Minua vaivaa hapan maku suussa. Erikoislääkäri arveli, että kyse on refluksista. Voisiko syy olla sittenkin jokin muu? Onko dieetti ainoa hoito refluksiin, koska en luota lääkkeisiin? Ulkomailla toimii kuulemma refluksiklinikoita. Kannattaisiko kokeilla niitä?

Hapan maku suussa on oire, joka iskee kuin miljoona volttia – sitä on mahdoton olla huomaamatta. Yleisin syy happamaan makuun on gastroesofageaalinen refluksitauti (GERD), jossa mahahappo pääsee nousemaan ruokatorveen ja jopa suuhun asti. Tämä voi aiheuttaa polttavaa tunnetta rinnassa, närästystä ja mainitsemasi happaman maun. Refluksi johtuu yleensä siitä, että ruokatorven alaosassa oleva sulkijalihas ei toimi kunnolla, jolloin vatsahappo pääsee virtaamaan takaisin ylöspäin.
Hapan maku suussa voi johtua myös muista syistä. Esimerkiksi tietyt lääkkeet, suun kuivuminen, hammassairaudet tai jopa stressi voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. Oireiden taustalla voivat olla myös muut ruoansulatuskanavan häiriöt, kuten sappikivet tai mahalaukun tyhjenemishäiriöt. Siksi olisi hyvä keskustella lääkärin kanssa mahdollisista lisätutkimuksista ja gastroskopiasta eli mahalaukun tähystyksestä, joka siis voisi vahvistaa refluksidiagnoosin.
Refluksin hoito ei rajoitu vain ruokavalioon, vaikka ravitsemuksella onkin merkittävä rooli. Usein oireita voi lievittää välttämällä närästystä laukaisevia ruokia ja juomia, kuten rasvaisia ja mausteisia ruokia, kahvia, suklaata sekä alkoholia. Refluksioireisiin saattaa auttaa myös elämäntapahoito eli painonhallinta, säännöllinen liikunta, tupakoinnin lopettaminen ja stressinhallinta.
Ymmärrän, että suhtaudut epäilevästi lääkkeisiin, mutta refluksin hoidossa käytetyt happosalpaajat, kuten protonipumpun estäjät, ovat tutkittuja ja tehokkaita hoitovaihtoehtoja. Niiden avulla voidaan vähentää vatsahapon tuotantoa ja antaa ruokatorven limakalvolle mahdollisuus parantua.
Mitä tulee ulkomaisiin refluksiklinikoihin, ne voivat tarjota laajan valikoiman hoitomuotoja ja yksilöllisiä ratkaisuja, mutta niihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Hoitomenetelmien laatu ja tieteellinen näyttö voivat vaihdella, ja kustannukset saattavat olla korkeita. Siksi suosittelisin keskustelemaan ensin oman lääkärin kanssa kotimaassa saatavilla olevista hoitovaihtoehdoista. Monesti täälläkin voidaan tarjota kattavaa apua, joka pohjautuu uusimpaan tutkimustietoon ja yksilöllisiin tarpeisiin.
Kysy terveydestä, Avun asiantuntijat vastaavat
- Pippa Laukka, yleislääketiede ja hyvinvointi
- Reijo Laatikainen, ravitsemus
- Voit kysyä nettiosoitteessa apu.fi/teemat/apu-klinikka
- Voit myös lähettää kysymyksesi: aputerveys@a-lehdet.fi tai postitse ”Apu-klinikka”, Apu, 00081 A-lehdet