Miten käy, kun Icehearts-porukkaan tulee uusi lapsi? – "Jerry on solahtanut ryhmään kuin sukka jalkaan"

Elämäni on täynnä riskejä – ja tämä on niistä yksi!

Dramaattinen huuto kajahtaa mäen päällä. Sitten rukkanen pyyhkäisee nenää, toppahousut liikahtavat muutaman askeleen, ja liukurin kyytiin tömähtää pieni poika. Icehearts Suutarila on pulkkamäessä.

Matkailumainoksissa ei koskaan houkutella tällaisella säällä. Tuulee navakasti, aluksi sataa alijäähtynyttä vettä, sitten lunta. Mutta kukaan tusinasta pojasta ei valita. He tuntuvat ymmärtävän, ettei säälle mitään voi.

On tammikuu koronavuonna 2021, ja peruskoulun toista ja kolmatta luokkaa käyvistä pojista koottu Suutarilan nuorempi Icehearts-ryhmä elää jännittävää päivää: mukaan on tänään liittynyt uusi poika, Jerry.

Muistin virkistykseksi: Icehearts on vuonna 1996 perustettu järjestö, joka pyrkii estämään syrjäytymistä. Aluksi pappi, jääkiekon parissa kauan toiminut Ilkka Turkka alkoi vetää poikansa kanssa jääkiekkojoukkuetta Vantaalla. Mukaan otettuja lapsia yhdisti se, että he ovat syrjäytymisvaarassa.

Nykyisin Iceheartsin toiminta on laajaa. Iceheartsin nimissä toimii 53 joukkuetta, joihin kuuluu 750 lasta – mukana on yhä enemmän myös tyttöjä. Lajikirjo on laajentunut jääkiekosta. Esimerkiksi tämä Suutarilan ryhmä treenaa salibandya ja futsalia.

Ja, toisin kuin aluksi, ei ole välttämätöntä, että ryhmästä muodostetaan kilpasarjaan menevä joukkue. Icehearts tarjoaa lapselle ennen kaikkea polun kuljettavaksi 12 vuodeksi niin, että tukena on sama kasvattaja. Tuttu ja turvallinen aikuinen, jollaista kaikkien lasten elämässä ei välttämättä ole yhtään ylimääräistä.

Suutarilan ryhmän luottoaikuisena, Iceheartsin termein kasvattajana toimii Toni Schüller. Hän vetää jo toista 12 vuoden putkea Icehearts-ryhmää lapsuudesta täysi-ikäisyyteen.

Tämä Suutarilan ryhmä aloitti syksyllä 2019. Se toimi aluksi kuten muutkin Iceheartsin ryhmät nykyisin, iltapäiväkerhona mukaan valituille lapsille. Ensimmäiset varsinaiset urheiluharjoitukset järjestettiin yli vuoden kerhotoiminnan jälkeen.

Iltapäivät alkavat läksyjen tekemisellä, ja vasta sen jälkeen on ohjelmaa, treenit koulun liikuntasalissa tai retki vaikkapa luistelemaan tai uimaan – silloin, kun uimahallit ovat taas auki. Tai sitten pulkkamäkeen.

Mäessä energiaa tarvitaan. Käytössä on liukureita, pulkkia, rattikelkka ja lumilauta. Sen käyttöön jonotetaan, sillä nyt on tilaisuus saada Schülleriltä opetusta siihen, miten snoukataan.

– Hyvä, just noin! Jousta polvista, Schüller kannustaa kiinnitettyään ensin siteet kiinni ja autettuaan lapsen alamäkeen.

Treenaamisen, kaatumisten, ylösnousujen ja uusien yritysten kautta laskut pitenevät.

Onnistuminen näkyy ja kuuluu.

– Hei näitsä Toni, näitsä? Mä menin näin pitkälle!

Uusi poika Jerry laskee mäkeä aluksi yksin, mutta sitten hän saa alleen liukurin, johon mahtuu kaksi. Taakse istuu Ali. Ja eipä muuta kuin alamäkeen!

Ilmeet ovat iloisia, posket punaisia. Ulkopuolinen ei arvaisi, että Jerry on liittynyt ryhmään vasta tänään.

Schüller kertoo, että Jerryn solahtamista ryhmään helpottaa se, että hän on käynyt samaa koulua. Osa pojista on tullut Suutarilaan muualta pääkaupunkiseudulta. Heidän on pitänyt tottua uusiin kuvioihin muutenkin kuin keskittyen ryhmään sopeutumiseen.

– Monet tuntevat Jerryn etukäteen. Esimerkiksi Ali ja Jerry ovat samalla luokalla, Schüller sanoo.

Ennuste on siis hyvä. Schüller on nähnyt aikaisemman ryhmänsä kanssa, että aluksi uuden jäsenen mukaantulo ryhmään aiheuttaa kuherruskuukauden, jonka aikana kaikki haluavat näyttää itsestään parhaita puolia.

Schüllerin mukaan Icehearts-ryhmään olisi enemmän tulijoita kuin on mahdollista ottaa mukaan. Lapsen oma into päästä mukaan on ehkäpä tärkein edellytys kitkattomalle sopeutumiselle ryhmään.

– Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä aikaisemmin tulee mukaan, sitä parempi. Eräs sosiaalialan ammattilainen ihmetteli edellisen ryhmäni kanssa, miksi en halunnut ottaa mukaan yhdeksäsluokkalaista. Ok, jäljellä olisi ollut kolme vuotta yhteistä taivalta. Mutta tässä meidän pitkäkestoisessa mallissamme se ei ole tarpeeksi pitkä aika, Schüller sanoo.

Entä miten kasvattaja valmistaa muuta ryhmää ottamaan tulokkaan vastaan?

– Pyydän ryhmän kokoon ja kerron vaikkapa välipalan yhteydessä, että uusi poika on tulossa. Tämä kannattaa tehdä vain päivää tai kahta ennen, ei liian aikaisin.

Kun poika tulee, hänen kanssaan pyritään rakentamaan vuorovaikutusta. Ryhmä on parhaimmillaan sisäistänyt Iceheartsin säännöt vaikkapa kiroilun suhteen ja pojat osaavat ohjata tulokasta itsekin.

Kasvattajalta vaaditaan toki monenlaista pelisilmää.

– Totta kai pitää ottaa huomioon, kenen viereen tulokas kannattaa istuttaa. Ei välttämättä kenenkään kaikkein vilkkaimman kaverin tai vaikkapa yllyttäjän. Näitä on mietittävä. Kun pojat lyövät päänsä yhteen, he saavat kyllä ideoita.

Huhtikuussa, vajaat kolme kuukautta tammi­kuisen pulkkamäen jälkeen Schüller kertoo, että hyvä ennuste on toteutunut.

– Jerry on solahtanut ryhmään kuin sukka jalkaan.

Entä miten on mennyt kuherruskuukauden suhteen? Schüllerin mukaan ryhmä on muotoutunut uudestaan niin, että Jerry on sen osa. Ei ole enää kahta osapuolta, jotka esittelevät parhaita puoliaan toisilleen. Schüllerin mukaan tulokkaan integroituminen sujui nyt niin kuin se yleensä sujuu: päiviä on monenlaisia, myös ”harmaata perusarkea”, jolloin hän joutuu kasvattajana houkuttelemaan lasta mukaan osallistumaan peleihin ja leikkeihin.

– Näitä päiviä on toki kaikilla, ja monen kohdalla on jouduttu kulkemaan paljon haastavampia matkoja, Schüller sanoo.

Se johtaa myös onnistumisen elämyksiin. Kun lapsi on vaikuttanut vastahakoiselta, ja hänet on saanut innostumaan jostakin, virtaa riittää todennäköisesti muuhunkin tekemiseen. Uno-pelin jälkeen saattaa olla niin, että ulkoleikeistä ei malttaisi lähteä kotiin lainkaan.

– Uno, Kimble ja Afrikan tähti sekä ulkoleikeissä Kirkonrotta ja Rosvo ja poliisi. Klassikot toimivat, Schüller luettelee pelejä, joista myös 2020-luvun lapset pitävät – ja joita hän käyttää uuden lapsen sulauttamisessa ryhmän jäseneksi.

