Apu

Helena Petäistö: Joe Bidenin kaudella voi alkaa jo kysyä, onko Yhdysvallat alkanut eurooppalaistua

Helena Petäistö: Joe Bidenin kaudella voi alkaa jo kysyä, onko Yhdysvallat alkanut eurooppalaistua
Kolumnissaan Helena Petäistö kirjoittaa, kuinka Yhdysvalloissa pitkään ajateltiin Euroopan muuttuvan amerikkalaisen mallin mukaiseksi. Sitten hampurilaisista tuli roskaruokaa, Coca-Colasta vaarallisena hampaille ja purukumin jauhamisesta huono tapa.
Julkaistu: 15.6.2021

Coca-Cola, purukumi, hampurilaiset ja komea dollarihymy, siinä ikoniset symbolit sodanjälkeisessä Euroopassa, jolloin Atlantin tällä puolen vielä unelmoitiin amerikkalaisesta elämäntavasta, ”the American way of life”.

Varsinkin suomalaiset olivat pakostakin erityisen alttiita jenkkivaikutteille, sillä Neuvostoliiton rajamaalle syydettiin rahaa vaihto-oppilasohjelmien kautta enemmän kuin muille.

Kun Suomesta lähti rapakon taakse noin 200 vaihto-oppilasta vuodessa, eniten koko Euroopassa, lähti kymmenen kertaa suuremmasta Ranskasta vuodessa vain viisi! Ei ihme, että Suomea on pidetty Euroopan amerikkalaistuneimpana maana ja Ranskaa kaikkein vähiten.

Itse sain vaihto-oppilasvuoden ansiosta herätyksen eurooppalaisuuteen jo varhain. Jouduin jatkuvasti vastaamaan kysymyksiin, miten mikin asia tehdään Euroopassa. Eihän Suomen olemassaolo niinkään kiinnostanut; piti alkaa osata vastata koko maanosan puolesta. Tosiasiassa olin tyytyväinen saadessani palata Pohjois-Eurooppaan laput silmillä elävästä Yhdysvaltain keskilännestä. Tiedostin, että olemme eri planeetoilta.

"Vietnamin sodan aikana Amerikan ihannointi oli tipotiessään. Myöhemmin kuvaa amerikkalaisesta unelmasta murensivat Yhdysvaltain korkeat, väkivaltaiset rikollisuusluvut."

Pitkään Yhdysvalloissa oli itsestäänselvyys, että kyllä Eurooppa vähitellen muuttuu amerikkalaisen mallin mukaiseksi. Mutta sitten Euroopassa alettiinkin pitää hampurilaisia roskaruokana, Coca-Colaa vaarallisena hampaille ja vyötärölle ja purukumin jauhamista huonona tapana.

Vietnamin sodan aikana Amerikan ihannointi oli tipotiessään. Myöhemmin kuvaa amerikkalaisesta unelmasta murensivat Yhdysvaltain korkeat, väkivaltaiset rikollisuusluvut, sosiaaliturvan puute, mitättömän lyhyet lomat ja koululaitoksen heikkoudet.

Historioitsija Robert Kagan määritteli 2000-luvun alussa, että amerikkalaiset ovat Marsista ja eurooppalaiset Venuksesta. Mutta varsinkin nyt presidentti Joe Bidenin kaudella voi alkaa jo kysyä, onko tilanne kääntymässä toisin päin eli onko Yhdysvallat alkanut eurooppalaistua. Kehitys on toki alkanut jo ennen Bidenia.

"70 prosenttia milleniaaleista sanoo voivansa äänestää ”sosialisteja” tulevaisuudessa. Siinä kielenkäytössä se tarkoittaa lähinnä pohjoismaisen sosialidemokratian hyvinvointivaltion ajattelua."

Amerikkalaisten uskonnollisuus on laskenut kohti eurooppalaista tasoa, kuolemantuomiot ovat laskussa, ja jopa kaksi amerikkalaisen elämäntavan kivijalkaa on alkanut murentua: jättiostoskeskuksia, ”mallseja”, suljetaan, ja jopa yksityisautoilu on vähentymässä dollarihymyjen maassa.

Mielipidemittausten mukaan peräti 70 prosenttia milleniaaleista sanoo voivansa äänestää ”sosialisteja” tulevaisuudessa. Siinä kielenkäytössä se tarkoittaa lähinnä pohjoismaisen sosialidemokratian hyvinvointivaltion ajattelua. Bidenin uudistukset menevät siihen suuntaan; lapsilisät, maksettu sairasloma ja kaksi vuotta ilmaista ”high schoolin” jälkeistä ”collegea”, rahoitus niihin eurooppalaisen mallin mukaan verotuksen progressiolla.

Uusliberalismin tultua tiensä päähän talousguruista John Keynes ja jopa paha poika Thomas Piketty löytävät kaikupohjaa.

Kaganin määrittelyssä Mars takaa Venuksen rauhan. Mutta nyt, kun Yhdysvallat on luopunut maailmanpoliisin tehtävästään, ei siitäkään ole enää takeita. Eurooppa ei ole juuri nostanut puolustusmenojaan Yhdysvaltain vaatimuksista huolimatta, ja nyt Yhdysvallat on itse liukumassa siinäkin eurooppalaiseen suuntaan.

Kommentoi »