Image

Mitä seuraavaksi, Hanna Gullichsen? Tänä keväänä ruokavaikuttajasta piti tulla kokoomuksen kaupunkipoliitikko, mutta toisin kävi

Mitä seuraavaksi, Hanna Gullichsen? Tänä keväänä ruokavaikuttajasta piti tulla kokoomuksen kaupunkipoliitikko, mutta toisin kävi
Hanna Gullichsenin mukaan kokoomuksessa käytiin sisäistä keskustelua, joka muistutti häntä koulukiusaamisesta. Siksi Gullichsen päätti vetäytyä kuntavaaliehdokkuudestaan ja keskittyä muihin asioihin.
Julkaistu: 15.5.2021
Se oli suoraan sanottuna aivan hirveää. Juontaa nyt Sunnuntaiserviisiä sellaisena päivänä. Kun Joonas-puoliso alkaa kuvata Insta-liveä, Hanna Gullichsen sanoo sen suoraan: häntä jännittää.
Tää on ollut jännä viikko, koska olen ostanut saniaisen lähikaupasta ja kantanut sen pakkasessa kotiin, ja se on yhä hengissä. On ollut kaikenlaista draamaa ja juonenkäännettä tässä viikossa. Mutta! Keskitytään tähän tuntiin.
Saniainen on tietysti vitsi. Edellisenä päivänä, 27. helmikuuta, Gullichsen on kertonut Instagramissa luopuvansa kokoomuksen kuntavaaliehdokkuudestaan. – – En ole valmis antamaan panostani puolueen menestykselle näissä vaaleissa, koska puolueen sisäinen tila on tämä. Minua hävettää tulla rinnastetuksi arvojemme vastaisiin ajatuksiin, joille sallitaan tilaa puolueessa. – –
Myös Kirsi Piha on ilmoittautunut vetäytyvänsä kokoomuksen pormestariehdokkuudesta, samana päivänä mutta hieman myöhemmin. Koko puolue on ajautunut kriisiin. Suomi-Twitter ja tiedotusvälineet pohtivat, mitä kokoomuksessa oikein tapahtuu. Miten puolue voi olla näin hajaantunut? Mitä seuraavaksi?
Sitä Hanna Gullichsenkin on miettinyt. Niin paljon, ettei hän oikein ole nukkunut. Ylipäätään kulunut viikko on ollut yksi raskaimmista hänen elämässään. Toimittajat ovat soitelleet, ja kilpailevista puolueista on pyydetty häntä loikkaamaan ehdolle.
Mutta nyt on Sunnuntaiserviisin aika. Se on Gullichsenin luoma korona-ajan konsepti, jossa hän kokkaa yhdessä Instagram-seuraajiensa kanssa. Hän luo reseptin ja opettaa seuraajilleen ruoanlaittovinkkejä Insta-livessä. Tällä kertaa tehdään Club Sandwich kanalla ja pekonilla. Gullichsen opettaa, kuinka leipäpalat pitää voidella majoneesilla tarkasti uloimpia reunoja myöten.
Muun muassa tällaista työtä Gullichsen tekee; ideoi ruoanlaittoniksin, josta voi olla hyötyä hänen seuraajilleen, ja opettaa sen heille. Hän on ennen kaikkea markkinoinnin ammattilainen, sosiaalisen median influensseri, jolla on Instagramissa noin 39 000 seuraajaa. Hän on myös kokki, keittokirjailija ja yksi Suomen tunnetuimmista bloggaajista. Nykyään Gullichsen on myös hallitusammattilainen: syyskuussa 2019 hänet headhuntattiin Picnic Groupin hallitukseen.
Cheers, Hanna Gullichsen sanoo Insta-livessä ja nostaa ilmaan oluen. Tällaisena päivänä se on alkoholitonta.
Gullichsen ei tiedä, aikooko hän vielä joskus uudestaan yrittää mukaan politiikkaan.
Kello ei ole lyönyt vielä aamuyhdeksää, mutta Hanna Gullichsen on ajoissa, tietenkin. Gullichsen juttelee ravintolapäällikkö André Ahlbäckin kanssa ullanlinnalaisessa ravintola Maxillissa. Se on outo näky, sillä meneillään on ravintoloiden sulku.
”Moi, Hanna”, Gullichsen esittäytyy.
Täällä ollaan siksi, että sulusta huolimatta tarkoitus on vierailla Gullichsenille tärkeissä ravintoloissa. Sellaisissa, joihin hänen elämänsä tavalla tai toisella linkittyy. Gullichsenin mielestä loogisin paikka aloittaa jutustelu on Maxill.
Tai oikeammin Image on, tiesitkö että Image on syy mun muuttoon Kpäästä Hkiin, Gullichsen on kirjoittanut sähköpostitse ennen tapaamista.
Vuosituhannen vaihteessa Satakunnan Kankaanpäässä lukion juuri päättänyt Hanna sai puhelun taitavalta lehtimyyjältä. Sen päätteeksi hän tilasi Imagen silloiselle poikaystävälleen. Jo ehkä ensimmäisessä numerossa oli puolen sivun kokoinen työpaikkailmoitus. Siinä ei etsitty ravintolan tarjoilijoita tai esimiehiä vaan hyviä tyyppejä.
”Olin et hei, mä oon kyllä hyvä tyyppi.”
Gullichsen haki ja pääsi töihin Pravdaan. Ravintolaa oltiin vasta avaamassa Helsinkiin Eteläesplanadille. Hän pakkasi tavaransa Kankaanpäässä ja muutti Kallioon Agricolankadulle kaverinsa siskon omistamaan asuntoon. Pravdan työntekijöitä koulutettiin viikkoja ennen kuin ravintola edes oli valmis. Se oli valtava panostus omistajien puolelta.
Vuonna 2002 kävi ilmi, että myös ravintola Maxilliin tarvittiin uutta työvoimaa. Osa Gullichsenin kollegoista vierasti ullanlinnalaista ravintolaa, koska siellä olisi pitänyt puhua asiakkaille ruotsia.
Gullichsen nosti kätensä pystyyn. ”Olin että okei, mä tuun. Ja tulin, ja just Anttu, jonka näit, opetti niin paljon.”
Mutta vielä silloin Hanna Gullichsenin nimi ei ollut Gullichsen vaan Heikkinen. Pravdan ja Maxillin omistajasta, ravintoloitsija Alexander Gullichsenista, oli tuleva Hannan aviomies.
Hanna Gullichsenilla on Instagramissa yli 39 000 seuraajaa. Hän on huomannut saavansa heiltä paljon reaktioita. Se olisi ollut kovaa valuuttaa myös kuntapolitiikassa. "Se harmittaa mua, sillä toi on mieletön väline. Kysyt mitä vaan, ja saat sellaisen otannan, et voit saada kyselyyn 3 000 vastausta."
Maxillin sohvan selkänojaan on kertynyt pölyä. Gullichsen pyyhkii sitä sormellaan pois. Muutoinkin hän tuntee ravintolan nurkat kuin omat taskunsa. Vessassa käydessään hän ei katso portaiden askelmiin. Hänen ei tarvitse.
Gullichsenin suhde pomoonsa syveni 2000-luvun puolivälissä. Julkisuuteen hän on kertonut illallisesta, jonne Alexander hänet kutsui ja jolla tämä tarjoili eksoottista avokadopastaa.
Ja kas näin, ajassa noin 60 minuuttia, avokadopasta on tässäkin haastattelussa mainittu. Vuonna 2012 siitä tuli koko Suomen hittiruoka, blogipasta, joka sysäsi Gullichsenit valtakunnanjulkisuuteen.
Elämä Gullichsenina oli muutoinkin kovin erilaista kuin elämä Heikkisenä. Hanna oli yksinhuoltajaäidin lapsi, joka oli elänyt vaatimattoman lapsuuden. Äiti oli velkaantunut jouduttuaan maksamaan yksin isoa asuntolainaa lama-ajan Suomessa. Kun äiti lähti opiskelemaan Ouluun, Hanna asui joitain vuosia Puolangalla keskustalaisen isoisän ja isoäidin luona. Siinä missä Hanna oli tottunut marjastamaan mummunsa kanssa ja seuraamaan ukkinsa metsästysretkiä Kainuussa, vietettiin Gullichsenin suomenruotsalaisessa suvussa aikaa saaristossa kalastaen ja perinteitä juhlistaen.
Vuonna 2007 pariskunta sai lapsen, nyt 13-vuotiaan Erikin. Hanna opiskeli ruotsin kielen samaa tahtia jälkikasvunsa kanssa.
”Mä olin tosi armoton itelleni siinä kohassa. Mä ajattelin, et mun pitäis osata puhua ruotsia heti, täydellisesti. Mutta eihän sellanen oo mahollista missään asiassa. Pakkohan se on ensin harjoitella ja tietkö… puhua. Mutta lapsen kautta se oli luontevaa.”
Armottomuus on totta puhuen yhä tietynlainen riesa Gullichsenille. Kun hän päätti pyrkiä mukaan politiikkaan, hän kuunteli satoja tunteja yhteiskunnallisia podcasteja ja katseli videolta kaupunginvaltuuston menneitä kokouksia. Sillä tavalla hän valmistautui siihen, että joku tulisi sanomaan, ettei Gullichsen tiedä politiikasta mitään.
”Mähän koko ajan sanon, et mun pitää olla parempi kuin muut, jos mä haluan pysyä täs asemassa. Ja se edellyttää sitä, et mä opin lisää. Eiks vaan.”
”Se on se, et minkä kanssa mä koko ajan väännän kättä. Et se on se, miks mä oon niin helvetin hyvä siinä, mitä mä teen. Mut se on se, mikä ajaa mut piippuun, jos mä en tiedosta sitä.”
”Se, et voiko vaikuttajat olla mukana politiikassa, on tosi absurdi kysymys, koska koko ajan tulee uusia ammatteja. Voiko markkinoinnin parissa työtä tekevä olla mukana politiikassa? Se on ihan sama kysymys. Voiko suutari olla mukana politiikassa? Et vittu jos mul ois ollu aikaa, mä olisin halunnut kirjottaa tosta.”
Jos Hanna Gullichsenin kanssa aikoo tehdä töitä, pitää ymmärtää eräs asia. Ei nimittäin riitä, että asiakas saa hyvää palvelua. Täytyy olla myös niin, että Hanna Gullichsen saa diilistä jotain, siis jotain muutakin kuin rahaa.
Gullichsenin työ yrittäjänä on sellaista, että hän hankkii kumppaneita ja markkinoi niitä eritoten Instagramissa. Stooreihin ja julkaisuihin Gullichsen merkkaa tällöin ”mainos” tai ”kaupallinen yhteistyö”.
”Mä en jaksa tehdä sellasta työtä, mistä mä en saa ite mitään. – – Mä tarviin ite sen tunteen ja merkityksen.”
Maxillin ulkopuolella Jääkärinkadulla parkissa on farmari-­Škoda. Škoda on yksi Gullichsenin kumppaneista, ja auto esiintyy Gullichsenin Instagramissa silloin tällöin. Alun perin Gullichsen lähestyi Škodaa, koska piti yritystä coolina. Škodan maahantuojan Helkama-Auton toimitusjohtaja oli nainen, ja tänä vuonna yritys kieltäytyi sponsoroimasta jääkiekon MM-kisoja, kun niitä vielä suunniteltiin järjestettävän ihmisoikeuksia polkevalla Valko-Venäjällä.
”Nainen on mainoksissa tiiätkö se, joka laittaa lasten turvaistuimia ja hymyilee ja kantaa tulppaaneja. On se kakkostyyppi. Et jos tekis niin, et hei nainen, tää auto voi olla sun ihan oma. Et valitse se niinku sun omien tarpeiden mukaan.”
Gullichsenilla on muitakin isoja asiakkaita: Kitchen Aid, Meira ja uusimpana Pirkka. Mutta alle kymmenen kumppaneita on, ja sopimusten hintalaput ovat keskimäärin 30 000 euroa. Kaikkien diilien on myös oltava vähintään vuoden kestoisia. Muuten niissä ei kuulemma ole järkeä kummankaan osapuolen näkökulmasta. Joitain poikkeuksia on, mutta niitä on vähän.
Kuntavaalikeväänä somevaikuttajien ehdokkuus on noussut luupin alle. Myös Gullichsenista kirjoitettiin Helsingin Sanomissa helmikuun alussa. Näkökulmana oli, kuinka hänen ja vihreiden Eino Nurmiston kaltaiset Instagram-julkkikset ovat kultakimpaleita puolueille suuren seuraajamääränsä takia.
Toisenlaisiakin äänenpainoja on ollut. On kysytty, voiko poliitikko mainostaa. Keskustelu roihahti elokuussa 2020, kun vihreitten Helsingin-kaupunginvaltuutettu ja varapuheenjohtaja Fatim Diarra mainosti Instagramissa Helkaman sähköpyörää. Oliko se poliittisen aseman väärinkäyttöä? Missä roolissa Diarra teki sopimuksen, markkinoinnin ammattilaisen vai poliitikon? Lopulta Diarra päätyi purkamaan sopimuksen ja maksoi pyörästään.
Gullichsen pitää Diarran tapausta ihan erilaisena kuin omaa yritystoimintaansa.
”Se, et voiko vaikuttajat olla mukana politiikassa, on tosi absurdi kysymys, koska koko ajan tulee uusia ammatteja. Voiko markkinoinnin parissa työtä tekevä olla mukana politiikassa? Se on ihan sama kysymys. Voiko suutari olla mukana politiikassa? Et vittu jos mul ois ollu aikaa, mä olisin halunnut kirjottaa tosta.”
Jos Gullichsen olisi päässyt Helsingin kaupunginvaltuustoon, hän olisi ”totta helvetissä” jäävännyt itsensä, jos valtuuston esityslistalle olisi tullut hänen asiakkaidensa asioita.
”Siis apua. Kuinka moni kuntapoliitikko on jossain johtoryhmässä, hallituksessa, osakkeenomistajana? Niin ihan sama kysymys heillä. Sä opiskelet sen kohdan, et sä jääväät itses niissä kohdissa. Tää on läpinäkyvin ammattikunta, joka kertoo, et nyt kyseessä on mainos. Et mä olisin enemmän huolissani kaikesta muusta, et mistä sitä voi sitten tietää, et mitä intressei on, kun niistä ei kerrota.”
Ehkä kysymys onkin jostain somevaikuttajien poliittista toimijuutta laajemmasta. Voisiko olla niin, että kansalaisten luottamus poliitikkoihin on huonolla tolalla, jos yksittäisen poliitikon integriteetti kyseenalaistetaan?
Sitä Gullichsen ei osaa sanoa. Yhtä kaikki, hänestä luottamuksen ansaitsemiseen ja avoimuuteen on olemassa keinot.
”Sä pystyt kertomaan sen. Se ei ole hähmäistä piilottelua vaan todella selkeää.”
Kun Gullichsen asui nuorena Kankaapäässä, hän aloitti koripalloharrastuksen. Sitä jatkui jonkin aikaa, mutta ennen pitkää hänellä ei ollut varaa ostaa uusia koripallokenkiä. Nyt Gullichsen haluaisi luoda käyttöliittymän, sovelluksen, jonne ihmiset voisivat panna käyttämättömiä kenkiä ja muita tavaroita kiertoon niille, jotka niitä sattuisivat tarvitsemaan.
Gullichsenin kanssa on sovittu, että tänään syötäisiin hänen lempiannoksensa. Edellisenä iltana hän on pyytänyt seuraajiltaan apua Instagramissa ja avannut kyselyn: Mikä on mun lempiruoka? Vastauksia satelee haastattelun edetessä. Lounasaikaan on vielä tovi, ja Gullichsen tuntuu yhä pohtivan asiaa.
Gullichsen on linjannut, että Maxillin jälkeen seuraava tärkeä paikka on eiralainen BasBas. Se on niin lähellä, että sinne voisi kävelläkin Maxillista, mutta Gullichsen haluaa mennä autolla.
Pian käy selväksi, että Hanna Gullichsen on taitava kuski. Hänelle ei tuota mitään vaikeuksia käydä keskustelua samalla, kun hän ajaa raitiovaunujen keskellä tai tekee taskuparkin.
Gullichsen oppi autoilemaan Kankaanpäässä. Äiti osti hänelle pienen Ford Fiestan, ja siitä tuli Gullichsenille väline päästä pois. Tiedättehän: vapauden symboli.
”Mä jotenkin rakastan ajaa ja parkkeeraa. Se on sellanen kiva peli.”
Onkohan Gullichsen harkinnut sähköautoa? Se olisi polttomoottoriautoa ekologisempi vaihtoehto.
”Meillä ei oo nyt latausmahollisuutta. Sit ku on, niin ehottomasti, hybridi ainakin. Nyt se on ihan mahoton, ku ei oo pistokepaikkaa.”
Gullichsen pysäköi auton Perämiehenkadulle ja ottaa kännykkänsä esiin. Seuraajat ovat vastailleet Instagramissa lempi­­ruokakysymykseen.
”Pasta, pasta, pasta, pasta, joku maukas pasta, jossa on jotain rapeaa. Pasta kaikissa muodoissaan. Joonaksen pizza. Pasta. Pasta parmesaanilla. Pasta.”
Miksi olemme tulleet juuri BasBasiin?
Tärkein syy on Joonas Laurila, Gullichsenin aviopuoliso ja kaksosten isä. Ravintolassa on vietetty pariskunnan hääjuhlaa vuonna 2015.
”Tääl ei tyyliin ollut ilmastointi vielä valmis mut sit nää vaan oli, et tulkaa tänne. Et kaikki onnistuu. Tollasilla ihmisillä on hyvä ympäröidä itsensä”, Gullichsen sanoo ja viittaa Kalle Kiukaiseen, BasBasin toimitusjohtajaan. Kiukainen on avannut oven ravintolaan ja vetäytynyt sitten hoitamaan yrityksensä asioita salin toiselle puolelle.
Hanna tapasi Joonaksen vuonna 2014 osallistuttuaan tämän ohjaamaan juoksukouluun. Ensin hän ei voinut sietää miestä mutta pian jo rakastui. Seuraavana vuonna Hanna tuli raskaaksi, ja vuonna 2016 syntyivät kaksospojat. Hän sanoo, ettei ole kuullut Joonaksen valittavan koskaan.
”Ja must se on silleen, et mitä helvettiä. Mähän valitan kyllä pienistäkin asioista.”
Gullichsen ajattelee, että BasBasin hääjuhlasta alkoi Hanna Gullichsenin elämän next chapter.
Elämän aiemmalla jaksolla Gullichsen oli miettinyt, kuka tai mikä hän oikein oli. Pohdinnat olivat alkaneet jo Kankaanpäässä, missä Gullichsen oli treenannut poliisikoulun pääsykokeisiin junanvartta pitkin juosten. Hän kuitenkin jänisti eikä lopulta hakenut. Kun hän odotti esikoistaan, hän haki opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan Helsingin yliopistoon. Ovet eivät kuitenkaan auenneet. Ex-puolisonsa rinnalla hän puolestaan oli tuntenut olevansa ammatillisesti apukokin roolissa.
Gullichsenia on kiusattukin, ensin lapsena oululaisessa alakoulussa, myöhemmin aikuisena netissä. Verkon keskustelupalstoilla on vuoroin ruodittu hänen ulkonäköään, parisuhteitaan, eroaan ja uravalintojaan. Kiusaajien mielestä hän on milloin näyttänyt väärältä, milloin ollut liian tyrkyllä julkisuuteen.
Miettiikö Gullichsen näitä asioita?
”En mä mieti niitä lainkaan, mut aina kun mä törmään niihin, mä nostan ne pöydälle, ettei niitä tarvis ajatella jatkossakaan. Että mun lasten ei tarvitsisi miettiä. Siks mul on velvollisuus puuttua joka ikiseen. Mä näen kyllä jo muutostakin.”
Huonoin ohje hänestä on ohjeiden klassikko: anna sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
”Toki se varmaan on hyvää tarkoittavaa. Mut se on sitä samaa älä välitä -puhetta. Meidän pitää just välittää, jos me halutaan, että mitään muutosta tapahtuu.”
Vuonna 2018 Gullichsenista tuli kokki, kun hän Joonaksen kannustamana hakeutui opiskelemaan Perhoon. BasBasiin hän päätyi tekemään muutaman vuoron ennen kaikkea siksi, että hän halusi oppia uutta.
Kun tarkemmin ajattelee, kokin titteli ei vieläkään määrittele Gullichsenia. Käytännössä hän ei ole tehnyt päivätyökseen kokin töitä ravintoloissa. Siitä päästään taas siihen, että Gullichsen on ennen kaikkea markkinoinnin ammattilainen, bisnesihminen. Hän ajattelee olevansa siinä hommassa yksi Suomen parhaista.
”Olen opiskellut kokiksi, jotta mä pystyn olemaan parempi siinä, mitä mä teen. Sinne koteihin päin.”
Mutta muistellaan vielä hetki hääjuhlaa. Siellä oli 40–50 Hannalle ja Joonakselle tärkeää ihmistä. Oli dj:t, ja Gullichsen pääsi fiittamaan Tommy Lindgreniä. Oli paljon hyvää ruokaa.
”Mä en vaan malttanut syödä, koska aina kun mua jännittää, mä en malta syödä. Siis kun on odottava fiilis, mun on kauheen vaikee syödä.”
Ehkä nyt, ennen lounasta, olisi siis oikea hetki puhua vähän kokoomuksestakin. Siitä, mitä helmikuussa oikein tapahtui.
Gullichsen on nykyään myös hallitusammattilainen: hän nousi Picnic Groupin hallitukseen vuonna 2019. Hän haluaisi päästä vaikuttamaan myös muihin yrityksiin hallitustyön kautta. Niitä hän ei nimeä mutta arvelee, että ne voisivat liittyä ruokaan tai elämysbisnekseen.
Hanna Gullichsen ajatteli, että politiikka olisi yksi uusi tapa vaikuttaa. Sitähän hän oli jo muutenkin tehnyt, somevaikuttajana. Politiikassa voisi kuitenkin vaikuttaa yhteiskuntaan aivan uudella tasolla.
Ensin Gullichsen perehtyi eri puolueiden ohjelmiin mutta pohti puoluejäsenyyttä lopulta vakavasti lähinnä kokoomuksen ja vihreitten välillä. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että yrittäjämyönteinen kokoomus olisi hänelle paras vaihtoehto. Hän kun halusi ajaa urbaanin palvelukulttuurin Helsingin ja lapsiperheiden asiaa.
”Oli vähän samaa retoriikkaa kuin siinä, et jos jotain kiusataan, niin katotaan pois. Et ollaan niinku silleen yks rintama, eikä välitetä niist perseilijöistä, et ei kiinnitetä niihin huomioo. Mulle tuli siitä fyysisesti niin paha olo et ei… Ei voi. Et ei saatana.”
