Yhä useampi nuori jättää menemättä kouluun – ”On sellaisia ongelmia, etten jaksaisi tulla ihmisten ilmoille”, sanoo 14-vuotias Emi

Julkaistu 28.4.2023 – Päivitetty 10.8.2023

– Kouluun on vaikea tulla joka päivä, sanoo Emi Seppälä, 14.

Hän on täyttänyt mukin kahvilla ja istuu nyt jumppapallon päällä yhteisöohjaaja Terhi Hakalan huoneessa Harjuniityn koulussa Nokialla.

– Tulen kyllä kouluun, mutta olen yleensä Terhin luona tai kuraattorilla, jos ei tee mieli mennä tunnille, hän jatkaa.

On monta syytä, miksi koulunkäynti tuntuu seiskaluokkalaisesta Emistä raskaalta.

– Minua on haukuttu, potkittu ja tönitty ykkösluokalta saakka. Kiusaaminen on ollut fyysistä ja henkistä, ja sitä on tehty myös netissä. Ja on sellaisia omia ongelmia, etten jaksaisi tulla ihmisten ilmoille. Koska asun sijaisperheessä, sieltä on kuitenkin tavallaan pakko lähteä aamuisin, Emi sanoo.

Ensimmäisen kerran hän rohkeni kertoa kiusaamisesta aikuisille kuudennella luokalla. Saman luokan keväällä Emi vaihtoi Harjuniityn kouluun, ja nyt tilanne on vähän parempi. Välitunnit voi olla kaverien kanssa. Koulunkäynti ahdistaa silti. Emillä on myös lukihäiriö.

– Englanti, ruotsi, äikkä, fysiikka, kemia, bilsa. Ne ovat vaikeimpia, koska ne ovat lukuaineita. Lukivaikeus ja muut murheet kasaavat möykyn, joka tukkii kaiken ja asioita on vaikea oppia.

Onneksi on Terhi. Hänen kanssaan voi kahvitella, puhua ja ratkoa asioita yhdessä. Vaikeuksista huolimatta Emi ei ole jäänyt pois koulusta.

Terhin työtä on kulkea nuorten rinnalla ”muina maunoina”. Pitää olla kyky ottaa vastaan nuorten näkemykset ja tunteet. – Vaatii osaamista, että pystyy toimimaan nuorten kanssa ilman, että pää räjähtää puolessa välissä viikkoa.

Terhi Hakalan työtä on auttaa käymään koulua, viihtymään siellä, jo ennen kuin poissaoloja alkaa kertyä. Hän työskentelee pääasiassa 5.–9.-luokkalaisten kanssa. Terhin kaltaisia kutsutaan myös kouluvalmentajiksi ja kouluhyviksiksi. Ammattikunta on uusi.

Terhi itse kuvaa olevansa vierellä kulkija ja yhden ihmisen kriisijoukko.

– Jos luokassa nuori alkaa itkeä, ei pysty olemaan tunnilla tai härvää siellä, haen hänet luokseni.

Joka aamu Terhi tapaa muutaman nuoren koulun ovilla. Heitä ahdistaa kulkeminen luokkaan. Terhi kävelee matkan heidän seuranaan. Muuten saattaisi käydä niin, että he jättäisivät kokonaan tulematta kouluun. Sitä kannattaa ehkäistä kaikin keinoin.

Koulukieltäytyminen on yhä yleisempää

Yhä useampi lapsi ja nuori ei mene kouluun, koska ei pysty. Koronapandemian aikana nousi esiin, että kouluista ”katosi” lapsia, mutta itse asiassa poissaolot olivat lisääntyneet ja muuttuneet jo sitä ennen. Sama kehitys on jatkunut, ja ilmiö on kansainvälinen. Näitä poissaoloja kutsutaan kouluakäymättömyydeksi ja koulukieltäytymiseksi.

Asiaa selvitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2020. Kartoituksen tekivät Jyväskylän yliopiston tutkijat. Selvisi, että yläkouluissa on vähintään 4000 oppilasta, todennäköisesti enemmänkin, joilla poissaolot vaikeuttavat koulunkäyntiä selkeästi. Määrä on noin 2–3 prosenttia kaikista yläkoululaisista.

Myöhemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa kaksi kolmesta opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisesta arvioi, että poissaolot olivat lisääntyneet keväästä 2021 kevääseen 2022.

Ongelma on, että varsinaisia tilastoja poissaoloista ei ole eikä kouluilla ole ollut yhtenäisiä käytäntöjä, minkä vuoksi oppilaita on saatettu kohdella eriarvoisesti. Tätä varten perusopetuslakiin on tulossa elokuussa muutos, joka velvoittaa ennaltaehkäisemään poissaoloja sekä seuraamaan ja puuttumaan niihin.

Nokialla Harjuniityn koulussa on yli 900 oppilasta, ala- ja yläkoululaisia.

– Suurin osa käy koulua tosi hyvin, mutta sitten on se tietty osa, jolla on vaikeaa, Terhi Hakala sanoo.

Terhin huone on ”torin laidalla”, eli Harjuniityn koulun suuren aulan reunalla. Siellä voi istuskella säkkituoleissa, jumppapallolla tai pyöreän pöydän ääressä, tehdä tehtäviä, piirrellä, lukea Aku Ankkoja ja jutella. Live more, worry less, julisteessa kehotetaan.

Aamuisin jotkut oppilaat käyvät näyttäytymässä, tervehtimässä Terhiä. Jos hän ei ole paikalla, alkaa hänen puhelimensa piipata: missä olet, koska tulet? Nytkin vähän väliä joku kurkkaa ovesta sisään, moikkaa Emiä, hakee kylmäpussin pakastimesta tai tekee muuten vain tiettäväksi, että tällä ollaan.

''Nämä oppilaat eivät pysty menemään kouluun. He kyllä haluavat sitä, mutta psyykkinen oireilu on niin vahvaa, että se lamauttaa toimintakyvyn ihan täysin.''

Tutkija Katarina Alanko

Mistä vaikeudet ja koulukieltäytyminen johtuvat? Yksinkertaista selitystä ei ole, vaan yleensä on monenlaista syytä yhtä aikaa. Terhi ja Emi listaavat.

– On hirveästi tyttöjä, jotka ovat tosi hyviä ja fiksuja, mutta joilla on kovat suorituspaineet. Halutaan se kymppi tai mieluummin kymppiplus, ja jos tuntuu, ettei se onnistu, ei tulla kouluun ollenkaan, Terhi sanoo.

– Ulkonäköpaineet ovat kovat. Jos et näytä hyvältä tai näytät köyhemmältä tai liian rikkaalta, sulle tullaan sanomaan siitä tai kiusaamaan, Emi sanoo.

– Joillakin syynä ovat oppimisvaikeudet, Terhi jatkaa.

– Ja voi olla omia ongelmia tai perheen ongelmia tai toisten nuorten aiheuttamia murheita, Emi lisää.

Hänen mielestään aikuisilla on tapana lisätä paineita.

– Jos yritän ja saan silti kokeesta huonon numeron, aina sanotaan, että yritä kovemmin ja ensi kerralla paremmin.

Koulukiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen lisäävät myös poissaolojen riskiä. Kaikissa tapauksissa ei kuitenkaan ole kyse kiusaamisesta.

Eri asiat pakkautuvat kimpuksi ja aiheuttavat psyykkisiä oireita. Saman ovat havainneet myös tutkijat.

– Nämä oppilaat eivät pysty menemään kouluun. He kyllä haluavat sitä, mutta psyykkinen oireilu on niin vahvaa, että se lamauttaa toimintakyvyn ihan täysin. Monella on masennusta ja ahdistusta, kertoo tutkija, dosentti Katarina Alanko Åbo Akademista.

Hän lisää listaan vielä muutaman vaikuttavan seikan. Yksinäisyys, temperamentti, nepsy-piirteet ja perheen asiat, kuten vanhemman alkoholiongelma tai muutto toiselle paikkakunnalle, voivat nekin vaikuttaa siihen, että nuori kieltäytyy menemästä kouluun. Nepsy tarkoittaa neuropsykiatrisia piirteitä, esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä ADHD:ta.

Tulevaisuudessa Emi Seppälää kiinnostaisi työ kosmetologina, ensihoitajana tai päiväkodissa. – Kun tekee rakennekynsiä, saa käyttää luovuutta. Ja lasten kanssa olen aina tullut hyvin toimeen.

Kyse ei ole siitä, että ”kovikset lintsaavat”

Katarina Alanko on tutkinut poissaoloja muun muassa analysoimalla kouluterveyskyselyitä. Nykyään poissaoloissa ei ole enää kyse siitä, että ”kovikset lintsaavat”. 2000-luvun aikana lintsaaminen on vähentynyt mutta sairauspoissaolojen määrä kasvanut selvästi.

Taustalla voi osittain olla myös kulttuurin ja ajattelutapojen muuttuminen. Mielenterveysongelmat tunnistetaan aiempaa paremmin ja niistä puhutaan avoimemmin. Se mikä ennen olisi ollut luvatonta lintsaamista, merkitään nyt vanhempien luvalla sairauspoissaoloksi.

Alanko korostaa, että suurimmassa osassa tapauksia kyse ei ole vanhempien lepsuilusta, eikä vanhempia pidä syyllistää.

– Vanhemmat usein tehneet monia asioita tukeakseen lastaan kouluun, mutta jossakin vaiheessa he kokevat, ettei koulu ole lapsen voinnin kannalta hyvä asia.

Koulukieltäytymisen juuret ovat usein jo alakoulussa. Ensimerkkejä voi olla jo kolmannella luokalla. Sellainen on usein haluttomuus ja vaikeus lähteä kouluun: lapsi voi saada aamuisin raivareita ja lukita itsensä vaikka vessaan. Seuraavaksi voi tulla myöhästelyä koulusta, sitten poissaoloja yksittäisiltä tunneilta. Lapsella saattaa olla toistuvasti fyysisiä oireita, kuten päänsärkyä tai vatsa kipeä, tai hän voi olla itkuinen ja vetäytyvä. Vähitellen lapsi on poissa yksittäisiä päiviä ja sitten useita päiviä.

– Lopulta se aika, jolloin lapsi ei ole koulussa, vaan pitkittyy, Alanko sanoo.

– Enää ei kuulosta poikkeavalta, että koulua voi jäädä väliin vuosikin.

Alangon mukaan tilannetta kannattaa kartoittaa jo, kun oppilas on ollut poissa koulusta kymmenen prosenttia ajasta. Kaikki poissaolot, ovat ne sitten luvallisia tai luvattomia, voivat hankaloittaa oppimista ja heikentää hyvinvointia.

Suomessa koulupoissaoloihin on tartuttu vuonna 2021 alkaneella Sitouttavalla kouluyhteisötyöllä (SKY), jota on kehitetty opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen sekä kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin yhteistyönä. Siihen kuuluu 24 pilottia eri puolilla Suomea.

Terhi Hakalan työ on osa yhtä pilottia. Hänen lisäkseen Nokialla työskentelee kaksi muuta yhteisöohjaajaa. Nyt pilotin rahoitus on kuitenkin loppumassa.

– Meidän työtä ei ole Nokialla budjetoitu. Rehtorit ovat saaneet haalittua rahoituksen syksyksi, mutta sen jälkeisestä ajasta ei ole tietoa.

Oppilaat ovat kirjoittaneet seinätauluun, mikä on parasta koulussa: kaverit, liikunta, sisävälkät.

Liikaa ihmisiä, liikaa meteliä

Terhi Hakala pyysi myös kollegaansa kysymään paljon poissa olleilta nuorilta näkemyksiä tähän juttuun. Kaksi vastasi, ja Terhin kollega kirjasi vastaukset. Aiemmin nämä nuoret kävivät koulussa enintään kerran viikossa.

”Kouluun tulo ahdisti. Liikaa ihmisiä. Luokkalaiset ahdisti. Liikaa meteliä. Ahdistava ilmapiiri. Väsytti. Ei pystynyt nousemaan sängystä, koska oli paha olla henkisesti”, yksi nuori kertoi.

Toinen sanoi samaa: koulussa ja luokassa oli liikaa ihmisiä ja melua, mikä ahdisti. ”Harmitti joka päivä, etten pystynyt lähtemään kouluun.”

Kun nuoret eivät olleet koulussa, he nukkuivat tai makasivat sängyssä, olivat puhelimella, pelasivat ja piirtelivät.

Nyt nuoret pystyvät käymään koulua useamman tunnin päivässä. Siinä on auttanut pääseminen intensiivisen tuen luokalle.

”Opettaja tai ohjaaja pystyy nykyään huomioimaan minut koko ajan ja saan apua aina, kun tarvitsen. Luokassa on vain muutama oppilas ja hiljaista. Voin kulkea sivuovesta, koska pääovista kulkeminen ahdistaa.”

”Tiedän pääseväni pieneen luokkaan ja rauhalliseen tilaan. Opetus ei ole niin raskasta ja voin pitää taukoja halutessani. Musiikkia voi kuunnella samalla, kun tekee tehtäviä.”

Sama nuori uskoo, että samat keinot voisivat auttaa muitakin. ”Normiluokalla opettaja voisi antaa rauhallisen nurkkapaikan niille, joita ahdistaa, eikä puhua siitä kenellekään sen enempää.”

Se on hyvä ehdotus. On myös muuta, mitä voidaan tehdä.

Kouluun on tärkeä tulla vaikka sitten myöhässä

”Huomenta päivänsäde🌺 Äiti laittoi viestiä, että saatat myöhästyä vähän. Mitäs luulet, oletko monelta koululla? Tulen vastaan.”

Tällaisen viestin Terhi Hakala lähetti muutama päivä sitten eräälle oppilaalle. Yhteydenpidosta on sovittu vanhempien kanssa. Terhi viestii aina positiivisesti, jotta nuorelle tulisi olo, että hänestä välitetään.

– Hän tuli lopulta kouluun yhdeltä. Oli kuitenkin tärkeää, että tuli. Voimme auttaa vain, jos nuori tulee kouluun.

Sen jälkeen mietittiin yhdessä, miksi lähteminen aamulla on vaikeaa, ja sovittiin jatkosta.

– Tällaisen oppilaan kanssa ei kannata mennä siihen, että koulussa pitää olla tasan kello x.

Aikaisemmin Terhi työskenteli lastensuojelussa. Siellä hän alkoi miettiä, mitä pystyttäisiin tekemään jo koulussa, ennen kuin käy niin, että nuoresta tulee lastensuojelun asiakas.

– Pystymme tekemään tosi paljon, eikä se ole ydinfysiikkaa, vaan huomioimista, läsnäoloa ja kuuntelua. Monesti me aikuiset teemme sen virheen, että tulkitsemme nuoria väärin, hän sanoo.

Terhi osti syksyllä uudet työkengät, pehmotassut. Alakoululaiset tykkäävät, yläkoululaiset pitävät niitä nolona. Silloin Terhi väittää vastaan: ne ovat hienot! Samalla tulee puhuttua ulkonäköpaineista.

Harjuniityn koulussa yritetään löytää tapoja, joilla oppilas pystyy käymään koulua. Esimerkiksi kuvaamataidon ja kotitalouden tehtäviä voi tarvittaessa tehdä kotona. Emi Seppälällä on oikeus täydentää koesuorituksia suullisesti.

Emin mielestä aikuisten pitäisi kysyä nuorelta avoimin mielin ja nätisti, miksi tämä ei halua mennä kouluun. Painostaa ei saa.

– Voi myös yrittää lahjoa, että jos olet päivän koulussa, saat vaikka viisi euroa. Tai jos koe menee hyvin tai vaikka huonomminkin, niin sanoisi, että tämä on hyvä.

Emi vie kierrokselle koulussa. Käytävät ovat pitkiä ja niitä on monessa kerroksessa, onhan Harjuniitty iso koulu. Ne tömisevät, kun nuoret suuntaavat ruokalaan kalakeitolle. Joku kiroaa – sekin taitaa kuulua yläkoulun ääniin. Käsityöluokan ikkunassa on Emin tekemä paita. Käsityö, kuvaamataito ja musiikki ovat Emin lempiaineita.

– Musiikissa ei ole ikinä paha mieli, koska opettaja on niin ihana. Kuviksessa voin taas tuoda pahan olon töihin, Emi sanoo.

Japanissa on kannettu koulukieltäytyjiä kouluun

Jos nuori on pois koulusta pitkän aikaa, jää hän herkästi jälkeen paitsi oppiaineissa myös sosiaalisesti. Pitkällä tähtäimellä on vaara, ettei pääse kiinni jatko-opintoihin ja työelämään. Riski päihteiden käyttöön ja lisääntyvään psyykkiseen pahoinvointiin kasvaa.

Tutkija Katarina Alanko kertoo, että Japanissa on kokeiltu oikeasti kantaa koulukieltäytyjiä kouluun.

– Tutkimusten mukaan vaikuttaa, että se voisi jopa toimia. Mutta tällainen on eettisesti ja käytännössä vaikeaa, ja monet kokevat, ettei se sovi meidän yhteiskuntaamme.

Koulupoissaoloihin ei voi tarttua yhdellä tavalla, vaan jokaiselle lapselle tai nuorelle pitää löytää hänelle sopiva ratkaisu.

– Jos lapsi on masentunut, hoitomuoto on aktivoimista ja kannustamista. Jos hän on ahdistunut, opetellaan olemaan sen pelon kanssa. Lisäksi voidaan kokeilla lyhyempää koulupäivää ja rauhallista tilaa, Alanko sanoo.

Vanhemman tehtävä on vahvistaa lapsen uskoa itseensä ja siihen, että tämä pystyy kohtaamaan vaikeita tunteita.

Harjuniityn koulun aulassa on taideteos miltei katonrajassa.

Alanko lisää, että poissaolot eivät ole mikään irrallinen ilmiö, vaan se mitä yhteiskunnassa tapahtuu, vaikuttaa myös niihin.

– Esimerkiksi Yhdysvalloissa on havaittu, että kun vähävaraisilla alueilla on ryhdytty tarjoamaan aamiaista koulussa, oppilaiden läsnäolo on lisääntynyt.

Suomessa yhteiskunnan odotukset ja verkkomaailma, kuten sosiaalinen media ja etäopiskelu, kuormittavat monia.

– Jos tulevaisuudessa ei ole mitään hyvää, mitä odottaa, se lamaannuttaa, Alanko sanoo.

Mitä aikaisemmin poissaoloihin tartutaan, sitä parempi on mahdollisuus, että koulunkäynti jatkuu vielä.

– Mutta mitä enemmän poissaolot pitkittyvät, sitä vaikeampaa se on. Toivo on kuitenkin tärkeää, ja kaikkia kannattaa yrittää auttaa. Lapset ja nuoret ovat vasta elämänsä alussa.