Apu

Siirtokarjalaisten kohtalo on edelleen kipeä haava Suomen historiassa – Kekkosen ideoima Uusi Viipuri kohoaa nyt kirjan sivuilla

Siirtokarjalaisten kohtalo on edelleen kipeä haava Suomen historiassa – Kekkosen ideoima Uusi Viipuri kohoaa nyt kirjan sivuilla
Suunnitelma Pohjanlahden rannikon kaupungista jäi jatkosodan jalkoihin.
Julkaistu: 8.10.2021

Talvisodan jälkeen Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden ihmiset oli asutettava. Viipurin kaupungin asukkaille kaavailtiin aivan uutta kaupunkia. Sen faktan pohjalta taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Korte­lainen on kirjoittanut vaihtoehtoista historiaa.

– Halusin kuvata lukijoille mahdollisuuksien maailman, sanoo Uusi Viipuri -kirjan kirjoittanut Kortelainen.

Huhtikuussa 1941 Urho Kekkonen ehdotti kokonaan uuden kaupungin perustamista viipurilaisia varten Pohjanlahden rannikolle. Tuolloin elettiin talvisodan jälkeistä välirauhan aikaa.

Jo saman vuoden toukokuussa hallitus nimitti komitean selvittämään viipurilaisia varten suunnitellun kaupungin rakentamista. Kortelainen löysi arkistoista useita hanketta käsitelleitä lehtiartikkeleita.

Vuonna 1941 Kekkonen oli nelikymppinen kansanedustaja ja sisäasiainministeriön virkamies, jonka titteli oli Siirtoväen huollon keskuksen johtaja. Työ oli vaikea, sillä viipurilaisia oli 80 000, ja monessa Suomen kaupungissa ajatus heidän asuttamisestaan torjuttiin.

Uusi Viipuri -kirjan kuvitusta: Ville Tietäväinen on hahmotellut, millaiseksi Alvar Aalto olisi Uuden Viipurin ehkä piirtänyt.

Uusi Viipuri olisi ollut Suomen toiseksi suurin kaupunki

Kun viipurilaisten uudelleen sijoittamista suunniteltiin, painoivat vaa’assa taloudelliset, aluepoliittiset ja väestöpoliittiset tekijät.

– Siirtoja motivoi 1940-luvun tapa ajatella väestöä, Kortelainen sanoo.

Suunnitelma kuopattiin, kun jatkosota syttyi kesäkuussa 1941. Jos suunnitelma olisi toteutunut, Uusi Viipuri olisi ollut Suomen toiseksi suurin kaupunki.

"Ei olisi oikein, että lukija esimerkiksi luulisi ajatuksen uudiskaupungista olevan minun, kun se oli Kekkosen idea."
Anna Kortelainen

Kirjan perusajatus on kuvitteellinen, vaihtoehtoinen historiankirjoitus. Kortelainen on halunnut tehdä lukijalle selväksi, mikä kirjassa perustuu historiallisiin lähteisiin ja mikä taas on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

– Kun mopo alkaa keulia, se on minun moponi. Ei olisi oikein, että lukija esimerkiksi luulisi ajatuksen uudiskaupungista olevan minun, kun se oli Kekkosen idea.

Kortelainen käytti kirjoittaessaan historiallisia faktoja ja arkistolähteitä. Kirjan viipurilaiset ja tuon ajan poliitikot ovat todellisia, historiallisia henkilöitä.

Sen sijaan suuri osa tarinasta, kuten kirjan dialogit ja monet tapahtumat ovat Kortelaisen mielikuvituksen tuotosta. Niitä hän halusi käyttää viedäkseen historiallista draamaa eteenpäin.

– Halusin leipoa kunnon limpun.

Kekkosen visiot ja onnellisen lopun mahdollisuus

Kortelaisen mukaan vaihtoehtoja uudelle Viipurille oli useita. Yksi oli eräänlainen näköiskaupunki, joka näyttäisi Viipurilta. Toinen oli Kekkosen ehdotus modernista, funktionalistisesta kaupungista, jolle olisi voitu saada rahoitus Yhdysvalloista.

Kortelainen arvelee, että toisen vaihtoehdon sytykkeenä oli Suomen Kuvalehdessä helmikuussa 1941 julkaistu Alvar Aallon suunnitelma uudesta amerikkalaistyylisestä kaupungista.

Kortelaisella on sukujuuria Viipurissa. Hän on vieraillut kaupungissa monta kertaa ja kuljettanut mielessään kaupungissa asuneita ihmisiä, tapahtumia ja ihmiskohtaloita.

Kortelaisen mielessä olivat ennen kaikkea siviilien sota-aikana kokemat menetykset ja inhimillinen kärsimys.

– Uusi Viipuri on tarina, jossa on onnellisen lopun mahdollisuus. Kaupungin voi kirjan pohjalta rakentaa mieleensä.

Kommentoi »