Mini Cooper vm. 2011 alle kymppitonnilla – Tämä versio onkin sitten jo ihan oikea sportti

Ovatko autot vain vehkeitä, joilla liikutaan paikasta A paikkaan B? Tai samaan kysymykseen vähän toinen näkökulma, jonka mukaan auto ei ole mitään muuta kuin neljällä pyörällä kulkeva sateenvarjo. Voisiko tämä väite pitää paikkansa?

Lähdimme tällä kertaa haastamaan näitä inhorealistisia totuuksia. Piti saada ajoon jotain hauskaa, mutta kuitenkin pikkurahalla. Ferrarihan on aina kiva lelu, mutta sellaisen hankkimiseen tarvitaan Roope Ankan resurssit. Me asetimme hintakaton tylysti kymppitonniin. Ja mikä nyt voisi olla hauska ja edukas menopeli? No vaikkapa Mini. Niitä ei ole hirveästi tarjolla, mutta sortimenttia on kuitenkin sen verran, että ei tarvitse tyytyä uudenkarheisiin ja sitä myöten kalliisiin yksilöihin.

Kojelauta on järjestelyiltään hyvin omaperäinen.

Nopeusmittaria ei tarvitse tihrustaa. Sen vasemmalla puolella näkyy erikoinen virta-avain, joka työnnetään koloonsa.

Rivi kromattuja kytkimiä. Selvä muistuma 1960-luvun Britanniasta.

Espoon Koskelossa sijaitsevan SAKA:n myymälän valikoimista löytyi auto, johon iskimme heti silmämme. Mielitiettymme oli sininen Mini Cooper vuodelta 2011. Tarkemmin sanottuna auto oli kaksivärinen, sillä sen katto oli valkoinen. Ennen auton tarkempaa tutkimista totesimme tämän Minin tärkeimpien numeroarvojen olevan kunnossa. 13 vuoden iästä huolimatta Cooperilla oli ajettu vain 117 000 kilometriä. Ja mikä parasta, hintalapussa luki 8 890 euroa.

Mini ei ollut varusteiltaan mikään runsaudensarvi, mutta vakionopeudensäädin, sumuvalot ja automaatti-ilmastointi kuuluivat pakettiin. Ohjauspyörässä oli asiaankuuluvasti nahkaverhoilu. Tyytyväisinä totesimme, että auton mukana tuli myös huoltokirja.

Minin toinen tuleminen alkoi vuonna 2000, jolloin ensimmäinen uuden sukupolven Mini tuotiin parrasvaloihin. 1950-luvulla suunniteltu alkuperäinen Mini oli todellinen kääpiö, sillä se oli vain kolmimetrinen. Meidän Minillämme on mittaa 3,7 metriä, eli onhan sekin pieni, mutta kuitenkin selvästi isompi kuin Alec Issisgoniksen luomus yli 60 vuoden takaa.

Minin etutiloissa ei ole mitään valittamista, ellei sitten satu kokemaan ahdistusta matalan istuma-asennon takia. Minin ohjaimiin laskeudutaan, ja sen penkiltä vääntäydytään ylös. Tyypillinen voimisteluauto. Takapenkille voi istuttaa pari pikkulasta, tai yhden vähän isomman – poikittain! Takatiloista kertoo karua kieltään se, että Mini on rekisteröity vain neljälle hengelle. Tavaratilaa on ehkä kolmen kauppakassin verran, mutta sillä ei ole tällaisessa autossa mitään merkitystä – pakuja saa kyllä vuokralle.

Edessä on matalaa, mutta tunnelma on silti väljä.

Taakse mahtuu periaatteessa kaksi keskenkasvuista ihmistä – mutta vain periaatteessa. Kulkukin on kovin hankalaa, kun takaovia ei ole.

Tiesimme jo ennalta, että Minin paras puoli on sen napakka ajettavuus. Tällä autolla on oikeasti hauskaa ajaa sopivan mutkaisella tiellä kaarteesta toiseen. Ohjaus on nopea, ja sen kautta välittyy kivasti tietoa renkaiden ja tienpinnan väliseltä kosketuspinnalta. Cooper painaa 1 150 kiloa, eli ainakin 50 prosenttia vähemmän kuin tämän päivän sähkötankit. 1,6-litrainen moottori tuottaa 122 hevosvoimaa. Tehoa on siis käytössä aika niukasti, mutta ei tällä autolla muiden jalkoihin tarvitse jäädä. Kun paukkua on vähän, moottoria on laulatettava reippaasti, ja vaihteita käytettävä tarkasti. Tämä on ihan oma taiteenlajinsa. Jos on varaa lyödä huomattava kasa lisää euroja tiskiin, kannattaa ostaa mini Cooper S. Tässä yhteydessä S tarkoittaa turbokonetta, josta irtoaa mojovat 181 hevosvoimaa. Tämä versio onkin sitten jo ihan oikea sportti.

Tavaratilaan ei mahdu juuri mitään.

Sumujen saarella

Jos joku ei sitä tiedä, niin kerrottakoon, että Mini on BMW-konsernin merkki. Mineissä käytetään paljon samaa tekniikkaa kuin etuvetoisissa pienemmän pään Bemareissa. Ulkonäöltään ja imagoltaan serkukset eroavatkin sitten toisistaan kuin yö ja päivä.

Autojen valmistaminen on raakaa bisnestä, jossa on myös tunnetta mukana. Muuten ei voi ymmärtää sitä, että BMW omistaa Rolls-Roycen. Minin myyntikatteista en ole selvillä, mutta uskallan veikata, että jokaisen Rollsin myynti tuottaa BMW:n kassaan paksun nipun puntia tai euroja. Kumpi sitten lieneekään Rolls-Roycen kirjanpidossa käytettävä valuutta?

Myös Volkswagen kävi aikanaan sumujen saarella ostoksilla. Rolls-Roycen kanssa samassa sarjassa pelaava Bentley on nimittäin VW-konsernin merkki. Jaguariin ja Land-Roveriin saksalaiset eivät päässeet käsiksi, vaan ne sujahtivat intialaisen jättikonserni TATA:n taskuun.

– Lauri Larmela –