Tuulilasi

Audi TT – katsaus design-ikonin muotoiluun



Audi TT – katsaus design-ikonin muotoiluun

Audi esitteli 15 vuotta sitten TT:n ja selitti sen olevan ”Audille tyypillisen muotokielen lähettiläs”. Nyt Audin muotoilijat kertovat, miksi TT:n muoto ja yksityiskohdat toimivat sukupolvien ajan.
Teksti AMS, Michael Orth
Kuvat Satu Nyström

Nyt olemme hieman pateettisia. Auto on moderni, mutta ei muodikas. Se ei ole sensaatiohakuinen, ja niinpä autosta itsestään tuli sensaatio. Se määrittelee selkeät säännöt ja antaa itse näille säännöille muodon. Tällä tavalla auto ottaa tyylillään kantaa. Jos muodot ovat pelkästään miellyttävät, niiden vaarana on muuttua tylsiksi ja epäkiinnostaviksi. Ne voivat myös herättää aluksi ihastusta, mutta vähän ajan päästä muodot vaikuttavat liioitelluilta, väkisin tehdyiltä tai epäonnistuneilta.

Tämä ei koske Audi TT:tä. Sen linjat eivät ole minkään maun mukaiset, vaan ne perustuvat selkeän muotoiluidean periaatteisiin. Tästä eivät kaikki tykkää.

”TT on jakanut mielipiteitä alusta asti”, Audin muotoilija Ulrich Beierlein sanoo.

”50 prosenttia piti siitä ja 50 prosenttia ei tykännyt, mutta kaikki katsoivat auton perään.”

Tämä pätee vielä nykyäänkin, eli 15 vuotta myöhemmin. Mistä se johtuu?

Muutama metri kapeaa teippiä auttaa vastaamaan tähän kysymykseen. Gary Telaak polvistuu ensimmäisen sukupolven punaisen TT:n vierellä, mittaa lyhyesti ja asettaa sitten hopeanvärisen teipin juuri siihen kohtaan, mihin konepellin ja lokasuojan välinen rako loppuu. Linja ei kuitenkaan pääty siihen, vaan Telaak jatkaa sitä teipillä oven ja ovenkahvan ylitse suoraan takapyöränkoteloa kohti. Siellä linja jatkuu kaarimaisena takapuskuriin asti. Samalla tavalla konepellin pokkauksia pitkin kulkeva linja jatkuu katon yli takaluukun rakoja pitkin.

Muotoilija tuo näkyviin jokaisella uudella teipinpalalla verkon, joka määrittelee TT:n hahmon ilman että itse autoa tarvitsisi edes nähdä. Gary Telaakin ”Wireframeksi” nimittämä käsite riittää, jotta pystyy määrittelemään ja ymmärtämään TT:n muotojen tiukan systemaattisuuden. Tuon käsitteen loogisen järjestyksen mukaan yhdestäkään pokkauksesta ei voitaisi luopua, ja yksikin koristelista olisi liikaa.

”TT:n muotoilussa ei ole mitään sattumanvaraista. Siitä ei voi jättää mitään pois, ja juuri siksi auton muotoilun perusidea tulee niin vahvasti esiin”, telaak sanoo.

Tässä on siis kyse usein tavoitellusta keskittymisestä olennaiseen.

”TT on luonut Audille tyylillisen kieliopin”, Ulrich Beierlein toteaa.

”Se kiehtoo minua edelleen, kuinka TT vetoaa tunteisiin näiden tiukkojen sääntöjen muodostaman kiertotien kautta.”

Yhdistämiseen perustuva muotoiluperiaate

Telaak täydentää, että auto perustuu ehdottomasti selkeään ja yksinkertaiseen ajatukseen, johon tulee reagoitua alitajuisesti. Hän demonstroi tätä esimerkin avulla. Telaak näyttää levitetyillä sormillaan takavaloa ja siirtää muodon auton vyötärölinjaan ja sieltä kojelautaan auton sisällä. Kaikkialla on sama kaari ja sama muoto.

Tämän perusteella Audi TT:n muotoilussa eivät ole erityistä tietyt yksityiskohdat, vaan se, kuinka ne heijastavat tiukan muotokielen kielioppia ja säännönmukaisuutta. TT perustuu johdonmukaisesti yhdistämiseen pohjautuvaan muotoiluperiaatteeseen, joka keskittyy selvästi geometrisiin, lähinnä ympyrästä alkunsa saaviin perusmuotoihin. Tuo periaate asettaa aina tarvittaessa prioriteetteja eikä se uhraa perusideaa kompromissiratkaisun vuoksi. Tämä koskee esimerkiksi auton sitä kohtaa, jossa etupyöränkotelon kaari rikkoo konepellin ja lokasuojan välisen raon muodostaman linjan. TT on auto, ja auto perustuu liikkeeseen. Liike tulee pyörästä, jolloin pyöränkotelon kaari on toiminnallisesti tärkeämpi kuin konepelti, ja tämä näkyy myös auton muotoilussa.

Kuinka TT:n ensimmäisen sukupolven ulkonäöltään ainutlaatuiseksi tuotteeksi tehnyt muotoiluidea on saatu sovellettua sitä seuranneeseen sukupolveen? Miten loppuun asti mietityn ajatuksen saa ajateltua uudelleen ilman että tuloksena on potaskaa? TT:n toinen malli antaa tähän vastauksen.

TT 2:n voimakkaampi suuntautuminen

”Siinä on voimakkaampia piirteitä automuotoilusta, kun taas ensimmäisessä TT:ssä oli enemmän tuotemuotoilun vaikutuksia”, Gary Telaak sanoo.

Hän viittaa esimerkiksi siihen, että toisen sukupolven TT:n sivuprofiili on dynaamisempi. Siinä on pidempi konepelti ja takapäätä kohti nouseva korin alaosan ”Dynamic Line”. Nykymallin TT:n muotojen johdonmukaisuus on yhteistä sen edeltäjän kanssa. Ulrich Beierlein osoittaa sinisen TT:n oven sisäkahvaa ja hänen kollegansa mainitsemaa ”Dynamic Linea”. Molemmissa on sama suunta ja sama kallistus.

Niinpä TT:n toinen sukupolvi lainaa itseänsä edeltäjämallin tavoin. Ensimmäisen TT:n osalta riittää, kun katsoo sen tankinluukkua, ilmastoinnin suuttimia, ovenkahvoja, vaihteiston kulissia ja penkinlämmittimien nappeja. Tämä johdonmukaisuus jatkuu lievemmässä muodossa myös TT:n nykymallissa. Siinä on sama muoto, sama materiaalien estetiikka ja samat syvennykset. Se ei toista kuitenkaan samaa aihetta.

”Kyse on lainauksista ja tulkinnoista”, Ulrich Beierlein sanoo.

”Ensimmäisen TT:n ruuvit pitävät kiinni tankinluukkua, ilmastoinnin suuttimien syvennykset tarjoavat sormille tukea, ja penkinlämmittimien pyöreät katkaisimet yhdistävät pieniä näyttöpisteitä.”

Näin muoto sekä toiminnallisuus pääsevät esiin sen sijasta, että ne seuraisivat vain toisiaan. Tekeekö myös se TT:stä auton, jota pidetään edelleen muotoiluikonina?

Molemmat muotoilijat toteavat lopuksi: ”Ikonia ei pysty koskaan selittämään ihan täysin, koska mukana täytyy olla myös magiaa. Ikonin syntyminen on erityinen hetki. Sitä ei tehdä, vaan se syntyy itsestään”.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 2.11.2013