Toyota Auris vm. 2016 ei herätä minkäänlaisia intohimoja, ja hyvä niin – Jos haluat harmittoman auton, niin tästä lähtee
Vuoden 2016 Toyota Auris on periaatteessa hyvä auto, mutta sen ajettavuudessa ja tiloissa olisi kyllä ollut parantamisen varaa. Sopii arkeen muttei juhlaan. Luotettavuutta pidetään Toyotan valttina.
Äskettäin koeajoimme edullisen Minin ja Uudenkaupungin tehtaalla valmistetun, näyttävän Mercedeksen. Näiden herkkupalojen vastapainoksi halusimme ottaa palettiin mukaan myös kunnon siivun ruisleipää. Ja mikäs olisi sen normaalimpaa kuin Skoda tai Toyota. Tällä kertaa valinta kallistui Toyotan puolelle. Sanottakoon jo etukäteen – ja nimenomaan hyvässä hengessä – että nyt tarttui haaviin huomattavan vaatimaton, mutta epäilemättä luotettava kaveri.
Valkoinen Toyota Auris ei ole niitä autoja, jotka saavat sydämen läpättämään. Varsinkin kun kori on mallia töpöperä, ja keulalla on voimanlähteenä vain 1,3-litrainen kone, ilman turboa totta kai. Mutta kun otetaan järki käteen, niin on helppo huomata, että tässä Auriksessa on ideaa. Auto oli vuodelta 2016, ja sillä oli ajettu vain 136 000 kilometriä. Tuo ei ole Toyotalle luku eikä mikään. Hintalapussa luki koeajomme aikana 12 800 euroa, mutta sittemmin SAKA:n pyynti tippui lukemaan 11 890. Kovin kohtuullisia lukemia molemmat.
Mitä tuolla summalla sitten saa talliinsa? Suomi-auton, jossa on mukana huoltokirja. Varusteista poimittakoon sisähaaroitussarjalla varustettu lohkolämmitin, pyyhkimien sadetunnistin ja automaatti-ilmastointi.
Auris oli yleisilmeeltään erittäin siisti – niin ulkoa kuin sisältä. Kahdeksan vuoden taipaleella autoon ei ollut ehtinyt syntyä merkittäviä kulumia tahi rämppääntymisiä. Auris ei tietenkään ole mikään tilaihme. Edessä homma kyllä pelittää, mutta takana eikä tavaratilassa ole kovin väljää.
Ennen koeajoa tiesin kyllä, mitä oli odotettavissa: perinteistä vanhan liiton Toyotaa totta kai. Auris lyödään käyntiin klassisesti virta-avaimella, eikä tuossa ole mitään pahaa. Vaihteistona tässä autossa oli kuusilovinen manuaali. Hyvä, että vaihteissa on valinnan varaa, sillä 1,3-litrainen nelikko on aika vähävoimainen. Iskutilavuutta saisi olla mieluusti hiukan enemmän – vaikkapa 1,6 litraa. Jos Auriksen ajettavuutta haluaa kehua, niin kokemusta ratin takana voisi luonnehtia kevyeksi. Osuvampi, mutta hiukan ilkeä termi on tunnoton. Sillä sellainen tämä Toyota on. Ratin ja etupyörien välillä on toki yhteys, mutta kovin ohut se on. Ohjauspyörän kehälle kaipaisi enemmän vastetta.
Ihan lonkalta voi heittää, että Auriksella on edessään vielä pitkä palvelus, jonka aikana mittariin voi hyvin kertyä toiset 136 000 kilometriä. Kenties kolmannetkin. Ei mitään ihmeellistä. Normaalia Toyotaa.
Toyotan Lantaruisku
Ensin oli Corolla. Sitten tuli Carina, ja vieläpä Carina E. Jossain vaiheessa Carina-nimestä luovuttiin, ja sen seuraajaksi esiteltiin Avensis. Jostain kumman syystä Toyota pisti myös Corollat sivuraiteelle, ja esitteli maailmanmenestyksensä rinnalle Auriksen. Tämä kortti ei kuitenkaan vetänyt, ja niinpä Aurikset unohdettiin, ja pian palattiin taas Corolla-kantaan.
Avensis ei koskaan saanut oikein kunnollista seuraajaa. Nämä ylemmän keskiluokan sedanit ja farkut yksinkertaisesti kuolivat sukupuuttoon.
Mutta mikä onkaan kaikkien aikojen paras Toyota? Omalla listallani on oikeastaan vain yksi ehdokas: Toyota Land Cruiser HJ61 1980-luvun puolivälistä. Sen keulalla murisi nelilitrainen dieselkuutonen, jota oli terästetty turbolla. Kuutonen kävi tasaisesti, mutta sen ääni oli kuin traktorin moottorissa. Vaihteisto oli totta kai perinteinen manuaali, ja vaihdekepillä oli mittaa noin puoli metriä. Miehekäs peli jos mikä.
lauri larmela
