Apu

Venäjän raja ja 500 kilometriä – Natalian ja Eeron rakkaus on kestänyt yli 20 vuotta välimatkasta huolimatta


Eero Kiviniitty on ajanut yli 20 vuotta pari kertaa kuukaudessa Siikajoelta 480 kilometriä päästäkseen vaimonsa Natalia Kiviniityn luo Vienan Karjalan Uhtualle. Kun eronnut ja leski löysivät toisensa silloin kerran, ei heitä pysty erottamaan valtioiden rajakaan.
Kuvat Vesa Ranta, Jaana Haapaluoma-Höglund

Möykkyinen soratie pöllyää Venäjällä niin, että hyvä, kun näkee eteensä. Venäläistä soratietä on taitettava rajalta sata kilometriä. Rakkaan luokse Vienan Karjalan Uhtualle on päästävä. Kivet kolahtelevat uhkaavasti pohjapanssariin, mutta panssari kestää.

Hiekkatie pölisee ja kivet kolisevat matkalla Vienan Karjalan Uhtualle.

Kun Eero Kiviniitty 22 vuotta sitten ajoi tätä tietä ensimmäistä kertaa Natalian luo, hän ajoi matalalla Skodalla. Nyt alla on korkeapohjainen maasturi-Mersu.

Eero ja Natalia Kiviniitty ovat olleet kaksikymmentä vuotta naimisissa, mutta he asuvat eri kodeissa, eri kaupungeissa ja eri valtioissa. Eero asuu Suomessa Siikajoella ja Natalia Venäjällä Uhtualla.

Nuori leski ja reissumies rakastuivat

Eero tapasi Natalian vuonna 1997 uhtualaisessa Ujut-baarissa. Se seisoo tänäkin päivänä kylän ytimessä.

Eero ja Natalia tapasivat toisensa uhtualaisessa Уют-baarissa. Siellä on meneillään luokkakokous, joten pariskunta ei pääse sinne muistelemaan menneitä.

Rakennusalan komennushommissa työskentelevä Eero oli eronnut aviopuolisostaan. Hän oli kokenut reissaaja, tehnyt töitä Moskovassa, Ukrainassa, Saksassa ja Ranskassa. Venäjällä Karjalan tasavaltakin oli tuttu, sillä laatokankarjalaisen äidin ja pohjanmaalaisen isän poikana hän janosi välillä päästä myös rajan toiselle puolelle.

– Veri pitää yhteyttä, Eero sanoo.

Kohtalon sanelema matka alkoi, kun Eero oli myynyt lava-Toyotan tuttavalleen Santeri Jegoroville Vuonnisen kylään lähellä Uhtuaa.

Autokauppamatkaan lähti toisella autolla Eeron ystävä Risto Storlöpare, jotta Eeron ei tarvitsisi kävellä kotiin.

Illan päätteeksi Eero, Risto ja Santeri lähtivät Uhtualle juhlistamaan kauppaa.

Natalia oli silloin 31-vuotias leski, jonka aviomies oli kuollut joitakin vuosia aikaisemmin onnettomuudessa.

Natalia tanssi mielellään ja vietti aikaa ystävänsä Lenan kanssa.

Hänen silloin kahdeksanvuotias poikansa pärjäsi hyvin mummolassa hoidossa, joten vaikka suru miehen kuolemasta yhä painoi, sinä iltana Natalia tunsi olevansa nuori ja vapaa.

Natalia ja Lena olivat jo lähdössä, kun Eeron ystävä Risto tuli juttelemaan heille.

Risto oli ”joka paikkaan suuna päänä ensimmäisenä” -tyyppiä, Eero taas ”mieluummin odotan” -tapaus.

Hetken päästä Risto käveli takaisin Eeron ja pöytään ja sanoi: “Eero, tule tänne, minä en ymmärrä tätä heidän kieltään.”

Ja Eero meni. Siitä se lähti.

Eero rakastui siltä istumalta Nataliaan, jokin tämän luonteessa viehätti. Natalia rakastui mieheen, joka oli viisas, hyväntahtoinen ja rauhallinen, lehmänhermoinen.

– Eero sanoi minua villiksi kissaksi.

Korviaan myöten ihastunut Eero lupasi tulla Uhtualle uudelleenkin. Natalia ei uskonut häntä.

– Ajattelin, että oli ihana tutustua, mutta harmi, ettei enää koskaan tavata. Niin moni mies lupaa, mutta ei koskaan pidä lupaustaan.

Jo muutaman päivän päästä Eero huristeli Skodallaan pitkin kuoppaisia teitä takaisin Vienan Karjalaan heilinsä luo. Tie kulki Vartiuksen raja-asemalta Kostamuksen ja Venehjärven kautta.

Reissut jatkuivat. Kerran Eero ajoi ensin Tukholmasta Suomeen ja sitten samoilla silmillä Venäjälle Natalian luo, koska ikävä rakkaan luo oli niin kova.

– Rakkaus pakottaa, Eero sanoo.

– Sitä paitsi Eero luuli, että olin sanonut, että ellei hän tule, rakkaus loppuu siihen. Hän oli ymmärtänyt väärin, Natalia sanoo naurahtaen.

Vain muutaman päivän tuntemisen jälkeen Eero ehdotti Natalialle, että he ostaisivat kihlat. Natalian mielestä se oli ihmeellistä, sillä Venäjällä ei yleensä mennä kihloihin vaan suoraan naimisiin.

Rakastavaiset sanoivat toisilleen ’tahdon’ maistraatissa Suomessa 4. elokuuta kaksikymmentä vuotta sitten. Siitä kolmen päivän päästä naimisiin meni myös Eeron ystävä Risto. Hän oli rakastunut Uhtuan baarissa Natalian ystävään Lenaan.

Natalia ja Eero järjestivät pienet illanistujaiset muutaman ystävän kanssa kodassa Suomessa.

Ennakkoluuloja vastaan

Eero ajaa Mersunsa Natalian pihaan Vostotshnajakadulle. Talo on pyöröhirsinen ja raikkaan sinivihreä. Natalia seisoo hymyillen ovensuussa. Hän kertoo saunan olevan valmis.

– No, puhutaanko me vai pussataanko me? Eero sanoo ja kumartuu muiskauttamaan Nataliaa suulle.

Pihalla luikertelee polku saunaan ja toinen polku vanhalle puolelle, Natalian 90-vuotiaan Mari-äidin luo. Natalia huolehtii karjalaisesta äidistään. Nyt Natalia on jo kylvettänyt äidin ja sanonut tälle hyvät yöt ja käynyt itsekin saunassa.

Natalian piha on rönsyilevä ja luonnontilainen, polun molemmin puolin heinät ja voikukanvarret ovat pitkiä.

– Kato nyt tätä ryteikköä! Kyllä minä huomenna tämän leikkaan, Eero kiusoittelee.

– Noh noh, ihan hyvä se on, Natalia huudahtaa.

On matkamiehen saunan aika.

Kun Eero tulee saunasta, Natalia huikkaa hänelle ”Kevyttä löylyä!” Se on venäläinen tapa kysyä: ”Oliko hyvät löylyt?”

Seuraavaksi on luvassa borssikeittoa ja ”plokkia”, kana-riisipataa. Molemmat vodkaryypyn kera, kuten tapana on.

Kun Eero lisää puita hellan pesään, Natalia taputtaa tätä takapuolelle. Melkein aina, kun pariskunta ohittaa toisensa, he tekevät pienen toista huomioivan eleen.

Nukkumaan mennessään Eero kertoo aikeistaan leikata nurmikko jo neljältä aamulla. Levoton sielu ei salli nukkua pidempään.

Epäilijöitä riitti aluksi. Eeron äiti tuhahti, että pitikö nainen ottaa juuri sieltä.

– Paha sana liikkuu nopeammin kuin hyvä sana. Monella on mielessä sota-ajan kokemukset. Jotkut ajattelevat, että venäläiset naiset ovat huoria, Eero sanoo.

Natalian temperamenttinen venäläinen isä taas ei aluksi hyväksynyt Eeroa.

Kun appivanhemmat näkivät Natalian ja Eeron yhdessä, ennakkoluulot katosivat.

– Äitini kävi täällä, ja laulettiin karjalaisia lauluja yhdessä, Eero muistelee.

"Mitä minä Suomessa olisin tehnyt?"

Suhteen aluksi oli aika päättää, muuttaako yhteen. Miksi niin pitäisi tehdä, vaikka kaikki muutkin tekevät? Pari viettäisi joka tapauksessa paljon aikaa erossa, koska Eero on usein työkomennuksella.

– Eero sanoo koko ajan, että työ, työ, työ. Remontti, remontti, remontti.

Sitä paitsi Eeron kolme teini-ikäistä lasta edellisestä avioliitosta asuivat Suomessa, nuorin heistä äitinsä kanssa Siikajoella Eeron kodin lähellä.

Natalia taas halusi olla vanhenevan äitinsä tukena Uhtualla. Hän rakastaa työtään opettajana Uhtuan peruskoulussa.

– Mitä minä Suomessa olisin tehnyt? Istunut kotona ja katsonut ikkunasta. Lukenut kirjoja ja tullut hulluksi. Eero sanoi, että minun on parempi olla täällä.

Niin he jäivät kumpikin tahoilleen. Eero Siikajoelle, Natalia Uhtualle. Miehen ja vaimon välillä on 480 kilometriä ja yksi valtakunnanraja.

Rakkaus on rauhaa ja vapautta, Natalia ajattelee. Ne ovat mahdollisia silloin, kun molemmat luottavat toisiinsa. Mustasukkaisuus tuhoaisi suhteen.

– Jos koko ajan epäilee ja kyselee, missä toinen on ja mitä tekee, ei luota toiseen. Jos ei ole luottamusta, on parempi erota, Natalia sanoo.

Joskus Eero saattaa sanoa Natalialle olevansa menossa thaihierontaan. Ihan vain kiusoitellakseen. Natalia siihen, että no mee mee.

Tytär syntyi Suomessa

Pariskunnan yhteinen Katja-tytär ilmoitti tulostaan vuonna 2000.

Natalia joutui olemaan kaksi kuukautta ennen synnytystä sairaalahoidossa kohonneiden maksa-arvojen takia.

Oli helpompaa, että Natalia oli sairaalassa Suomessa lähellä Eeroa, Raahessa. Katja syntyi siellä.

Katja alkoi matkata jo vauvana edestakaisin Suomen ja Venäjän teitä, ensimmäistä kertaa hän oli matkalla jo muutaman päivän ikäisenä.

– Katjan ensimmäinen passi oli vauvapassi, Natalia muistelee.

Koulun alettua Katja muutti Eeron luo Siikajoelle. Sitä ennen Katja oli ollut karjalaisessa päiväkodissa.

Natalian työpäivät olivat pidempiä kuin Katjan koulupäivät, Eerolla oli joustavammat mahdollisuudet olla Katjan kanssa koulun jälkeen. Myös Eeron teini-ikäiset lapset pystyivät olemaan tarvittaessa apuna.

Kaksitoistavuotiaana Katja-tytär alkoi oireilla oudosti. Diagnoosi oli synkkä: Hodginin tauti eli imusolmukesyöpä.

Katja sai hoitoon uutta lääkettä, jota oltiin vasta ottamassa Suomessa käyttöön. Lääkkeen ansiosta voitiin tehdä luuydinsiirto. Sitten annettiin sädehoitoja.

Lapsi makasi kuumeisena ja muutenkin huonossa kunnossa sairaalassa. Hän ei pystynyt syömään, mutta lääke piti ottaa. Ensin Natalia oli Katjan luona, sitten Eero tuli Katjan luo kuukaudeksi. Eero vakuutti Katjalle, että kyllä tämä selviää.

– Oli vaikea katsoa, kun lapsi kärsii, Natalia sanoo murheellisena.

Sairaalajakson loppuvaiheilla Katja sai lääkkeestä allergisen reaktion ja alkoi haukkoa henkeään.

– Hän sanoi silloin, että isä, auta. Kutsuin hoitajat, ja allerginen reaktio saatiin kuriin.

Nyt Katjan syöpä on lähes voitettu, ja hän käy säännöllisesti jälkitarkastuksissa OYS:ssa kolmekymppiseksi asti. Hän työskentelee Oulussa vanhustenhoidossa.

Aamu anoppilassa

Uhtualla on aamu. Natalia heräilee, mutta Eero on jo ulkona työn touhussa. Piha on täyttynyt heinistä – Eero on niittänyt heinikkoa aluksi viikatteella, koska ruohonleikkuri ei siihen pysty.

Natalian yhdeksänkymppinen Mari-äiti istuu keittiössä. Hän on juuri syönyt aamupalaa ja iloitsee siitä, että Eero on tullut käymään.

– Hyvä minun on täällä olla, Mari kertoo.

Natalian 90-vuotias karjalankielinen äiti ilahtuu joka kerta, kun Eero tulee kylään.

Eeron on aika lähteä hakemaan juomavettä. Venäjällä ei hanavettä kannata juoda. Eeron tehtävälistalla on lähiaikoina huoltaa Natalian kaivo, koska siellä on nyt liikaa roskia.

Eero pakkaa kanisterit maasturin peräkonttiin ja lähtee vedenhakureissulle Kuusniemen lähteelle.

Alueen portilla piirirajavalvojat tunnistavat Eeron, eikä viisumia tarvitse näyttää.

Lähde näyttää pienenpieneltä kirkasvetiseltä lammelta. Siihen on rakennettu katos ja matala allas. Eero kauhoo vettä valkoisiin kanistereihin ja kantaa ne autoon.

Vesi lotisee kanistereissa, kun 140 litraa vettä matkaa maasturin peräkontissa takaisin Natalian luo.

Uhtualla käydessään Eerolla on edessään lista käytännön töitä. Hän hakee vettä, leikkaa nurmikkoa ja korjailee asioita. Nyt Natalian vohveliraudan kannesta on irronnut kahva. Eero ruuvaa sen paikoilleen.

– Minua ei ole lapsena opetettu käytännön töihin, Natalia kertoo hymynkare huulillaan.

– Eero aluksi yritti opettaa minulle, mutta kohta hän ymmärsi antaa olla.

Eeron ja Natalian talo on siisti ja viihtyisä. Alakerrassa on Eeron ja Natalian huone, yläkerrassa avautuu kaksi vierashuonetta ja parveke. Eero kertoo, että pariskunta majoittaa silloin tällöin matkailijoita vierashuoneisiin.

On iltapäivä, ja sähköt katkeavat hetkeksi huoltotöiden vuoksi. Siitä on tullut ilmoitus tekstiviestillä etukäteen. Kuittijärven yllä jyrisee ukkonen. Se kaikuu jylhästi laajan järven yllä.

Ukkosen takia sähkökatkos pitenee. Natalia ja Eero nauttivat päivällistä kynttilänvalossa.

Treffeillä tulkin avustuksella

Pariskunta puhuu keskenään suomea. Aluksi ei ollut kunnollista yhteistä kieltä – Natalia ymmärsi hieman suomea, koska se muistuttaa Mari-äidin puhumaa karjalan kieltä, mutta hän ei osannut puhua sitä. Eerokin oppi venäjää oikeastaan vasta, kun hän rakensi Natalian taloa täysin venäjänkielisen vaarin kanssa.

Aluksi tarvittiin tulkkeja. Yksi heistä oli Tamara Jegorova, Eeron auton aikanaan ostaneen Santerin äiti. Kännyköitäkään ei ollut. Eero saattoi soittaa Tamaralle, että pyydä Natalia seitsemältä puhelimeen.

Eikö ole vaikeaa ilmaista syvimpiä tuntojaan ja ajatuksiaan, kun ei puhu toiselle äidinkieltään?

– Jos ei ensimmäisellä kerralla tule ymmärretyksi, pitää vain etsiä jokin toinen tapa sanoa sama asia, Eero sanoo.

Nataliaa ei haitannut opetella Eeron vuoksi suomea.

– Se oli vain kiehtovaa. Tykkään kielistä ja niiden opiskelusta, Natalia kertoo.

Sähköt palautuvat. Sisävessa ja vesihana ovat taas käyttövalmiita.

Aamulla Natalia meikkaa ja pakkaa laukkujaan. Hän on lähdössä Eeron mukana Suomeen viikon lomalle. Paljon kauemmin hän ei matkalla tohdi olla, koska muuten hän murehtisi liikaa, miten äiti pärjää. Onneksi kotiapu käy äidin luona silloin, kun Natalia ei ole paikalla.

Eero hakee Mersunsa kyytiin myös ystävänsä Riston tämän Lena-vaimon talosta, jossa Risto on ollut viikonlopun. Lena on nyt matkoilla.

Mari-äiti jää vilkuttamaan tontin portin taakse.

– Terveisiä Suomeen, Mari huhuilee.

Matkalla aiotaan ostaa Katjalle tuliaisiksi kostamuslaista makeapullaa.

Uhtua eli Kalevala

  1. Uhtuan kaupunki sijaitsee Venäjällä Karjalan tasavallan pohjoisosassa, Vienan Karjalassa. Uhtuan virallinen nimi on ollut vuodesta 1963 lähtien Kalevala eli . Moni suomalainen kuitenkin tunnistaa kaupunkikunnan edelleen Uhtua-nimestä.
  2. Kalevalassa on noin 4 900 asukasta. Siellä kuulee eniten venäjää, jonkin verran karjalaa ja hieman suomea. Taajamassa on koulu, sairaala, pankki, kolme ruokakauppaa, baari, ravintoloita ja museoita.
  3. Venäläisten lisäksi Vienan Karjalassa asuu vanhastaan suomalaisten sukukansaa, karjalaisia. Alueella on runsas runonlauluperinne, joka kiinnosti monia suomalaisia tutkijoita 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Elias Lönnrot keräsi osan Kalevala-eepoksesta Vienan Karjalasta.
  4. Toisin kuin usein luullaan, Viena ei ole koskaan ollut osa Suomea.
  5. Karjalan kieli on suomen kielen läheisin sukukieli. Vienassa puhuttavaa karjalan murretta on suomalaisen helppo ymmärtää.

Julkaistu: 29.8.2019