Avun pääkirjoitus: Nyt mitataan se, mitä oikeasti tarkoittavat kauniit sanat: hoidon saatavuus, hoitotakuu ja hoitajamitoitukset

Tammikuussa käytiin aluevaalit, joissa Suomi valitsi valtuutetut 21 hyvinvointialueelle.

Ilma oli sakeana pienen ihmisen ja syrjäseudun asiaa, vaikka monet päättäjät olisivat mieluummin puhuneet modernisti hoitoketjuista. Kansa halusi terveyskeskuksia omalle kylälle ja edustajia, jotka ymmärtävät sen.

Mitä lääkärimpi tai hoitajampi ehdokas oli, sitä varmemmin hänet aluevaltuustoon valittiin. Vaalien valtakunnallinen äänikuningas, lääkäri toki hänkin, palkittiin soteministerin pätkäsalkulla.

Nyt alueille on valittu valtuustot, ja on alkanut raaka arki. Huikean urakan täytyy olla valmiina vuoden loppuun mennessä, kun vastuu sotepalveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta hyvinvointialueille.

Alueille siirtyy hela hoito: terveyskeskukset, asumistuet, lastensuojelun asiakkuudet, tekonivelleikkausjonot, mielenterveyden avopalvelut, potilastietojärjestelmät, sairaalakiinteistöt, omaishoitajien asiat, kaikki.

Joka alueella on toki erityismurheensa ja tuikitärkeät juttunsa, mutta Inkoosta Inariin ollaan samojen peruskysymysten äärellä: kuka saa nyt hoitoa, missä ja kuinka paljon? Mistä rahat kaikkeen, kun tekniikka kehittyy, maahanmuutto lisääntyy, väestö vanhenee ja palvelutarve kasvaa?

Ratkaisu ei ole helppo.

Nyt mitataan se, mitä oikeasti tarkoittavat kauniit sanat: hoidon saatavuus, hoitotakuu ja hoitajamitoitukset. Nyt mitataan, kuinka Suomi kantaa vastuunsa kaikista suomalaisista – ja miten sinä ja lähimmäisesi saatte sitä hoitoa, jota tarvitsette.