Loppukesästä 2020 Gullichsen meni tapaamaan kokoomuksen Helsingin piirin toiminnanjohtajaa Sanna Hämäläistä. Gullichsen oli päättänyt asettua ehdolle kuntavaaleissa. Niin sen kuuluu mennä, Gullichsen ajatteli: ensin kuntapolitiikka, ja jos kiinnostus säilyy ja luottamusta löytyy, ehkä valtakunnanpolitiikka, sitten joskus.
”Se ei ollut mikään pikkujuttu. Mä oikeesti luin ja sitouduin näihin arvoihin, ja mä luulin et kaikki muutkin tekee niin.”
Kokoomuksen periaateohjelmassa on yli 22 000 merkkiä, mutta erityisesti kohdat avoimuudesta ja syrjimättömyydestä olivat Gullichsenille tärkeitä. Minkäänlaista syrjintää emme hyväksy, ohjelma julistaa.
Gullichsen antautui projektille. Hän suunnitteli, miten perheen arki rullaisi, jos hän pääsisi kaupunginvaltuustoon. Hän teki ehdokaskollegansa Sini Korpisen kanssa kuntavaaliaiheisen podcastin. Yhteensä hän ehti käyttää kampanjointiin noin 5 000 euroa omaa rahaa.
Joulukuussa Gullichsen julkisti ehdokkuutensa. Häntä jännitti enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan.
Hän arveli, että saisi someseuraajiltaan negatiivista palautetta siitä, että oli valinnut puolueekseen juuri kokoomuksen. ”Koska ihmisillä on niin pölyttyneitä käsityksiä. Ja minä sitten ne arvot luettuani olin sitoutunut ihan muuhun kuin niihin ennakkoluuloihin.”
Sillä kerralla some kuitenkin yllätti positiivisesti. Arvostelua ei juurikaan tullut, onnitteluita sitäkin enemmän. Vaikutti siltä, että suurin osa Gullichsenin seuraajista oli vilpittömästi iloisia siitä, että juuri hän oli ehdolla vaaleissa.
Pikkuhiljaa, alkutalven aikana, Gullichsenia alkoi kuitenkin epäilyttää. Puolueessa käytiin hänen mukaansa sisäistä keskustelua, joka muistutti häntä koulukiusaamisesta.
”Oli vähän samaa retoriikkaa kuin siinä, et jos jotain kiusataan, niin katotaan pois. Et ollaan niinku silleen yks rintama, eikä välitetä niist perseilijöistä, et ei kiinnitetä niihin huomioo. Mulle tuli siitä fyysisesti niin paha olo et ei… Ei voi. Et ei saatana.”
Gullichsen ei halua nimetä ketään tai siteerata suljettujen keskusteluryhmien repliikkejä. Mitään tiettyä käännettä ei tapahtunut, hän sanoo, vaan vaakakuppi alkoi hiljalleen kääntyä siihen suuntaan, ettei hän voisi enää olla ehdolla.
Keskustelua käytiin myös Twitterissä, jossa jakolinja asettui puolueen konservatiivilaidan ja arvoliberaalien välille. Yksi kohtaus nähtiin helmikuun 18. päivänä, kun Espoon kokoomuksen kuntavaaliehdokas Miia Autero julkaisi kuvan otsikolla Miten suututtaa kaikki kerralla. Lippua esittävässä kuvassa natsi-Saksan hakaristilipun tunnus on väritetty Pride-liikkeen väreillä, ja lipussa on myös Amerikan konfederaation sotalipun tunnus, muun muassa.
Onko jo mauton? Autero twiittasi.
– – tämä ei ollut kyllä mitään muuta kuin iljettävä ja mauton ulostulo, joka ei ”provosoi” mitään hyvää keskustelua. Käsittämätöntä. Ymmärrän, että kuulostaa selittelyltä, mutta ei tämä kyllä mitään kokoomuslaista ajattelua edusta, kommentoi Kirsi Piha.
Kaunaa hän ei kuulemma puolueen puheenjohtajalle kanna. Suhde Orpoon on nyt neutraali. ”Vähän samanlainen kuin avokadopastaan.”
Gullichsenin mielestä puolueen johto ei puuttunut sisäiseen tai julkiseen keskusteluun, vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Se jäyti häntä kaikkein eniten. Hänen mielestään johto katsoi toisaalle, kun olisi pitänyt puuttua eriarvoistavaan käytökseen.
”Mä en vaan pystynyt katsomaan pois. Koska must tuntuu, et aina se poiskatsominen on se kaikist vaikuttavin teko.”
Gullichsen valvoi öitä. Hän luki uudelleen paperia, jonka oli allekirjoittanut. Hän luki puolueen periaateohjelmaa. Hän oli yhteydessä muutamiin luotettuihin ihmisiin ja kertoi näille harkitsevansa vakavasti ehdokkuudesta luopumista. Hän ei haluaisi kutsua tekoa epäonnistumiseksi, mutta sellaiselta päätös kuitenkin tuntui.
”Mä tiiän, et se puolue muuttuu paremmaks sisältä ja sinne tarvitaan niit hyvii tyyppei. Ja sitten mä joudun käymään myös tän painin itteni kaa, et ooks mä nyt se, joka lähtee, ku mä tiiän et meijän pitäis päästä sinne, siin on niin hyvä jengi. Mä onneks sain tuen Joonakselta ja parilta ystävältä, että kyllä mä pystyn tukemaan niitä ihmisiä sit taas vaalikampanjassa. Mä pystyn tekemään kaikkeni, et sinne pääsis niitä ihmisiä, jotka mun nähdäkseni tekis Helsingistä paremman paikan. Se nyt vaan en oo minä tällä hetkellä.”
Viimeiseksi Gullichsen soitti äidilleen ja sanoi, ettei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.
”Äiti oli, et kyl sä tiiät. Kyl sä tiiät. Sit mä olin, et fuck it. En mä voi.”
Myös Kirsi Piha soitti Gullichsenille sinä päivänä, jolloin hän ilmoitti luopuvansa ehdokkuudesta. Puhelun sisältöä Gullichsen ei avaa – ”se oli yksityinen puhelu” – mutta selvää oli, että Pihaa oli pyydetty soittamaan Gullichsenille.
”Oli nastaa, et Kirsi soitti.”
Gullichsen sanoo, ettei tiennyt mitään Pihan aikomuksesta luopua pormestariehdokkuudesta. Ne olivat kuulemma kaksi erillistä tapahtumaa, jotka osuivat samaan päivään.
Sen sijaan Petteri Orpo ei soittanut Gullichsenille. ”Mun oli tarkoitus soittaa Petterille. Mut sit mä en soittanut.”
Kaunaa hän ei kuulemma puolueen puheenjohtajalle kanna. Suhde Orpoon on nyt neutraali.
”Vähän samanlainen kuin avokadopastaan.”
Gullichsen ei tiedä, aikooko hän vielä joskus uudestaan yrittää mukaan politiikkaan. Hänen mielessään on käynyt sekin, että on aika kummallista, että yli 100-vuotiaalla puolueella ei ole koskaan ollut naispuheenjohtajaa. Ehkä vielä joskus on.
Gullichsen päätti kuitenkin jäädä kokoomuksen jäseneksi. Hän haluaa vielä katsoa, mitä puolueessa seuraavaksi tapahtuu. Edessä on jännittävä vaalikesä.
Jos hyvin käy, moni asia kaupungissa voi muuttua entistä paremmaksi.
Kokoomuksen pitäisi Gullichsenin mielestä kirkastaa tekemistään. "On niin sääli, kun kovaääniset saavat palstatilan. Onhan se sellainen peli, johon mä pääsin lukemaan vähän jotain käyttöohjeita."
Koska BasBasista ei saa ravintolasulun vuoksi ruokaa, lounaspastaa on lähdettävä etsimään muualta. Se onkin hankala tehtävä. Pastaa kun syödään yleensä kotona, Gullichsen huomauttaa.
Woltista selviää, että korttelin toisella puolella Levainissa on tarjolla pancetta-pekoni-pastaa. Se kuulostaa aika lihaisalta ruoalta.
Yleisesti ottaen Gullichsen on sitä mieltä, että suomalaiset syövät liikaa lihaa. Sen jo tilastotkin kertovat.
”Mä itse tarvitsen lihaa. Ravitsemustieteen opintoja tehdessäni mä itse asias lisäsin lihaa mun ruokavaliossa. Se auttaa mun raudan saannissa. Syön pihvin kerran kuussa hyvällä omallatunnolla. Leikkeleitten ostaminen on ihan turhaa. Jos syö pihviä, kannattaa osata tehdä se ihan hemmetin hyvin.”
Senkin Gullichsen toteaa, että joissain perheissä jauhelihaa ostetaan sen halvan hinnan vuoksi. ”On perheitä, joilla on vain vähän rahaa, ja on mun velvollisuus tehdä ohjeita, jotka käy myös sellaiseen.”
Take away -lounas nautitaan Gullichsenin autossa. Minkä arvosanan pekonipastalounas saa?
”Tää on ihan liian hevi lounaspasta. Tää myös jähmettyy liian nopeesti tääl autossa. Siis hyvä pasta mutta… ehkä joku punaviinilasi vois olla kiva kaveri.”
"Mua ärsyttää suunnattomasti, että asia, jota sä joudut tekee koko ajan joka päivä, on ergonomisesti maailman vaikeimmassa paikassa. Jos miehet tekis sitä, se ei todellakaan olis siel lattialla.”
Jäljellä on vielä kolmas ravintola, jonka Gullichsen on valinnut vierailukohteeksi. Se on Pastis, etelähelsinkiläinen mutta hengeltään ranskalainen ravintola Pienellä Roobertinkadulla. Oven avaa keittiön vuoromestari Mari Einola. Tänne on tultu siksi, että Gullichsen teki ravintolakoulun aikana osan niin sanotuista näytöistä Pastisissa.
”Ja täällä oli sellainen eka hetki, et hitto kato, mä oon ihan hyvä kokki. Silleen niinku oikea.”
Gullichsen kaivaa kännykästään esiin kuvan. Sen on ottanut Joonas-puoliso, joka tuli syömään ravintolaan lounasta, kun Gullichsen oli keittiössä töissä ensimmäistä kertaa. Kuvan Hanna Gullichsen virnistää kuin vain rento, iloinen ja itsevarma ihminen voi.
”Mä olin maailman onnellisin. Se tuli syömään, ja sit tuli bongi tonne keittiöön, et Hannan mies on täällä.”
Gullichsen kulkee ravintolan keittiöön niin sanotulle kylmälle puolelle. Tiskin takana hän on koonnut annosten komponentteja alku- ja pääruokiin sekä soittanut kelloa merkiksi. ”Tämä oli mun spotti”, hän viittilöi.
Keittiön lämpimältä puolelta Gullichsen haluaa näyttää yhden asian. Se on ammattilaiskäyttöön tarkoitettu tiskialtaan yllä roikkuva suihku. Käsisuihkuksi sitä ei oikein voi sanoa, se veisi ajatukset ihan toisenlaiseen suihkuun, mutta joka tapauksessa suihkua käännellään käsikäyttöisesti tiskatessa.
Muun muassa sellainen on hankintalistalla Gullichsenin seuraavaa unelmaa silmällä pitäen. Unelma nimittäin on jo olemassa, on ollut jo vuosia, eikä se riipu poliittisesta urasta tai mistään muustakaan.
Koska on niin, että unelmia pitää olla, ja jos Hanna Gullichsenilta kysytään, niiden pitää olla suuria. Dream big, kuten on tapana sanoa.
Gullichsen ja Laurila aikovat ostaa perheelleen suuren talon jostain läheltä Helsinkiä. Jos kaikki menee hyvin ja he saavat rahoituksen, paikasta tulee elämyskeskus. Gullichsen arvioi, että ehkä noin viisi vuotta pitää vielä maksimissaan odottaa sen toteutumista.
”Se on sellanen, mis on aika iso piha. Ja piharakennus. Mahollisuudet laittaa ruokaa ulkona. Siellä on katettu terassi, jota voi käyttää talvisin, koska se on lämmitetty. Se on kartano, jossa on joku 8–10 huonetta, jossa voi järjestää hotellibisnestä. Siellä on oma käynti keittiöstä puutarhaan. Vessasta näkee ulos, kun pesee käsiä. Siel on upee keittiö, siel on induktio ja siel on kaasu ja siel on tilaa leipoa leipää. Siel on astianpesukone, jonne ei tarvi kyykätä. Mua ärsyttää suunnattomasti, että asia, jota sä joudut tekee koko ajan joka päivä, on ergonomisesti maailman vaikeimmassa paikassa. Jos miehet tekis sitä, se ei todellakaan olis siel lattialla.”
Hän voisi jatkaa unelman erittelyä loputtomiin:
”Sit siellä on musiikkia, siel on baarikaappi, viinikaappi, pitkä pitkä pöytä, jossa voi istua ainakin 20 kerralla. Siel on saunaosasto, siel on kirjasto. Sit siel on paljon lapsia ja meteliä ja kuraa eteisessä, mut kuitenkin puhtaat lakanat. Siellä on tosi hyvä fiilis.”
Petteri Orpo ei antanut Imagelle haastattelua. Kirsi Piha ei halunnut kommentoida kuntavaalikevään tapahtumia.
Hannan meikki: Essi Kylmänen.
Edit 14.5.2021: Jutun verkkoversioon on päivitetty Gullichsenin seuraajamäärä Instagramissa.
Gullichsenin mielestä kokoomuksen johto katsoi toisaalle, kun olisi pitänyt puuttua eriarvoistavaan käytökseen.

Kuka?

  • Hanna Gullichsen (s. 1979) on helsinkiläinen ruokavaikuttaja ja yrittäjä.
  • Kotoisin Puolangalta. Asunut myös Oulussa ja Kankaapäässä.
  • Tunnetaan myös suosituista Chicling- ja Hanna G -blogeistaan.
  • Puoliso Joonas Laurila, 13-vuotias poika sekä 4-vuotiaat kaksospojat.
Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »