tarja Lotvonen emmännöivät messuilla lasten kirjastoautoa.

Miksi ihminen haluaa kirjailijaksi?

Millaisen raportin Jari Tervo olisi laatinut Kirjamessuilta? Varmasti maineensa veroisen. Ehkä Vesa-Matti Loiri olisi liukastunut omiin sukusoluihinsa messulavalla.

Olen varma, että sitä mietti suuri osa monisatapäisessä yleisössä kaksikon esiintyessä tapahtuman päänäyttämöllä. Ja tästä on turhaa etsiä kitkeryyttä.

Olen sillä tavalla tervolaista koulukuntaa, että antaisin miehelle heti häneltä puuttuvan Finlandia-palkinnon ja päälle muhkeat korvaukset Valtiokonttorilta vuosien turhasta odottelusta. Palkinnon oikeuttavia kirjoja Tervon tuotannosta löytyy lukuisia.

Miksi ihminen, minä ja tuhannet muut messukävijät, haluavat kirjailijoiksi? Jos mammona ei motivoi, entä maine? Kuten messuvieraat todistivat, kirjailijoihin liitetään tunnetasolla pääosin arvostettavia ominaisuuksia, vaikka jokainen arjessa tietää, että kirjailijat ovat ihmisiä siinä missä me muutkin.

Toimittaja Matti Rönkä sanoitti haaveitani osittain kirjamessujen lavalla. Esikoiskirjansa kuulemma neljänkympin kriisissä kirjoittanut Rönkä kertoi halunneensa elämänsä aikana kerran luoda esineen, jonka kannessa lukisi isolla teoksen nimi ja pienellä Matti Rönkä.

Jotain sellaista minäkin haluan, kunhan Matti Röngän nimi korvataan omallani. Sellaisia ovat ihmisen haaveet. Joskus muutama pieni kirjain riittää motiiviksi kokonaisten maailmojen luomiseen.

Maanantaiaamuna Vienonen luki juttuni. Palaute oli hyväksyvä, vaikka hampurilaisen väliin oli piilotettu piikki.

– Annan jopa niiden viinalappujen jäädä, vaikka se ei tee hyvää maineelleni, huokaisi Vienonen.

Kirjamessuilla tapahtui unohtumattomia kohtaamisia.
Julkaistu: 1.11.2019