– Ja tietysti meidän harjoitukset liikuntasalissa on kova juttu kaikille. Niissä ryhmässä näkyy jo ihan joukkuehenkeä.

Hänen mielestään lapset eivät yleensäkään jaksa kovin pitkään keskittyä muiden hurmaamiseen, vaan ”aito persoona paljastuu aika nopeasti”.

Ja ryhmäytymisen prosessiin kuuluu se, että asemat haetaan paitsi suhteessa toisiin, myös kasvattaja Schülleriin.

– Kyllä jokainen näistäkin pojista on vuorotellen hakenut rajoja omalla tavallaan. On kokeiltu, miten reagoin, mikä menee läpi ja mikä ei. Tuo on mielestäni hyväkin juttu. Kun jokainen on oma itsensä, ryhmässä työskentely on mahdollista.

Moni aikuisten työ- tai vapaa-ajan porukka voisi ottaa oppia Suutarilan jääsydämistä. Schüllerin mieleen ainakin on se, että kun ryhmä jakautuu pienemmiksi ryhmiksi, näiden kokoonpanot vaihtelevat. Ei ole pelkästään paitoja ja peppuja, parivaljakoita ja koplia, jotka jättäisivät muut ulkopuolelle.

Kokemuksesta hän tosin tietää, että mikään ei ole pysyvää. Asetelmat muuttuvat, kun lapset kasvavat.

– Kun mietin ensimmäistä vetämääni Icehearts-ryhmää, niin osalla pojista oli alakoulussa aika isojakin haasteita. Sitten kun yläasteella kuvioon tulivat päihteet, tyttöystävät, mopot ja muut, ne haasteet muuttivat muotoaan.

Schüllerillä on tämän kokemuksen perusteella selvä mielipide, mikä jakso on 12 vuoden Icehearts-taipaleella kasvattajalle raskain. Hän ei yhdy kollegoidensa kuoroon, joiden mielestä työläimpiä ovat juuri Suutarilassa meneillään olevat ensimmäiset kaksi vuotta, kun ryhmä hakee muotoaan.

Ei, paljon rankempaa saattaa olla taas tulossa, kun nykyiset lapset ovat murrosikäisiä yläkoululaisia.

– Edellisen ryhmän kanssa mietin joskus, tuleeko tästä yhtään mitään. Sai anella, että voitaisiinko vähän tehdä kouluhommia. Laitettaisiinko puhelimet hetkeksi pois, Schüller muistelee.

Ryhmät ovat toki yksilöllisiä. Ja edellisenkin kanssa Schüller sai kasvattajana kokea myös käänteen parempaan.

– Kun pojat siirtyivät toisen asteen opetukseen, muutos tapahtui kuin veitsellä leikaten: pojat itsenäistyivät, oppivat ottamaan vastuuta itsestään. Eräskin poika sanoi, että minun ei tarvitse tulla huolehtimaan, miten hänen opiskelunsa ammattioppilaitoksessa sujuu. Hän huolehtii itse. Juuri tuo on niitä mageita fiiliksiä, joita tässä hommassa saa. Tai saa vaikka oman lapsensa kanssa, kun huomaa, että vastuuta omasta tekemisestä on opittu kantamaan, Shüller sanoo.

Pääsiäisen jälkeen Schüller näki jotakin, joka todisti taas Jerryn päässeen osaksi Icehearts Suu­tarilaa. Jerry oli leikkinyt jo koulussa pitkään toisen samaan Icehearts-ryhmään kuuluvan pojan kanssa. Pojan, jota hän ei ollut tuntenut ennen Iceheartsia.

Kaksikko myös lähti yhdessä koululta koteihinsa.

Ja kun Schüller itse lähti vartti myöhemmin, mitä hän näkikään: Jerry ja kaveri olivat edenneet noin sadan metrin matkan. Innokas jutustelu jatkui.

– Puolen kilometrin koulumatka kestää tuolla vauhdilla varmaan tunteja. Mutta silti tuntui hyvältä nähdä, kun pojat viihtyivät toistensa seurassa.