
Benidormin kaupungin siluetin tunnistaa jo kaukaa. Pyöreää lahdenpoukamaa reunustavat pilvenpiirtäjät, 1950-luvulla rakennetut retrotornit ja modernit luksusrakennukset.
Vuorten ympäröimässä poukamassa sää pysyy miellyttävänä vuoden ympäri. Talvella Benidormissa on paljon vähemmän sadepäiviä kuin esimerkiksi Kanarian saarilla, ja lämpöä riittää kohtuullisesti.
Satama katkaisee Benidormin valkohiekkaisen uimarannan kahtia: kaksi kilometriä pitkään Levante Beachiin ja kolmen kilometrin pituiseen, hieman rauhallisempaan Poniente Beachiin. Vesi on kirkasta, rannat siistejä ja tarjolla on kattavat palvelut vesihiihtoradasta suihkutiloihin. Pitkä rantakatu on täynnä ravintoloita, baareja ja kauppoja.
Liikkuminen on tehty helpoksi kaikille, ja Benidorm onkin senioriväen suosiossa.
Vaellusreittejä on helposta vaativaan. Varaudu kunnon jalkineilla.
Vihreät rinteet rosmariinipensaineen ja merelle antavine maisemineen sijaitsevat kivenheiton päässä kaupungista. Levante Beachin päästä alkaa Sierra Heladan luonnonpuisto, jossa voi patikoida ja nauttia huimista näkymistä. Vaellusreittejä on helppokulkuisesta viiden kilometrin kävelystä vaativaan reilun 12 kilometrin reittiin, jossa on jyrkkiä nousuja ja laskuja.
Ainakin vaativimpiin reitteihin kannattaa varautua kunnon vaelluskengillä tai tukevilla lenkkareilla, joiden pohjissa on hyvä pito. Reitti on kivinen, jyrkät nousut vaativat kuntoa ja laskut varovaisuutta irtokivien sattuessa kengän alle. Pakkaa vaellusretkelle mukaan hattu, aurinkovoide, paljon juomavettä ja eväät.
Risteileville poluille ei kannata lähteä eksyilemään omin päin. Järjestetyillä vaellusretkillä on mukana kokenut opas. Ilman opasta saatat löytää itsesi paljon vaikeammalta ja pidemmältä reitiltä, mihin olet varautunut.
http://en.visitbenidorm.es/ver/1181/hiking-in-sierra-helada-natural-park--benidorm.html
Vietä rauhallista rantaelämää Poniente Beachilla tai nauti aktiviteeteista täyden palvelun Levante Beachilla.
Benidormin saari on kolmionmuotoinen kivimöhkäle noin kolmen kilometrin päässä kaupungin satamasta. Sen syntymään liittyvä tarina kertoo, että kallioinen saari on itse asiassa jättiläisen potkaisema palanen kaupungin takana kohoavasta vuorijonosta. Jättiläinen kuuli, että hänen sydämensä valittu kuolisi auringon laskettua vuoren taa. Sehän ei jätille sopinut, vaan vuori sai lähteä auringon tieltä – tai ainakin palanen siitä.
Saarelle pääsee satamasta liikennöivällä veneellä, mutta hauskempaa on meloa sinne kajakilla. Satamasta voi vuokrata kajakin ja meloa oppaan matkassa. Matkanteko kestää noin tunnin.
Saaren ranta on jyrkkää kivikkoa, joten ainakin jalkineet kastuvat kunnolla. Kovalla merenkäynnillä rantautuminen voi olla haastavaa, mutta oppaat auttavat kajakit ja melojan kallioiselle rannalle. Kännykät, kamerat ja lompakot säilyvät kuivina melontaoppaan vesitiiviissä lieriössä.
Saaressa on ravintola, josta saa ruokaa ja juomaa. Ylös näköalapaikalle vie kivikkoinen polku, mutta se kannattaa kiivetä: näkymät kaupunkiin ovat hengästyttävät. Samalla näet, mistä kohtaa vuorijonoa jättiläinen potkaisi ison kivenmurikan mereen.
http://en.visitbenidorm.es/ver/2389/kayak-tour-benidorm.html
Veden alla on kuin leijuisi avaruudessa. Pienet ja isommat kalat uivat parvina ympärillä, pohjassa näkyy kiviä ja kauniita vesikasveja. Kauempana lonkeroitaan ojentelee mustekala, suoraan alapuolella keltajuovaiset kultaotsa-ahvenet heiluttelevat eviään. Vesi Benidormin rannoilla on kirkasta ja puhdasta, joten snorklaaminen ja sukeltaminen on miellyttävää. Satamassa on ammattitaitoinen sukellusyritys, joka järjestää sukellusretkiä Benidormin saaren tuntumaan.
Ilman lisenssiä pääsee sukeltamaan korkeintaan kuuden metrin syvyyteen. Ensin täytetään terveystietoja selvittävät lomakkeet ja kuunnellaan ohjeet tarkkaavaisesti. Sekä sukeltajille että snorklaajille valitaan sopivat varusteet jo satamassa ja puetaan märkäpuvut ylle. Sitten vaan veneen kyytiin ja vedenalaista elämää tutkimaan.
Snorklaajat komennetaan veteen ensimmäisenä, sukeltajille kerrataan vielä yksityiskohtaisesti, millä käsimerkillä viestitään mitäkin asioita ja miten happipullon kanssa toimitaan.
Viimeistään tunnin kuluttua merenpohjan aarteet on tutkittu ja jokaisen hampaat kalisevat. Vene palaa satamaan kyydissään viluista, mutta hienoa kokemusta rikkaampaa väkeä.
http://en.visitbenidorm.es/ver/1998/scuba-diving-and-snorkel-in-benidorm.html
Paras tapa nähdä Benidormia ja ympäristöä on ottaa fillari alle. Lomalla kun ollaan, sähköavusteinen polkupyörä pitää rehkimisen sopivan kevyenä. Ylämäkien nousu sujuu helposti eikä porottava aurinkokaan tee matkanteosta liian rankkaa.
Taobike-niminen yritys vuokraa sähköpyöriä 12 eurolla kahdeksi tunniksi, ja 115 eurolla viikoksi. Yritys järjestää myös ohjattuja pyöräretkiä ja neuvoo reittejä. Voit tutustua Sierra Heladan luonnonpuistoon, ajella hiekkarantoja pitkin tai osallistua yöpyöräilyyn tai tapaskierrokseen.
Tarkista vuokraamosta lähtiessäsi, että akku on täynnä ja kaikki toimii niin kuin pitää. Kypäriä ei välttämättä ole tarjolla, joten aja varovasti!
Taobike, Av. Mediterraneo 62, Benidorm,
www.taobike.es
Meliá Villaitanan golfkentällä voi myös ottaa golfkursseja.
Golfaajat voivat nautiskella uskomattomista maisemista ja merinäköalasta kiertäessään 18 reikäistä golfkenttää Villaitana Golf Clubilla. Kenttä on avoin kaikille green cardin omistajille, mutta kierrosaika on hyvä varata etukäteen.
Omia golfbageja ei tarvitse rahdata mukana, sillä kentältä voi vuokrata mailat ja muut tarvittavat varusteet. Aloittelijoille on tarjolla ammattitaitoista ohjausta.
Villaitanan golfkentän yhteydessä sijaitsee tasokas hotelli klubirakennuksineen. Jos lyönti ei yrityksistä huolimatta tunnu lähtevän kunnolla, klubin ravintolassa voi keskittyä herkullisen lounaan nauttimiseen. Hotellissa on myös hyvin varusteltu kylpylä, jossa voi rentoutua vaikka hieronnalla.
Meliá Villaitana, Avda. Alcalde Eduardo Zaplana 7, Benidorm, https://www.melia.com/en/hotels/spain/alicante/melia-villaitana/golf.html
Tapaskujalla viihtyvät kaikenikäiset herkuttelijat.
Illan pimetessä on aika lähteä maistelemaan tapaksia.
Vanhassakaupungissa sijaitsee tapasbaarien alue Passeig de la Carretera, joka tunnetaan myös nimellä Tapas Alley. Tapastaivaaseen pääsee Santo Domingo -kadulta. Katettu alue muistuttaa kauppahallia, jonka tiskien tungoksessa seurustellaan olut- tai viinilasillista ja tapaksia nauttien.
Varsinkin perjantai-iltaisin väkeä on kylki kyljessä, ja liikkeellä ovat kaikki nuorisosta isovanhempiin. Tunnelma on katossaan ja tapakset herkullisia. Kun on maistanut parin eri tiskin herkkuja, tekeekin jo mieli istahtaa alas. Kujalla on pöytiä, johon seurueet tilaavat kannullisen olutta tai sangriaa ja runsaan määrän erilaisia tapaksia.
Pilvenpiirtäjähotellin ravintolassa voi nauttia huimista näköaloista illallisen tai drinkin kera.
Kun aurinko on laskenut, Benidormin kaupungin valot hohtavat helminauhana lahden ympärillä.
Ainakin kerran matkan aikana kannattaa hankkiutua pilvenpiirtäjähotellin kattobaariin nauttimaan näkymästä, joka vie ajatukset kaiken arkisen yläpuolelle.
Ravintoloita:
Solotúla. Moderni gastrobaari katutasossa. Tunnelmaltaan rento ravintola tarjoaa laadukasta välimerellistä ruokaa.
Calle del Esperanto, 16. p. 9661 30 00 72.
Restaurant Belvedere. Tyylikäs maisemaravintola pilvenpiirtäjän huipulla.
Hotel Madeira Centro, C/ Esperanto 1, 21 kerros, p. 966 83 04 18. belvedere@madeiracentro.com.
Barranco Playa. Ravintola rannan tuntumassa tarjoaa loistavaa paellaa ja kalaa. Rento tunnelma.
Av. Vicente Llorca Alos, 14, p. 966 804 777.
restaurantebarrancoplaya@gmail.com
Club Náutico de Benidorm. Satamassa sijaitseva ravintola, joka tarjoaa herkullisia äyriäisiä ja kalaruokia.
Paseo Colón, 2, p. 965 85 30 67.
Punto de Sal - Gastro&Beach. Moderni eurooppalainen ravintola tarjoaa loistavaa ruokaa, kaunis sisustus.
Plaza de Torrejó, 3, p. 965 85 50 22.
puntodesal.es
Villa Venecia Boutique Hotel. Vanhan kaupungin rannassa sijaitsevan boutique-hotellin tyylikäs ravintola sopii juhlavan illallisen nauttimiseen.
Plaza San Jaume, 1, p. 965 855 466.
www.hotelvillavenecia.com
Teksti ja kuvat Satu Kärki
Lue myös muita matkajuttuja: