Olen 72-vuotias nainen. Minulla on refluksitauti, johon lääkityksenä Nexium 20 mg 1–2 tablettia vuorokaudessa. Vatsani reistailee ja aiheuttaa uniongelmia. Yhdellä Librax-tabletilla pystyn nukkumaan melko hyvin. Nyt se uhataan ottaa pois. En voi ymmärtää miksi, koska sen avulla vatsani rauhoittuu ja saan nukuttua paremmin.
Kuule, en ymmärrä minäkään. Kyseinen hyvin vanha valmiste sisältää toisena vaikuttavana lääkkeenä pienen määrän bentsodiatsepiini klooridiatsepoksidia. Olen toki lääketieteellisesti sitä mieltä, että haittojensa vuoksi bentsoja tulisi määrätä vain poikkeustapauksissa ja pääsääntöisesti vain hyvin lyhytaikaiseen käyttöön.
Bentsoihin liittyy riippuvuuden ja annoksen nostamisen vaara. Ne voivat aiheuttaa muun muassa muistamattomuutta, huimausta, kaatumistaipumusta, normaalin unen häiriintymistä, ajokyvyn heikkenemistä, sekavuutta, masennusta, keskittymiskyvyn heikkenemistä, väsymystä ja vieroitusoireita. Bentsot poistavat ahdistusta, ja vaikutuksen loppuminen lisää halua uuteen annokseen.
Koska olemme tulleet tietoisiksi bentsojen vaaroista, varsinkaan nuoret lääkärit eivät niitä uusi, jos eivät tunne potilasta kunnolla. Tästä ei voi heitä syyttää. Potilaan hyvin tunteva lääkäri ymmärtää kokonaisuuden. Jos potilas, useimmiten seniori, on saanut pienestä annoksesta bentsoa erinomaisen avun, eikä annos ole noussut vuosikausiin, on tilanteeseen syytä suhtautua avarakatseisemmin. Tapauksessasi bentsoannos on hyvin pieni, sama kuin 3 milligrammaa eli vajaa puoli tablettia yleisesti käytettyä tsopiklonia. Vaikka tutkimukset osoittavat, että pienenkin bentsomäärän purkaminen lääkityksestä on hyväksi, koen, että joskus on parempi voida hyvin kuin yrittää sietää pitkäaikaisia vieroitusoireita.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat
- Pippa Laukka, yleislääketiede ja hyvinvointi
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet